Kansainvälinen media on uutisoinut näkyvästi Hongkongin mielenosoituksista. Tiedotusvälineet eivät ainoastaan välitä informaatiota tapahtumista. Media on niissä myös tärkeä toimija.
Olen tarkkaillut Hongkongin mielenosoituksia paikallisena asukkaana, politiikan tutkijana sekä tapahtumien kommentoijana mediassa. Tämä on avannut uusia näkökulmia siihen, miten kokemukset ja käsitykset maailman tapahtumista rakentuvat. Valta ei toimi ainoastaan sitä kautta, että pääsyä tietoon rajoitetaan. Se on läsnä myös siinä, millaisia ymmärryksiä media maailman tapahtumista tuottaa.
Rajausten voimaa ja valtaa
Rajauksissa ja näkökulmien valinnassa on kyse vallasta. Tämä ajatus on minulle politiikan tutkijana hyvin tuttu. Mutta olen ollut silti yllättynyt siitä, kuinka kurinalaiseen riviin kuvavirtaa mielenosoituksista maailmalle välittävien uutistoimistojen tv-kamerat on asetettu tai kuinka järjesteltyjä toimittajille varatut alueet ovat. Tämän seurauksena eri tiedotusvälineiden välittämä kuva mielenosoituksista on ollut hyvin samanlaista. Samat kuvakulmat kertautuvat uutisissa päivästä toiseen, yhä uudelleen ja uudelleen. Kamerat on asetettu keskelle mielenosoitusta tai niiden yläpuolella kulkeville ylikulkusilloille. Kuvakulma molemmista paikoista rajoittuu suljetulle moottoriliikennetielle ja sitä reunustaville tornitaloille.
Kansainvälisten mediatalojen välittämissä kuvissa Hongkongin mielenosoitukset ovat näyttäneet melkoiselta massatapahtumalta. Tila, johon mielenosoittajat ovat iltaisin kerääntyneet, on kuitenkin yllättävän pieni. Kuvakulmasta ja kameroiden keskeisestä sijainnista johtuen se näyttää televisiossa huomattavasti laajemmalta. Kadut ovat olleet hyvinkin tyhjiä parinsadan metrin päässä kameroista, tornitalojen toisella puolella. Kun menin paikalle ensimmäisen kerran, olin häkeltynyt – tässäkö tämä on? Median valitsemilla kuvakulmilla ja rajauksilla on todellakin valtaisa poliittinen merkitys. Tämä ei ainoastaan liity kysymyksiin siitä, mistä ja mitä raportoidaan. Raportointi saattaa vaikuttaa myös tapahtumien kulkuun ja käänteisiin.
Kansainvälinen media suojakilpenä
Kyse ei ole siitä, että kansainvälisen media vääristelisi mielenosoituksen tapahtumia, niiden suuruutta tai tärkeyttä. Sen läsnäolo on ollut erittäin tärkeää – ehkäpä yksi keskeinen syy sille miksi vakavilta yhteenotoilta on vältetty. Kansainvälinen media on mielenosoitusten toimija myös siis siinä mielessä, että sen paikkaolo ja näkyvyys toimii mielenosoittajien suojakilpenä. Kuten eräs paikallinen totesi, ”jos ulkomaalaiset toimittajat eivät olisi täällä paikalla, Hongkongista olisivat sammuneet valot jo aikoja sitten”.
Opiskelijat luottavat kansainväliseen mediaan ja ymmärtävät sen läsnäolon tärkeyden. Ovathan melkein kaikki median kuvastoissa jo ikonisiksi muodostuneista kylteistä ja banderolleistakin englanninkielisiä. Kun olen itse haastatellut mielenosoittajia, heistä jokainen on kiittänyt minua siitä, että olen saapunut paikalle jakamaan heidän rauhaisaa viestiään demokratian tärkeydestä Hongkongissa.
Mielenosoitusten luokkatausta
Kansainvälinen huomio ei kuitenkaan ole ollut täysin ongelmatonta. Valta toimii myös siinä, keitä kansainvälinen media kuuntelee ja keiden ääniä se toistaa.
Kun mielenosoitukset alkoivat, minulle oli vaikea hahmottaa tilannetta. Asun Hongkongin saaren reunamilla pienessä kylässä. Kansainvälisen median tapahtumista välittämä kuva tapahtumista oli ristiriidassa sen kanssa, miten naapurini tapahtumia kuvailivat. Kun keskustelin mielenosoituksista vanhemman sukupolven edustajien kanssa, he olivat niitä kohtaan suhteellisen kriittisiä. Huolta esitettiin Kiinan reaktiosta, ”vallattujen” alueiden kauppiaiden toimeentulosta kuin myös siitä, kuka näitä mielenosoituksia oikein rahoittaa. Opin myöhemmin, että paikallisessa kantoninkielisessä valtamediassa mielenosoitusten osanottajat on leimattu huligaaneiksi, väkivallan lietsojiksi ja anarkisteiksi. Koska vanhempi sukupolvi seuraa keskeisesti juuri paikallista mediaa, ei ole yllättävää että he ovat olleet tyytymättömiä ja jopa pelokkaita näitä mielenosoituksia kohtaan.
Olenkin ollut yllättynyt siitä, että tämä hongkongilaisten jakautunut suhtautuminen protesteja kohtaan on jäänyt uutisoinnissa niinkin vähäiselle huomiolle. Protestit ovat olleet loppuen lopuksi suhteellisen pieniä. Tavallinen kansa on jatkanut työssäkäyntiänsä aivan kuten aikaisemmin. He eivät ole olleet kaduilla päivisin lausuntoja ja haastatteluja antamassa. Kansainvälisen median välittämässä kuvassa painottuvatkin näin tietyn kansanosan huolet ja näkemykset.
Tehtyäni itse haastatteluja, ymmärsin ”kantapään kautta” miksi näin on. Olen ulkomaalainen enkä muutamia peruslauseita lukuun ottamatta puhu kantonia. Jos ulkomaalaisella toimittajalla ei ole käytössä tulkkia, hän päätyy helposti keskustelemaan keskiluokkaisten ja koulutettujen kansalaisten kanssa. He osaavat artikuloida selkeästi asiansa ja puolustaa vahvasti näkemyksiään. Kun juttuja tehdään kiireellä, toimittajan on helppoa puhua sellaisten ihmisten kanssa, joita ymmärtää. Tämä rajaa keskustelun automaattisesti määrätyn kansanosan ja yhteiskuntaluokan näkemyksiä kohti.
Toiston valtaa
Olen myös ollut jokseenkin häkeltynyt siitä, että samat kuvat menneen viikon tapahtumista kertaantuvat mediassa ja sosiaalisessa mediassa päivästä toiseen. Nämä dramaattiset kuvat ovat usein olleet tapahtumista, joissa mellakkapoliisi hyökkää opiskelijoiden kimppuun. Vaikka yhteenotoilta on tämän jälkeen pääasiassa vältytty, näitä kuvia on näytetty uudestaan ja uudestaan. Tämän on kerrottu johtuvan kuvamateriaalin omistusoikeuksista. Jos medialla ei ole paikalla omaa toimittajaa tai kuvaajaa, se joutuu tukeutumaan suurten kansainvälisten mediatalojen materiaaliin, johon niillä on hyvinkin rajatut käyttöoikeudet.
Tämä on yksinkertaistanut tapahtumien moninaisuutta. Missä määrin mielenosoittajien ääni ja mielenosoitusten todellinen luonne on hukkunut sekasortoisten, yhä uudelleen kertautuvien mediakuvastojen taakse? Koska kuvilla ja kuvakulmilla on huomattavaa valtaa, on tärkeää että eri medioilla on paikanpäällä toimittajia ja kuvaajia raportoimassa tapahtumista. Tarvitsemme tutkivaa, aktiivista riippumatonta ja näkökulmiltaan laveaa journalismia ehkä enemmän kun koskaan.
Vallasta ja vastuusta
Hongkongin mielenosoitukset ovat tehneet minustakin maailmanpoliittisen mediaspektaakkelin toimijan. Olen nähnyt, kuinka vankkumattoman järeästi mielenosoittajat seisovat mielipiteidensä ja päämääriensä takana. He antavat nimensä ja ikänsä minulle ainoastaan, jotta voisin tuoda heidän sanomaansa mediassa esille.
Olen joutunut pohtimaan, mikä on vastuuni heistä ja heidän tulevaisuudestaan. Kuinka valikoivia tarinoita välitän? Mitä teen, kun jaan heidän tietonsa ja kuvansa maailman virtuaalimediaan? Kenen käsiin sanani ja kuvani lopulta päätyvät? Tänään Hongkongissa voi vallita sananvapaus, mutta voivatko raporttini aiheuttaa vaaraa vuosien tai vuosikymmenien päästä?
Vallan kysymyksiä kaukaa seuraamaan tottuneelle politiikan tutkijalle tämä on ollut uudenlainen – raskaskin – kokemus. Olen tuntenut suurta kunnioitusta mielenosoittajia kohtaan, jotka näkevät protestoinnin kansalaisvelvollisuutena.
Vaikka hallintopäällikkö C.Y Leung ei ole eronnut tehtävistään eikä ilmassa ole mitään merkkejä siitä että Kiina perääntyisi ja sallisi Hongkongin vuoden 2017 hallintojohtajien vaaleissa vapaan ehdokasasettelun, mielenosoittajat ovat saavuttaneet jo nyt paljon. He ovat protestoinnillaan tuoneet päivänvaloon epäilyt poliisin ja rikollisjengien yhteyksistä sekä hallituksen voimattomuuden puolustaa maan kansalaisia Kiinan painostukselta.
Hongkong ei palaa ennalleen.
Jokin kaupungin tunnelmassa on radikaalisti muuttunut.
Artikkelikuva: Riina Yrjölä
