Ranskalais-israelilaisen Eva Illouzin teos on yritys selittää millaiset tunteet liikuttavat ihmisiä nykyaikana populistisessa retoriikassa. Illouz yhdistää Israelin nykytilanteen, historian ja politiikan analysoinnin neljän perustunteen näkökulmasta.
Eva Illouz (2023): The Emotional Life of Populism. Wiley. 225 sivua.
Tunteet ovat poliittisessa retoriikassa tärkeitä, koska niillä on voima vaikuttaa näkemyksiin sosiaalisista ryhmistä, pitää yllä vallitsevia sosiaalisia rakenteita ja luoda pohja valtaryhmien hallinnalle. Erityisesti tämä tulee esille populistisessa politiikassa, joka tuottaa esimerkiksi pelkojen ja kaunan kautta ymmärrystä yhteiskunnallisesta tilanteesta niille, jotka kokevat olevansa epäoikeudenmukaisesti kohdeltuja. Samalla populismi saattaa kuitenkin olla myös vaara demokratialle.
Eva Illouzin teoksessa tarkastelun keskiössä on Israel ja sen poliittinen historia. Samalla kirjassa tarkastellaan myös populistisen politiikan erilaisia versioita Euroopassa. Tämä valinta selittyy yhtäältä sillä, että Illouz tuntee Israelin historian ja poliittisen kentän. Toisaalta hän on kirjoittanut jo aiemmin samaa teemasta Israel-teoksessaan, joka pohjautui sanomalehtiartikkeleihin.
Illouzin päämääränä on selittää, mitkä tunteet vaikuttavat populistisessa politiikassa ja miten politiikka muokkaa tunteiden välityksellä käsityksiä vallitsevista olosuhteista. Hänen lähtökohtanaan on kulttuuri- ja kirjallisuustutkija Raymond Williamsin käyttämä käsite tuntemusrakenne joka tarkoittaa aikakaudella jaettua tuntemisen ja ajattelun tapaa tai tyyliä, joka omaksuu vaikutteita tietyn ryhmän kulttuurista ja elämäntavasta.
Populismin tunne-elämä
Populismin polttoainetta ovat neljä tunnetta, joilla kaikilla on oma roolinsa. Nämä ovat pelko, inho, kauna ja rakkaus. Pelolla on erityinen rooli siitä syystä, että populismi perustuu monipuolisesti pelon tunteiden mobilisointiin viittaamalla epämääräisiin, mutta samalla kauhistuttaviin uhkiin valtion ulkopuolella ja sisällä. Inhon tunteet liittyvät puolestaan usein tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan tunnettuun vastenmielisyyteen, oli sitten kyse köyhistä, syrjäytyneistä tai ulkomaalaistaustaisista.
Kahden muun tunteen merkitys eroaa näistä. Kaunan merkitys on siinä, että populistiset poliitikot kritisoivat usein korruptoituneeksi koettua hallitsevaa valta- ja kulttuurieliittiä ja esittävät itsensä median, oikeusjärjestelmän tai poliittisten ajojahtien uhrina. Rakkaus viittaa viimein siihen, että populistisessa politiikassa hyödynnetään luokitteluja, jotka tekevät eron todellisen isänmaallisuuden ja eräänlaisen maanpetturuuden tai valeisänmaallisuuden välille.
Populismilla ei ole yhtä ja samaa muotoa kaikkialla, vaikka sen ainesosat voivatkin olla sisällöltään samankaltaiset. Illouzin tapausanalyysin tavoitteena on tuottaa yleistettäviä tai vähintään vertailevia tutkimustuloksia siitä, millaista populistinen politiikka on.
Illouzin mukaan nämä neljä tunnetta ovat siis populistisen politiikan ydin, oli sitten kyseessä Victor Orbanin Fidez-puolue, Benjamin Netanjahun Likud-puolue tai republikaanipuolueen trumpismi. Illouz puhuu samanlaisten tekijöiden kimpusta, joka on populismille tyypillinen, mutta joka voi vaihdella muodoiltaan eri maissa. Siten populismilla ei ole yhtä ja samaa muotoa kaikkialla, vaikka sen ainesosat voivatkin olla sisällöltään samankaltaiset. Illouzin tapausanalyysin tavoitteena on tuottaa yleistettäviä tai vähintään vertailevia tutkimustuloksia siitä, millaista populistinen politiikka on.
Esimerkiksi Netanjahun äärioikeistolainen konservatismi perustuu uusliberalistiseen talouspolitiikkaan, sionismiin eli 1900-luvulla vaikuttaneeseen juutalaisen valtion perustamista ajaneeseen liikkeeseen sekä ääriuskonnollisuuteen. Näistä aineksista syntyneen Likudin nykypolitiikka eroaa puolueen aikaisemmasta linjasta ja on kerännyt kannattajia erityisesti alempaa keskiluokkaa edustavista mizrahijuutalaisista.
Kirjan näkökulma ja sisältö
Illouzin kirja rakentuu Israelin poliittisen historian, poliitikkojen puheiden, tavallisten israelilaisten haastattelujen ja media-aineistojen analysoinnista. Lähtökohtana on kulttuurisesti, yhteiskunnallisesti ja historiallisesti laaja-alainen analyysi. Alussa Illouz viittaa siihen, että populismi on omenan sisällä oleva mato, joka kaIvaa pohjaa pois demokratialta. Populismi ei ole kuitenkaan fasismia sinänsä, vaan taipumus siihen.
Nationalistinen populismi ei sinällään tarkoita yksinomaan kielteistä asiaa, mutta se voi johtaa oikeuksien kaventamisen takia tilanteeseen, jossa avoin demokratia joutuu uhatuksi. Teoksessa on myös Illouzin suoria poliittisia kannanottoja Netanjahun puheisiin ja Likud-puolueen muiden poliitikkojen näkemyksiin, vaikka se pyrkii samalla olemaan myös empiiriseen aineistoon perustuva tutkimus populismin tunnemaailmasta.
Kirja koostuu johdannon jälkeen neljästä pääluvusta. Niissä yhdistyy Israelin nykytilanteen, historian ja poliittisen kentän analyysi populismin neljän perustunteen näkökulmasta. Menetelmää koskevat huomiot ovat vähäisiä. Kirjan heikkous onkin se, että Illouz ei perustele aineistojaan tai avaa käyttämäänsä menetelmää yksityiskohtaisemmin. Lopputuloksen perusteella kyse on lähinnä eri aihepiirien erittelystä, jossa valittuja aineistoja käydään läpi tutkimuksen yleisen tutkimustehtävän mukaisesti.
Populismi Israelissa
Illouz punoo yhteen oivaltavalla tavalla tunteiden merkityksen. Ulkoisilla, sisäisillä ja kuvitteellisilla peloilla on ollut aina tärkeä merkitys israelilaisten arkielämässä ja politiikassa, koska erilaiset sodat ovat olleet kiinteä osa maan historiaa. Maassa asuvia arabeja kohtaan tunnetulla inholla on puolestaan pitkä historia ja erityisesti viime vuosina palestiinalaisten epäinhimillistäminen on kehittynyt entistä räikeämmäksi. Kuten Illouzin haastattelut osoittavat, tavallisten kansalaisten keskuudessa palestiinalaisista puhutaan pilkkaavasti likaisina, älyllisesti heikkolahjaisina ja poikkeavina.
Illouz punoo yhteen oivaltavalla tavalla tunteiden merkityksen.
Aškenasijuutalaisten etuoikeutettu asema on puolestaan ollut kaunan kohteena mizrahijuutalaisille. Tietyt yhteiskunnan osa-alueet ovat heiltä suljettu, kuten pääsy paremmin palkattuihin virkoihin Israelissa, koska koulutusjärjestelmä suosii aškenasitaustaisia. Likudin politiikka korjannut tätä tilannetta ja samalla käyttänyt poliittisen suosion tavoittelun keinona uhriutumisen retoriikkaa, mikä on Illouzin mukaan tyypillistä Netanjahulle. Isänmaan rakkauden osalta ääriuskonnollinen ja -nationalistinen populismi on suuntautunut liberaalia poliittista vasemmistoa vastaan. Universaaleista oikeuksista puhuminen on maanpetturuutta, vaikka sionistisen liikkeen perustajat olivat vasemmistolaisia aktivisteja.
Pelon tunnetta tarkastellessaan Illouz tekee läpileikkauksen maan vaiheista. Israelin olemassaoloa on aina hallinnut selviytymisen tavoite ja pelko naapurimaita kohtaan. Asiaa havainnollistaa Israelin entisen puolustusministerin Moshe Dayanin tunnettu puhe, jossa hän kehoitti maataan varustautumaan vihollisia vastaan teräskypärillä, konekivääreillä ja piikkilanka-aidoilla. Dayani näki tämän oman sukupolvensa kohtalona. Illouzin turvallisuusdemokratiaksi nimeämän politiikan ydin on ollut vihollisilta suojautuminen ja heidän tuhoamisensa.
Populismin vastavoima
Kirjansa lopussa Illouz tarttuu kysymykseen siitä, onko populismin epädemokraattisille tunteille olemassa ylipäänsä minkäänlaista vastavoimaa. Päätösluku on muita päälukuja yleisempi ja kartoittaa poliittisen filosofian avulla mahdollisuuksia hyvien poliittisten siteiden rakentumiselle.
Illouz kritisoi filosofi Martha Nussbaumin ehdottamaa rakkautta ja myötätuntoa liian rajoittuneiksi. Sen sijaan Illouz päätyy Ranskan suuren vallankumouksen veljeyden käsitteeseen, jonka Illouz näkee moraalisena tunteena. Fanaattisen uskonnollisen fundamentalismin ja äärinationalismin sijaan veljeys voisi tarjota keinon demokratian säilyttämiseksi.
Solidaarisuus ja veljellisyys perustuvat kumpikin haluun auttaa toisia ja sosiaaliseen vastuullisuuteen. Veljellisyyden erottaa kuitenkin solidaarisuudesta moraalinen ja oikeudellinen idea oikeudenmukaisuuden toteutumisesta poliittisen yhteisön sisällä. Solidaarisuus rakentuu sen sijaan sopimuksille. Näin veljeys tarkoittaa halua kohdella kaikkia yhteiskunnallisia ryhmiä oikeudenmukaisesti ja moraalisesti tasapuolisesti.
Illouz ei viittaa toivoon ja myötätuntoon demokratiaa tukevina tunteina, vaan siihen, että veljeyden tunteen tulisi liittyä yleisempään käsitykseen ihmisyydestä, joka johtaa universalismiin eli kaikkien ihmisarvon tunnustamiseen.
Veljeyden mukaisesti erilaisia yhteiskunnallisia ryhmiä tulisi kohdella samalla tavoin, vaikka he edustaisivat toisenlaisia arvoja eivätkä kuuluisi samaan sisäryhmään kuin enemmistö. Veljeyden tunteen analyysi jää kuitenkin ilmaan, sillä tarkempaa poliittista reseptiä Illouz ei kuitenkaan esitä veljellisyyden edistämiseksi tai ylläpitämiseksi. Illouz ei viittaa esimerkiksi toivoon ja myötätuntoon demokratiaa tukevina tunteina, kuten Mikko Leino, vaan siihen, että veljeyden tunteen tulisi liittyä yleisempään käsitykseen ihmisyydestä, joka johtaa universalismiin eli kaikkien ihmisarvon tunnustamiseen.
Juutalaisuuden paradoksi on Illouzin mukaan siinä, että juutalaiset aktivistit ja intellektuellit edustivat oikeuksia ja demokratiaa puolustavaa universalismia 1900-luvun alussa. Nykyinen hallituspolitiikka perustuu sen sijaan yhden ryhmän oikeuksien puolustamiselle. Universalismi, ihmisoikeuksen puolustaminen ja usko demokratiaan olivat aiemmin keino parantaa juutalaisten asemaa. Nykyisessä tilanteessa ääriuskonnollisuus on sen sijaan jähmettänyt politiikan. Illouzin mukaan ainoa keino uudistaa Israelin kansalaisyhteiskuntaa on dialogi liberaalin ihmisoikeuksia puolustavan universalismin ja dynaamisen uskonnollisen juutalaisuuden välillä.
Populismin tunne-elämä Suomessa?
Olisiko Illouzin tunne-elämän luotauksella käyttöä Suomen poliittisen kentän erittelyssä? Tällainen analyysi saattaisi paljastaa pinnanalaisia juonteita populismin erityispiirteistä, jos aineistona käytettäisiin poliitikkojen puheita, ihmisen jokapäiväisiä näkemyksiä arkielämän peloista tai mediassa olleita kirjoituksia. Pohjoismaissa nationalistinen populismi ei ole saanut ainakaan vielä samanlaisia mittasuhteita kuin useissa muissa Euroopan maissa.
Olisiko Illouzin tunne-elämän luotauksella käyttöä Suomen poliittisen kentän erittelyssä? Tällainen analyysi saattaisi paljastaa pinnanalaisia juonteita populismin erityispiirteistä.
Suomessa populismin tunteita hyödyntävät perussuomalaiset, joiden poliittisen retoriikan kärki on kansallisessa itsekkyydessä, arvokonservatismissa, nationalismissa, talouspoliittisessa neoliberalismissa ja universalismin vastustamisessa. Pelot kohdistuvat maahanmuuttajiin, pakolaisiin ja monikulttuurisuuteen, avoin inho muslimitaustaisiin ja muihin vähemmistöihin, kauna kulttuuria hallitsevaan ja korruptoituneeseen vihervasemmistoon sekä rakkaus kulttuurisesti yhtenäiseen kansallisvaltioon. Tuntemusrakenteena on alemman keskiluokan kansanomainen identiteetti ja suorapuheinen tyyli.
Täysin vailla ongelmia kirja ei kuitenkaan ole, vaikka tunne-elämän malli vaikuttaa toimivalta. Siitä huolimatta, että Illouz on kriittinen demokratian vaarantumista pohtiessaan, jää pohdinta populismin rakenteellista syistä epämääräiseksi. Lisäksi hän ei kyseenalaista juutalaiskansan käsitettä, Israelin valtion perustamismyyttiä tai demokratian käsitteen käyttöä, kuten historioitsija Shlomo Sand teki jo yli vuosikymmen sitten. Voiko sellainen maa olla demokratia, jossa neljännes sen asukkaista on suljettu pois valtion piiristä?
YTT Pekka Kuusela on yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa.
Artikkelikuva: günter / Pixabay
Artikkelia muokattu 7.12.2023: Korjattu pieniä lyöntivirheitä, joilla ei vaikutusta artikkelin sisältöön.
