Israel

DocPoint-arvio: Viattomuuden kuolema

Innocence kertoo Israelin armeijassa itsemurhaan päätyneiden nuorten tarinoita. Dokumenttielokuva nostaa esiin, miltä militarisoitunut yhteiskunta näyttää siinä kasvaville lapsille ja nuorille, miltä aseiden, kuoleman ja väkivallan arkipäiväistyminen näyttäytyy heidän näkökulmastaan.

Israel–Palestiina-konflikti on ratkaistavissa

Kaksi huomattavaa ihmisoikeusjärjestöä on julkaissut tänä vuonna uudet linjauksensa Israelin ja miehitettyjen palestiinalaisalueiden poliittis-oikeudellisesta asemasta. Israel–Palestiina-konfliktin ratkaiseminen ei ole mahdotonta eikä toivonta, vaan edellyttää palestiinalaisilta evättyjen poliittisten ja kansalaisoikeuksien toteutumista.

Kun kulttuuridiplomatia epäonnistuu

Yhdysvaltojen ja Israelin ero UNESCOsta palautti kysymykset vallasta ja vallankäytöstä järjestön ympärillä pyörivän argumentaatiosirkuksen ytimeen.

Israelin parlamenttivaalien seurauksia

Israelin vaaleissa valittiin pääministeriksi jälleen Benjamin Netanjahu ja samalla vanha status quo -politiikka. Nämä valinnat eivät tule edistämään Israelin suhteita Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin eivätkä Lähi-idän rauhanprosessia ja kahden valtion mallia.

Scroll to Top