Saara Särmä kirjoittaa kolumnissaan naisista tieteellisen ja yhteiskunnallisen asiantuntijuuden kentillä ja antaa kuusi neuvoa, joita noudattamalla naisia voi tehdä näkyväksi.
Vuoden 2015 alku on tarjonnut yhteiskunnan ja tiedemaailman sukupuoliskarpille tarkkailijalle runsaasti huomioitavaa (engl. gender smart, ks. esim. Enloe 2013). Närkästystä ja jonkinasteista hilpeyttä ovat herättäneet erityisesti tieteelliseen ja poliittiseen asiantuntijuuteen liittyvät tapahtumat, joista naiset näyttävät kadonneen.
Turun yliopiston valtio-opin laitos järjestää kevätlukukaudella Faktat ja politiikka -kurssin, jonka luennoitsijoita kuvaillaan ”Suomen parhaiksi asiantuntijoiksi”. Kurssin kaikki yksitoista luennoitsijaa ovat miehiä. Pelkkiä miespuhujia on löytynyt myös Vapaus valita toisin -kansalaisliikkeen Luottamus yhteiskunnan edistyksen liimana -seminaariin.
Jos naiset eivät osaa puhua, niin kai he sentään osaavat kirjoittaa? Koneen säätiö julkisti tammikuussa Vuoden Tiedekynä 2015 -palkintoehdokkaat. Sen esiraati oli karsinut 250 artikkelista ja kirjasta seitsemän palkintoehdokasta. Niiden kirjoittajat ovat kaikki miehiä.
Entä sitten Yleisradio, joka vielä vuonna 2011 mainosti tavoittelevansa tasa-arvoisuutta kaikissa tuottamissaan sisällöissä? Sen vuodenvaihteessa alkaneen Suomi on venäläinen -sarjan asiantuntijoiden joukosta naisia joutuu etsimään. Näin, vaikka käsiteltävänä on aiheita, joita monet naiset ovat taitavasti tutkineet.
Asiantuntijuus ja sen laatu näyttävät siis kulkevan käsi kädessä mieheyden kanssa. Sara Ahmedia (2004) mukaillen, asiantuntijuus tahmautuu miehisiin kehoihin kun taas naisten yltä asiantuntijuuden viitta luisuu pois. Ahmed käyttää englanninkielen termiä stickiness, kuvaamaan tapaa, jolla tunteet ja merkitykset kiinnittyvät sukupuolitettuihin, seksualisoituihin ja rodullistettuihin kehoihin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että naiset joutuvat tekemään jatkuvaa työtä tieteen kentällä todistaakseen asiantuntijuutensa.
Ovatko mainitsemani neljä esimerkkiä yksittäistapauksia? Onko niin, että neljä satunnaista esimerkkiä ei kerro koko totuutta? Ehkä naisia pyydettiin mukaan, mutta kukaan ei suostunut tai päässyt. Ehkä järjestävät tahot eivät tunne yhtään naista, jolla olisi käsitellyistä aiheista sanottavaa. Vai eivätkö naiset vaan käytä suomen kieltä harvinaisen taitavasti, kirjoita omaperäisesti, kiinnostavasti ja humoristisesti?
Selitykset eivät vakuuta. Naisten ”unohtumisessa” asiantuntijuuden piirin ulkopuolelle on kyse rakenteellisesta syrjinnästä. Kuten Lena Näre muistuttaa, juuri tällaisiin käytäntöihin kiinnitti huomiota jopa opetusministeriön vuonna 1982 asettaman komitean mietintö Tutkijan uran ongelmat ja esteet. Vuodesta 1982 tulee tänä vuonna kuluneeksi 33 vuotta.
Vuonna 2015 meillä asiantuntevilla tutkijanaisilla on lupa odottaa enemmän. Meillä on lupa olettaa ja oikeus vaatia, että asiantuntijuutemme otetaan vakavasti ja että meidät kutsutaan luennoimaan ja esiintymään.
Meidän täytyy odottaa enemmän kollegoiltamme ja vaatia, että juuri te alatte kiinnittää huomiota asiaan. Koska käytännöt uusintavat rakenteita, niitä on mahdollista murtaa toimimalla toisin.
Miten sitten voimme toimia vuonna 2015 tehdäksemme naiset näkyviksi tieteellisessä elämässä?
1. Kun ajattelet asiantuntijoita, ajattele naisia.
2. Viittaa teksteissäsi ja puheissasi naisiin. Naisiin viitataan tieteellisissä käytännöissä systemaattisesti vähemmän kuin miehiin (Maliniak ym. 2013).
3. Kutsu naisia luennoimaan, seminaaripuhujiksi, osallistujiksi työryhmiin ja paneeleihin.
4. Jos olet menossa esiintymään luentosarjaan tai seminaariin, varmista järjestäjiltä, että myös naisia on mukana.
5. Jos olet mies, harkitse seuraavasi Scott Gilmoren esimerkkiä ja kieltäydy kutsusta, jos kokonpanossa ei ole ainoatakaan naista.
6. Jos joudut kieltäytymään esiintymiskutsusta, ehdota tilalle naiskollegaa.
Lähteitä
Ahmed, Sara (2004) The Cultural Politics of Emotions. Lontoo: Routledge.
Enloe, Cynthia (2013) Seriously! Investigating Crashes and Crises as If Women Mattered. Berkley: University of California Press.
Maliniak, Daniel, Ryan Powers & Barbara F. Walter (2013) “Gender Citation Gap in International Relations”. International Organization 63(4): 889-922.
Artikkelikuva: Gerd Altmann / Pixabay
Näin naisena ja it korkeakoulu opiskelijana koen että todistamisen tarve on korkea, mutta niinhän se on miehilläkin! Tällä alalla ei pärjää ilman jatkuvaa pätevyytensä todistamista.
Toiseksi, minun lisäkseni on kolme naista koko vuosikurssilla. Jos tämä ei ala ei yksinkertaisti muita naisia kiinnosta niin miksi sitä pitää koko ajan tyrkyttää! Olkaa jo hiljaa ja antakaa meidän itse todistaa taitomme!
Hävettää kun jatkuvasti maalaatte meistä kuvaa että tarvitsemme teitä puhumaan puolestamme KUN PÄRJÄÄN IHAN HYVIN ITSEKKIN KIITOS.
Ajattelin itsekin samoin 20 v sitten kun istuin suomen kovimmassa IT korkeakoulussa kundien kanssa, ja sain kurssien parhaimpia arvosanoja. Sen jälkeen olen työelämässä kuullut niin paljon tytöttelyä, ettei jaksa enää huvittaa. Suomi on tasa-arvon takapajula.
Mielestäni naisten aseman jatkuva keinotekoinen pönkittäminen ja varsinkin naiskiintiöiden kehittely ovat hirveitä karhunpalveluksia kaikille osaaville naisille. Ei ole mitään niin nöyryyttävää ja alentavaa kuin päästä johonkin virkaan kiintiönaisena.
Itse koen naisena pärjääväni miesvaltaisella alalla ihan hyvin. Mitään sukupuolesta johtuvia ongelmia en ole havainnut. Puhujaksikin on kutsuttu jopa toiselle puolelle maailmaa, jossa sukupuolten välisessä tasa-arvossa lienee hieman suurempia ja todellisempia ongelmia kuin meillä täällä Pohjolassa.
Tytöttelystä hermostuneille naisille antaisin ohjeeksi olla hermostumatta tyhjänpäiväisistä asioista. Itseäni ei tytöttelyt häiritse – ainahan voi leikkisästi pojitella takaisin…
Ongelmia kokevilla naisilla saattaa olla ongelmana liian vähäiset kontaktit miesten kanssa, josta on seurauksena vähintäänkin tosikoksi tai hankalaksi ihmiseksi leimautuminen miesten silmissä. Hankala ihminen ei pärjää missään, olipa siten mies tai nainen. Menestykseen puolestaan liittyy usein tietty rentous – ihan turhaa on yrittää liikaa jatkuvasti todistella pätevyyttään…
Nythän on (ainakin YLEn sivuilla) kohuttu myös naisten aseman yhtäkkisestä heikkenemisestä politiikassa. Asiasta on turha huolestua, jos se kuvastaa äänestäjien tahtoa. Itse en ainakaan äänestä juuri koskaan naista – sukupuoli ei ole se asia, jonka perusteella ehdokkaani valitsen. Tasa-arvoiseksi kokemassani Suomessa se on se viimeinen ominaisuus, joka itselläni valintaperusteisiini vaikuttaa.
On denialismia väittää, että naiseudella ei olisi merkitystä. Muistakaa, että huippumiehet eivät ainakaan koskaan joudu tekemään valtavasti töitä ettei heitä pojitella ja miettiä kuinka käyttäytyä oikein naisten silmissä -se kenellä on valtaa, on tahtova osapuoli ja muut mukautukoon hänen tahtoonsa. Mukautuminen on kuitenkin kuluttavampaa kuin vapaa ryntäily sinne tänne, joten eipä ole ihme jos naiset näyttää väsyneiltä ja miehet vitaalisilta. Eikä ole sattumaa että naisten luonteen ajatellaan olevan kurja ja hankala, sillä valtaa vailla oleva joutuu useammin kieroilemaan, suunnittelemaan ym. Miksi puhua alentavuudesta? Täytyykö naisten matkia jotain miesten arkaaista kunniakoodistoa, vaikka lopulta se ei ole itsestäänselvästi mielekästä? ”Ei koske minua”. Ei ainakaan omasta mielestä, mutta joku muu mies voi nähdä asian eri valossa. Toki on mukavaa uskoa omiin illuusioihin, mutta ihmiskunta tuntien, julmuuden aika ei ole ohi.