Kysy politiikasta: Miten tutkija selviää koronakriisin keskellä?

Lukuaika: 5 min. 

Koronaviruksen takia moni seikka on mennyt uusiksi myös yliopistoissa. Akatemiatutkija Rinna Kullaa kertoo, miten hän jatkaa työtään ja jäsentää ajatuksiaan poikkeusoloissa.

Lyhyessä ajassa kaikki on muuttunut, myös tutkimusmaailmassa. Sen jälkeen, kun yliopistot sulkivat ovensa maaliskuun puolivälissä, etäopetukseen siirryttiin erittäin nopeasti. Digiloikan sijaan voitaneen puhua digirysäyksestä.

Tutkimuksen osalta tutkijat saattavat olla ainutlaatuisen joustavassa asemassa etätyön suhteen; tutkimusta voi tehdä kotitoimistoltakin, teknologian tukemana. Opetus tietenkin menettää lähiopetukselle ominaisia piirteitä, mutta korvaavia vaihtoehtoja etsitään ja kokeillaan.

Digiloikan sijaan voitaneen puhua digirysäyksestä.

Samaan aikaan yliopistotutkijan ja -opettajan työhön on tullut muutoksia. Poikkeusoloissa perhe-elämän sovittaminen yhteen työn kanssa on haaste myös yliopistolaisille.

Tutkimuskaan ei jatku ennallaan. Yliopistotutkimus rakentuu voimakkaasti kansainväliselle yhteistyölle, ja monet tutkimuskonsortiot toimivat useissa yliopistoissa eri maissa. Kansainvälisen konsortion muodostaminen voi olla jopa ehto rahoituksen saamiselle. rahoituksen saamiselle. Miten yhteydenpito ulkomaalaisiin kollegoihin sujuu, kun heitä ei voi tavata?

Lisäksi tutkijan voi olla hankalaa sovittaa yhteen rooliaan asiantuntijatiedon tuottajana ja kansalaisena. Moni tutkija voi kokea suorastaan velvollisuudekseen olla jatkuvasti ajan tasalla, ottaa vastaan ja suodattaa tietoa huolimatta siitä, aiheuttaako tämä hänelle merkittävää henkistä kuormitusta. Syntyy velvollisuudentunnon ja itsevarjelun ristiriita.

Tutkijan voi olla hankalaa sovittaa yhteen rooliaan asiantuntijatiedon tuottajana ja kansalaisena.

Koronaviruksesta kerrotaan jo monenlaisia yhteiskunnallisia tarinoita, joiden välillä on kamppailua perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Poikkeustilanne herättää monia huolia sekä ahdistusta, joka ei ole rajattu tutkijoiden piiriin. Pelkkä tutkimustieto ei riitä, vaan kaivataan selviytymiskeinoja, jotka rauhoittavat niin tutkijan kuin kansalaisenkin mieltä.

Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja Mikko Poutanen kysyi akatemiatutkija Rinna Kullaalta, miten tutkimus jatkuu poikkeustilassa ja miten tutkijat itse jäsentävät ajatuksiaan ja toimintaansa poikkeusoloissa. Kullaa on tehnyt tutkimusta muun muassa Länsi-Afrikassa Ebola-viruksen levinneisyysalueella.

 

Miten koronaviruksen kaltainen tartuntatauti ja sitä seurannut poikkeustila vaikuttavat tutkijoiden arkeen?

Yliopiston sulkeuduttua siirryimme verkko-opetukseen käytännössä alle viikossa. Tilanne oli uusi ja verkkototeutuksen käytänteet piti valita nopeasti. Tukenani olivat omat kokemukseni opetuksesta kriisialueilla, joissa ei aina ollut mahdollista opettaa luokkahuoneessa.

Toisaalla kuin Suomessa, missä tietotekninen infrastruktuuri on verrattain valmis, on usein ollut syytä valita ohjelma, johon opiskelijoiden on helppoa kirjautua sisään ja jota laajimmin käytetään. Etäopetuksen vinkkejä siis löytyi helposti maista, jossa se oli nyky-arkea.

Otin nopeasti yhteyttä kansainvälisiin kollegoihin, joiden kanssa oli helppo verrata kokemuksia. Esimerkiksi kollega Beirutista vinkkasi, että chat-toiminto kannattaa pitää auki luentojen läpi, jolloin opiskelijat voivat keskustella johdollani vapaasti kurssin kysymyksistä ja sisällöstä.

Päätimme myös yhdessä osallistua etäopetuksen vinkkejä jakavaan Higher ed and Coronavirus -Facebook -ryhmään. Priorisoin itse etäopetuksen päivitetyt vinkit ja käytännön kokemukset.

Päädyin etäluentoihin juuri siksi, että jaettu kokemus antaa mahdollisuuden keskusteluun sekä kurssista että muistakin aiheista.

Ilokseni huomasin, että monimutkaisenkin kurssin toteutus onnistui mielestäni opiskelijoiden mielenkiintoa herättäneellä tavalla. Luentoja piristettiin antamalla hetken aikaa reggae-musiikin soida kurssin sisäänkirjautumistilassa.

Kurssin aluksi juttelimme myös hetken nykyisestä kriisistä ja opiskelijoiden huolista. Vaikka luennot olisi ollut mahdollista nauhoittaa, päädyin etäluentoihin juuri siksi, että jaettu kokemus antaa mahdollisuuden keskusteluun sekä kurssista että muistakin aiheista, toivoakseni luoden normaalimman rutiinin opiskelijoille kokonaisuudessaan.

 

Miten tutkijat voivat käsitellä työskentelyä koronaviruksen aiheuttamissa poikkeuksellisissa olosuhteissa, jotka voivat aiheuttaa ahdistusta?

Sattuvasti vuoden 2014 Ebola-epidemia ja tuon kriisin ratkaisu, jossa EU:n toiminnalla oli oma osansa, oli mukana kurssiohjelmassani. Jo alkuvuodesta 2020, kun pandemian uhka oli vielä pienempi, keskustelin kurssilla siitä mahdollisuudesta, että keväällä voimme joutua etäopetukseen pandemian vuoksi.

Omakohtainen kokemukseni auttoi keskustelemaan opiskelijoiden kanssa, sillä olin itsekin ollut alueella. Minulla oli mennyt muutama vuosi epidemian jälkeen ennen kuin pystyin luennoimaan aiheesta luokkahuoneessa ilman, että ääni alkoi täristä. Olin ollut siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että sain jatkuvasti WHO:n ja muiden asiantuntijoiden arvioita kriisin etenemisestä usein aiemmin kuin ne näkyivät lehdistössä.

Kerroin opiskelijoille avoimesti, että tuolloin epidemian aikana minua oli pelottanut melkein joka päivä, koska epidemian laantumisen merkkejä odottaessa meni monta kuukautta. Pelon myöntäminen myös itselleni oli tuolta ajalta tärkeä opetus, sillä suhtauduin sen jälkeen pelkoon luonnollisena puolustusmekanismina.

Kerroin myös, että koska epidemian aikana Sierra Leonessa EU-delegaatiossa mahdollisuuksia purkaa stressiä tai oppia sietämään pelkoa oli verrattain vähän, pidimme kerran viikossa runotuokion, joka kesti pitkälti yli tunnin. Tuokion aikana luettiin yhdessä runo, jonka joku oli aina vuorollaan valinnut. Yksi noista runoista on printattuna nykyäänkin oman toimistoni seinällä.

Runotuokio oli syy viettää aikaa yhdessä, jolloin olo ei ollut niin yksinäinen. Kerroin tämän tarinan opiskelijoille juuri siksi, että se toisi konkreettisesti ja inhimillisellä tavalla kokemuksiamme esiin nytkin. Ainakin omasta mielestäni tämä myös helpotti opiskelijoiden keskustelua omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan.

Runotuokio oli syy viettää aikaa yhdessä, jolloin olo ei ollut niin yksinäinen.

Lisäksi olen pitänyt aktiivisesti yhteyttä tutkijayhteisööni. Tutkimushankeeni yhteistyökumppanit ja muutama tutkijakin ovat nyt Tukholmassa, Wienissä, Ateenassa, Madridissa, Roomassa, Lontoossa, Tampereella, Helsingissä ja Firenzessä. Suuret kansainväliset konsortiot ovat nyt suurempien etäisyyksien erottamia, jolloin nopea viestintä muuttuu todella tärkeäksi. Näin myös varmistamme toistemme vointia.

Lähetämme toisillemme edelleen materiaaleja, jotka aiemmin jaettiin kasvotusten. Olen päättänyt olla seuraamatta liian aktiivisesti työryhmämme jäsenten työskentelytapoja, vaan luotan siihen, että jokainen omassa ympäristössään toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Jos kollegat kysyvät neuvoa, miten tulisi toimia, sitten mielelläni mietin sitä yhdessä.

 

Miten tutkijan asema vertautuu kansalaiseen tilanteessa, jossa käsiteltävää, epävarmaa ja mahdollisesti ahdistavaa tietoa on runsaasti?

Kansainvälisesti verkostoituneen tutkijan asema on varmasti hieman erilainen, koska lähtökohtaisesti tietoa on runsaasti saatavilla. Tämä on erilainen tietopohja kuin se, joka kulkee vaikkapa Ylen tai Helsingin Sanomien seulan läpi. Yhteistyö virkamiesverkostojen kanssa myös lisää tietoa. Erityisesti poikittaiset verkostot luovat laajan tietopohjan, joka on erilainen ja syvempi kuin uutiset.

Pandemian eteneminen näkyi tiedeyhteisössä myös niiden tutkijoiden kasvoilla, jotka olivat perehtyneet tai verkostoituneita niissä maissa, joissa virustartunta alkoi ensimmäisenä levitä.

Kansainvälisen verkostonsa kautta moni tutkija eli epidemiaa jo paljon aiemmin kuin se tuli omaan maahan.

Voisi siis sanoa, että kansainvälisen verkostonsa kautta moni tutkija eli epidemiaa jo paljon aiemmin kuin se tuli omaan maahan. Silloin voi joutua moneen kertaan itse miettimään, miten tietoa sulattaa tai siihen suhtautuu. Lisäksi kielitaitoiset tutkijat, joiden koko koulutus nojaa kriittiseen ajatteluun, pohtivat jatkuvasti julkisen vallan toimintaa, olivat he sitten lääketieteen tohtoreita tai eivät.

Samaan aikaan on kuitenkin syytä huomauttaa, kuinka helppoa yhteistyö esimerkiksi ulkoministeriön virkamiesten kanssa on ollut tässä tilanteessa, mikä on merkittävästi tukenut kriisin kanssa elämistä. On ollut erityisen helppoa sopia omista luennoista virkamieskunnalle ja myös diplomaattien vierailuluentoja on sovittu nopeasti uudelleen.

Tämä yhteistyö on ollut kriisin aikanakin sujuvaa, nopeaa ja luonut yhteisymmärryksen kokemuksen. Turhasta ei ole täytynyt vääntää, vaan tieteilijöiden osaamista on oman kokemukseni mukaan hyödynnetty kriisinratkaisussa.

 

Miten pandemiaan liittyvää poikkeustilannetta voisi lähestyä niin, että sen aiheuttamaa ahdistusta voisi jotenkin liennyttää?

Kuten kerroin aiemmin avoimesta keskustelusta opiskelijoiden kanssa ja ahdistuksen käsittelystä runoja lukemalla yhdessä Sierra Leonessa, on tärkeää että voi ajatuksellisesti jättää kriisin ja keskittyä toisiin ihmisiin ja taiteeseen.

Muutenkin minusta on tärkeää ottaa aina välillä välimatkaa uutisiin, tietokoneisiin ja älypuhelimiin. Tutkijalla on lupa olla vahtaamatta uutisia, jos se tuntuu ahdistuttavalta.

Olen kokenut myös hyväksi myöntää itselleni, kun jokin asia tai tilanne on pelottanut. Myönnän, että nyt pelottaa, mutta toimin kykyjeni mukaan pelosta huolimatta. On myös tärkeää rohkaista toisia. Olen esimerkiksi kertonut projektini vierailevalle professorille, kuinka ylpeä olin siitä, että hän selvisi yksin Lontoossa saamastaan tartunnasta, ja että tiedän millaisen paineen alla hän oli.

Tutkijalla on lupa olla vahtaamatta uutisia, jos se tuntuu ahdistuttavalta.

Projektijohtajana pyrin sanoin ja teoin näyttämään tutkijoille, että heidän työnsä on yhä merkittävää, esimerkiksi osoittamalla että julkaisijoiden kautta, että julkaisumahdollisuutemme ovat yhä ennallaan. Epätietoisuudessa jonkinlaisen tulevaisuushorisontin luominen antaa tukea. Vaikka urapaineet tuntuvat kriisin kontekstissa suhteessa mitättömiltä, nekin huolet ovat aitoja.

Oma kokemukseni on osoittanut, että kriisin hetkellä on erittäin tärkeää pitää kiinni ystävistään ja kollegoistaan. Tämän voi esittää vaikkapa sadun keinoin: Sadussa Nalle Puh ja Nasu kävelevät aina metsässä yhdessä. Hädän tullen, jos vaikkapa raju ukonilma iskee, suurin mahdollinen virhe olisi erota toisistaan keskellä metsää. Puh ja Nasu tarvitsevat toisiaan.

Toisin sanoen kavereista eroon hankkiutuminen on erittäin huono selviytymisstrategia, vaikka voisi haluta keskittyä vain itseensä. Ilman kaveria on aina vaikeampaa selvitä ulos ukonilmasta ja liikkua synkentyneessä, mutta muutoin tutussa metsässä.

Kriisin tuolla puolen on myös tärkeää pitää kiinni näistä ihmisistä. Voi olla, että heti kriisistä selviytymisen jälkeen tuleekin se ikävin olo, kun keho antaa periksi jännitykselle. Pitemmällä aikavälillä oppii tuntemaan kiintymystä, kiitollisuutta ja iloa niitä kollegoja kohtaan, joiden rinnalla kriisistä on selviytynyt.

Tämä osaan sanoa kokemuksesta. Tätäkin kriisiä seuraa vapautumisen hetki. Silloin voivat myös monet uudet tieteelliset ulottuvuudet avautua, kun kollegat kansallisesti ja kansainvälisesti ovat kokeneet jotain yhdessä ja oppineet hieman enemmän myös luottamaan toinen toisiinsa. Se on viimeinen ja isoin valttikortti, joka minulla on takataskussa ahdistuksen liennyttämiseksi.

 

Rinna Kullaa on globaalihistorioitsija ja akatemiatutkija Tampereen yliopistossa.

 

Politiikasta-toimitus haluaa lopuksi vielä suositella Tiedekulman Poikkeuslinjalla-sarjaa, jossa Helsingin yliopiston työelämäprofessori Pekka Sauri keskustelee koronakriisistä joka viikko (keskiviikkoisin klo 15-16) toukokuun loppuun asti eri tieteenalojen näkökulmasta.

1 kommentti

  1. klaus kultti 8.5.2020 - 19:57

    Helsingin Sanomat-lehden kakkosaukeamalla toimittajat kirjoittavat säännöllisesti mielestään suurta yleisöä kiinnostavia juttuja siitä, mitä heille on tapahtunut tai mitä he ovat tunteneet. Kaikissa tuntemissani ihmisissä nämä aiheuttavat nauseaa. Tämä juttu sen sijaan on ihan kiva ja osoittaa, että omista kokemuksista voi kirjoittaa aiheuttamatta pahaa mieltä ja oloa lukijalle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*