Eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisemisessä sukupolven sisäisellä liikkuvuudella on merkitystä. Kyse on siitä, miten yksilöiden sosioekonominen asema muuttuu heidän elämänkulkunsa aikana.
Eriarvoistumisen politiikka
Suomen hallitus on viime kuukausina tehnyt pari orastavan rohkaisevaa aloitetta tarttua suomalaiseen eriarvoistumiskehitykseen.
Pääministeri Juha Sipilä perusti marraskuun lopussa työryhmän, jonka tehtävänä on tuottaa uusia ratkaisuja ja pidemmän aikavälin näkemyksiä eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Sisäministeri Paula Risikko esitti puolestaan joulukuun alussa, että syrjäytymisen estämisestä tulisi tehdä hallituksen loppukauden kärkihanke.
Kyseiset avaukset heijastelevat tulokulmaa, jota Mike Savage ja John Hills kutsuvat eriarvoisuuden politiikaksi. Kolmen keskeisen taloustieteilijän – Tony Atkinsonin, Thomas Pikettyn ja Joseph Stiglitzin – näkemyksiä yhdistävässä puheenvuorossaan he toteavat, että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi on kyllä löydettävissä keinoja, mikäli siihen on riittävästi poliittista halua.
Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi on löydettävissä keinoja, mikäli siihen on riittävästi poliittista halua.
Hyvä- ja huono-osaisten yhä kasvavaa eriytymistä voidaan hillitä esimerkiksi progressiivisella tuloverotuksella ja laajalle ulottuvilla tulonsiirroilla.
Sosiaalinen liikkuvuus eriarvoistumisen hillitsijänä
Eriarvoistumiskehitys johtaa pahimmillaan joidenkin ryhmien pysyvään taloudelliseen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen. Suomessa eriarvoistumiskehitys on ollut perinteisesti markkinaliberalistisia yhteiskuntia maltillisempaa.
Savagen ja Hillsin listaamat keinot ovat meillä jo nyt laajassa, joskaan eivät riittävässä, käytössä. Maksuton koulutus ja erilaiset hyvinvointivaltion tuottamat julkiset palvelut ovat mahdollistaneet kansainvälisesti katsoen korkean sukupolvien yli ulottuvan sosiaalisen liikkuvuuden.
Eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisemisessä kuitenkin myös sukupolven sisäinen liikkuvuus on tärkeää.
Kyse on siitä, miten yksilöiden sosioekonominen asema muuttuu heidän elämänkulkunsa aikana. Tiedämme sukupolven sisäisen liikkuvuuden tasosta ja erilaisista vaikutuksista hieman yllättäen huomattavasti ylisukupolvista liikkuvuutta vähemmän.
Yhteiskuntaluokan ja tulojen pohjalta mitattu sosiaalinen liikkuvuus hillitsee äänestysaktiivisuuden sosioekonomista eriytymistä.
Tuoreessa tutkimuksessamme osoitamme, että yhteiskuntaluokan ja tulojen pohjalta mitattu sosiaalinen liikkuvuus hillitsee äänestysaktiivisuuden sosioekonomista eriytymistä. Tulos pohjautuu Tilastokeskuksen yli puolen miljoonan henkilön rekisteriaineistoon, jossa on henkilötunnuksen avulla yhdistetty yksilön ammattiluokka- ja tulotiedot vuosilta 2000 ja 2011 ja tiedot äänestämässä käymisestä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa.
Työuran aikainen liikkuvuus ammattiluokissa ja etenkin tulotasoissa on tulostemme mukaan melko yleistä Suomessa. Ylöspäin liikkujat ovat selvästi alkuperäistä ammattiluokkaansa tai tuloryhmäänsä aktiivisempia äänestäjiä, mutta eivät aivan yllä uuden ryhmänsä osallistumistasolle. Vastaavasti alaspäin liikkuvien äänestystodennäköisyys laskee, mutta pysyy silti korkeampana muihin uuden luokan tai tuloryhmän jäseniin verrattuna.
Osallistumiserot olisivat siis huomattavasti suuremmat kuvitteellisessa tilanteessa, jossa jokaisen lopullinen asema olisi kiinnitetty esimerkiksi heidän 30-vuotispäivänään.
Sukupolven sisäinen sosiaalinen liikkuvuus on konkreettinen ammatti- ja tuloryhmien välisiä äänestyseroja kaventava mekanismi.
Sukupolven sisäinen sosiaalinen liikkuvuus on konkreettinen ammatti- ja tuloryhmien välisiä äänestyseroja kaventava mekanismi. Siten sosiaalisen liikkuvuuden lisääminen pienentää myös poliittisessa osallisuudessa ilmeneviä sosioekonomisia eroja.
Miten lisätä sukupolven sisäistä sosiaalista liikkumista?
Miten sukupolven sisäistä luokka- ja tuloliikkuvuutta olisi mahdollista lisätä poliittisin keinoin? Yksi keino on lisätä aikuiskoulutusta ja laajentaa työn ohella tapahtuvaa kouluttautumista erityisesti matalasti koulutetuille työntekijäryhmille.
Aikuiskoulutusjärjestelmä kaipaisi kuitenkin uudistusta, koska tällä hetkellä siihen osallistuu kaikkein vähiten niitä, joiden osaamistaso on heikoin ja joiden työtehtäviin kohdistuu suurin digitalisaation uhka.
Toinen mahdollinen keino on pienituloisten verotuksen alentaminen, joka nostaisi pienituloisempien työllisyysastetta. Palkkojen paikallinen sopiminen, johon toki liittyy muita mahdollisia ongelmia, voi myös lisätä luokka- ja tuloliikkuvuutta.
Mikäli paremmassa asemassa olevat äänestävät selvästi muita yleisemmin, heidän näkemyksensä ja preferenssinsä tulevat otetuiksi huomioon päätöksenteossa.
Osallistumiserojen kaventaminen on tärkeää paitsi politiikan sisällön myös poliittisen järjestelmän legitimiteetin kannalta. Mikäli paremmassa asemassa olevat äänestävät selvästi muita yleisemmin, heidän näkemyksensä ja preferenssinsä tulevat otetuiksi huomioon päätöksenteossa. Tämä saattaa johtaa kehään, jossa erot osallistumisessa muokkaavat politiikkaa osallistumiseroja edelleen kasvattamaan suuntaan.
Kuten jo Erik Allardt osoitti, poliittinen osallisuus on tärkeä yksilön hyvinvoinnin osatekijä. Kun hallituksen tasollakin pohditaan keinoja eriarvoisuuden hillitsemiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi, poliittisen osallisuuden tasapuolisen jakautumisen vahvistaminen on olennainen ulottuvuus.
Hanna Wass on akatemiatutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja Valtiotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen. VTM Hannu Lahtinen on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston Health and political engagement -projektissa. Heikki Hiilamo on yhteiskuntapolitiikan professori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Hänen kirjoittamalleen teokselle Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2016.
