Miksi historiaa opiskellaan?

Kuva: Jyväskylän normaalikoulun arkisto, 1920-luku.
Lukuaika: 5 min. 

Historian opetus herättää Suomessa vähänlaisesti intohimoja tai poliittista vastakkainasettelua. Itse asiassa poliitikot tuntuvat olevan yllättävänkin vähän kiinnostuneita historian opetuksesta. Mitä tämä kertoo politiikasta tai historian opetuksesta?

Uudistuako vai eikö uudistua?

Maailmalta kantautuu aika ajoin uutisia siitä, kuinka poliitikot ovat ilmaisseet näkemyksiään oikeanlaisesta historian opetuksesta. Esimerkiksi keväällä 2016 Unkarissa toteutettiin historian opetuksen uudistus, jossa oikeistolainen hallitus muutti historian opetuksen tavoitteita kansallismielisiksi, kipupisteitä vältellen.

Tämä herätti keskustelua myös Suomessa. Kuten Unkarinkin esimerkki osoittaa, nämä julki tulleet keskustelut liittyvät usein nopeisiin suunnanmuutoksiin, joissa historian opetuksesta tehdään valtaapitävien käsikassara.

Laajempaa keskustelua siitä, mikä on oppimisen arvoista, ei ole myöskään herännyt.

Suomessa viime vuosina eniten näkyvyyttä saanut julkinen keskustelu historian opetuksesta käytiin keväällä 2016. Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnisti lukiokokeilun, jossa opiskelijoiden opintopolut ovat yksilöllisiä.

Se tarkoittaa sitä, että opiskelija voi keskittyä tiettyihin oppiaineisiin ja jättää toiset jopa kokonaan pois. Syksystä 2016 lähtien 28 suomalaisessa lukiossa on ollut mahdollista tehdä lukio-opinnot ilman kurssiakaan historiaa.

Toinenkin, vähemmän keskustelua herättänyt, mutta historian opetuksen kannalta samansuuntainen päätös tehtiin jo aiemmin. Nyt voimaan astuneen opetussuunnitelman mukaan myös kokeilun ulkopuolisissa lukioissa vähennetään pakollisten historian kurssien määrä neljästä kolmeen.

Poistetussa kurssissa perehdyttiin muun muassa demokratian ideaan ja kehittymiseen.

Poistettu kurssi, ”Eurooppalainen ihminen”, käsitteli aate- ja kulttuurihistoriaa, ja siinä perehdyttiin muun muassa demokratian ideaan ja kehittymiseen. Poistaminen on erikoista, koska samaan aikaan demokratian vahvistamisesta puhutaan enemmän kuin vuosiin.

Suomalaisen historian opetuksen käytänteitä opetussuunnitelmien muutokset eivät juuri ole heilauttaneet. Juuri sinne uudet opetussuunnitelmat kohdistavat erityisiä muutospaineita.

Laajempaa keskustelua siitä, mikä on oppimisen arvoista, ei ole myöskään herännyt. Opetuksen ja koulutuksen kehittämisessä tasaisuus on katsottu hyveeksi erityisesti opettajakunnan keskuudessa. Se on mahdollistanut keskittymisen työhön ilman pelkoa siitä, että esimerkiksi vaalien tulos vaikuttaisi omaan työhön.

Tasaisen kehityksen varjopuolena voi olla, ettei kritiikkiin suhtauduta riittävän vakavasti silloinkaan, kun pitäisi. Esimerkiksi sukupuolen ja historian opetuksen välisestä suhteesta ovat olleet kiinnostuneita lähinnä toimittajat, jotka ovat tehneet sisällön analyysia siitä, millainen on naisten asema historian oppikirjoissa.

Dagens Nyheterin artikkeli osoitti ruotsalaiset oppikirjat hyvin maskuliinisiksi ja saman teki Helsingin Sanomat Suomen osalta. Naiset loistivat poissaolollaan ja heidän asemansa suhteessa miehiin oli passiivinen.

Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma korostaa sukupuolitietoista opetusta, jossa on päästävä irti perinteen muodostamista sukupuolirooleista. Vaikka uusissa historian oppikirjoissa asiaan on kiinnitetty huomiota, naisten ja miesten välillä on edelleen selkeä epäsuhta.

Kuva: Jyväskylän normaalikoulu. Opetusharjoittelijoita vuodelta 1963.

Kuva: Jyväskylän normaalikoulun arkisto. Opetusharjoittelijoita vuodelta 1963.

Vaikka oppikirjat ovat vain yksi materiaali koulun historian opetuksessa, ne heijastelevat aina kulttuurin arvoperustaa. Kysymys sukupuolesta osoittaa näkökulman siinä mielessä kapeaksi, että historian opetuksessa sen äärellä käydään lähinnä keskustelua naisten ja miesten välisestä suhteesta. Koettu sukupuoli näyttää olevan vielä hyvin suuri poikkeus opetusmateriaaleissa.

Historian opetuksen kulttuuri haluaa vastata yhteiskunnalliseen muutokseen.

Toisaalta nyt eletään murrosvaihetta, jossa historian opetuksen kulttuuri myös kyseenalaistaa omia toimintamallejaan pyrkien uudistumaan. Se haluaa vastata yhteiskunnalliseen muutokseen ja pohtia opetuksen merkitystä tulevaisuudessa.

Uudet opetussuunnitelmat niin perusopetuksessa kuin lukiokoulutuksessa korostavat opetusta, jonka keskiössä ovat historian taidot. Näitä taitoja ovat kriittinen ajattelu, kyky tulkita erilaisia tekstejä sekä sen ymmärtäminen, että historia on merkityksellistettyä tietoa, joka riippuu monista eri tekijöistä.

Nousussa: historian pedagogiikan tutkimus

Historian opetuksessa muutosta on ollut sekä yleisellä opetussuunnitelmatasolla että koulujen arjessa. Myös historian pedagogiikkaan liittyvä tutkimus on kasvanut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana, mistä yhtenä osoituksena on toimittamamme Historiallisen Aikakauskirjan teemanumero (3/2016) ”Historianopetus: tavoitteet, merkitykset, muutos”.

Teemanumero pureutuu historian opetuksen nykytilaan – osin myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen – kahdesta näkökulmasta: tutkimuksen ja opetuksen kehittämisen. Poikkeuksellinen numero on Historiallisen Aikakauskirjan kautta aikojen ensimmäinen historian opetusta ja oppimista käsittelevä teemanumero.

Teemanumeron tutkimusartikkelit luovat laajan katsauksen historian opetuksen tämän hetken keskeisiin kysymyksiin.

Numero alkaa metatason johdannolla, jonka tekee historiallis-yhteiskunnallisen kasvatuksen emeritaprofessori Sirkka Ahonen artikkelissaan ”Kaanonin paluu: Historian opetuksen politiikkaa idässä ja lännessä”.

Myös meiltä löytyy selkeän sisältöpainotteiseen historian opetukseen paluuta haikailevia kansallismielisiä ja kulttuurikonservatiiveja.

Artikkelissaan Ahonen osoittaa, miten historian opetuksen pakottaminen yhteiseen sisällölliseen kaanoniin ei ole vain menneisyyttä vaan nykypäivän ilmiö.

Vaikka kehityssuunta Suomessa onkin ollut toinen, myös meiltä löytyy selkeän sisältöpainotteiseen historian opetukseen paluuta haikailevia kansallismielisiä ja kulttuurikonservatiiveja. Näin siitäkin huolimatta, että tämä on, Ahosen sanoin, ”kestämätöntä [niin] historian tietoteorian kuin tiedonalan etiikan kannalta”.

Lukiolaisten kyvyissä tulkita erityisesti ristiriitaista lähdeaineistoa on merkittäviä puutteita, vaikka lähteiden kanssa työskentely on ollut mukana opetussuunnitelmissa jo useita kymmeniä vuosia. Näin osoittavat Jukka Rantala ja Anna Veijola lukiolaisten historian tekstitaitoja tarkastelevassa artikkelissaan.

Kuva: Jyväskylän normaalikoulun arkisto. Ylioppilaskirjoitukset vuonna 1952.

Kuva: Jyväskylän normaalikoulun arkisto. Ylioppilaskirjoitukset vuonna 1952.

Jan Löfström jatkaa lukiolaisten tarkastelua artikkelissaan ”Suosivatko pojat ja tytöt eri koetehtäviä historian reaalikokeissa?” Keskeisenä teeman Löfströmillä on siis historian mahdollinen sukupuolittuneisuus.

Löfström on toiminut pitkään ylioppilastutkintolautakunnassa. Hän pohtii, onko sukupuolella merkittävää roolia siinä, mihin teemoihin ja kysymystyyppeihin ylioppilaskokeessa vastataan.

Miten siirtyminen tiedollisista tavoitteista kohti taidollisia tavoitteita näkyy osaamisen arvioinnissa?

Miten siirtyminen tiedollisista tavoitteista kohti taidollisia tavoitteita näkyy – ja miksi sen pitäisi näkyä – osaamisen arvioinnissa? Tätä kysymystä Najat Ouakrim-Soivio tarkastelee artikkelissaan historian oppiaineen tavoitteiden ja arvioinnin muuttumisesta peruskoulun alusta 1970-luvulta tähän päivään. Kysymys on kriittinen, kun huomioidaan, miten arviointi ohjaa oppimista.

Viimeisessä teemanumeron tutkimusartikkelissa Arja Virta, Marjaana Puurtinen ja Kalle Pihlainen siirtävät huomion yliopistomaailmaan ja historian alan asiantuntijuuteen. Kirjoittajat purkavat eri piirteitä, joita historiantutkijan työhön katsotaan kuuluvaksi.

Heidän mukaansa yliopistoissa ei ole kiinnitetty asianmukaista huomioita siihen, millaisia asiantuntijoita historia-alalle ylipäätään pyritään kouluttamaan. Ongelma on heidän mukaansa ainakin osittain käytetyissä opetusmenetelmissä, jotka eivät vastaa tarkoitustaan.

Tutkimusta historiakäsityksistä ja historian asiantuntijuudesta on ylipäätään liian vähän. Näyttäisi siltä, että murros olisi tarpeen myös yliopistojen historian opetuksessa.

Tutkimusartikkeleita seuraa Matti Rautiaisen katsaus historian opettajankoulutukseen ja sen murrokseen. Teemanumero-osuuden päättää ”Koulun penkiltä” -kirjoitusten sarja, jossa esitellään kouluissa tehtyä mittavaa historian opetuksen kehittämistyötä sekä yliopistojen ja koulujen välistä yhteistyötä historian opetuksen muutoksen edistämiseksi.

Teemanumeron toimittajat järjestävät 7–8. kesäkuuta 2017 samasta aiheesta konferenssin ”Merkitykset, ajattelu ja oppiminen historiassa”.

Simo Mikkonen (Historian ja etnologian laitos), Matti Rautiainen (Opettajankoulutuslaitos) ja Anna Veijola (Jyväskylän normaalikoulu) ovat Jyväskylän yliopistossa toimivan tutkimusryhmä TEHOn (Teaching History Outside the Box / Tutkivaa ja eläytyvää historian opetusta) perustajia. TEHO keskittyy historian oppimisen ja opettamisen tutkimiseen eri näkökulmista.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*