Millaisia kansalaisia oppilaista tulisi kasvattaa?

Poliittisella kasvatuksella tarkoitetaan kahta asiaa: yhteiskuntaopin opetusta ja poliittisen näkökulman ottamista mukaan muiden oppiaineiden teemojen käsittelyyn. Teoreettisiin ristiriitoihin perehtyminen auttaa opettajia kehittämään omaa ajatteluaan harkitusti.

Koulun ja politiikan erottaminen toisistaan on mahdotonta. Kouluopetuksen tavoitteet ja sisällöt perustuvat aina tietynlaiselle käsitykselle yhteiskunnasta, ja koululla on sen järjestyksestä riippuen erilaisia vaikutuksia yhteiskunnassa. Esimerkiksi demokraattisessa yhteiskunnassa koulun tehtävänä on edistää oppilaiden kehitystä arvostelukykyisiksi kansalaisiksi, jotka kykenevät pitämään huolta omista ja muiden ihmisten intresseistä. Ihannetapauksessa koulu todella tuottaa tällaisia kansalaisia, mikä edistää demokratian toimintaa yhteiskunnassa.

Saksalaisessa kasvatustieteessä koulun yhteiskunnallisen kasvatuksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, menetelmiin ja sisältöihin viitataan poliittisen kasvatuksen (saks. politische Bildung) käsitteen avulla. Poliittisella kasvatuksella tarkoitetaan kahta asiaa: ensinnäkin yhteiskuntaopin opetusta ja toiseksi poliittisen näkökulman ottamista mukaan muiden oppiaineiden teemojen käsittelyyn. Poliittinen kasvatus on siis pedagogista toimintaa, joka tähtää yhteiskuntaan kytkeytyvien tietojen, taitojen ja valmiuksien oppimiseen.

Demokraattisessa yhteiskunnassa koulun tehtävänä on edistää oppilaiden kehitystä arvostelukykyisiksi kansalaisiksi, jotka kykenevät pitämään huolta omista ja muiden ihmisten intresseistä.

Poliittinen kasvatus on itsessään poliittinen teema. Aihepiirin tutkijoilla on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, millaista yhteiskuntaopin opetuksen ja muun koulun poliittisen kasvatuksen tulisi olla. Vaikka kaikki poliittisen kasvatuksen teoreetikot sitoutuvat yleisellä tasolla rationaalisuuden, autonomian ja moraalisuuden tavoitteisiin, on heillä erilaisia käsityksiä siitä, kuinka nämä ihanteet tulisi tulkita.

Keskusteluissa käytetään usein täysi-ikäisyyden (Mündigkeit) ja emansipaation (Emanzipation) käsitteitä. Edellinen painottaa ihmisyksilön ominaisuuksia, kuten reflektiivisyyttä ja rationaalisuutta, kun taas jälkimmäinen viittaa yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka mahdollistavat vapauden harjoittamisen käytännössä.

Valtavirtainen ja kriittinen poliittinen kasvatus

Nykyisestä poliittista kasvatusta koskevasta keskustelusta voidaan tunnistaa kaksi keskenään ristiriitaista suuntausta, joista jompaankumpaan useimmat teoreetikot kuuluvat. Osa heistä edustaa traditionaaliseen teoriaan perustuvaa valtavirtaista poliittista kasvatusta, kun taas toiset teoreetikot sitoutuvat kriittisiin yhteiskuntatieteisiin ja kannattavat kriittistä – ongelmallisia yhteiskunnallisia rakenteita tunnistavaa ja kyseenalaistavaa – poliittista kasvatusta.

Valtavirtaisen poliittisen kasvatuksen perinteessä koulun tehtävänä on kasvattaa oppilaista itsenäisiä ja vastuullisia kansalaisia, jotka kykenevät tarkastelemaan yhteiskuntaa kriittisesti omien intressiensä ja yhteishyvän näkökulmasta sekä ottamaan osaa demokraattiseen toimintaan. Opetuksen pääpaino on itsenäisen poliittisen ajattelun tukemisessa ja omien näkemysten muodostamisessa.

Kriittisen poliittisen kasvatuksen tutkijat korostavat yhteiskunnallisia valtasuhteita. Heidän mukaansa oppilaiden tulee oppia koulussa analysoimaan yhteiskunnallista valtaa, jotta he voisivat elää aikuisina todellisuudessa itsenäistä ja vapaata elämää. Eihän tällainen elämä ole mahdollista, mikäli yhteiskunnassa vallitsee ongelmallisia valtasuhteita tai jos ihmisillä ei ole materiaalisia resursseja omien valintojen tekemiseen.

Kriittisen poliittisen kasvatuksen tutkijat korostavat yhteiskunnallisia valtasuhteita.

Valtavirtaisen ja kriittisen poliittisen kasvatuksen edustajat ovat kirjoittaneet omia tieteellisiä käsikirjojaan, kritisoineet toistensa ajattelua sekä muotoilleet julistuksia hyvästä poliittisesta kasvatuksesta. Oman poliittisen kasvatuksen mallinsa kehittäneen opetustieteen professori Wolfgang Sanderin toimittama poliittisen kasvatuksen käsikirja, Handbuch politische Bildung, dokumentoi valtavirtaista ajattelua. Siinä nähdään, että kriittisen poliittisen kasvatuksen teoreetikot sosiaalistavat oppilaat piiloisesti tietynlaiseen käsitykseen siitä, millainen yhteiskunnan tulisi olla.

Hyvää poliittista kasvatusta valtavirtaiset teoreetikot määrittelevät niin kutsutun Beutelsbachin konsensuksen avulla. Sen sijaan kriittisen poliittisen kasvatuksen nykyteoreetikkojen Bettina Löschin ja Andreas Thimmelin toimittaman poliittisen kasvatuksen kritiikin käsikirjan Kritische politische Bildung: Ein Handbuch mukaan valtavirtaisen poliittisen kasvatuksen kannattajat sivuuttavat yhteiskunnalliset valtarakenteet, eivätkä kykene siksi edistämään oppilaiden vapautta ja autonomiaa.

Vastineeksi Beutelsbachin konsensukselle kriittiset teoreetikot ovat esittäneet Frankfurtin julistuksen. Julistuksen nimi viittaa Frankfurtin koulun kriittisen yhteiskuntatieteen ohjelmaan.

Poliittisen kasvatuksen malleja

Edellisiin on syytä paneutua vielä syvemmin. Beutelsbachin konsensus suuntautuu ennalta määrättyjen poliittisten näkemysten opettamista vastaan ja peräänkuuluttaa oppilaiden ajattelun vapautta. Julistuksen mukaan oppilaita ei saa sosiaalistaa tiettyihin poliittisiin näkemyksiin, mikä edellyttää, että opetuksessa huomioidaan ristiriitaiset tavat, joilla yhteiskuntatieteissä ja politiikassa ajatellaan asioista. Toisin sanottuna oppilaille tulee kuvata ilmiöitä useista ideologisista näkökulmista, jotta he voivat muodostaa omia käsityksiään.

Beutelsbachin konsensuksen mukaan oppilaita on ohjattava arvioimaan vaihtoehtoja omien intressiensä näkökulmasta ja ottamaan osaa niiden edistämiseen. Poliittinen toimijuus yhteiskunnassa on siis aktiivista, ja siihen rohkaistaan.

Frankfurtin julistuksessa taasen huomioidaan yhteiskunnalliset ongelmat sekä onnellisen ja vapaan elämän yhteiskunnalliset esteet. Julistuksen mukaan opetuksessa tulee tutkia yhteiskunnallisia kriisejä ja intressiristiriitoja sekä erilaisia yhteiskunnallisen vallan muotoja. Opettajien tulee tuoda esille omat sitoumuksensa poliittisen kasvatuksen positioiden edustajina.

Beutelsbachin julistuksen mukaan oppilaita ei saa sosiaalistaa tiettyihin poliittisiin näkemyksiin, mikä edellyttää, että opetuksessa huomioidaan ristiriitaiset tavat, joilla yhteiskuntatieteissä ja politiikassa ajatellaan asioista.

Poliittiset emotionaaliset kokemukset ovat tärkeitä ja ne on huomioitava opetuksessa. Opetuksen tehtävänä on mahdollistaa se, että tulevat aikuiset kykenevät muuttamaan yhteiskuntaa yhteistyössä muiden ihmisen kanssa.

Valtavirtaista poliittista kasvatusta edustaa esimerkiksi lukuisia tutkimuksia tehneiden politiikan ja poliittisen kasvatuksen tutkijan Joachim Detjenin ja kumppaneiden malli. Sen mukaan kouluopetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden poliittista ymmärrystä, arvostelukykyä, toimintakykyä ja motivaatiota. Nämä osaamisalueet koostuvat useammista osatavoitteista.

Poliittiseen tietoon lukeutuu yleiskäsitteitä, joiden avulla oppilaat voivat ymmärtää demokraattisen yhteiskunnan järjestystä, päätöksentekoa ja ideaalia yhteishyvästä. Poliittinen arvostelukyky muodostuu useista arvostelutyypeistä, jotka ulottuvat asiantilojen kuvailusta ja luokittelusta aina yhteiskunnan järjestämistä koskeviin arvostelmiin. Poliittinen toimintakyky sisältää omien käsitysten muotoilemisen ja perustelun sekä neuvottelun ja päätöksenteon taidot. Poliittinen asenne ja motivaatio viittaavat politiikkaa koskevaan kiinnostukseen, itseluottamukseen, luottamukseen poliittista järjestelmää kohtaan ja kansalaishyveisiin.

Kriittisessä poliittisessa kasvatuksessa kriisien tutkiminen on tärkeää.

Kriittisen poliittisen kasvatuksen edustajat sen sijaan eivät ole rakentaneet kokonaisvaltaisia opetusmalleja, vaan he ovat kuvanneet kriittistä poliittista kasvatusta aina tietystä näkökulmasta. Edellä mainitut Lösch ja Thimmel ovat muotoilleet kriittisen poliittisen kasvatuksen yleisiä lähtökohtia.

Aihetta koskevassa käsikirjassaan he kirjoittavat seuraavasti: ”Kriittisen poliittisen kasvatuksen käytäntö pyrkii mahdollistamaan, että yksilöt tiedostavat valta- ja herruussuhteita, joihin he ovat sidottuja. Sen tulee kyetä kehittämään toimintamahdollisuuksia näiden suhteiden muokkaamiseksi ja muuttamiseksi.” Näin ollen on välttämätöntä, että kriittisessä poliittisessa kasvatuksessa yhteydet ajankohtaisiin olosuhteisiin selvitetään kriittisesti ja ristiriidat huomioiden.

Tarkoituksena ei ole löytää nopeasti ratkaisuja ongelmiin, vaan ymmärtää monimutkaisia vuorovaikutussuhteita

Kriittiset yhteiskuntatieteet ovat keskeisessä asemassa demokratiaa ja inhimillistä toimintaa edistävässä poliittisessa kasvatuksessa. Niiden avulla otetaan etäisyyttä siihen, kuinka yhteiskunta on järjestetty nykyhetkessä. Kriittiset yhteiskuntatieteet auttavat myös pohtimaan, kuinka asiat voisivat olla toisin. Esimerkiksi tunnetun vallan käsitettä teoretisoineen filosofi Michel Foucault’n valtateorian avulla voidaan tunnistaa puhetapoihin liittyvää valtaa ja kuvitella vaihtoehtoja sille, mitä niissä käytetyt käsitteet voisivat tarkoittaa.

Kriisien tutkiminen on tärkeässä roolissa kriittisessä poliittisessa kasvatuksessa. Koulussa käsiteltäviin kriiseihin lukeutuvat talous- ja finanssikriisi, energia-, resurssi- ja ympäristökriisi, sukupuolten välisen epätasa-arvon ja kasvavaan epävarmuuteen liittyvät työelämän ja tuotannon kriisit sekä parlamentaarisen demokratian kriisi. Tarkoituksena ei ole löytää nopeasti ratkaisuja näihin ongelmiin, vaan ymmärtää monimutkaisia vuorovaikutussuhteita.

Ratkaisun mahdollisuus

Valintaa valtavirtaisen ja kriittisen poliittisen kasvatuksen välillä on hankalaa tehdä. Kummatkin mallit sisältävät perusteltuja lähtökohtia modernin kasvatustieteen näkökulmasta tarkasteltuna. Modernissa pedagogiikassa nähdään, ettei kasvatettavaa saa käyttää hyväksi välineellisten tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan kasvatuksessa on edistettävä lasten ja nuorten onnellisuutta, kriittisyyttä ja itsenäisyyttä.

Tältä pohjalta on helppo ymmärtää, ettei oppilaita saa sosiaalistaa ennalta määrättyihin poliittisiin näkemyksiin, vaan opetuksen on tuettava heidän itsenäistä ajatteluaan. Toisaalta tiedetään, että yksilön mahdollisuudet vapaaseen ja onnelliseen elämään riippuvat yhteiskunnallisista rakenteista. Siksi kouluopetuksen on autettava oppilaita tiedostamaan alistavia rakenteita ja arvioimaan, millaisia vaihtoehtoja niille voisi olla.

Kahden eri perinteen järkeviä ajatuksia yhdistämällä saatetaan onnistua luomaan uusi käsitys poliittisesta kasvatuksesta, joka yhdistää valtavirtaiset ja kriittiset ajatukset.

Tieteellinen konflikti valtavirtaisen ja kriittisen poliittisen kasvatuksen välillä on tuskin ratkeamassa lähiaikoina. Kasvatustieteilijät ovat käyneet keskustelua emansipaatiota edistävästä yhteiskuntakriittisestä kasvatuksesta jo 1970-luvulta alkaen. Konsensusta ei ole saavutettu, mikä on ymmärrettävää, koska osapuolilla on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, millainen yhteiskunnan tulisi olla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö keskustelua olisi syytä käydä. Ensinnäkin on mahdollista, että kummastakin perinteestä voidaan löytää mielekkäitä lähtökohtia kouluopetukselle. Toiseksi perinteiden järkeviä ajatuksia yhdistämällä saatetaan ehkä onnistua luomaan uusi käsitys poliittisesta kasvatuksesta, joka yhdistää valtavirtaiset ja kriittiset ajatukset. Kolmanneksi teoreettisiin ristiriitoihin perehtyminen auttaa opettajia kehittämään omaa pedagogista ajatteluaan harkitusti.

KT Antti Moilanen on opettaja ja tutkija, jonka tutkimusintressejä ovat kasvatuksen teoria, kriittinen pedagogiikka ja poliittinen kasvatus. Hänellä on kokemusta niin tutkimustyöstä kuin käytännön kouluopetuksesta.

Artikkeli pohjaa kirjoittajan tammikuussa 2022 Oulun yliopistossa tarkastettuun väitöskirjaan Sivistys ja emansipaatio: sivistävä ja yhteiskuntakriittinen opetus kriittis-konstruktiivisessa didaktiikassa.