Miten nimittää Isisin ja al-Qaidan edustamaa ilmiötä?

Kuva: Daniel McCullough / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 6 min. 

Islamismi, ääri-islam, radikaali-islamismi, jihadismi, uskonnolla perusteltu väkivalta – al-Qaidan ja Isisin edustamasta ilmiöstä on käytetty monia eri nimityksiä, mutta mikään niistä ei ole saavuttanut yleistä hyväksyntää. Miten eri termit eroavat toisistaan ja mistä häilyvyys johtuu?

Al-Qaidan toiminta nousi laajan huomion kohteeksi syyskuun 11. päivän 2001 iskujen myötä. Siitä lähtien on käyty myös keskustelua siitä, mitä nimitystä sen kaltaisista omaan salafistiseen uskontulkintaansa nojaavista ja väkivaltaisia keinoja käyttävistä ryhmistä pitäisi käyttää. Al-Qaidan ohella tähän ilmiöön lukeutuvia ryhmiä ovat olleet esimerkiksi Isis, al-Shabaab ja Boko Haram.

Suomessa terminologian pohtiminen on tullut ajankohtaiseksi Syyrian ja Irakin konfliktin myötä. Useiden kymmenien henkilöiden lähteminen konfliktialueelle Suomesta on tunnetuin, mutta ei ainoa merkki tästä.

Ilmiölle ei ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä ja vakiintunutta termiä, vaan siitä käytetään vaihdellen eri ilmaisuja niin julkisessa keskustelussa kuin viranomaisten ja tutkijoidenkin keskuudessa.

Jos aiheesta halutaan käydä tarkempaa ja analyyttisempaa keskustelua, tarvitaan täsmällisempiä termejä.

Ei ole vain tekninen asia, millä sanalla ilmiöön viitataan, vaan se on väistämättä myös vallankäyttöä. Valinnoilla vaikutetaan ilmiötä koskeviin mielikuviin riippumatta siitä, onko se tarkoituksena.

Tämän vuoksi valintoja tehdessä on syytä olla tietoinen eri termeihin liittyvistä vahvuuksista, heikkouksista ja painolasteista.

Ääri-islamilainen

Ensimmäisinä vuosina vuoden 2001 iskujen jälkeen suomalaisissa viranomaisdokumenteissa, kuten suojelupoliisin vuosikertomuksissa, käytettiin usein ilmaisua ”ääri-islamilainen”, kun viitattiin al-Qaidaan, sen kannattajiin ja näiden toimintaan.

2000-luvun alun suojelupoliisin vuosikertomuksissa puhuttiin myös äärimuslimeista. Tälle sukua oleva ilmaisu ”väkivaltainen ääri-islam” esiintyi myöhemmin myös ensimmäisissä väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksissa. Sittemmin termin käyttö vaikuttaa vähentyneen merkittävästi.

Al-Qaidan kaltaisten liikkeiden toiminnasta käytetty terminologia oli 2000-luvun alussa yleisesti varsin epätäsmällistä, ja tämä termivalinta heijastaa sitä. Ääri-islamilainen on hyvin yleisluontoinen ilmaisu ja sillä on haluttu ilmeisesti vain ilmaista etäisyyttä siihen, mitä on pidetty niin sanotusti valtavirran islamina. Termiin ei ole liittynyt tarkempaa määrittelyä siitä, minkälaisesta liikehdinnästä on kyse tai mikä tekee siitä äärimmäistä.

Islamistinen, ääri-islamistinen

2000-luvun alun käsitehämmennyksestä kertoo sekin, että esimerkiksi suojelupoliisin raporteissa näkee käytettävän sekaisin ilmaisuja ääri-islamilainen ja ääri-islamistinen. Viranomaiset eivät olleet tässä mitenkään yksin, vaan tällainen käsitteellinen horjunta oli tyypillistä myös mediassa.

Islamilainen ja islamistinen eivät kuitenkaan ole synonyymeja. Islamilainen on yleistermi, joka viittaa islamin uskoon liittyvään toimintaan. Islamismi taas on monimuotoinen aatesuuntaus ja poliittinen liike, joka syntyi 1900-luvun alussa osin reaktiona länsimaiden poliittisen ja kulttuurisen vaikutusvallan kasvuun islamilaisten valtojen alueella.

Islamilainen ja islamistinen eivät ole synonyymeja.

Islamismi on saanut useita hyvin erilaisia ilmenemismuotoja. Niille yhteistä on kuitenkin se, että islamia ei pidetä vain henkilökohtaisena uskona vaan katsotaan, että sen pitäisi olla kaikki elämän osa-alueet kattavan järjestelmän perusta.

Al-Qaidan ja Isisin kaltaisten ryhmien ajatusmaailma pohjaa osittain islamismin ajatusmaailmaan ja klassisiin ajattelijoihin. Niiden tarkoituksena on perustaa oman islamin tulkintansa mukainen ”islamilainen” valtio ja yhteiskunta. Islamismi on kuitenkin valtavasti näitä liikkeitä laajempi ilmiö, eikä al-Qaidaa ja Isisiä voi pitää mitenkään sen tyypillisimpinä tai vaikutusvaltaisimpina ilmentyminä. Islamismin kannalta keskeisiä toimijoita ovat usemmiten puoluepolitiikkaan osallistuvat muslimiveljeskuntaan kytkeytyvät toimijat.

Islamistinen on siis sekin tarpeettoman laaja käsite, jos tarkoitetaan vain al-Qaidan ja Isisin kaltaisia liikkeitä. Toiseksi se on omiaan tuottamaan virheellisiä ja yksinkertaistavia mielikuvia islamismista ilmiönä.

Ääri-etuliite sijoittaa tässäkin tapauksessa puheena olevaa ilmiötä islamismin kenttään, mutta ei edelleenkään määrittele sitä sen tarkemmin.

Radikaali-islamistinen

2010-luvun puolella suomalaisissa viranomaisdokumenteissa on vakiintunut käyttöön ilmaisu radikaali-islamistinen.

Radikaali-islamistiselle on annettu viranomaisdokumenteissa tarkempia määritelmiä. Suojelupoliisi kertoo tarkoittavansa sillä ”salafi-jihadistiseen ideologiaan perustuvaa islamismin muotoa, jonka tavoitteena on luoda väkivallan avulla islamilainen, sharia-lain mukaan hallittu, yhteiskunta”.

Ilmaisua käytetään nykyisin varsin yleisesti juuri tässä suojelupoliisin määrittämässä merkityksessä.

Al-Qaidan ja Isisin toiminnan kutsuminen radikaali-islamistiseksi on perusteltua. Ongelmana on kuitenkin se, että radikaali-islamismia käytetään yleisesti viitattaessa tätä laajempaan ilmiöön. Laajimmillaan sillä tarkoitetaan kaikkia sellaisia islamistisia toimijoita, jotka käyttävät väkivaltaa osana toimintaansa. Tämä sisältää esimerkiksi libanonilaisen, šiialaisen Hizbollahin ja Palestiinassa toimivan Hamas-järjestön, joihin al-Qaida ja Isis suhtautuvat vihamielisesti.

Suojelupoliisin määritelmässä kuvattu radikaali-islamismi on siis itse asiassa vain yksi, salafi-jihadistiseen ideologiaan perustuva suuntaus paljon laajemmassa ilmiössä.

Mikäli ei ole tarvetta täsmentää, mistä radikaali-islamismin muodoista puhutaan, tai viitataan väkivallan hyväksyvään islamistiseen liikehdintään yleisesti, termin käyttäminen ei ole välttämättä ongelma. Jos sitä kuitenkin käytetään tarkoittamaan pelkästään salafi-jihadistiseen ideologiaan perustuvaa radikaali-islamismia, varjopuolena on, että se on omiaan hämärtämään sen ja muiden radikaali-islamismin muotojen välisiä eroja.

Jihadismi

Radikaali-islamismin ohella al-Qaidan ja Isisin toiminnasta käytetään tyypillisesti ilmaisua jihadismi. Termi on yleisessä käytössä tiedotusvälineiden lisäksi myös akateemisessa tutkimuksessa sekä se on ryhmien itse itsestään käyttämä nimitys.

Jihadismi-sana on esiintynyt silloin tällöin sisäministeriön ja suojelupoliisin dokumenteissa. Suojelupoliisi vaikuttaa käyttävän sitä erityisesti viitatessaan Euroopan ulkopuolisissa aseellisissa ryhmissä toimineisiin tai niiden koulutusleireillä olleisiin henkilöihin. Sen sijaan länsimaissa tapahtuvaan toimintaan viitataan yksinomaan radikaali-islamismina.

Jihadismi on yleisessä käytössä tiedotusvälineiden lisäksi myös akateemisessa tutkimuksessa sekä se on ryhmien itse itsestään käyttämä nimitys.

Jihadismia voi pitää yhtenä radikaali-islamismin suuntauksena, mutta se on myös monella tapaa erilainen ilmiö kuin (muu) radikaali-islamismi. Itse asiassa jihadistinen liike on pitkään määrittänyt itsensä islamismin vastaiseksi voimaksi, mikä johtuu paikoitellen merkittävistä eroavaisuuksista jihadistien ja islamistien välillä esimerkiksi uskonpuhtauden vaalimiseen liittyvissä kysymyksissä.

Toinen keskeinen eroavaisuus on se, että islamistit pääsääntöisesti hyväksyvät valtioiden ja kansainvälisen poliittisen järjestelmän legitimiteetin. Jihadistiset toimijat taas kategorisesti kiistävät molempien oikeutuksen uskonnollisin perustein.

Islamistinen liike mukaan lukien sen radikaalit edustajat on teologisesti monimuotoinen. Jihadistiset ryhmät sen sijaan ovat salafistisia. Salafismi on sunnalaisen islamin haara, joka jäljittelee ja pyrkii elvyttämään islamin kolmen ensimmäisen sukupolven aikaisen islamin ja tavan harjoittaa sitä erityisesti uskonopillista puhtautta vaalimalla.

Strategisesti islamistiset toimijat ovat pääasiallisesti osallistuneet maidensa puoluepolitiikkaan, myös jotkut radikaali-islamistiset toimijat kuten Hamas ja Hizbollah, tai harjoittaneet sosiaalista aktivismia. Jihadistit taas ovat pyrkineet muutokseen lähes yksinomaan aseellisen toiminnan kautta.

jihadistinen liike on pitkään määrittänyt itsensä islamismin vastaiseksi voimaksi.

Jihadistiseksi itseään kutsuvan liikehdinnän tapa tulkita sitä, mitä jihad tarkoittaa, on omanlaisensa ja monin tavoin koko liikettä määrittelevä. Jihadismille ominaista on jihadin tulkitseminen aseelliseksi kamppailuksi ja henkilökohtaiseksi velvollisuudeksi jokaiselle muslimille. Tämä nähdään keskeisenä, jopa tärkeimpänä uskonnon harjoittamisen muotona.

Jihadismi on käytössä olevista termeistä analyyttisesti tarkin kuvaamaan al-Qaidaa ja Isisiä, koska se viittaa juuri näiden kaltaisiin ryhmiin. Siksi päädyimme keväällä julkaistuissa, sisäministeriön tilauksesta tekemissämme raporteissa käyttämään tätä termiä.

Termiä on kuitenkin kritisoitu voimakkaasti. Pääsyy kritiikkiin ovat olleet mielikuvat, joita termin käytön katsotaan tuottavan islamista uskontona ja islamin kytköksistä ilmiöön.

Muslimiyhteisöt ovat kritisoineet ylipäätään islam-johdannaisten sanojen käyttämistä tässä yhteydessä. Uskonnon nimen tai sen käsitteiden sisällyttäminen nimitykseen yhdistää väkivaltaisen toiminnan islamiin uskontona ja antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, että jihadistisen liikehdinnän suosimat tulkinnat islamin keskeisistä uskonopeista olisivat laajasti ominaisia islamille.

Huoli on ymmärrettävä, sillä näkemyksiä islamista kokonaisuudessaan väkivaltaisena uskontona on esitetty toistuvasti länsimaisessa julkisessa keskustelussa, myös Suomessa.

Erityisesti jihadin käsite yhdistyy länsimaisessa keskustelussa hyvin herkästi juuri väkivaltaan, vaikka suurelle osalle muslimeista se tarkoittaa ensisijaisesti rauhanomaista, itsensä kanssa kilvoitteluun keskittyvää toimintaa. Tämä lienee yhtenä syynä siihen, että etenkin länsimaissa asuvien muslimiyhteisöjen kannanotoissa toistuu se, että jihadismia pidetään vielä islam-sanan sisältäviä termejä ongelmallisempana.

Kharijiitti

Edellä mainittuja termejä on kritisoitu myös siitä, että ne ovat länsimaisessa keskustelussa annettuja tai al-Qaidan ja Isisin kaltaisten liikkeiden itsensä kehittämiä termejä.

Islam- ja jihad-sanan sisältävien käsitteiden sijasta muslimiyhteisöistä on ehdotettu ilmiöstä käytettävän kharijiitti-termiä (kirjaimellisesti ”ne, jotka lähtivät”).

Termillä on juurensa islamin ensimmäisen vuosisadan ajan valtataisteluissa ja opillisissa riidoissa. Näiden kiistojen myötä irronnutta liikettä kutsuttiin tällä nimellä. Kharijiiteille on katsottu ominaiseksi jyrkkä suhtautuminen niihin, jotka eivät hyväksy heidän uskontulkintojaan, sekä sen aikaisen kalifaatin vallan vastustaminen.

Termin juurruttaminen julkiseen keskusteluun on kuitenkin hankalaa, koska se on suurimmalle osalle ei-islaminuskoisista länsimaalaisista täysin tuntematon.

Kharijiittien ja nykypäivän jihadistisen liikkeen toiminnan ja opin välillä on merkittäviä eroja.

Kharijiitti-termiin sisältyy latauksia, jotka tekevät siitä ongelmallisen käyttää silloin, kun tarkoituksena on yksinomaan kuvata tai analyyttisesti tarkastella jihadismia ilmiönä. Termiin sisältyy tuomitseminen ja halu erottaa sen kohde islamista harhaoppisena haarana.

Varsinkin tutkimuksen näkökulmasta lisähaasteena on se, että termi ei ole analyyttisesti järin osuva. Kuten Nelly Lahoud on huomauttanut, kharijiittien ja nykypäivän jihadistisen liikkeen toiminnan ja opin välillä on merkittäviä eroja.

Uskonnolla perusteltu väkivalta, terrorismi

Yksi ratkaisu terminologisiin hankaluuksiin on ollut välttää kokonaan uskontoon viittaavia ilmaisuja. Tämä on myös yksi niistä ratkaisuista, joita muslimiyhteisöt ovat ehdottaneet. Yksi tapa on puhua yksinkertaisesti al-Qaidasta, Isisistä ja muista ryhmistä niiden nimellä ja välttää yleistävämpiä luonnehdintoja.

Yksi ratkaisu terminologisiin hankaluuksiin on ollut välttää kokonaan uskontoon viittaavia ilmaisuja.

Sisäministeriö on viime vuosina suosinut ilmaisua uskonnolla perusteltu väkivalta. Ilmaisu on ollut käytössä väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisytyön yhteydessä. Termiin on päädytty siksi, että ennaltaehkäisytyön kohteena on kaikki uskonnollisesti motivoitunut väkivalta uskontoon katsomatta.

Kohtuullisen yleinen tapa väistää määrittelyä on puhua yksinkertaisesti (kansainvälisestä) terrorismista. Terrorismi yhdistyy voimakkaasti nykyisin juuri al-Qaidaan ja Isisiin, koska ne ja niiden inspiroima toiminta nähdään suurimpana terrorismin uhkana länsimaissa.

Tämä puhetapa on kuitenkin ongelmallinen siksi, että likimainkaan kaikki terrorismi ei ole radikaali-islamistista tai jihadistista. Lisäksi kaikki al-Qaidan ja Isisin kaltaisiin ryhmiin liittyvä väkivalta ei ole oikeudellisessa tai tutkimuksen tarkoittamassa mielessä terrorismia. Pääasiallinen väkivallan muoto on itse asiassa aseellisen ryhmän toiminta konfliktialueilla länsimaiden ulkopuolella.

Tarve tarkkuudelle

Al-Qaidan ja Isisin toiminnasta käytettyjen ilmaisujen kirjavuus on ollut oire siitä, että ymmärrys niiden toiminnan ideologisesta perustasta ja varsinkin sen sijoittumisesta laajempaan kontekstiin on ollut vajavaista. Näin on ollut varsinkin 2000-luvun alkuvuosina, mutta on osin edelleen.

Kielenkäyttö ja keskustelu aiheesta liikkuu usein hyvin yleisellä tasolla. Tarvetta täsmällisemmille käsitteille ei ole ollut, jos tavoitteena ei ole ollut ilmiön täsmällisempi analysointi.

Tarpeettoman yleisluontoisten käsitteiden käyttämisessä on kuitenkin se ongelma, että ne saattavat ruokkia kuvaa siitä, että al-Qaidan ja Isisin edustamat näkemykset olisivat laajemmin jaettuja kuin ne ovat. Jos aiheesta halutaan käydä tarkempaa ja analyyttisempaa keskustelua, tarvitaan täsmällisempiä termejä. Tällä hetkellä yleisessä käytössä olevista termeistä täsmällisin on jihadismi.

Leena Malkki on Politiikasta-lehden päätoimittaja ja toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa. Juha Saarinen on jatko-opiskelija King’s College Londonissa. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*