Vaalipuheiden tarkoitus on vedota äänestäjille tärkeisiin arvoihin. Samalla ne sekä mukailevat että ylläpitävät vallitsevia narratiiveja yhteiskunnan eri ulottuvuuksista. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaalipuheiden narratiivit paljastavat, että yhteiskunnallista tilaa nuorten ikäluokkien omaehtoiselle kansalaistoimijuudelle jää hyvin vähän.
Nuorten kansalaisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta suhteessa muihin ikäryhmiin kaivataan lisää julkista keskustelua. Keskustelu on tarpeellista erityisesti sellaisissa yhteyksissä, joissa nuorten ikäluokkien valmius täysivaltaiseen kansalaisuuteen kyseenalaistetaan johtuen joko heidän iästään tai vakiintumattomasta elämäntilanteestaan.
Nuorisotutkija Browyn Woodin mukaan nuorten kansalaisuutta voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta: nuoret tulevina kansalaisina (becoming citizens), nuoret jo olevina kansalaisina (being citizens) ja nuoret kansalaistoimijoina (doing citizenship).
Tarkastelen puheenvuorossani, miten yhteiskunnan nuoret jäsenet asemoidaan osaksi yhteiskunnan kokonaisuutta vaalipuheissa. Pohjaan tarkasteluni Ylen kuntavaalien 2021, aluevaalien 2022, eduskuntavaalien 2023, presidentinvaalien 2024 ja eurovaalien 2024 alla TV:ssä esitettyihin eri puolueiden puheenjohtajatentteihin. Keskityn siihen, miten vaalipuheissa nuorten kansalaisuus asettuu Woodin kolmiosaisen jäsentelyn alle keskittymällä niihin hegemonisiin ja vastanarratiiveihin, joilla puheenjohtajat rakentavat lapsuutta ja nuoruutta kansalaisuuden näkökulmasta.
Hegemonisella narratiivilla tarkoitetaan tapaa hahmottaa jokin asia tai ilmiö ikään kuin luonnollisena tosiasiana, jolle ei ole vaihtoehtoja. Hegemoniset narratiivit ovat usein hyvin tiedostamattomia. Hegemonisia narratiiveja voidaan myös haastaa, tietoisesti tai tiedostamatta, esittämällä vastanarratiiveja. Vaalipuheiden pohjalta löytämäni nuorten kansalaisuutta koskevat narratiivit ovat limittäisiä ja päällekkäisiä. Ne eivät myöskään jakautuneet selkeästi puolueiden välillä, joskin jonkinlaisia painotuseroja voitiinkin havaita.
Vaikka vaalikampanjoinnin ensisijainen yleisö ovat äänestysikäiset kansalaiset, vaalipuheet eivät useinkaan tehneet selkeää eroa alaikäisten ja äänestysiän saavuttaneiden nuorten välillä. Osa puheesta kohdistui selkeästi lapsiin, esimerkiksi silloin kun tarkastelun kohteena olivat varhaiskasvatukseen ja peruskouluun liittyvät poliittiset näkökulmat. Useimmiten kuitenkin termi ’nuoret’ ymmärrettiin hyvin laveasti käsittäen yhteiskunnan nuoria ikäluokkia äänestysiän molemmin puolin.
Tulevat sukupolvet ovat tulevaisuuden kansalaisia
Vahvimpana narratiivina erottui näkökulma nuorista ei-vielä-nykyisinä vaan tulevina kansalaisina; haavoittuvina ja aikuisten suojelua tarvitsevina. Se painottaa hyvän elämän pohjustamista lapsuudessa. ”Parhaat mahdolliset eväät saatuaan” nuoret voivat lähteä ”hyvillä tiedoilla ja taidoilla maailmalle”. Jos he putoavat kyydistä tai ”ajautuvat sivuraiteelle”, heidät tulee palauttaa oikealle polulle, sillä väärää kurssia on vaikea enää myöhemmässä vaiheessa korjata.
Näkökulma sisältää oletuksen, että myöhemmällä iällä pahoinvoivat nuoret ovat tunnistettavissa ja ”käsin poimittavissa” korjaavien toimenpiteiden kohteiksi jo peruskouluvaiheessa. Kun tässä vaiheessa onnistutaan turvaamaan oikea reitti, syrjäytymistä ja pahoinvointia pystytään ehkäisemään.
Suoraa puhetta nuorista ikäluokista uhkana tai riskinä ei vaalipuheissa juurikaan tunnisteta. Sen sijaan tulevat kansalaiset ovat oikeutettuja suojeluun uhkilta, jotka nousevat ympäristöstä.
Tulevat kansalaiset -narratiivissa nuoret ovat yksi lenkki sukupolvien ketjussa. Roolit sukupolvien välillä kuvataan selkeinä: lasten ei tule kantaa aikuisten murheita. Myöskään ”ilmastonmuutoksen laskua” ei saa jättää tuleville sukupolville. Toisaalta tulevat sukupolvet ovat tulevaisuuden veronmaksajia, jotka vuorostaan hoitavat vanhempiaan. Narratiivissa rakennetaan vahvaa kuvaa nuorista erityisesti tulevaisuuden työmarkkinakansalaisina, jotka aikanaan mahdollistavat hyvinvointivaltion jatkuvuuden. Alhainen syntyvyys ja kestävyysvaje nousevat näissä yhteyksissä esiin huolena. Tämä ilmenee esimerkiksi toteamuksena siitä, että ”harmaantuva Eurooppa”tarvitsee tulevaisuuden tekijöitä. Yhteiskunnalla ”ei ole varaa siihen, että yksikään nuori tippuu kelkasta”.
Suoraa puhetta nuorista ikäluokista uhkana tai riskinä ei vaalipuheissa juurikaan tunnisteta. Sen sijaan tulevat kansalaiset ovat oikeutettuja suojeluun uhkilta, jotka nousevat ympäristöstä. Koronan jälkeinen hoivavelka ja oppimisvelka ovat tuottaneet kasautunutta palvelutarvetta, johon tarvitaan resursseja, sillä ”opettajat eivät pysty ihmetekoihin”. Yhteiskunnan moniarvoistuminen näyttäytyy joissain puheenvuoroissa myös ongelmina ”yhteiskuntaan jalkautumisessa”, mikä tuottaa jengiytymistä. Tältä negatiiviselta kehityskululta nuoria tulee suojella.
Lapset ja nuoret ovat itseisarvoisia yksilöitä, joilla on oikeus omanlaiseen elämään
Usein vaalipuheissa nuorten kansalaisuus osin jo tunnustetaan. Näissä puheenvuoroissa korostetaan kuulumisen ja jäsenyyden merkitystä ja oikeutta itseisarvoiseen lapsuuteen ja nuoruuteen. Onnellinen, turvallinen lapsuus, hyvä elämä ja henkinen hyvinvointi nousevat näissä yhteyksissä keskeisiksi argumenteiksi. Jokainen lapsi ja nuori on arvokas ja ansaitsee päästä mukaan. He tarvitsevat ”kasvurauhaa” ja aikuisilta ensisijaisesti ”aikaa ja vierellä kulkemista”. Keskinäinen luottamus ja muiden ihmisten arvostaminen on ”yhteiskuntamme liima”.
Kiinnostavana vastapuheena tulevat kansalaiset -narratiivin suoraviivaistavaan elämänpolkuun esitettiin näkemyksiä siitä, että ei ole syytä huolestua, jos nuori ei heti”hahmota omaa elämänpolkuaan”. Vastapuhe korostaa ymmärrystä siitä, että nuoruus tapahtuu tässä ja nyt ja tulevaisuuteen suuntaavat valinnat eivät välttämättä ole nuoruuttaan elävällä ajankohtaisia.
Yksilölähtöinen painotus toisaalta korostaa sitä, että jokainen lapsi saa tavoitella sitä, mitä elämässään haluaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaista politiikkaa, jossa onnistunut ”oppimiserojen tasoittaminen” tuo suomalaisen ”varhaiskasvatuksen maailmankartalle”. Usko kiisteltyyn mahdollisuuksien tasa-arvoon näyttäytyy vaalipuheissa ihanteena, joilla puhutellaan äänestäjiä. Aidot mahdollisuudet ”toteuttaa unelmiaan ja kouluttautua mihin tahansa toimeen” edustaa useissa puheenvuoroissa nuoruuskäsitystä, jota halutaan tuottaa ja ylläpitää.
Nuorten omaehtoinen kansalaistoimijuus saa vaalipuheissa vain vähän tilaa
Nuoret ikäluokat on mahdollista nähdä myös aktiivisina kansalaistoimijoina, osallistumassa ja vaikuttamassa yhteiskunnallisten epäkohtien esiin tuomiseen ja asioiden edistämiseen ja kehittämiseen. Tämä näkökulma tuli vaalipuheissa esiin vain erittäin ohuesti. Tiedämme, että nuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä ja osallistuvat aktiivisesti erityisesti ulkoparlamentaarisen vaikuttamisen keinoin. Vaalipuheissakin olisi mahdollisuus nostaa nuoria enemmän esiin kansalaistoimijuuden näkökulmasta. On kiinnostavaa, että tämäntyyppiselle narratiiville ei näytä järjestyvän juurikaan tilaa.
Ainoa selkeä ilmaisu nuorten aktiivisesta toimijuudesta tulee esiin puheenvuorossa, jossa painotettiin, että ”Suomen parhaat päivät ovat edessäpäin”, sillä puhuja luottaa koulutukseen ja nuoriin.Välillisesti tämän suuntaista puhetta voi olla mahdollista tulkita muistakin puheenvuoroista, joissa vakuutetaan koulutuksen merkitystä. ”Koulutus on A ja O, jotta Suomi pärjää tulevaisuudessa”. Siihen panostaminen saa näin ollen maksaa, koska se on investointi Suomen tulevaisuuteen.
Tämän kaltaiset kannanotot määrittelevät nuoret merkittävinä yhteiskunnan tekijöinä ja toimijoina, joille koulutus tarjoaa tarvittavan osaamispohjan. Nämäkin näkökulmat ovat kuitenkin vahvasti tulevaisuuteen suuntautuneita, eivätkä tunnista jo olemassa olevaa lasten ja nuorten poliittista ja muuta kansalaistoimijuutta, kuten ihmisoikeus-, ilmasto- ja tasa-arvokeskusteluihin osallistumista.
Sukupolvijärjestyksen säilyttäminen tiedostamattomana vaikuttamisstrategiana?
Kokonaisuudessaan vaalipuheet tuottavat kuvan nuorista ikäluokista ensisijaisesti ei-vielä-valmiina, vaan tulevina kansalaisina, joiden polkua täysivaltaiseen kansalaisuuteen tulee poliittisilla toimilla ohjata. Osittain lapset ja nuoret myös nähdään jo itseisarvoisina yksilöinä, joilla on kansalaisoikeuksia – ikätasoisesti annosteltuna. Varsinaisesta nuorten aktiivisesta kansalaistoimijuudesta eivät vaalipuheet juuri kerro.
| Vaalipuheen narratiivi | Nuorten asema narratiivissa | Narratiivissa korostuvat näkökulmat | Suhde muihin narratiiveihin |
| Nuoret tulevina kansalaisina (becoming citizes) | Nuoret ikäluokat kontrollin ja ohjauksen kohteena olevina objekteina | – Haavoittuvat yksilöt tarvitsevat suojelua ja vahvaa ohjausta oikealle kasvu-uralle – Tulevaisuuden tekijät ja veronmaksajat – Selkeät sukupolvien väliset roolit korostuvat | Hallitsevin, selvästi hegemoninen narratiivi |
| Nuoret jo olevina kansalaisina (being citizens) | Nuoret ikäluokat itseisarvoiseen elämään oikeutettuina subjekteina | – Lasten ja nuorten ikätasoiset kansalaisoikeudet – Hyvä elämä, hyvinvointi, kasvurauha ja oikeus aikuisten aikaan – Mahdollisuuksien tasa-arvo taattava lähtökohdaksi kaikille | Usein esiintyvä, vahva vallitseva narratiivi |
| Nuoret kansalaistoimijoina (doing citizenship) | Nuoret ikäluokat aktiivisina, kyvykkäinä ja tunnustettuina toimijoina | – Lapset ja nuoret uusien ideoiden ja näkökulmien esiin nostajina – Luottamusta nauttivat yhteiskunnan uudistajat – Aktiiviset vaikuttajat ja yhteiskunnallisten epäkohtien osoittajat | Hyvin kapeasti tilaa saava vastanarratiivi |
Nuorten kansalaisuus vaalipuheissa näyttäisi toisin sanoen olevan passiivista, kontrolloitua ja ylhäältä ohjattua. Nuorille ominaisia kansalaistoimijuuden muotoja ei tunnusteta, vaan institutionaalinen järjestelmä kohdistaa nuoriin valtaa ja sosiaalista kontrollia sen sijaan, että heidät nähtäisiin aktiivisina ja omaehtoisesti osallistuvina yhteiskunnan jäseninä. Kansalaispätevyyden näkökulmasta vaalipuheiden kehystämä nuoruuskuva on varsin ongelmallinen, millä voi olla yhteys siihen, että nuoret ehdokkaat tulevat harvoin valituiksi vaaleissa.
Vaalipuheista esiin nousseeseen nuoruuskuvaan voidaan soveltaa strategisen kehystämisen ajatusta. Sillä tarkoitetaan keinoja, joilla pyritään tarkoitushakuisesti ohjaamaan yleisön huomiota haluttuihin ominaisuuksiin ja häivyttämään ei-toivottuja piirteitä. Strategisella kehystämisellä luodaan todellisuuksia, jotka tukevat haluttuja intressejä. Strategisen kehystämisen näkökulmasta voidaan siten pohtia, onko ehkä nuorten asemoiminen ei-vielä-nykyisinä vaan tulevina kansalaisina strategista poliittisen kannatuksen kasvattamiseksi.
Jos halutaan nostaa nuorten äänestysaktiivisuutta, olisi syytä pysähtyä: Nuorten kansalaisuutta määrittelevää hegemonista narratiivia on mahdollista tietoisesti myös haastaa, jos siihen on tahtoa.
Vaalikampanjoinnin tavoitteena on vedota äänestäjille tärkeisiin arvoihin ja teemoihin; viesti suunnataan pääasiassa niille ryhmille, jotka aktiivisimmin äänestävät. Tarkasteluni perusteella näyttäisi siten olevan strategista ylläpitää sellaista puhetta, joka ei uhkaa vanhempien sukupolvien hegemonista auktoriteettiasemaa suhteessa nuorempiin polviin. Tällöin yhteiskunnan nuorempien ikäluokkien kansalaisuus kaventuu vain poliittisten toimenpiteiden kohteiksi. Jossakin toisessa yhteydessä nuorten kansalaisuus todennäköisesti määrittyisi toisin.
Sikäli kun äänestysikäisiäkään nuoria ei nähdä ensisijaisena vaikuttamisen kohderyhmänä ja yleisönä, vaalistrategisesta näkökulmasta ajateltuna tämä on tavallaan ymmärrettävää. Toisaalta jos halutaan nostaa nuorten äänestysaktiivisuutta, olisi syytä pysähtyä: Nuorten kansalaisuutta määrittelevää hegemonista narratiivia on mahdollista tietoisesti myös haastaa, jos siihen on tahtoa. Tälle toivoisi löytyvän enemmän tilaa juuri vaalien alla, kun tärkeiksi nähtyjä arvoja kiteytetään vaalipuheiksi.
VTT Kati Kataja on nuoruuden sosiaalisista ja yhteiskunnallisista ehdoista kiinnostunut sosiologi, joka työskentelee yliopistotutkijana Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian oppiaineessa.
Artikkelikuva: Aernout Bouwman / Pixabay
