Eduskuntavaalien jälkeen huhtikuussa järjestetty paneeli pohti tulevan hallituksen suurimpia haasteita. Ihmetystä herätti myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan aiheiden ja ulkopoliittisten visioiden vähäinen käsittely kevään vaalikeskusteluissa.
Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma järjesti yhdessä Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkoston, Valtiotieteellisen yhdistyksen ja Politiikasta-verkkolehden kanssa nuorten politiikan tutkijoiden vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkilöylyjä käsitelleen paneelikeskustelun 19.4.2023.
Paneelin puheenjohtajana toimi Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja Mikko Poutanen ja panelisteina olivat väitöskirjatutkijat Ville Tynkkynen ja Mikko Räkköläinen sekä tutkijatohtorit Aino Tiihonen ja Josefina Sipinen.
Tämä podcast on muokattu paneelikeskustelun suoratoistotallenteesta. Vaaleja ennen järjestettiin myös kokeneiden Tampereen yliopiston tutkijoiden eduskuntavaalipaneeli, josta on myös julkaistu podcast-tallenne.
Siinä missä vaaleja edeltänyt paneelikeskustelu keskittyi enemmän Sanna Marinin hallituksen suoriutumiseen kaudellaan ja puolueiden asetelmiin vaalien alla, jälkilöylyjen paneelikeskustelu oli tukevasti hallituksen alustavan muodostamisen äärellä.
Vaaleja edeltävät ja niiden jälkeiset keskustelut käydään väistämättä sen hetken mukaisella tiedolla. Ehkä tämä keskustelu tarjoaakin mielenkiintoisen näkymän siihen, miltä uuden hallituksen muodostuminen vaikutti politiikan tutkijoiden silmin huhtikuun 2023 puolivälissä.
Vaalien jälkilöylyt
Kuten vaalituloksesta tiedetään, kokoomus voitti vaalit, toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousivat perussuomalaiset ja kolmanneksi sosiaalidemokraatit (SDP). Vaikka SDP suoriutui vaaleissa hyvin – vain harvoin aiemmin on pääministeripuolue onnistunut hallitusvastuun jälkeen kasvattamaan suosiotaan – muut Marinin hallituksen puolueet menettivät suosiotaan.
Keskustan kurssi oli jo vaalien alla kohti aiempaakin huonompaa vaalitulosta ja siten todennäköisesti myös kohti oppositiota, mutta koko Suomen itsenäisyyden ajan huonoin vaalitulos saattoi olla puolueelle silti melkoinen shokki. Vasemmistoliiton ja vihreiden heikot tulokset on etenkin julkisuudessa pistetty niin kutsutun taktisen äänestämisen piikkiin, minkä pyrkimyksenä on luultavasti ollut tehdä kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostamasta hallituspohjasta epätodennäköisempi vaihtoehto.
On myös keskusteltu siitä, kuinka suurten puolueiden viestinnässä ja mediassa syntynyt niin kutsuttu pääministerivaalien kehystys osaltaan vaikutti tähän. Muista Marinin hallituksen puolueista siis vain RKP piti pintansa.
Tätä pohtiessaan paneeli joutui myös toteamaan, että kellään meistä ei TikTok-tiliä ole, eli paneelin nimestä huolimatta ehkä emme olleetkaan siis enää ”nuoria”.
Kristillisdemokraattien tai Liike Nyt:in osalta ei myöskään nähty suuria muutoksia eikä muutoin eloisasta pienpuoluekentästä noussut uusia haastajia. Toisaalta perussuomalaisista erotetun Ano Turtiaisen puolue Valta Kuuluu Kansalle (VKK) jäi kenties odotetusti eduskunnan ulkopuolelle, kuten kävi Siniselle Tulevaisuudelle vuoden 2019 vaaleissa.
Suomessa asuvien Suomen kansalaisten kevään 2023 vaalien ennakkoäänestysprosentti nousikin jo 40,5 prosenttiin, mutta koko vaalien äänestysprosentti jäi hieman edellisestä jääden 72,0 prosenttiin. Kiinnostavana kehityksenä voidaan nähdä 2000-luvun jokaisissa eduskuntavaaleissa kasvanut ennakkoäänestyksen suosio, joka ei tänä keväänä edellisen eduskuntavaalikevään 2019 tapaan näkynyt aiempaa vilkkaampana äänestysaktiivisuutena varsinaisena vaalipäivänä.
Vaikka vaalimökit ja vaalitentit kampanjoinnin muotoina säilyttivät merkityksensä, myös uudet kampanjointitavat ovat saaneet tuulta alleen. On melko todennäköistä, että esimerkiksi perussuomalaisten menestyksekäs näkyvyys sosiaalisen median videopalvelussa TikTokissa kasvatti puolueen kannatusta etenkin nuorten äänestäjien keskuudessa.
Tätä pohtiessaan paneeli joutui myös toteamaan, että kellään meistä ei TikTok-tiliä ole, eli paneelin nimestä huolimatta ehkä emme olleetkaan siis enää ”nuoria”.
Sinipunaa vai perusporvareita?
Ideologiset suunnanmuutokset politiikassa eivät sinänsä ole erityisen yllättäviä: seurasihan Marinin hallitus Sipilän hallitusta, ja näitä kahta hallitusta voidaan pitää toistensa ideologisina vastapareina. Hallitusta ollaan keväällä 2023 muodostamassa nyt oletusarvoisesti kahden eri vaihtoehdon varaan, eli kokoomuksen ja SDP:n sinipunahallituksen tai kokoomuksen ja perussuomalaisten perusporvarihallituksen ympärille. Ehkä vuoden 2023 vaalit näyttäytyvätkin pääosin siten melko tavanomaisina vaaleina, jossa oppositio nousee, ja hallituspuolueet kärsivät.
Toisaalta ehkä ideologisten blokkien näkökulmasta on mielenkiintoista, kuinka keskusta ei nyt oltuaan ensin pääministerivastuussa Juha Sipilän hallituksessa ja sitten Marinin hallituksessa hallituksen sisäisenä ideologisena vastapainona ole valmis uuteen hallitusvastuuseen taas uudessa ideologisessa suunnassa.
Suomalainen politiikka ei kuitenkaan muistuta vieläkään ruotsalaistyylistä blokkipolitiikkaa, jossa oikeiston ja vasemmiston puolueet eivät oletusarvoisesti mahdu samaan hallitukseen keskenään. Ainakin vielä huhtikuussa kokoomuksen hallitustunnustelijan Petteri Orpon lähettämät kysymykset ja vastaukset puolueille jättivät ovea auki sinipunahallitukselle.
Suomalainen politiikka ei kuitenkaan muistuta vieläkään ruotsalaistyylistä blokkipolitiikkaa, jossa oikeiston ja vasemmiston puolueet eivät oletusarvoisesti mahdu samaan hallitukseen keskenään.
Kenties jokin blokkipolitiikan kaltainen piirre näkyy Suomessakin, eli etukäteen tiettyjen puolueiden ulossulkeminen mahdollisista hallituskumppaneista: niin SDP kuin RKP ilmoittivat jo ennen vaaleja, etteivät ne voisi toimia hallituksessa, joka toteuttaisi perussuomalaista politiikkaa. Vastavuoroisesti perussuomalaiset ilmaisivat, etteivät voi liittyä hallitukseen, joka ei toteuttaisi perussuomalaista politiikkaa. Tällaista ulossulkevaa asemoitumista on politiikan tutkija Sami Borg kuvannut blokkauspolitiikan käsitteellä.
Oma tekijänsä hallituksen muodostumisessa saattaa myös olla tulevat puheenjohtajien vaihdokset. Sanna Marin ilmoitti heti vaalien jälkeen, ettei aio jatkaa enää SDP:n puheenjohtajana, eikä hae mahdollisessa sini-punahallituksessa ministerin paikkaa. Samoin vihreiden Maria Ohisalo ilmoitti pian Marinin jälkeen – ja kenties ymmärrettävästi puolueen vaalitappio huomioiden – ettei myöskään aio jatkaa puolueen johdossa. Vasemmistoliiton Li Andersson oli jo ennen vaaleja ilmoittanut, ettei aio jatkaa puheenjohtajana. Keskustan suunnalta sen sijaan Annika Saarikko on ilmaissut halunsa jatkaa puolueen johdossa tappioista huolimatta.
Jatkuuko kriisien tie?
Marinin hallituksen kautta politiikkaa rajasivat ja muokkasivat monenlaiset kriisit. Moni poliittinen päätös Marinin kauden ajalta saatiin kyllä ratkaistua kriiseistä huolimatta. Suomen ensimmäiset aluevaalit pidettiin ja jopa Nato-prosessi saatiin jo kevään 2023 aikana päätökseen. Asioita jäi silti myös paljon tekemättä: saamelaiskäräjälain uudistaminen kaatui jälleen kerran, ilmastotoimia on tutkijoiden näkökulmasta pidetty riittämättöminä ja hoiva-alan työvoimapulaan ei ole löydetty pitkäjänteisiä vastauksia. Nämä kaikki saattavat löytyä uuden hallituksen agendalta.
Ehkä näitä vaaleja kuitenkin määritti ennen kaikkea se, miten valtionvelka ja talouspolitiikka yleisesti nostettiin keskeiseksi kriisinkaltaiseksi teemaksi. Valtionvarainministeriön aloitteesta kaikki puolueet alkoivat lopulta laatia leikkauslistoja, mutta yksityiskohdat jäivät melko keveälle tasolle. Tulevan hallituksen täytyy jotenkin lähteä jalkauttamaan talouspolitiikkaa, joka vaikutti ainakin vaalikampanjoiden pohjalta painottavan julkisen sektorin leikkauksia.
Melko ohueksi jäänyt ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu aiheutti paneelissa ihmetystä. On kuin Nato-jäsenyys olisi itsessään toiminut turvallisuuspolitiikan laajemman keskustelun vaimentimena.
Tämä ei ole täysin ongelmatonta, koska esimerkiksi EU:n suunnalla vihreän siirtymän ja Ukrainan sodan edellyttämät politiikkatoimet saattavat edellyttää merkittäviä panostuksia EU:n omaan toimintaan, jotka sopivat huonosti yhteen kotimaisten leikkauslistojen kanssa. Niin ikään hoiva-alan jatkuva kriisi Suomessa huutaa pikaisia poliittisia ratkaisuja. Mikäli ilmastomuutoksen seuraukset jatkavat voimistumistaan, on vaarana, että politiikasta tulee jatkuvaa kriisinhallintaa.
Juuri tässä suhteessa vaaliteemoista melko ohueksi jäänyt ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu aiheutti paneelissa ihmetystä. On kuin Nato-jäsenyys olisi itsessään toiminut turvallisuuspolitiikan laajemman keskustelun vaimentimena, eikä EU:sta tai maahanmuutostakaan juuri puhuttu muutoin kuin siinä kapeassa merkityksessä, mitä – mahdollisesti negatiivista – siitä seuraisi Suomelle. Laajempien ulkopoliittisten visioiden puute herätti keskustelua.
Paneelin lopuksi panelistit listasivat vielä kolme tärkeintä politiikkasektoria, jotka todennäköisesti muotoutuvat tulevan hallituksen suurimmiksi haasteiksi – hallituksen koostumuksesta riippumatta.
Josefina Sipinen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.
Ville Tynkkynen on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee Hannah Arendtin vallan käsitettä.
Aino Tiihonen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.
Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaupallisten sotilas- ja turvallisuusyritysten vaikutuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.
Mikko Poutanen on erikoistutkija Turun yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.
Podcastin tekninen tuottaja: Timo Uotinen
Artikkelikuva: Nuorten tutkijoiden vaalipaneeli Tampereen yliopistolla huhtikuussa 2023. Kuvassa (vas.-oik.) Mikko Poutanen, Mikko Räkkölainen, Aino Tiihonen, Ville Tynkkynen ja Josefina Sipilä.
Kuva: Hanne Vuorela
