Politiikasta taidetta: Ruokajärjestelmä muutosten edessä

Lukuaika: 5 min.

Lähiruoka ei välttämättä tuo turvaa. Se ei välttämättä myöskään ole oikeasti läheltä. Politiikasta taidetta -sarjan vastamainos herättää keskustelua siitä, millaista ruokaa haluamme syödä tulevaisuudessa.

Vastamainos on sivun alalaidassa.

Kun marjanpoimijat Ukrainasta ja Thaimaasta eivät päässeet kesällä 2020 koronapandemian vuoksi maahan totuttuun tapaan, Suomessa heräsi huoli marjasadon jäämisestä poimimatta.  Kotimainen tuotanto ei ollutkaan niin sinivalkoista kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Vaikka marjat ovat kotimaan kamaran hedelmiä, tuotanto on riippuvainen ulkomaisesta kausityöstä.

”Kansainvälinen kauppa, joka on historiallisesti tasannut paikallisia häiriöitä, on kehittyessään myös tuottanut systeemistä epävakautta. Yhä tiiviimmin verkottunut ja nopeisiin toimituksiin perustuva järjestelmä on lähtökohtaisesti häiriöalttiimpi. Tilannetta pahentaa, että ruoantuotanto on sitoutunut runsaaseen energian ja luonnonvarojen käyttöön. Nyt ekologiset rajat ovat tulleet vastaan”, toteaa monitieteellisen BIOS-tutkimusyksikön Ville Lähde.

Kansainvälinen ruokajärjestelmä on kokonaisuus, jonka muodostavat ruoan tuottaminen, jalostaminen, kuljettaminen ja kuluttaminen. Järjestelmä on altis häiriöille, eikä häiriöiden syihin osata tarttua.

Kansainvälinen kauppa, joka on historiallisesti tasannut paikallisia häiriöitä, on kehittyessään myös tuottanut systeemistä epävakautta.

Ruuantuotannon häiriöiden edessä Suomessakin on toivottu turvaa lähiruuasta.

”’Lähiruoka’ on vähän epämääräinen käsite. Tarkoitetaanko sillä pohjoismaista, suomalaista, maakuntalaista, mitä? Ja minkä vuoksi lähiruokaa korostetaan: ympäristösyistä, työllisyyssyistä, vaihtotaseen kannalta, huoltovarmuussyistä?”, Lähde avaa vyyhtiä ja huomauttaa, että näiden eri näkökulmien edut ja haitat asettuvat eri tavoin.

 

Onko brasilialainen soija lähiruokaa?

Globaalien tuotanto- ja raaka-aineketjujen maailmassa paikallisuus voi olla näennäistä, vaikka sitä suuresti arvostetaankin. Hyvää Suomesta -merkki on vuodesta toiseen yksi Suomen arvostetuimmista merkeistä. Sen luvataan tarkoittavan, että esimerkiksi merkillä varustettu liha on aina sataprosenttisesti suomalaista. Mutta kuinka kotimaista kotletti on, jos liha- ja siipikarjalle sekä kaloille syötetystä valkuaispitoisesta rehusta vain noin 15 prosenttia on kotimaista?

Esimerkiksi 95 prosenttia Suomeen tuotavasta soijasta menee rehuksi. Muuttuuko brasilialainen soija lähiruuaksi, kun se kierrätetään tuotantoeläimen ruuansulatuselimistön kautta?

”No eipä tietysti. Suomessahan kulutetun ruoan osalta omavaraisuusaste on korkea, mutta olemme massiivisesti riippuvaisia kansainvälisistä markkinoista rehun, lannoitteiden, maatalouskemikaalien ja energian kaltaisten tuotantopanoksien sekä vierastyövoiman suhteen”, Lähde selventää.

Vauraat maat ovat ulkoistaneet tuotantoaan ja luonnonvarojen kulutusta muualle maailmaan, mikä luo erilaisia riippuvuussuhteita. Lähde muistuttaa, että nopeista itsenäisistä muutoksista seuraa usein ongelmia toisaalla.

Vauraat maat ovat ulkoistaneet tuotantoaan ja luonnonvarojen kulutusta muualle maailmaan, mikä luo erilaisia riippuvuussuhteita.

”Muutettaessa ruokajärjestelmän verkoston rakennetta pitäisi luoda kauppa- ja kehityspolitiikkaa, joka turvaa hyvän elämän edellytyksiä muuallakin.”

Tässä Suomi ei Lähteen mukaan ole kantanut vastuutaan toivotulla tavalla.

”Tuoreet Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista käsittelevät CAP-neuvottelut ovat jälleen merkki siitä, että Suomi valtiona ei toimi kovin vastuullisesti. Yhteisen kestävämmän ja kansainvälisesti solidaarisemman suunnan sijaan Suomessa keskitytään yhä liikaa omien saavutettujen etujen varjelemiseen.”

 

Kriisit ovat kiinteä osa ruokajärjestelmää

Koronapandemia ei ollut ensimmäinen globaalin ruokajärjestelmän kriisi 2000-luvulla.

”Joskus kriisin taustalla on tuotantohäiriö, mutta kriisi voi syntyä myös esimerkiksi konfliktin, hyödykespekulaation tai aggressiivisen kauppapolitiikan tuotteena”, Lähde kertoo.

Käytännössä kriisit ovat usein lukuisten tekijöiden yhteistulos.

”Kun maailman ruokajärjestelmät ovat nivoutuneet yhä tiukemmaksi globaaliksi verkostoksi, paikalliset häiriöt leviävät yhä helpommin ympäri maailman.”

Kun maailman ruokajärjestelmät ovat nivoutuneet yhä tiukemmaksi globaaliksi verkostoksi, paikalliset häiriöt leviävät yhä helpommin ympäri maailman.

Lähde jakaa kriisit kahteen kategoriaan: nopeisiin väliaikaisiin ja hitaisiin pysyviin. Kriisien muodot pitää tunnistaa ja erottaa toisistaan.

”Vuosiakin kestävänä pandemia on lopulta ohimenevä häiriö, joka syntyy ennen kaikkea liikenne- ja kuljetuskatkoksista sekä muista torjuntatoimien vaikutuksista. Tällaisiin kriiseihin tarvitaan varmuusvarastoja, varajärjestelmiä ja erilaisia poikkeustilajärjestelyitä, jotta työvoimaa ja mahdollisuuksia hankkia ruokaa saadaan sinne, missä niille on tarve.”

Näiden ohimenevien häiriöiden kohtaamisessa aidon omavaraisuusasteen lisääminen voisi auttaa. Mitä tiukemmin olemme riippuvaisia pitkistä tuotantoketjuista, sitä haavoittuvampia olemme.

Ohimenevien häiriöiden kohtaamisessa aidon omavaraisuusasteen lisääminen voisi auttaa. Mitä tiukemmin olemme riippuvaisia pitkistä tuotantoketjuista, sitä haavoittuvampia olemme.

”Useat yhtaikaisesti etenevät ympäristöongelmat sen sijaan muodostavat hitaan, kertautuvan kriisin, joka vaatii poikkeustoimien sijaan koko globaalin ruokajärjestelmän muutosta. Yhtäältä haitallisia ympäristövaikutuksia täytyy vähentää, toisaalta tuotantoa pitää muuttaa sopeutuvammaksi muuttuviin oloihin.”

Usein kriisit ruokkivat toisiaan, mikä tekee niihin valmistautumisesta vaikeaa. Esimerkiksi hitaasti rakentunut ympäristökriisi lisää nopeiden kriisien todennäköisyyttä.

 

Amazonin sademetsä syötetään karjalle

Suomalaista karjaa ruokkiva soija tulee usein massiivisilta ja yksipuolisilta viljelmiltä. Niiden alta raivataan esimerkiksi Amazonin sademetsää, mikä ruokkii ilmastokriisiä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Soijaa toki päätyy myös ihmisten lautasille, mutta kuluttajille myytävää soija on usein vastuullisemmin tuotettua. Vastuuttomasti tuotettu syötetään karjalle, joka ei ruuan alkuperästä kysele.

Suomalaista karjaa ruokkiva soija tulee usein massiivisilta ja yksipuolisilta viljelmiltä.

Yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatchin Soijaa Brasiliasta -raportissa selvitettiin soijan käyttöä suomalaisten lihatalojen ostaman rehun valmistamisessa. 12 Finnwatchin kyselyyn vastanneista liha- ja rehuteollisuuden yrityksestä yhdeksän totesi, että niiden arvoketjuun sisältyy soijaa. Yksikään vastanneista yrityksistä ei ollut jäljittänyt käyttämänsä soijan alkuperää viljelmille saakka.

Vuoden 2020 lopussa ilmestyneessä Nature Food -tiedelehdessä julkaistussa Euroopan unioniin tuodun soijarehun kytköksiä käsittelevässä artikkelissa esitetään, että EU:n alueella pitäisi vähentää tuotantoeläinten kasvattamista, jotta Brasiliassa vähennettäisiin metsien hävittämistä uusien soijaplantaasien alta. Kasvisten määrän lisääminen eurooppalaisten ruokapöydissä vähentäisi viljelypinta-alan tarvetta, sillä tuotantoeläimille rehuna syötetystä ravinnosta vain pieni osa muuttuu lihaksi ja muuksi kuluttajille myytäväksi ravinnoksi.

EU:n alueella pitäisi vähentää tuotantoeläinten kasvattamista, jotta Brasiliassa vähennettäisiin metsien hävittämistä uusien soijaplantaasien alta.

Teollisen ja äärimmäisen tehokkaaksi viritetyn eläintuotannon tarpeisiin räätälöidyt viljelmät ovat myös itsessään riski. Yksipuoliset viljelykasvien ja tuotantoeläinten monokulttuurit ovat alttiita erilaisille sairauksille, jotka voivat johtaa jopa kokonaisen tuotantolajikkeen katoamiseen. Näin kävi esimerkiksi 1950-luvulla banaanimarkkinoita hallinneelle Gros Michel -lajikkeelle, jonka panamantauti tuhosi. Sittemmin tilalle löydettyä Cavendish-lajiketta, joita maailman markettien banaanit ovat, uhkaa tällä hetkellä saman taudin uusi muoto. Emme ole osanneet ottaa opiksi kohtaamistamme vastoinkäymisistä.

 

Hitaat ja nopeat kriisit kohtaavat ruokajärjestelmässä

Jos ilmastokriisi ja sen seuraukset ovat esimerkkejä hitaasta kriisistä, korona puolestaan on malliesimerkki nopeasta kriisistä. Molempien taustalla on mekanismeja, joihin ruuantuotanto vaikuttaa.

Maatalous on yksi merkittävimmistä globaaleista päästölähteistä ja se vaikuttaa paljon myös ilmastokriisin torjuntaan. Villieläinten elintilan kaventuminen kasvavan viljelypinta-alan tieltä ja suunnattoman sekä yksipuolisen tuotantoeläinpopulaation tunkeminen ahtaisiin tuotantolaitoksiin puolestaan lisäävät merkittävästi koronan kaltaisten pandemioiden synnyn riskiä. Zoonoosit eli eläimistä ihmisiin siirtyvät taudit pääsevät tarttumaan ympäristöissä, joissa ihmiset ovat muiden eläinten kanssa tiiviisti tekemisissä ahtaissa oloissa.

Poliitikot ja tuottajajärjestöt ovat kuitenkin olleet melko haluttomia tarttumaan ongelmiin. Ville Lähteen mukaan suomalainen ruokakeskustelu on pahasti jumissa.

”Tuottajapuolella ollaan siilipuolustuksessa, mikä on ymmärrettävää, koska alkutuottajien asema on kovin heikko. Puolustautuessa kuitenkin kaikki nähdään uhkana ja tullaan pitäytyneeksi perityssä tilanteessa, joka heikentää olosuhteita entisestään.”

Poliitikot ja tuottajajärjestöt ovat olleet melko haluttomia tarttumaan ongelmiin. Suomalainen ruokakeskustelu on pahasti jumissa.

Kyse ei kuitenkaan ole yksin tuottajapuolen luomasta ongelmasta.

”Ympäristöpuolella taas on harmillisen paljon sellaista yksiulotteista ajattelua, jossa unelmoidaan maaseudun korvaamisesta korkeateknologisilla ympäristöillä. Tässä ovat mittakaavat totaalisen hakusessa. BIOS-tutkimusyksikkö ja moni muu taho on yrittänyt avata keskustelua viime vuosina, sillä ekologisessa siirtymässä yhteiskunnallinen reiluus on välttämätön edellytys muutosten hyväksyttävyydelle ja kestävyydelle.”

Kaikkien muutospaineiden keskellä kannattaa pitää mielessä, että ruokaa tarvitaan jatkossakin. Nyt on aika keskustella siitä, millaista ja miten tuotettua ruokaa syömme tulevaisuudessa.

Lisää aiheesta BIOS-tutkimusyksikön poikkitieteellisessä Ekologinen jälleenrakennus -oppaassa.

Jari Tamminen on Voima-lehden toimittaja. Hän myös vetää Häiriköt-päämaja-tiedeviestintähanketta, joka yhdistää akateemista tutkimusta, taidetta ja aktivismia.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*