Rauhan-Nobel Tunisiaan: kannuste jatkaa sovinnon tiellä

Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun Tunisian kvartetin osapuolia oli myös mukana järjestämässä maaliskuussa 2015 Bardon museon edustalla terrori-iskun jälkeisiä solidaarisuusmielenosoituksia. Kuva: Anitta Kynsilehto
Lukuaika: 3 min. 

Afrikan mantereen ”pikku pilkusta” alkoi kokonainen kansannousujen sarja Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Autoritaarisen järjestelmän murennuttua kansalaisyhteiskunta nousi valtaan Tunisiassa, siirtymähallinnon jälkeen alkuun islamistijohtoisen troikan, sitten laajan koalition voimin.

Vuoden 2011 kansannousujen toivo

Lokakuussa 2015 myönnetyn Nobelin rauhanpalkinnon perusteluissa kiitetään palkittua neljän organisaation kvartettia erityisesti välitystoiminnasta vuoden 2013 poliittisessa kriisissä.

Silloin kaksi vasemmistolaista poliittista vaikuttajaa, Chokri Belaïd ja Mohamed Brahmi, salamurhattiin ja troikan toimiin tyytymättömät ja väkivallan selvittämättä ja ehkäisemättä jättämiseen kyllästyneet kansalaiset lähtivät kaduille. Laajaa kannatusta nauttiva kvartetti, joka yhdistää vahvan ammattiyhdistysliikkeen, työnantajat, tunnetuimman ihmisoikeusjärjestön sekä juristit, onnistui tuomaan vastakkaiset poolit saman pöydän ääreen ja näin hillitsemään väkivallan leviämistä.

Tunisiaa pidetään vaikeuksista huolimatta niin kutsutun arabikevään menestystarinana ja sitä se monilta osin onkin. Tämän toteamiseksi tarvitsee katsoa vaikkapa vain niihin maihin, missä kansannousu käynnistyi vauhdikkaasti keväällä 2011: Syyrian verinen sota jatkuu jo viidettä vuotta ja Libya on edelleen kaoottisessa tilassa Gaddafin hallinnon kaatamisen jälkeen.

Egyptissä poliittisen vallan uudelleenmuovautuminen kulki alkuun samoja linjoja Tunisian kanssa, mutta tämänhetkinen tilanne on varsin erilainen. Egyptissä autoritaarisen hallinnon kaatuminen johti tunnustuksellisen muslimihallinnon nousuun ja uskonnolliseen totalitarismiin, mikä sitten sotilasvallankaappauksella kesällä 2013 kaadettiin. Tällä hetkellä vallassa on Mubarakin aikakauttakin autoritaarisempi hallinto.

Talouden ja turvallisuuden haasteet

Työtä rauhanomaisen muutoksen edistämiseksi riittää vielä. Kaksi keskeisintä tehtäväsarkaa ovat talous ja turvallisuus.

Yksi suurimmista vuoden 2011 vallankumoukseen johtaneista syistä oli kansalaisten kyllästyminen taloudelliseen epätasa-arvoon, työttömyyteen ja mielivaltaiseen työpaikkojen jakoon. Jo vuodesta 2007 Gafsan kaivosalueella oli laajamittaisia lakkoja, missä protestoitiin elinolosuhteiden kapenemista vastaan ja kampanjoitiin sosiaalisten ja taloudellisten oikeuksien puolesta. Taloustilanne on nyt vielä aiempaa epävarmempi.

Turismi, yksi Tunisian merkittävimmistä elinkeinoista, ei ole palannut ennalleen sitten vallankumouksen. Tämä on saanut monen turismista elantonsa saavan kaipaamaan haikeana vanhan vallan aikaa, jolloin turistit kokivat Tunisian turvalliseksi vierailla.

Myös nuoret vallankumoukselliset toivovat, että turvallisuustilanne saadaan kuntoon, vaikka he eivät luopuisi kansalaisoikeuksista ja osallisuudesta, joiden puolesta ovat kamppailleet niin jasmiinivallankumouksen aikana kuin siitä eteenpäin.

Turvattomuus on polttava ongelma. Kuluneen vuoden kaksi terrori-iskua Bardon museossa Tunisin kaupungissa maaliskuussa 2015 ja turistirannalla Soussessa kesäkuussa 2015 vauhdittivat terrorisminvastaisen lainsäädännön laatimista. Tässä prosessissa on kuitenkin vältettävä paniikkiratkaisuja ja turvattava kansalaisoikeudet ja -vapaudet, jottei maa liu’u takaisin poliisivaltion suuntaan.

Kuten esimerkiksi useissa Euroopan maissa, virallisen Tunisian on ollut vaikea myöntää sitä, ettei terrorismi ole jotain ulkoa tulevaa vaan kutoutuu kotimaan poliittis-taloudelliseen tilanteeseen. Tunisiasta on lähtenyt jihadisteja sotimaan eniten Syyriaan ja Irakiin, ja esimerkiksi Bardon terrori-iskun tekijät olivat olleet naapurimaassa Libyassa koulutusleirillä muutamaa kuukautta aiemmin.

Vankilat pullistelevat täyteyttään, mutta varsinaisia sopeuttamisohjelmia vankien integroimiseksi takaisin yhteiskuntaan ei ole. Kun tämä yhdistyy epävarmuuteen taloudellisen toimeentulon näkymien suhteen, ei ole ihme että rikollisuutta ei ole saatu kuriin.

Myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäminen on alkutekijöissään. Näiden oikeuksien edistäminen tai edes havaituksi tuleminen vaatii kansainvälistä kampanjointia. Nobelin rauhanpalkinnon myötä monet aktivistit ovatkin kutsuneet erityisesti asianajajien yhdistystä toimimaan diskriminoivan lainsäädännön muuttamiseksi.

Rauhanpalkinto ei merkitse prosessin päätöstä

Kun katsoo aiempina vuosina palkittujen listaa, huomaa, että rauhan-Nobel on usein myönnetty myös kannustimena jatkaa hyväksi havaitulla tiellä. Vuonna 2009 palkittu presidentti Obama ei ole osoittautunut toivotun kaltaiseksi rauhantekijäksi, ja vuonna 2012 palkittu Euroopan unioni käy sotaa muualta muuttamaan pyrkiviä vastaan, mukaan lukien kansainväliseen suojeluun oikeutetut pakolaiset.

Tässä valossa Tunisian kvartetti vertautuu pikemminkin esimerkiksi viime vuoden palkinnonsaajiin Malala Yousafzaihin ja Kailash Satyarthiin ja vuonna 2011 palkittuihin naisaktivisteihin Ellen Johnson Sirleafiin, Leymah Gboweehen ja Tawakel Karmaniin: palkinto myönnettiin aiemmin tehdystä rauhan ja kehityksen eteen tehdystä työstä, mutta sen keskeinen merkitys on toimia kannustimena jatkaa jo tehtyä työtä.

Kollektiiville myönnetty palkinto antaa signaalin niin ikään siihen suuntaan, että polarisoituneessa tilanteessa on mahdollista luoda keskusteluyhteyksiä ja ylittää perustavanlaatuisiksi mielletyt eronteot väkivallan välttämiseksi siten, ettei koston ilmapiirille anneta sijaa.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*