Rinteen hallituksen ohjelma on tasa-arvopoliittinen kannanotto, jonka vahvuus tullaan testaamaan kamppailuissa resursseista.
Voit myös kuunnella artikkelin Johannes Lehtisen lukemana:
Sukupuolten tasa-arvo on palannut Juha Sipilän hallituksen mittaisen tauon jälkeen hallitusohjelmaan ja hallituksen poliittiseen puheeseen. Antti Rinteen hallituksen tavoite on ”nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi”, ja se lupaa ”kunnianhimoisesti parantaa tasa-arvoa yhteiskunnan eri osa-alueilla”.
Sekä asiantuntemus tasa-arvokysymyksissä että poliittinen sitoutuminen tasa-arvoon näkyvät Rinteen hallitusohjelmassa, toisin kuin Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa. Miten tätä tasa-arvokysymysten keskeisyyttä tulisi lukea ja ymmärtää?
Rinteen hallitus tekee tasa-arvolla sekä symboli- että resurssipolitiikkaa.
Esitämme, että Rinteen hallitus tekee tasa-arvolla sekä symboli- että resurssipolitiikkaa.
Hallitusohjelmaa on julkisessa keskustelussa luettu etupäässä perinteisestä oikeisto-vasemmisto-näkökulmasta, mutta ohjelmateksti viestii näyttävästi politiikan arvoulottuvuuden kasvavasta merkityksestä. Tällä symbolisella tasolla tasa-arvo, syrjimättömyys ja ihmisoikeudet on asetettu politiikanteon uuteen keskiöön.
Euroopassa, jossa oikeistopopulismi ja (ääri)konservatiivisuus nousevat, Rinteen hallituksen ohjelma on vahva arvopoliittinen kannanotto. Sukupuolten tasa-arvo, syrjimättömyys ja ihmisoikeuksien painottaminen korostavat eroa Sipilän hallitukseen mutta ovat myös asemoitumista yhä näkyvämmin politiikan kenttää jäsentävälle niin sanotulle GAL-TAN-akselille (vihreä/vaihtoehtoinen/liberaalinen vs. traditionaalinen/autoritaarinen/nationalistinen).
Tasa-arvopolitiikka on myös resurssipolitiikkaa. Rinteen hallitus edustaa suunnanmuutosta Sipilän hallitukseen myös tässä mielessä: tasa-arvoreformeilla saa olla hintalappu, ja tasa-arvolle tärkeisiin julkisiin palveluihin investoidaan.
Useimmiten tasa-arvon edistämisessä on kyse rahasta, ja viime kädessä juuri resurssipolitiikassa tullaan testaamaan myös Rinteen hallituksen sitoutuminen sukupuolten tasa-arvoon.
Sukupuolten tasa-arvon asema hallituspolitiikassa vahvistuu
Rinteen hallituksen ohjelmassa tasa-arvo mainitaan peräti 71 kertaa. Sipilän hallituksen ohjelmassa se mainittiin viisi kertaa. Ohjelmassa puhutaan laajasti tasa-arvon lisäämisestä ja alueiden tasa-arvosta, mutta myös sukupuolten tasa-arvo on näkyvästi läsnä.
Sukupuolten tasa-arvo esitetään tavoitteena itsessään, ei instrumenttina tärkeämmäksi koettujen tavoitteiden kuten talouskasvun tai työllisyyden saavuttamiseen. Tasa-arvo ei ole oma erillinen politiikkalohkonsa, vaan läpäisee ohjelman eri strategiset kokonaisuudet.
Tämä on iso muutos verrattuna Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan, jossa ei ollut tilaa sukupuolten tasa-arvolle – lukuun ottamatta lausetta ”Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia”.
Tasa-arvon paremman näkyvyyden taustalla ovat yhtäältä hallituspuolueiden ideologiat ja arvot. Sipilän hallituksessa keskusta ja perussuomalaiset korostivat tasa-arvon sijaan perhearvoja. Nyt SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP sitoutuivat jo vaaliohjelmissaan näkyvästi sukupuolten tasa-arvoon.
Tasa-arvo ei ole oma erillinen politiikkalohkonsa, vaan läpäisee ohjelman eri strategiset kokonaisuudet.
Ideologioiden lisäksi kyse on myös hallitusneuvotteluprosessista ja hallitusohjelman muodosta.
Sipilän hallituksen strateginen lähestymistapa puristi sukupuolten tasa-arvon ulos hallitusohjelmasta. Hallitusneuvotteluissa mentiin talous edellä, eikä tasa-arvo mahtunut lyhyeen (38 sivua ilman liitteitä), ”itsestäänselvyyksiä” välttävään hallitusohjelmaan.
Rinteen ilmiölähtöinen lähestymistapa tuotti tasa-arvonäkökulmasta parempia tuloksia. Se mahdollisti ongelmien tunnistamisen ja ratkaisujen visioinnin ainakin alkuun ilman talousraamin asettamia rajoja. Paluu yksityiskohtaisempaan ja pidempään ohjelmaformaattiin – Rinteen 182 sivun pituinen hallitusohjelma on kaikkien aikojen pisin – mahdollisti tasa-arvokysymysten yksityiskohtaisen käsittelyn.
Tasa-arvokysymysten vahva läsnäolo hallitusohjelmassa tarkoittaa sitä, että ne ovat tasa-arvotoimijoiden kritisoitavissa ja seurattavissa, eikä kansalaisyhteiskunnan energia mene kysymysten nostamiseen agendalle. Tasa-arvotoimijoiden – tutkijoiden, kansalaisyhteiskunnan, virkamiesten – huomio voi nyt siirtyä kirjausten toimeenpanoon, perinteiseen tasa-arvopolitiikan kompastuskiveen.
Toimeenpanon osalta huomio kiinnittyy myös työmarkkinajärjestöille annettavaan keskeiseen rooliin. Vaikka viime hallituskaudella työmarkkinajärjestöt nousivat täyttämään hallituksen jättämää tasa-arvopoliittista tyhjiötä, kuten Anna Elomäki, Paula Koskinen Sandberg, Johanna Kantola ja Milja Saari kirjoittavat artikkelisaan Sosiologia-lehdessä 2/2019, ovat ne perinteisissä neuvottelupöydissä olleet tasa-arvolain uudistusten, samapalkkaisuuden ja perhevapaiden edistämisen jarruina.
Sukupuolten tasa-arvolla on hallitusohjelmassa keskeinen symbolinen rooli. Paitsi että tasa-arvon teema viestii aktiivisesta resurssien uudelleenjaosta ja kutsuu kysymään, miten tämä eri politiikkalohkoilla toteutuu, se nousee yhdeksi keskeisistä muutoksen symboleista ja poliittisen kamppailun kohteista.
Sukupuolta koskevat kamppailut ovat niin kansallisten kuin globaalien poliittisten kiistojen ja ideologisten kamppailujen ytimessä: puhe “gender-ideologiasta” yhdistää erilaisia kansalliskonservatiivisia, uskonnollisia ja populistisia ryhmiä, joiden politiikan ytimessä on ajatus “luonnollisesta” sukupuolijärjestyksestä.
Rinteen hallitusohjelmassa tasa-arvo-ongelmat ovat koko yhteiskunnan ongelma.
Myös hallitusohjelman lupaus syrjimättömyydestä ja viitteet rasismin vastustamiseen ja eri vähemmistöjen aseman parantamiseen toimivat muutoksen symboleina.
Kontrastina Sipilän hallituksen pyrkimykseen opastaa maahanmuuttajia ”suomalaiseen tasa-arvomalliin” Rinteen hallitusohjelmassa tasa-arvo-ongelmat ovat koko yhteiskunnan ongelma.
Minkälaisen muutoksen hallitusohjelma tuo tasa-arvopolitiikan takatalveen?
Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta hallitusohjelman keskiöön nousevat uudistukset, jotka ovat aiemmin olleet merkittävien arvokamppailujen kohteena tai kaatuneet kiistoihin taloudellisista resursseista.
Edellisillä vaalikausilla arvokamppailujen jalkoihin jäänyt translaki uudistuu, mutta jää keskustan vaikutuksesta puolitiehen. Sukupuolen moninaisuus ja seksuaalinen tasa-arvo on kuitenkin huomioitu useissa hallitusohjelman kirjauksissa.
Naisiin kohdistuvan väkivallan poistaminen on suomalaisessa politiikassa ollut paitsi arvo- myös resurssikamppailujen keskiössä. Väkivallan sukupuolittuneen ja valtaan liittyvän ulottuvuuden tunnistaminen on ollut erityisen haasteellista julkisessa ja poliittisessa keskustelussa.
Nyt naisjärjestöjen pitkäaikainen tavoite, seksuaalirikoslain muuttaminen siten, että suostumuksen puutteesta tulee keskeinen raiskauksen määritelmässä, on toteutumassa. Naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyys Suomessa tunnustetaan ja sen poistamiseksi esitetään useita keinoja, joiden toteuttaminen vaatii myös taloudellisia resursseja.
Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli niin sanottu Istanbulin sopimus astui voimaan Suomessa jo 1.8.2015. Kuten monet kansainväliset elimet ovat todenneet, Suomen toimet naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ovat toistaiseksi olleet riittämättömiä. Rinteen hallituksen ohjelma ottaa merkittäviä askeleita Istanbulin sopimuksen toimeenpanemiseksi aikana, jolloin sopimus on vastatuulessa monessa oikeistopopulistien hallitsemassa Itä-Euroopan maassa.
Keskustalle tärkeä mutta naisten työurien ja taloudellisen aseman kannalta ongelmallinen kotihoidontuki säilyy nykyisellään
Viime hallituskaudella resursseihin – mutta myös arvoihin – kaatunut perhevapaauudistus palaa odotetusti valmisteluun. Siinä missä Sipilän hallitus teki uudistusta talouden lähtökohdista käsin, kustannusneutraalisti ja työllisyysvaikutukset edellä, nyt hoivan jakaminen ja muut tasa-arvokysymykset nousevat etualalle yhdessä perheiden hyvinvoinnin kanssa. Isille kiintiöityjä vapaita luvataan pidentää, mutta kompromissina keskustalle tärkeä mutta naisten työurien ja taloudellisen aseman kannalta ongelmallinen kotihoidontuki säilyy nykyisellään.
Resurssikamppailuihin liittyy myös päätös palauttaa Sipilän hallituksen leikkauspolitiikan varjolla rajoittama subjektiivinen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen ja perua ryhmäkokojen heikennys. Sen sijaan maksuton varhaiskasvatus jää toistaiseksi pitkän tähtäimen tavoitteeksi ja tulevien kamppailujen kohteeksi.
Kokonaisuutena arvioiden voidaan todeta, että siinä, missä Sipilän hallituksen tasa-arvopolitiikka oli usein jälkikäteistä reagoimista yhteiskunnassa esiin nousseisiin sukupuolten epätasa-arvon kysymyksiin, Rinteen hallitusohjelma sisältää useita tasa-arvon kannalta merkittäviä uusia avauksia ja sitoumuksen viedä vanhoja tavoitteita eteenpäin.
Viime vuosien merkittävimmät tasa-arvoa koskevat uudistukset eivät ole edenneet hallitusten toimin vaan kansalaisaloitteina.
Tämä on itsessään osoitus vahvasta sitoutumisesta tasa-arvopolitiikkaan, sillä viime vuosien merkittävimmät tasa-arvoa koskevat uudistukset – sukupuolineutraali avioliittolaki ja äitiyslaki – eivät ole edenneet hallitusten toimin vaan kansalaisaloitteina.
Arvopolitiikkana tasa-arvoa kannatetaan laajasti, mutta resurssipolitiikkana sillä on myös hintalappu. Abstrakteiksi jäävät resurssikirjaukset punnitaan julkisen talouden suunnitelmaa ja budjetteja laadittaessa. Tämä ennakoi poliittisia kamppailuja paitsi hallituksen ja opposition myös esimerkiksi hallituksen ja kuntien sekä työmarkkinaosapuolten välillä.
Talous ja tasa-arvo tullaankin asettamaan moneen kertaan vastakkain myös tällä hallituskaudella.
Tasa-arvoisempaa talouspolitiikkaa?
Hallitusohjelman talouslinja on tasa-arvonäkökulmasta selvä parannus edelliseen. Tasa-arvonäkökulmasta ongelmallisen leikkauspolitiikan sijaan luvataan uusia panostuksia sosiaaliseen infrastruktuuriin ja sosiaaliturvaan.
Varhaiskasvatuksen lisäksi hallitus investoi vanhushoivaan. Julkisiin hyvinvointipalveluihin suunnatut lisäresurssit tukevat sukupuolten tasa-arvoa, sillä naiset ovat miehiä riippuvaisempia julkisista palveluista. Naiset joutuvat usein myös täyttämään julkisten palvelujen aukkoja palkattomalla hoivatyöllä.
Panostukset hoivaan haastavat edellisen hallituksen politiikka kehystänyttä ymmärrystä julkisista hoivapalveluista leikattavana kustannuseränä.
Vaikka Rinteen hallitusohjelman tulonjakovaikutuksia ei ole vielä arvioitu sukupuolinäkökulmasta, pienimpiä eläkkeitä ja etuuksia korottavan ohjelman voi ennakoida kaventavan sukupuolten välisiä tuloeroja. Myös tässä on selvä ero edelliseen: miehet hyötyivät Sipilän hallituksen vero- ja etuusmuutoksista keskimäärin naisia enemmän, ja valtaosa hallituksen politiikan häviäjistä oli naisia.
Sukupuolitietoinen budjetointi hävisi kamppailun budjettiprosessin uudistamisesta ilmiöpohjaiselle budjetoinnille ja kestävän kehityksen budjetoinnille
Hallituksen sitoutuminen hyvinvointia ja tasa-arvoa edistävään talouspolitiikkaan kuitenkin testataan, jos työllisyys ei nouse odotetulle tasolle ja paineet uudistusten perumiseen ja menoleikkauksiin kasvavat.
Sukupuolitietoinen budjetointi ja talousarvion sukupuolivaikutusten arviointi jäävät ohjelmassa yksittäiseksi maininnaksi. Tämä on iso takaisku tasa-arvoiselle talouspolitiikalle, sillä ylimalkainen kirjaus irrallaan talousosiosta ei tarjoa riittävän vahvaa pohjaa sukupuolitietoisen budjetoinnin edistämiseen.
Näyttääkin siltä, että sukupuolitietoinen budjetointi hävisi kamppailun budjettiprosessin uudistamisesta ilmiöpohjaiselle budjetoinnille ja kestävän kehityksen budjetoinnille, jotka nostetaan erityisiksi kehittämiskohteiksi.
Suomi maailmalla – tasa-arvoa viemässä?
Sukupuolten tasa-arvo on perinteisesti ollut esillä Suomen kehityspolitiikassa. Rinteen hallitusohjelmassa tasa-arvo ja ihmisoikeudet ulotetaan retorisesti koko ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustaksi ja tavoitteeksi.
Nähtäväksi jää, lähtevätkö Rinteen hallitus ja sen vihreä ulkoministeri Pekka Haavisto toteuttamaan Ruotsin feminististä ulkopolitiikkaa vastaavaa politiikkaa – tosin ainakin hallitusohjelman perusteella ilman ääneen lausuttua sitoutumista feminismiin.
Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta uutta ovat etenkin lukuisat tasa-arvokirjaukset suhteessa EU-politiikkaan.
Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta uutta ovat etenkin lukuisat tasa-arvokirjaukset suhteessa EU-politiikkaan. Suomi on vienyt tasa-arvoa ennen kaikkea kehittyviin maihin. Oikeistopopulismin ja äärikonservatismin saatua jalansijaa EU-maissa vientityö laajenee nyt lähemmäksi kotia.
EU-politiikassa sukupuolten tasa-arvo on esillä ensinnäkin keskeisenä arvona, jonka tulisi värittää kaikkea EU:n toimintaa, mukaan lukien johtajavalintoja. Lisäksi hallitusohjelmassa peräänkuulutetaan EU-tason yhteistyötä jäsenmaita nyt jakavassa sukupuolistuneen väkivallan politiikassa ja vaaditaan Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa kaikessa EU:n toiminnassa.
Tasa-arvolla tehdään myös resurssipolitiikkaa. Hallitusohjelman mukaan tasa-arvon tulisi esimerkiksi näkyä EU:n talousarviossa ja kauppasopimuksissa. Talouden ja tasa-arvon suhteeseen liittyy oleellisesti myös EU:n sosiaalisen ulottuvuuden painottaminen.
Kamppailu tasa-arvosta jatkuu
Tasa-arvon paluu politiikan agendalle on merkittävä asia. Siinä ei ole kyse vain hallituspolitiikan tasa-arvopesusta tai retorisista eleistä, sillä onnistuessaan hallituksen tasa-arvoreformeilla on konkreettisia vaikutuksia esimerkiksi transihmisten, pikkulasten ja heidän vanhempiensa sekä seksuaalirikosten uhrien elämään.
Lisäksi tasa-arvokysymysten nouseminen vahvasti hallituksen agendalle tarkoittaa sitä, että ne ovat olemassa poliittisina kysymyksinä. Niihin voi kohdistaa vaatimuksia, niistä voi keskustella ja niiden toimeenpanoa voi seurata.
Tasa-arvokysymysten nouseminen vahvasti hallituksen agendalle tarkoittaa sitä, että ne ovat olemassa poliittisina kysymyksinä.
Samalla on selvää, ettei tasa-arvokamppailua ole tällä hallitusohjelmalla voitettu, vaan se jatkuu. Tasa-arvoreformit maksavat, mikä ei miellytä toimijoita, jotka kyllä sitoutuvat tasa-arvoon arvona mutta eivät ole valmiita edistämään sitä rahalla.
Resurssipolitiikassa vastapuolella eivät olekaan vain tasa-arvon vastustajat, vaan tasa-arvotoimia voivat asettua vastustamaan myös valtion, kuntien ja yritysten taloudesta huolissaan olevat tolkun ihmiset sekä etujaan valvovat intressiryhmät.
Kamppailu resursseista voi vesittää uudistukset. Juuri näissä kamppailuissa testataan hallituksen tasa-arvopolitiikan vahvuus – ja sen heikot kohdat.
FT Anna Elomäki on yliopistotutkija Tampereen yliopistossa. Johanna Kantola on professori Tampereen yliopistossa. Anu Koivunen on professori Tampereen yliopistossa. YTT, dosentti Hanna Ylöstalo on tutkija Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.
