Torjuntavoiton ironia: Natsilaista propagandaa ja rökäletappioita

Shakkinappuloita laudalla
Torjuntavoitosta on tullut harras ja juhlallinen ilmaus sille, ettei Suomi pelkästään torjunut vihollisen hyökkäyksiä vaan loppujen lopuksi voitti talvi- ja jatkosodan. Ilmiö on kuitenkin moniulotteisempi: poliittisessa retoriikassa torjuntavoitto on ollut taipuisa käsite. 

Torjuntavoiton käsitettä käytettiin ensimmäisen kerran välirauhan aikana. Jääkärimarssin sanoittaneen jääkärieversti Heikki Nurmion mukaan ”Kannaksen suuret torjuntataistelut ja torjuntavoitot” olivat vertaansa vailla maailmanhistoriassa.

Jatkosodassa erityisesti vuoden 1944 merkittävimpiä yksittäisiä taisteluita kuvattiin lehdistössä torjuntavoittoina tai ”täydellisinä torjuntavoittoina”. Jatkosodassa komentajana ollut Lennart Oesch puolestaan laajensi käsitteen alaa entisestään: kesän 1944 puolustustaistelut edustivat koko sotaa.

Erityisesti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen niin sanotun uuspatrioottisen käänteen myötä yllä mainitun kaltaiset tulkinnat vahvistuivat entisestään. Torjuntavoitosta tuli kunnioitusta huokuva ilmaus sille, ettei Suomi ollut pelkästään torjunut vihollisen hyökkäyksiä vaan lopulta voittanut sotansa. Poliittisen retoriikan osalta ilmiö on kuitenkin moniulotteisempi.  

Tarkastelen torjuntavoiton käyttöä sodan jälkeisinä vuosina sekä myöhemmin vaaleihin ja Euroopan unioniin liittyen. Osoitan, miten torjuntavoittoa on hyödynnetty ironiaan nojaavassa poliittisessa pilkassa. Teksti perustuu tutkimusartikkeliini Torjuntavoitto retorisena figuurina.

Torjuntavoitto talouspolitiikan aseena

Sodanjälkeisinä vuosina oli monia lakkoja ja mielenosoituksia. Useimmat niistä liittyivät kommunistien ja sosialidemokraattien väliseen kamppailuun Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöstä. Taustalla oli myös Neuvostoliiton tukemien kommunistien pyrkimys osoittaa voimaansa.

Laitavasemmisto politisoi torjuntavoiton käsitteen osana retoriikkaansa. Kommunistinen lehdistö ironisoi, että torjuntavoitto tarkoitti ”hitleriläisessä sanastossa” tappiota – mitä suurempia menetyksiä saksalaiset kärsivät, sitä suurempia voittoja he ilmoittivat saavuttaneensa.

SKP:n lehti viittasi siihen, että Stalingradin taistelun jälkeen alkuvuodesta 1943 torjuntavoitto oli niin suomalaisissakin sanomalehdissä julkaistuissa raporteissa yleisin tapa kuvata kansallissosialistisen Saksan ”sotamenestystä”, joka tosiasiallisesti tarkoitti vetäytymistä.

K.-A. Fagerholmin johtama vähemmistöhallitus jätti eronpyyntönsä maaliskuussa 1950. Eduskunnan puhemies Urho Kekkonen muodosti maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen, ja Fagerholm valittiin hänen tilalleen eduskunnan puhemieheksi. Toukokuussa 1950 Fagerholm kutsuttiin sovittelijaksi STK:n ja SAK:n väliseen työmarkkinakiistaan, koska järjestöjen väliset neuvottelut olivat katkenneet. Sopu palkankorotuksista saavutettiin nopeasti.

Vihollinen omien joukossa on dramaattinen retorinen keino.

Laitavasemmisto suhtautui sopuun kriittisesti. SKP:n äänenkannattaja Työkansan Sanomat julisti lokakuussa 1950, että SDP:n johtajat ja heidän liittolaisensa SAK:n johdossa alkoivat muistuttaa ”natsilaisia torjuntavoittajia”:

”Nämä aikoinaan Hitlerin koulunpenkillä istuneet herrat ovat aiheuttaneet maamme työläisille jo monta karvasta tappiota taistelussa työn ja pääoman välillä, mutta siitä huolimatta he ilmoittavat voittavansa jatkuvasti. Solmittuaan keväällä Fagerholmin sopimuksen, joka merkitsi palkkojen korottamista 15 %:lla ja hintojen korottamista paljon enemmän, siis realipalkan alentamista, sosdem-herrat ilmoittivat, että he voittivat.”

Saksan sotapropagandan mukaisia, voitoiksi naamioituja tappioita nähtiin siis myös kotimaan politiikassa.

Vihollinen omien joukossa on dramaattinen retorinen keino. Sen avulla pystyttiin luomaan vaikutelma, että puutteellinen ymmärrys omien johtajien vääräoppisuudesta oli johtanut katastrofiseen lopputulokseen, ja voittojen sijaan työväestö oli todellisuudessa kärsinyt lukuisia tappioita pääomaa vastaan. Traagisuus syntyy myös siitä, että johtohenkilöiden esitettiin toimineen tarkoituksellisesti vastoin työväestön etua ja jopa johtaneen heitä harhaan äärioikeiston keinoin.

Näin sodan jälkeen vääntö palkoista näyttäytyi aseellisten taisteluiden jatkona. Kommunismin ja fasismin välinen voimainkoitos siirtyi juoksuhaudoista talouspolitiikan kentälle.

Torjuntavoitto vaaliretoriikassa

Vaaleihin liittyen torjuntavoittoa käytettiin ensimmäisen kerran 1970-luvun lopussa. Vuonna 1979 Suomen Kuvalehti arvioi sosialidemokraattien saaneen eduskuntavaaleissa torjuntavoiton, kun sen kannatus laski yhden prosenttiyksikön verran, ja samaan aikaan kokoomuksen suosio kasvoi 3,3 prosenttiyksikköä.

Keskusta menetti vuoden 1983 eduskuntavaaleissa noin 6 000 ääntä mutta voitti vaaliliittojen avulla kaksi paikkaa. Puheenjohtaja Paavo Väyrynen ja puoluesihteeri Seppo Kääriäinen arvioivat Länsi-Savo-lehdessä huhtikuussa 1983, että tulos oli puolueelle yhtä aikaa torjuntavoitto ja tappio.

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa keskustan vaalistrategian nimi oli ”veret seisauttava torjuntavoitto”. Tavoite edellytti paikkamäärän pysymistä samana kuin edellisissä vaaleissa (55), jossa puolue oli ottanut kuuluisan ”veret seisauttavan vaalivoiton”.

Keskusta menetti lopulta 11 kansanedustajanpaikkaa ja viisi prosenttiyksikköä kannatuksestaan. Puheenjohtaja, pääministeri Esko Ahon mukaan kyseessä oli silti torjuntavoitto, koska keskusta oli ollut ”neljä vaikeaa vuotta” hallituksen johdossa, kuten hän Maaseudun Tulevaisuudessa 1995 vaalien jälkeen linjasi.

Torjuntavoitoksi kutsumisen edellytyksiä onkin lavennettu luovasti. Esimerkiksi SDP:n tuore puheenjohtaja Jutta Urpilainen tulkitsi vuoden 2008 kuntavaalien tuloksen torjuntavoitoksi, vaikka puolueen kannatus oli sen siihen astisen historian toiseksi alhaisin pudoten 2,9 prosenttiyksikköä. Perusteena oli, että puolueen kannatusprosentti oli vaalien toiseksi suurin kokoomuksen jälkeen ja että Urpilainen oli ehtinyt olla puheenjohtajana neljä kuukautta, Etelä-Suomen Sanomat uutisoi lokakuussa 2008.

Torjuntavoitoksi kutsumisen edellytyksiä onkin lavennettu luovasti.

Tällaisen retoriikan haasteena on kuitenkin liukuminen laajentamisesta liioitteluun, joka puolestaan johtaa helposti naurunalaiseksi joutumiseen. Poliittiset vastustajat ja toimittajat mielellään tarttuvat kriittisesti liioitteluun.

Esko Ahon retoriikka ei jäänytkään huomiotta. Esimerkiksi Aholle huomautettiin, että yleensä tällaista tulosta on kutsuttu ”rökäletappioksi”. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz puolestaan tarkasteli vuoden 1995 vaalitulosta eduskunnassa ironisesti:

”Kun näistä oloista [lama ja suurtyöttömyys] selvisimme sillä, että menetimme vain yhden paikan 40:stä, voi hyvällä syyllä puhua torjuntavoitosta. Keskustahan sai sen suuremman, peräti 11 paikan torjuntavoiton. ”Hoppee ei oo häppee” tässäkään kilpailussa!”

Torjuntavoitto oli toisin sanoen yhtä kuin häviö. Ja mitä suurempi tappio oli, vastaavasti sitä suurempi oli torjuntavoitto. Itseironiaan sisältyikin poliittisen vastustajan pilkka: oman puolueen kilpailijaa pienemmän tappion kutsuminen torjuntavoitoksi oli perusteltua, kun taas vastustajan kohdalla torjuntavoittajaksi ilmoittautumiseen oli mahdollista suhtautua ivallisesti.

Myös SDP:n käyttämä retorinen laajentaminen sai pilkallisen kohtelun julkisuudessa. Maaseudun Tulevaisuuden mukaan vuoden 2008 vaalien tulos oli torjuntavoitto Urpilaiselle siinä mielessä, että SDP oli mennyt ainoastaan kontalleen, kun se aiemman puoluejohdon käsissä oli menossa kokonaan nurin. Apu-lehdessä lokakuussa 2008 kirjoittanut Yrjö Rautio veisteli, että lähes historiallisen tappion jälkeen SDP:n puhe torjuntavoitosta oli ”suorastaan vitsi”.

Vaalituloksen lisäksi torjuntavoittajaksi julistautumiseen ovat vuosien saatossa vaikuttaneet vaaleja edeltäneet tapahtumat ja puolueen asema hallitus–oppositio -jaossa, gallupit ennen vaaleja sekä muiden puolueiden menestys.

Euroopan unioni ottaa Neuvostoliiton paikan

Torjuntavoiton näkyvä poliittinen ulottuvuus liittyy Euroopan unioniin ja suomalaisten käymään kamppailuun EU:n vahingollisiksi katsottuja uudistuksia vastaan. Erityisen usein käsitettä on käytetty maatalouspolitiikan yhteydessä.

Esimerkiksi vuonna 2003 maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) luonnehti EU:n tuolloista maatalousratkaisua Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa torjuntavoitoksi, jonka kanssa oli mahdollista elää. Komission alkuperäinen esitys olisi tarkoittanut 85 miljoonan euron menetyksiä, mutta toteutuma oli 7 miljoonaa.

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton mukaan tuottajat eivät kuitenkaan voineet hyväksyä jatkuvia leikkauksia maatalousrahoitukseen torjuntavoittoina. Maaliskuussa 2007 Maaseudun Tulevaisuudessa käytiin aiheesta debattia. Siinä MTK totesi, ettei Suomella ei ollut varaa ”niin kutsuttuihin torjuntavoittoihin”, joissa alkuperäisistä tavoitteista joudutaan perääntymään, vaikka pahimmat esitykset onnistuttaisiin torjumaan.

Vuoden 2005 sokerituotannon supistamisen ja sokerijuurikkaan hinnanalennusten yhteydessä MTK arvosteli torjuntavoitto-termin käyttöä sarkastisesti Maaseudun Tulevaisuudessa: todellisuudessa kyse oli tilanteesta, jossa ”ei leikattu ihan päätä pois vaan toinen jalka ja käsi”. Kyseessä oli toisin sanoen brutaali metafora toimintakyvyttömäksi joutumiselle.

Torjuntavoittoa taas on mahdollista puolustaa vertaamalla sitä, miten paljon menetetään siihen, miten paljon olisi voitu menettää.

Myös eduskunnassa oppositio kritisoi keskustajohtoista hallitusta. Esimerkiksi kokoomuksen Pertti Hemmilä ironisoi, että jos sokerin tuotanto-oikeus putoaa 146 miljoonasta alle 100 miljoonaan kiloon ja ensimmäisen vuoden tuki on 60 euroa hehtaarille tarvittavan 150 euron sijaan, kyse lienee jopa kahdesta torjuntavoitosta!

Numeraaliseen reduktioon nojaava retoriikka on monikäyttöistä. Neuvotteluiden tulosta torjuntavoittona voidaan arvostella esimerkiksi suhteuttamalla se, miten paljon tukieuroja saadaan siihen, miten paljon olisi voitu saada tai surkuttelemalla, miten paljon tavoitteista jouduttiin perääntymään. Torjuntavoittoa taas on mahdollista puolustaa vertaamalla sitä, miten paljon menetetään siihen, miten paljon olisi voitu menettää.

Vertailujen rakentaminen ja muu lukujen käyttö jättävät huomiotta maatalouspolitiikan ja tukiratkaisujen moniulotteisuuden. Konkreettiset luvut ovat kuitenkin siinä mielessä retorisesti toimivia, että ne ovat helpompia hahmottaa kuin abstraktit perustelut.

Lisäksi torjuntavoitto symboloi Suomen ja EU:n kompleksista suhdetta sekä Euroopan unionin epäreiluutta. Keski-Euroopan maiden johtama jättiläinen ei ota huomioon Suomen erityisolosuhteita ja pyrkii jatkuvasti vaikeuttamaan pohjoisen mallioppilaansa maataloutta. Torjuntavoittoretoriikassa EU on ottanut Neuvostoliiton paikan uhkaavana jättiläisenä, jonka aikeet sitkeä Suomi pyrkii pysäyttämään.

Torjuntavoiton monet kasvot

Torjuntavoitto on olennainen osa suomalaista poliittista retoriikkaa, jossa voiton, tappion ja sen välimuotojen raja on ollut häilyvä – esittäjästä ja tilanteesta riippuen. Se on ollut keskeinen poliittisen retoriikan keino, jossa tappio pyritään esittämään vähintään kunniakkaana tasapelinä. Tämä puolestaan on avannut pilkalle monenlaisia mahdollisuuksia.

Sodan jälkeen äärivasemmiston ironinen kärki kohdistui vasemmiston sisäisiin kamppailuihin sekä palkkataisteluihin. Molemmissa tapauksissa vastakkain olivat kommunistit sekä maltillinen vasemmisto ja oikeisto. Vaaleissa torjuntavoittoon vetoaminen on tarjonnut kunniakkaan selityksen tilanteessa kuin tilanteessa. Euroopan unionin suhteen retorinen asetelma on puolestaan muistuttanut talvi- ja jatkosotaa: pieni Suomi vastassaan uhkaava jättiläinen.

Vaaleissa torjuntavoittoon vetoaminen on tarjonnut kunniakkaan selityksen tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuten Michel Foucault on painottanut Carl von Clausewitzin ajatuksiin nojaten, sodalla on aina poliittinen tausta, eikä rauha pyyhi pois niiden suhteiden järjestelmää ja vaikutuksia, jotka viimeinen taistelu on paljastanut. Sen jälkeen jatkuu ikään kuin hiljainen sota, jossa tavoitteena on kaivertaa näiden voimien välinen suhde lakeihin, instituutioihin, talouteen ja kieleen.

Poliittisia kamppailuja onkin ollut helppo jäsentää sodan kielellä, koska talvi- ja jatkosota ovat olleet pitkään suomalaisen itseymmärryksen keskiössä. Vaikka sota on jättänyt suomalaiseen yhteiskuntaan pitkän jälkensä, siihen kytkeytyvässä retoriikassa on monenlaisia sävyjä ja merkitysliukumia. Sodan varjo ei automaattisesti tarkoita keskustelukulttuurin yksipuolistumista. Suomalaisesta kulttuurista kertoo kuitenkin paljon se, että torjuntavoiton ironisointi ei ulotu historiallisiin sotatulkintoihin yhtä tiivisti kuin poliittisiin vastustajiin.

YTT, dosentti Jouni Tilli työskentelee Pyhäjärven kaupungin hyvinvointijohtajana.

Artikkelikuva: Miki Czetti / Pixabay

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top