Useat selvitykset havaitsivat puutteita Maahanmuuttoviraston toiminnassa sen jälkeen, kun turvapaikanhakijoiden määrä oli noussut syksyllä 2015. Maahanmuuttovirasto kertoo kehittäneensä turvapaikkaprosessia, mikä palvellee uusia hakijoita. Sen sijaan syksyllä 2015 turvapaikkaa hakeneita parannukset eivät auta. Heitä saattaa edelleen uhata palautus kotimaahan ja mahdolliseen hengenvaaraan.
Syyskuussa 2015 idyllisen Välimeren rannalle huuhtoutuu pienen pojan ruumis. Kansainvälinen media raportoi, että kyseessä on Alan Kurdiksi kutsuttu syyrialaispoika, joka oli perheineen tulossa Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa.
Vain muutamaa päivää aiemmin Saksan liittokansleri Angela Merkel oli kertonut, että Saksa sitoutuu tutkimaan syyrialaisten turvapaikanhakijoiden hakemukset. Ja vain muutama päivä myöhemmin silloinen pääministeri Juha Sipilä tarjosi kakkoskotiaan turvapaikanhakijoiden majoitukseen .
Niin kutsutusta Euroopan pakolaiskriisistä on tänä syksynä tullut kuluneeksi viisi vuotta. Onkin oiva hetki pysähtyä ja muodostaa kokonaiskuvaa siitä, mitä oikein tapahtui ja missä ollaan nyt.
Syksyllä 2015 Suomeen saapui tavallista enemmän turvapaikanhakijoita. Ihmisiä tuli noin 30 000, vain pieni pisara maailman noin 65 miljoonasta pakolaisesta.
Vastauksena tähän vasta kuukausia vallassa ollut Sipilän hallitus laati joulukuussa 2015 uuden turvapaikkapoliittisen ohjelman, joka alkoi sanoilla: ”Suomen lyhyen aikavälin tavoitteena on katkaista turvapaikanhakijoiden hallitsematon virta maahamme”.
Muutamassa kuukaudessa, eli jo maaliskuussa 2016 turvapaikkahakemusten määrä painuikin tavanomaisemmalle tasolle, muutamaan sataan kuukausittain. Tämä ei kuitenkaan liittynyt hallituksen ohjelmaan, vaan ensisijaisesti siihen, että muut Euroopan unionin maat, erityisesti Makedonia ja Ruotsi, aloittivat rajatarkastukset, eivätkä ihmiset enää päässeet liikkumaan Kreikasta Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Turvapaikkapoliittisen ohjelman täytäntöönpanoa kuitenkin jatkettiin.
Turvapaikkapolitiikan muutokset
Ohjelman vaatimat toimenpiteet voidaan jakaa lainsäädäntöön ja käytäntöihin. Toukokuussa 2016 eduskunta poisti laista humanitaarisen suojelun kategorian. Syyskuussa 2016 eduskunta puolestaan muutti useita turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan liittyviä lakeja.
Leimallista näille muutoksille oli, että niitä tehtiin paljon lyhyessä ajassa ilman, että niiden kokonaisvaikutuksia olisi arvioitu. Maksuttoman oikeusavun rajoittamisen ja valitusaikojen lyhentämisen tarkoituksena lienee ollut turvapaikkaprosessin tehostaminen ja kulujen karsiminen.
Oikeusministeriön tekemän selvityksen mukaan muutokset näyttävät päinvastoin pitkittäneen ja samalla kallistaneen prosesseja.
Käytännön tasolla ohjelma velvoitti turvapaikka-asioista vastaavaa Maahanmuuttovirastoa yhtenäistämään käytäntönsä muiden EU- ja Pohjoismaiden kanssa. Suurimpien turvapaikanhakijamaiden maaraportteja päivitettiin. Esimerkiksi Irakin vuoden 2016 maaraportissa kerrottiin, että pääkaupunki Bagdadissa löytyy kadulta päivittäin tunnistamattomia ruumiita, mutta joulukuussa 2015 maassa järjestettiin missikilpailut. Uudet maaraportit siis sisälsivät hyvin erilaista ja eritasoista ja välillä sattumanvaraiseltakin vaikuttavaa tietoa, jonka suhde maan turvallisuustilanteeseen näytti varsin irralliselta.
Turvapaikkaohjelman muutoksia lainsäädäntöön tehtiin paljon lyhyessä ajassa ilman, että niiden kokonaisvaikutuksia olisi arvioitu.
Myös toissijaisen suojelun myöntämistä kiristettiin ja sisäistä pakoa alettiin soveltaa enenevissä määrin. Toissijainen suojelu tarkoittaa oleskeluluvan myöntämistä silloin, kun turvapaikan varsin tarkat kriteerit eivät täyty, mutta ihminen on kuitenkin kotialueellaan vaarassa. Sitä on mahdollista myöntää esimerkiksi silloin, kun kotialueen turvallisuustilanne on hengenvaarallinen, mutta ihmiseen ei kuitenkaan kohdistu henkilökohtaista vainoa, kuten turvapaikka edellyttäisi.
Sisäinen pako puolestaan tarkoittaa, että ihminen ei voi turvallisesti palata kotiseudulleen, mutta viranomaisten arvion mukaan hänen on turvallista ja mahdollista asettua asumaan jollekin toiselle alueelle kotimaassaan. Erityisesti Afganistanin kohdalla sisäisen paon hyödyntäminen on varsin ongelmallista.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan esimerkiksi pääkaupunki Kabulin kohdalla sisäinen pako on pääsääntöisesti mahdotonta. Tämä johtuu sekä kaupungin huonosta turvallisuustilanteesta että jo kaupungissa olevien sisäisten pakolaisten suuresta määrästä, mikä on heikentänyt esimerkiksi työn tai ruoan saannin mahdollisuuksia.
Kiristyneen turvapaikkapolitiikan seuraukset
Turvapaikkapolitiikkaan tehdyt muutokset alkoivat näkyä tilastoissa jo kesällä 2016. Heinä-joulukuussa 2015 noin 60 prosenttia kaikista turvapaikkapäätöksistä oli myönteisiä. Vuotta myöhemmin heinä-joulukuussa 2016 enää noin 30 prosenttia päätöksistä oli myönteisiä.
Tämä tarkoittaa, että turvapaikkaprosessiin nopeasti ennen muutoksia päässeet saivat oleskeluluvan todennäköisemmin kuin pidempään odottaneet. Tämä koski jopa saman perheen jäseniä, joiden turvapaikkaperusteet olivat hyvin samankaltaiset.
Turvapaikkaprosessiin nopeasti ennen muutoksia päässeet saivat oleskeluluvan todennäköisemmin kuin pidempään odottaneet.
Sisäministeriö odotti vuodesta 2016 eteenpäin Maahanmuuttoviraston tehostavan toimintaansa merkittävästi turvapaikka-asioissa. Kun vuonna 2015 henkilöstö teki 54 turvapaikkapäätöstä henkilötyövuotta kohden, tämä nostettiin vuoden 2016 tavoitteessa 100 päätökseen henkilötyövuotta kohden.
Pian Maahanmuuttoviraston työntekijät kertoivat kiireestä ja stressistä: ”Virheitä tapahtuu ihan varmasti”.
Maahanmuuttoviraston prosessin ongelmista alkoi kertoa myös hallinto-oikeuksista virastoon palautettujen päätösten kasvava määrä. Kun vuonna 2015 hallinto-oikeus muutti viraston ratkaisua tai palautti päätöksen käsittelyyn 18 prosentissa tapauksia, oli tämä luku vuonna 2017 jo 31 prosenttia.
Turvapaikkapolitiikkaa koskevat selvitykset
Oikeuskansleri antoi alkuvuonna 2017 Maahanmuuttovirastolle moitteet muun muassa siitä, että virasto oli ennen humanitaarisen suojelun poistumista laista viivästyttänyt sellaisten hakemusten käsittelyä, joiden perusteella suojelua olisi saatettu myöntää.
Turvapaikkapäätöksiä analysoineessa Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksessä taas todettiin, että uskottavuuden arvioinnin kynnys näyttää nousseen vuosien 2015 ja 2017 välillä. Tämä tarkoittaa, että ihmisten kertoma heidän kokemastaan vainosta arvioidaan entistä helpommin valheeksi.
Maahanmuuttoviraston oma selvitys totesi, että systemaattisia virheitä ei ollut, mutta esimerkiksi tulkkauksessa on ollut ongelmia. Oikeusministeriön tilaama selvitys taasen totesi turvapaikanhakijoiden oikeusturvan vaarantuneen muutosten myötä.
Sisäministeriön vuonna 2019 toimeksi antama turvapaikkaprosessin niin sanottu riippumaton selvitys kertoi, että ongelmia on raportoitu turvapaikkaprosessin jokaisessa vaiheessa.
Maahanmuuttovirasto kertoo kehittäneensä turvapaikkaprosessia selvitysten jälkeen. Tämä palvelleekin uusia turvapaikanhakijoita. Sen sijaan se ei välttämättä ole helpottanut tilannetta niiden ihmisten kohdalla, jotka saapuivat syksyllä 2015 ja joiden turvapaikkaprosessi meni solmuun heti alusta alkaen.
Jos ensimmäinen turvapaikkaprosessi on ollut ongelmallinen eikä selkeitä uusia turvapaikkaperusteita ole, voi ensimmäisen prosessin korjaaminen olla lähes mahdotonta. Tällöin todellisena vaarana on, että ihminen palautetaan hengenvaaraan tai kidutuksen tai muun epäinhimillisen kohtelun uhriksi.
Turvapaikkaa on mahdollista hakea uudelleen. Rima uuden turvapaikkahakemuksen tutkinnalle on kuitenkin varsin korkea, ja sitä korotettiin ennestään vuoden 2019 lakimuutoksilla. Vuonna 2019 uusintahakemuksista jätettiin tutkimatta lähes 40 prosenttia.
Jos turvapaikkahakemus katsotaan aiheettomaksi ja se näin ollen jätetään tutkimatta, saattaa uusi päätös tulla jopa 24 tunnin sisällä. Tämä tarkoittaa, että jos ensimmäinen turvapaikkaprosessi on ollut ongelmallinen eikä selkeitä uusia turvapaikkaperusteita ole, voi ensimmäisen prosessin korjaaminen olla lähes mahdotonta. Tällöin todellisena vaarana on, että ihminen palautetaan hengenvaaraan tai kidutuksen tai muun epäinhimillisen kohtelun uhriksi.
Maahanmuuttovirasto ei seuraa palautettujen turvapaikanhakijoiden kohtaloita. Turvapaikanhakijoiden kanssa toimivat vapaaehtoiset kuitenkin seuraavat. He kertovat palaajiin kohdistuneesta väkivallasta, pidätyksistä ja esimerkiksi pakkotyöstä. Monet palaajat ovat myös yksinkertaisesti kadonneet. Oletettavasti vielä useammat ovat lähteneet uudelle pakomatkalle.
Viisi vuotta myöhemmin
Vuonna 2020 koronavirus on lähes pysäyttänyt niin turvapaikkahakemukset, palautukset kuin perheenyhdistämisetkin.
Vuosina 2015–2019 turvapaikkahakemuksia jätettiin yhteensä noin 52 000, joista yli puolet pelkästään syksyllä 2015. Samoina vuosina myönnettiin suojelua 18 000 ihmiselle. Oikeusasteiden hyväksymien turvapaikkavalitusten osuus on pysynyt korkealla, vaikka Maahanmuuttoviraston henkilötyövuotta kohden tekemien turvapaikkapäätösten määrä onkin pudonnut noin kolmasosaan vuoden 2016 huimasta tavoitteesta.
Pääministeri Sipilä ei koskaan majoittanut kotiinsa turvapaikanhakijoita, mutta sen sijaan sadat tavalliset suomalaiset ovat sittemmin avanneet kotinsa.
Turvapaikanhakijoiden kanssa toimivat vapaaehtoiset kertovat palaajiin kohdistuneesta väkivallasta, pidätyksistä ja esimerkiksi pakkotyöstä.
Vuonna 2019 aloittaneet Antti Rinteen ja sitten Sanna Marinin hallitukset eivät ole tehneet turvapaikkaprosessiin vaikuttavia muutoksia.
Monet Suomeen syksyllä 2015 saapuneista ihmisistä odottavat edelleen turvapaikkapäätöstä, joko ensimmäiseen tai uuteen turvapaikkahakemukseen. Jotkut ovat päätyneet suoranaiseen uusintahakemusten kierteeseen. Näille ihmisille viimeiset viisi vuotta ovat tarkoittaneet loputonta odottelua ja epävarmuutta, järjestelmän armoilla olemista, asumista jaetuissa huoneissa ja erossaoloa ja huolta perheestä.
Vaikka oleskelulupa irtoaisi, perhettä ei välttämättä saa Suomeen, sillä myös suojelua saaneiden perheenyhdistämistä kiristettiin vuonna 2016. Moni sanoo Suomeen tulemisen olleen heille suuri virhe. He kuvittelivat tulevansa ihmisoikeuksia kunnioittavaan maahan, mutta järjestelmä muuttui heidän jalkojensa alla.
Turvapaikanhakijat kuvittelivat tulevansa ihmisoikeuksia kunnioittavaan maahan, mutta järjestelmä muuttui heidän jalkojensa alla.
Turvapaikkaprosessia alettiin vuonna 2016 käyttää kiristyvän rajavalvonnan välineenä. Ensiksi se esti useampia jo Suomen rajojen sisäpuolella olevia ihmisiä saamasta suojelua ja siten jäämästä maahan. Toiseksi sen tarkoituksena oli pitää poissa uudet hakijat tai vähintäänkin rohkaista heitä menemään jonnekin muualle.
Esimerkiksi silloinen sisäministeri Paula Risikko ilmaisi asian vuonna 2016 näin: ”Suomi ei saa olla turvapaikanhakijoille muita maita houkuttelevampi”.
Tässä Suomi näyttää myös onnistuneen. Uusien turvapaikkahakemusten määrä on painunut alemmaksi kuin ennen vuotta 2015. Vuonna 2019 uusia turvapaikkahakemuksia jätettiin noin 2 500.
VTT Erna Bodström on affilioitunut tutkija Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimusyksikkö CERENissä. Hän on tutkinut Suomen turvapaikkajärjestelmää vuodesta 2016.
