Vaaliturvallisuus voi sekä vahvistaa että kaventaa demokratiaa

Lukuaika: 7 min.

Ensi kevään kuntavaaleissa vaalien järjestäjien pitää ottaa turvallisuus huomioon entistäkin paremmin. Koronaan liittyvien erityistoimien lisäksi on varauduttava digitaaliseen vaalihäirintään. Liiallinen riskien ennakoiminen voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan.

Huhtikuun 2021 kuntavaalien järjestämisessä on painottunut terveysturvallisuusnäkökulma. Keskustelua on käyty siitä, tulisiko vaaleja siirtää, ennakkoäänestysaikaa pidentää tai mahdollisesti hyödyntää kirjeäänestystä.  Oikeusministeriön Manner-Suomen kunnanhallituksille lokakuussa toimittaman ohjeistuksen mukaan vaalit pidetään kuitenkin tavanomaisesti eräitä erityisjärjestelyjä (ennakkoäänestyspaikkojen laajat aukiolot, turvavälit, kasvomaskit) lukuun ottamatta. Vaalijohtajan  tuoreen lausunnon mukaan vaalien siirtäminen on kuitenkin lakimuutoksen kautta mahdollista, mikäli se olisi koronatilanteen vuoksi aivan välttämätöntä.

Vaalien turvallisuuteen liittyy lähestyvissä kuntavaaleissa myös muita vähemmälle huomiolle jääneitä riskejä, kun kampanjointi siirtyy yhä vahvemmin digitaalisille alustoille. Liberaalin demokratian kannalta merkityksellisin kysymys liittyy uhkien, vastatoimien ja niiden heijastusvaikutusten muodostamaan, vaikeasti hallittavaan kierteeseen.

Virheellinen tai tarkoituksellisesti vääristelty käsitys uhista voi johtaa ylimitoitettuihin reaktioihin, jotka alkavat nopeasti kaventaa demokratiaa.

Herkkyys tunnistaa vaaliturvallisuuden eri osa-alueita vaarantavia tekijöitä on kriittinen edellytys edustuksellisuuteen pohjautuvan poliittisen järjestelmän jatkuvuudelle. Toisaalta virheellinen tai tarkoituksellisesti vääristelty käsitys uhista voi johtaa ylimitoitettuihin reaktioihin, jotka alkavat nopeasti kaventaa demokratiaa ja kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia. Vaaliturvallisuudessa ja sen kääntöpuolessa vaalihäirinnässä onkin kyse aidosti viheliäisestä ongelmasta, jossa ratkaisuritykset saattavat itsessään tuottaa uusia ongelmia.

 

Vaaliturvallisuuden kolme ulottuvuutta

Vaaliturvallisuus on laaja kokonaisuus, josta on avautunut viime vuosina yhä uusia osa-alueita. Siihen kuuluu vaalien koskemattomuus, mukaan lukien opposition ja tiedotusvälineiden toimintakyky vaalikampanjoinnin aikana, vaalilainsäädännön asianmukaisuus sekä äänestysprosessin ja vaalirahoituksen läpinäkyvyys. Toinen keskeinen ulottuvuus on koettu turvallisuus, eli yhtäältä äänestäjien oikeus tehdä valintansa ilman jatkuvaa virheellisen informaation tulvaa tai painostuksen uhkaa, ja toisaalta ehdokkaiden mahdollisuudet kampanjoida vailla pelkoa joutumisesta fyysisessä tai digitaalisessa ympäristössä tapahtuvan häirinnän kohteeksi.

Koronapandemian myötä keskusteluun on tullut uutena osa-alueena vaalien terveysturvallisuus: miten vaalit saadaan käytyä siten, että niistä ei aiheudu sairastumisen riskiä epidemiatilanteesta riippumatta?

 

Digitaalisen vaalihäirinnän uhka korostuu kampanjoinnin siirtyessä verkkoon

Vaalihäirintä on määritelmällisesti tarkoituksellista joko fyysisessä tai digitaalisessa maailmassa tapahtuvaa toimintaa, jonka tavoitteena on aiheuttaa systemaattista kohinaa, hälyä ja hämmennystä vaalikampanjan eri vaiheessa. Se voi siten heikentää luottamusta koko poliittiseen järjestelmän toimivuuteen ja halua osallistua vaaleihin äänestäjinä, ehdokkaina ja kampanja-aktiiveina.

Vaalihäirinnälle on ominaista monikerroksellisuus niin motiivien, toimijoiden, kohteiden kuin keinojenkin osalta. Vaalivaikuttamisen ja siihen liittyvä demokraattisten rakenteiden horjuttamisen katsotaankin muodostavan hybridiuhan. Valtioilla on usein eniten resursseja käytettävissään vaalien häiritsemiseen, mutta myös ei-valtiolliset toimijat, kuten ääriliikkeet ja yksittäiset ihmiset, voivat pyrkiä synnyttämään toimillaan sekaannusta ja epäluottamusta.

Ehdokkaiden ja puolueiden näkökulmasta vaalihäirinnässä on kyse yhtäältä maineenhallinnasta, joka kattaa ehdokkaiden suhteet äänestäjiin, kanssakilpailijoihin, erilaisiin taustaorganisaatioihin sekä laajemmin julkisuuteen. Ehdokkaan tai puolueen maineenhallinta on yhä vaikeampaa nykyisessä mediamaisemassa, jossa perinteisen median tuottama materiaali sekoittuu verkkojulkisuudessa sosiaalisen median sisältöihin. Maine on riippuvainen eri sidosryhmien kertomista tarinoista ja näin ollen suhteellista: ehdokkaalla tai puolueella ei ole vain yhtä yleisesti hyväksyttyä mainetta vaan se näyttäytyy kullekin taustayhteiselle omanlaisenaan.

Vaalihäirintä voi heikentää luottamusta koko poliittiseen järjestelmän toimivuuteen ja halua osallistua vaaleihin.

Vaalihäirintä voikin olla pelkästään psykologista, äänestäjille syntyviin mielikuviin kohdistuvaa vaikuttamista. Ehdokkaan ympärillä vellovat huhut ja epäilyt saattavat heikentää vakavastikin arvioita ehdokkaan luotettavuudesta ilman, että objektiivisesti mikään on muuttunut. Keskeistä on käsitys siitä, että jotakin hämäräperäistä on tapahtunut, mitä kautta ehdokkaan ”varsinainen” luonne paljastuu.

Ääni- ja videomanipulaatiot ovat tässä erityisen voimakas, vastaanottajan useisiin aisteihin samanaikaisesti vetoava väline. Niiden tuottaminen on nykytekniikalla suhteellisen yksinkertaista, mistä on nähty esimerkkejä myös Suomessa. Näistä tunnetuin on marraskuussa 2019 sisäministeri Maria Ohisalon ja perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon keskustelusta levinnyt muokattu video, jossa Ohisalon vastaukseksi leikattiin eri vastaus kuin jonka hän antoi Halla-ahon alun perin esittämään kysymykseen.

Ranskan vuoden 2017 presidentinvaalien yhteydessä tapahtuneen tietovuodon vaikuttavuutta pyrittiin vahvistamaan automaattisesti toimivien sosiaalisen median tilien kautta.

Maineenhallinnan horjuttamiseen tähtäävän informaatiovaikuttamisen ohella toinen kampanjoinnin kannalta merkittävä vaalihäirinnän muoto kohdistuu tietoturvallisuuteen. Puolueet ja ehdokkaat ovat alttiita erilaisille tietomurroille ja tietovuodoille. Puolueet ja kampanjaorganisaatiot keräävät itse tai ostavat potentiaalisista äänestäjistä yksityiskohtaista informaatiota, jota hyödynnetään kampanjoinnin mikrokohdentamisessa.

Myös Applen, Facebookin ja Googlen kaltaiset teknologiajätit analysoivat laajasti käyttäjiensä tietoja, minkä avulla ne kykenevät tarkasti ennakoimaan äänestäjien käyttäytymistä. Äänestäjistä kerätyt tiedot ovat puolestaan otollisia tehostamaan tietomurtojen tehoa. Esimerkiksi Ranskan vuoden 2017 presidentinvaalien yhteydessä tapahtuneen tietovuodon vaikuttavuutta pyrittiin vahvistamaan automaattisesti toimivien sosiaalisen median tilien kautta. Ajallisesti nämä tietovuodot tapahtuivat juuri ennen vaalirauhan alkamista, jottei niitä julkisesti juuri ehdittäisi kommentoida ja kumota.

 

Ehdokkailla korkea tietoisuus vaalihäirinnän riskistä

Suomessa ei toistaiseksi ole havaittu laajamittaista tai voimakasta vaalihäirintää, mikä voi ainakin osittain olla seurausta ennakoivasta varautumisesta. Vaalit ovat nykyisin osa yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Vaalihäirinnän uhista on tiedotettu monipuolisesti ja puolueille ja viranomaisille on järjestetty koulutuksia vaalihäirinnän ehkäisemiseksi. Suomi on mukana myös kansainvälisessä yhteistyössä.

Vaalihäirinnän saama julkinen huomio näkyy myös yksilötasolla. Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen äänestäjille ja ehdokkaille tehdyissä kyselyissä havaittiin, että etenkin jälkimmäisten tietoisuus vaalihäirinnän riskistä on varsin suurta. Näkemyksissä vallitsi käänteinen läheisyysperiaate: henkilökohtaisen turvallisuuden osalta vaalihäirintä koetaan toistaiseksi varsin pienenä uhkana, mutta yleisemmän tason havainnot ovat selvästi tavallisempia.

Huomattavan korkeisiin lukemiin yllettiin arvioidessa vaalihäirinnän uhkaa tulevaisuudessa. Vaalihäirintätietoisuus ei näyttänyt myöskään keskittyvän systemaattisesti vain tietyntyyppisiin ehdokkaisiin, mikä kertoo osaltaan sen yleisyydestä. Sen sijaan kokemukset vaalikampanjan aikaisesta turvattomuudesta eriytyivät selvästi siten, että Itsenäisyyspuolueen, Liberaalipuolueen ja Liike Nyt:in ehdokkaat kokivat olonsa turvallisemmaksi kuin ehdokkaat keskimäärin, kun taas muun muassa Feministisen puolueen ja vihreiden ehdokkaat kokivat olonsa vähiten turvallisiksi.

Mikäli ehdokkuus alkaa näyttäytyä lähinnä vaarana joutua mustamaalauksen kohteeksi tai tietosuojariskinä, kiinnostuneiden joukko kapenee, mikä helposti vahvistaa poliittisessa edustuksessa vallitsevia vinoumia.

Tiedusteltujen vaalihäirintämuotojen kirjo oli molemmissa kyselyissä laaja, ja kuten häirintäkokemusten osalta yleisemminkin, ihmisten havainnointi- ja raportointialttius vaihtelee yksilöittäin. Lisäksi on todennäköistä, että mitä enemmän aiheesta keskustellaan, sitä herkemmin häirintää tunnistetaan ja halutaan tuoda esiin. Myös subjektiivisten riskiskenaarioiden voimakkuuteen vaikuttaa moni tekijä.

Tuloksista ei voi siten suoraan päätellä, miten vakavasta ongelmasta vaalihäirinnän kohdalla on nykyisin tai tulevaisuudessa kysymys, mutta mahdollinen takaisinkytkentä korostaa ehdokkaiden kokemusten merkityksellisyyttä. Edustuksellisen demokratian toimivuus on riippuvainen siitä, että ehdokkaiksi saadaan rekrytoitua mahdollisimman laajasti ihmisiä erilaisista yhteiskunnallisista ryhmistä. Mikäli ehdokkuus alkaa näyttäytyä lähinnä vaarana joutua mustamaalauksen kohteeksi tai tietosuojariskinä, kiinnostuneiden joukko kapenee, mikä helposti vahvistaa poliittisessa edustuksessa vallitsevia vinoumia.

 

Ylikansallisen lainsäädännön puute lisää riippuvuutta teknologiayrityksistä vaalihäirinnän torjumisessa

Vaalihäirinnästä ilmenee jatkuvasti uusia muotoja, joista tuore esimerkki ovat Yhdysvaltojen vaalien yhteydessä marraskuussa 2020 havaitut robottipuhelut. Vaaliturvallisuutta koskevien uhkien esiin nouseminen käynnistää yleensä välittömästi keskustelun siitä, miten niitä kyettäisiin tehokkaimmin torjumaan ja ennaltaehkäisemään. Keskeinen puute liittyy siihen, että vaaliturvallisuuden vahvistaminen on tapahtunut tähän asti pitkälti kansallisvaltioiden kontekstissa.

Vaalihäirintä on luonteeltaan niin monisäikeistä, että se on usein vähintään askeleen edellä puolustusta, etenkin mikäli vaaleja ja vaalikampanjointia koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan lähinnä reaktiona jo havaituille häirintämuodoille. Kansallinen vaalilainsäädäntö ei välttämättä ota riittävän tehokkaasti huomioon vaalihäirinnän erityispiirteitä, kuten informaatioteknologian roolia sekä sen tarjoamia mahdollisuuksia rajat ylittävään toimintaan.

Vaalihäirintä on luonteeltaan niin monisäikeistä, että se on usein vähintään askeleen edellä puolustusta.

Vaaliviranomaiset joutuvat informaatioteknologian ja kansalaisten tiedon analysoinnin kehittyessä yhä enemmän sellaisten vaalihäirintäkysymysten eteen, joiden ratkaisu edellyttää tiivistä yhteistyötä mediaa sääntelevien ja tietosuojasta vastaavien viranomaisten kanssa. Sekä Euroopan komissio että Euroopan tietosuojavaltuutettu ovat antaneet suosituksia viranomaisyhteistyön lisäämisestä. Monien pienten valtioiden mahdollisuudet säännellä suoraan esimerkiksi kansainvälisten yhtiöiden alustateknologiaa ovat kuitenkin rajalliset. Tämä korostaa kansainvälisen, Euroopan laajuisen ja kansallisen sääntelytason yhteensovittamisen merkitystä.

Vaalihäirinnän torjumista kansainvälisellä tasolla vaikeuttaa selkeän sääntelytoimijan ja oikeudellisen toimivallan puute. Samalla ylikansallinen valtatyhjiö on lisännyt riippuvuutta teknologiayrityksistä. Esimerkiksi vuonna 2018 Irlannin aborttilainsäädäntöä koskeneen kansanäänestyksen aikana Facebook kielsi aiheeseen liittyvän mainonnan alustallaan sen jälkeen, kun yhdysvaltalaisten toimijoiden katsottiin pyrkivän vaikuttamaan äänestyksen lopputulokseen Facebook-mainosten kautta. Ilman yhtiön väliintuloa tällaiseen rajat ylittävään vaikuttamiseen olisi ollut vaikea puuttua.

Myös EU:n mahdollisuudet toimia vaalien turvaamiseksi ovat vähäiset Euroopan parlamentin vaaleja lukuun ottamatta, sillä sekä vaalilainsäädäntö että kansalliseen turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat vahvasti jäsenvaltioiden toimivallassa. EU onkin pyrkinyt torjumaan vaalihäirintää pääasiassa edistämällä teknologiayhtiöiden oma-aloitteisuutta itsesääntelyllä ja koordinoimalla viranomaisten tiedonvälitystä häirinnästä.

Ylikansallinen valtatyhjiö on lisännyt riippuvuutta teknologiayrityksistä.

Itsesääntely on kuitenkin läpinäkymätöntä ja sen vaikutuksia on vaikea arvioida. Sosiaalisen median yhtiöt ovat käyneet keskusteluja vaalien turvaamisesta kansallisten viranomaisten kanssa, mutta päätökset ovat lopulta yhtiöiden harkintavallassa, ja julkista tietoa toteutetuista toimenpiteistä on niukasti saatavilla. EU:lla on kuitenkin laaja toimivalta säännellä digitaalisia sisämarkkinoita ja se voi välillisesti vaikuttaa vaalihäirintään digitaalisia alustoja koskevalla lainsäädännöllä.

Komissio valmistelee parhaillaan uutta lainsäädäntöpakettia informaatioteknologiayhtiöiden vastuusta ja teknologioiden läpinäkyvyyden vaatimuksista. Periaatteessa alustojen vahvempi sääntely voi ehkäistä alustojen käyttöä vaalihäirinnässä. Uuden lainsäädännön voimaantulo on kuitenkin vielä vuosien päässä.

 

Pyrkimys lisätä vaaliturvallisuutta johtaa helposti demokratian kaventumiseen

Häirintäuhkiin varautuminen paljastaa raadollisesti vaalihäirinnän viheliäisen luonteen ja liberaalin demokratian haavoittuvuuden. Samalla kun avoimuus, matalakynnyksellisyys, läpinäkyvyys ja kansalaisten laaja osallistuminen ovat järjestelmän keskeisiä määritteleviä tekijöitä, ne tarjoavat myös lyömäaseita kilpaileville käsityksille.

Pyrkimys puolustaa edustuksellisen demokratian instituutioita voi alkaa nopeasti nakertaa järjestelmän hyväksyttävyyden kannalta keskeisiä periaatteita ja oikeuksia. Vakavimmillaan vaalihäirinnältä varautuminen johtaa turvallistamisstrategian käyttöönottoon, jolla yhä uusia rajoituksia vaalikampanjointiin perustellaan yhteisesti jaetulla ulkoisella tai sisäisellä uhalla.

Kansainväliset ihmisoikeusraportoijat ovatkin varoittaneet sääntelyn mahdollisista vaaroista sanan- ja tiedonvälityksen vapaudelle. Vaikka vaaleja turvaava sääntely täyttäisikin sananvapauden rajoittamisen edellytykset, esimerkiksi faktavirheitä sisältävä informaatio on sananvapauden suojaamaa. Siten suhteettomat rajoitukset informaation levittämiselle ovat ongelmallisia, vaikka niillä pyrittäisiin sinänsä hyväksyttävään tarkoitukseen.

Samalla kun avoimuus ja kansalaisten laaja osallistuminen ovat järjestelmän keskeisiä määritteleviä tekijöitä, ne tarjoavat myös lyömäaseita kilpaileville käsityksille.

Esimerkiksi Puolan ”virheellisen” tiedon levittämistä vaalikampanjoinnin aikana rajoittavan lain todettiin rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimuksen sananvapauden turvaavaa 10 artiklaa. Tältä osin Puolan vaalihäirinnän torjuntatoimet näyttäytyvätkin osana oikeusvaltioperiaatteen loukkauksia. Edellä mainittu teknologiayhtiöiden itsesääntely ei ole tässä suhteessa poikkeus, vaan se voi kaventaa kansalaiskeskustelua ja demokratiaa siinä missä julkisvallan toimeenpanema lainsäädäntökin.

Vaali- tai laajemmin demokratiahäirinnän uhasta muodostuukin helposti keppihevonen niille poliitikoille, jotka ovat alun perinkin suhtautuneet varauksellisesti kansalaisyhteiskunnan aktiiviseen osallistumiseen päätöksentekoon, mistä on merkkejä myös Suomessa. Häirintää voidaan käyttää myös perusteena torjua joltain muulta kannalta muuten demokratiaa edistäviä uudistuksia. Nettiäänestämistä vuonna 2017 pohtinut oikeusministeriön työryhmä esimerkiksi arvioi turvallisuusuhat siinä määrin suuriksi, että päätyi loppuraportissaan suosittamaan pysymistä perinteisessä ”kynä ja paperi” –mallissa. Toisaalta on myös ongelmallista, mikäli häirinnän uhkia ei tunnisteta uudistusten yhteydessä riittävän monipuolisesti, mistä puolueen perustamista koskeva lakimuutos on tuore esimerkki. Eduskunnan hyväksymässä hallituksen esityksessä ei huomioitu riittävästi esimerkiksi puolueiksi naamioituneiden toimijoiden ilmaantumisen lisääntymisen mahdollisuutta ja sähköisiin kannatusilmoitusrekistereihin kohdistuvien  tietomurtojen riskiä.

Demokratian tukahduttamisen riski sitä turvaamalla korostuu helposti poikkeusoloissa.

Demokratian tukahduttamisen riski sitä turvaamalla korostuu helposti poikkeusoloissa. International IDEA -järjestön selvityksen mukaan 21.2.–22.11.2020 välillä yhteensä 73 maata on lykännyt vaaleja koronapandemiaan vedoten. Poikkeusolojen turvin voidaan pyrkiä rajoittamaan myös muita perusoikeuksia laajemmin kuin mitä normaalitilanteessa olisi sallittua.

Kysymys on vaikea sikäli, että kynnys vaalilainsäädäntöön kajoamiseen tulisi olla erittäin korkea, mutta toisaalta tulisi huomioida yhdenvertaisuusnäkökulmat erityisesti pandemian kaltaisessa tilanteessa, jossa sairastaminen kohdistuu epätasaisesti eri väestönosiin. Tästä näkökulmasta Suomen linja järjestää vaalit suunnitellun mukaisesti on perusteltu, mutta se edellyttää myös monipuolista yhteiskunnallista keskustelua vaaliturvallisuuden ja yhdenvertaisen poliittisen osallisuuden edellytysten yhteensovittamisesta.

Miikka Hiltunen on tohtorikoulutettava oikeustieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopistossa.

Päivi Leino-Sandberg on transnationaalisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa.

Jarno Limnéll on kyberturvallisuuden työelämäprofessori Aalto-yliopistossa.

Hanna Wass on yleisen valtio-opin dosentti ja ”Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU)” -hankkeen tutkija Helsingin yliopistossa.

Artikkeli on osa juttusarjaa Äänestäjät ja ehdokkaat politiikan ilmastonmuutoksessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*