Yhdysvaltain vaaleissa ei ole kyse Donald Trumpista

Demokraatit voivat syyttää omaa huonoa menestystään siitä, etteivät he ole valtakunnallisessa politiikassaan edes pyrkineet muuhun kuin Trumpin kaatamiseen. Hänen kaatumisensa ei nosta maata siitä yhteiskunnallisen kehityksen suonsilmäkkeestä, johon kansakunta on uponnut.

Tulevissa Yhdysvaltain presidentin ja kongressin vaaleissa ei ole kysymys nykyisestä presidentti Donald Trumpista, vaan Yhdysvaltain katastrofaalisen yhteiskuntakehityksen tulevasta suunnasta. Ymmärtääkseen vaaliasetelmaa ja sisällissodan partaalle ajautunutta yhteiskuntakeskustelun tilaa pitää käsittää, että Trump ei ole ongelmien syy, vaan niiden oire. Hän on republikaanisen puolueen vuosikymmeniä jatkuneen oikeistolaistumisen ruumiillistuma.

Trump edustaa juuri sitä neoliberalistisen talouspolitiikan ja äärikonservatiivisen yhteiskuntapolitiikan linjaa, jolle puolue on kahden viime vuosikymmenen aikana kääntynyt. Populistinen tämä aatesuuntaus on vain sokeassa uskossaan siihen, että Yhdysvallat on maailman paras maa, jota ei tarvitse eikä edes pidä verrata muihin maihin.

Konservatiivisen ajattelun esitaistelijaksi Trump ei ole noussut jatkuvan tosiasioiden vääristelyn ja valehtelunsa vuoksi, vaan päinvastoin siksi, että hän on rehellinen kuin pikkulapsi, joka sanoo ääneen kaiken, mitä päähän pälkähtää. Samalla hän tulee sanoneeksi, mitä äärikonservatiivinen kouluttamaton amerikkalainen tosiasiallisesti ajattelee.

Ainoa Trumpin kauden innovaatio republikaanien ajattelulle on ollut luopua maailmankaupan vapauden vaalimisesta. Tähän ryhdyttiin, jotta talous saataisiin pikaiseen nousuun lyhyellä tähtäimellä.

Talouden ehdoilla

Köyhyys on yhdysvaltalaisessa arkkikonservatiivisessa maailmankuvassa kirous, joka on aina joko pakkovaltaa edustavan hallituksen, kiinalaisen halpatuonnin tai muiden köyhien, kuten erilaisten etnisten ryhmien syytä. Tämän kurjistuva valkoinen työväenluokka haluaa kuulla ja tähän se haluaa uskoa.

Trumpin strategia ajaa työväenluokan etniset ryhmät syyttämään kaikesta toisiaan on toiminut mainiosti. Tosin amerikkalaiset itse kutsuvat kaikkia, joilla ylipäänsä on työpaikka, keskiluokaksi. Väliä ei ole sillä, tienaako kuukaudessa 10 000 tai 900 dollaria.

Köyhyys koettelee ihonväriin katsomatta paitsi työttömiä, myös valtaosaa huonosti koulutettuja ja alipalkattuja työllisiä. Heitä on maassa kymmenin miljoonin.

Trump myös rohkaisee tietoisesti rasistista vastakkainasettelua. Tästä kertoo hänen vaaliväittelyssä vastikään antamansa kommentti rasistisen, Proud Boys -nimisen järjestön asemasta hänen tukijanaan. Hän totesi, että tämän aseellisen ryhmittymän on pysyttävä loitolla vaalikiistoista (”stand back”), mutta ”valppaana” (”stand by”) tilanteen muuttuessa – vaikka sittemmin väitti, ettei edes tunne ryhmittymää.

Epätasa-arvoisella yhteiskuntapolitiikalla on maassa vahvat historialliset juuret.

Epätasa-arvoisella yhteiskuntapolitiikalla on maassa vahvat historialliset juuret. Ne ovat niin vahvat, että maan rooli yhtenä tärkeimmistä hyvinvointiyhteiskunnan kehittäjistä 1930- ja1960-luvuilla käsitetään nykyään vain poikkeusolojen erikoisuutena. Esimerkiksi tilastollinen köyhyys laski yli 20 prosentin tuntumasta noin 12 prosenttiin vasta 1960-luvun terveydenhoito- ja asuntopalveluihin suurten panostusten (Great Society-ohjelman) myötä.

Tämä jäi ainutkertaiseksi käänteeksi maan historiassa: siitä lähtien kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Tietoiseksi politiikaksi verotuksen alentaminen ja siten tuloerojen kasvu otettiin 1990-luvulla republikaanien voitettua enemmistön kongressissa.

Nyttemmin täysin yhteiskunnallisten turvaverkkojen ulkopuolelle pudonneita on kymmenin miljoonin ja miljoonia asuu pelkällä telttamajoituksella tai autoissaan suurkaupunkien laitamilla. He joutuvat taistelemaan oikeuksistaan asua edes siten, koska kukaan talonomistaja ei halua tällaista telttaleiriä naapurikseen laskemaan kiinteistönsä arvoa.

Monelle kadulle ajetulle ruokakupongit ovat ainut yhteiskunnallisen tuen muoto. Trumpin reaktio tähän oli ehdottaa, että ainakin siirtolaisilta pitää kieltää ruokakuponkien saanti kokonaan. Samoin on ehdotettu, että kaikkein köyhimmille taatun Medicaid-sairausvakuutuksen piirissä pysyäkseen köyhän on osoitettava olevansa töissä, vaikka niin kutsuttu palkka on suuruudeltaan usein alle toimeentulorajojen.

Minimipalkka on yhä 7 dollaria, vaikka tiedossa on, että 15 dollarin tuntipalkka on alhaisin, jolla ihminen voi tulla Yhdysvalloissa säällisesti toimeen, kun hän säästää kaikesta. Yhä useammin töitä tehdäänkin pimeästi, jolloin mitään sosiaaliturvaetuuksia ei voi edes hakea riittämätöntä ”palkkaa” täydentämään.

Ideologioiden varjo

Yhdysvaltain kaikkien nykyongelmien keskiössä on jatkuvasti kärjistynyt tuloerojen kasvu. Tämän yksinkertaisen tosiasian on pyrkinyt pitämään poliittisen puheen keskiössä demokraattien kestojulkkis senaattori Bernie Sanders. Valtaosa demokraateista kuitenkin hukkaa tämän yksinkertaisen perusongelman jankutukseen rasismista, kolonialismista, ihmisten yleisestä pahantahtoisuudesta, Fox-kanavan puolueellisuudesta, sosiaalisesta mediasta ja valkoisen ylivallan kannattajista.

Uutislähetyksiin löytyy aina haastateltavaksi amerikkalaisia, jotka pelkäävät demokraattien muuttavan maan sosialistiseksi diktatuuriksi. Sandersin epäonninen valinta mainostaa itseään sosialistina on ollut vasemmistolle laajalti vahingollinen, vaikka Sandersin tavoitteena on käytännössä ollut kääntää kurssi kohti pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallia. Ei hänkään pyri tuotantokoneiston yhteisomistukseen, saati sitten yksipuoluejärjestelmään.

Demokraatit voivat syyttää omaa huonoa menestystään siitä, etteivät he ole valtakunnallisessa politiikassaan edes pyrkineet muuhun kuin Trumpin kaatamiseen. Hänen kaatumisensa ei nosta maata siitä yhteiskunnallisen kehityksen suonsilmäkkeestä, johon kansakunta on uponnut.

Väärät ongelmat keskiössä

Syitä ongelmiin haetaan tyypillisimmin identiteettipolitiikasta. Esimerkiksi demokraattien kärkinimiin kuuluva senaattori ja entinen presidenttiehdokas Elizabeth Warren tapaa julistaa, että systeemi ”on läpikotaisin rasistinen”, ikään kuin Yhdysvalloissa, toisin kuin muissa länsimaissa, olisi voimassa ainuttakaan lakia, joka sallisi rotuperusteisen syrjinnän työmarkkinoilla, politiikassa tai oikeuslaitoksessa. Tähän tosiseikkaan Trumpin kannattaja voi aina vedota ja kysyä, kuka niitä faktoja jatkuvasti vääristelee.

Yhdysvaltain ongelmat eivät piile rasistissa asenteissa, koska muuten Barack Obamaa ei olisi aikanaan valittu kahdesti presidentiksi. Kuten sosiologi Zygmunt Bauman on argumentoinut suomennetussa kirjassaan Notkea moderni (2002), nykyisen yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin suuri trendi, kaikkine tunneälyn ja identiteettipolitiikan konsultteineen, on etsiä henkilöhistoriallisia syitä rakenteellisiin epäkohtiin. Juuri tähän ansaan peilata yksilön sieluntilan ongelmaksi yhteiskuntakehityksen sisäsyntyiset valuviat lankeaa nykyinen toisten moraalisen syyttelyn poliittinen keskustelukulttuuri.

Nykyisen yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin suuri trendi, kaikkine tunneälyn ja identiteettipolitiikan konsultteineen, on etsiä henkilöhistoriallisia syitä rakenteellisiin epäkohtiin.

Yhdysvallat on hajoamassa liitoksistaan, kun ongelmien kasautuessa vapaa demokratia on suonut ihmisille vain tunnepuheen oikeuden. Maassa vihataan nyt kaikkia: Trumpia vihataan, sosialisteiksi väitettyjä vasemmistodemokraatteja vihataan, valtamediaa vihataan, sosiaalista mediaa vihataan, afroamerikkalaisia vihataan, valkoisia vihataan, imperialismin aikaisia patsaitakin vihataan. Lääkkeeksi on ollut tarjolla lähinnä jokaisen leirin omia vaihtoehtoisia faktoja. Kaikki haluavat äänensä kuuluviin, mutta kukaan ei tiedä, kenen tehtävä on kuunnella.

Vasemmistossa rasismiin keskittynyt yhteiskuntakeskustelu on jo saanut mielipidevainon piirteitä. Toimittaja Lee Fang esitti Twitter-tilillään afroamerikkalaisen haastateltavan mielipiteen siitä, että poliisiväkivaltaan keskittyneessä keskustelussa on tyystin vaiettu mustien keskinäisestä väkivallasta. Fang oli saada potkut vain tämän haastateltavansa mielipiteen esilletuomisesta.

Hänet leimattiin valkoisen ylivallan kannattajaksi ja rasistiksi työtovereiden vaietessa mediamyrskyn keskellä. Vasta täydellistä katumusta vannoneen anteeksipyynnön jälkeen hän sai jatkaa tehtävissään.

Joukko tutkijoita, journalisteja ja kirjailijoita julkaisikin vetoomuksen vasemmistolaisen mielipidevainon lopettamiseksi. He katsovat, että maassa on käytännössä käynnissä aatteellinen sensuuri, jonka seuraukset eivät ole mitenkään suhteessa tekoihin:

”Päätoimittajia erotetaan kiistanalaisten kirjoitusten vuoksi, kirjoja vedetään pois väitetyn epäautenttisuuden vuoksi, journalisteja estetään kirjoittamasta tietyistä aiheista, professoreja asetetaan tutkittaviksi heidän luennoillaan esittämiensä kirjallisuuslainausten vuoksi, tutkija erotetaan hänen kierrätettyään vertaisarvioitua akateemista tutkimusta muiden luettavana ja eri organisaatioiden johtajia syrjäytetään joskus pelkkien kömmähdysten vuoksi.”

Joukko tutkijoita, journalisteja ja kirjailijoita katsoo, että maassa on käytännössä käynnissä aatteellinen sensuuri, jonka seuraukset eivät ole mitenkään suhteessa tekoihin.

Oireellisesti vetoomuksen allekirjoittajina on enimmäkseen eläkeikäisiä intellektuelleja, tutkijoita, kirjailijoita ja journalisteja, joiden ei tarvitse pelätä elantonsa puolesta. Allekirjoittajista löytyvät esimerkiksi kirjailija Margaret Atwood, kielitieteilijä Noam Chomsky, kirjailija Jeffrey Eugenides, politiikan tutkija Francis Fukuyama, sosiologi Orlando Patterson, kirjailija Salman Rushdie sekä journalisti ja tunnettu feministi Gloria Steinem.

Ongelmana eivät ole ihmisten vanhoista ajattelutottumuksista kumpuavat satunnaiset kömmähdykset, vaan se, että kaikki virheet tulkitaan pahantahtoisiksi. Perustava ongelma yhteiskunnallisten rakenteiden vääristymistä jää jatkuvasti sivuosaan, koska Warrenin tapaiset poliitikot eivät osaa selittää niitä ymmärrettävästi.

Poliisit surmaavat Yhdysvalloissa noin 1 000 henkeä vuosittain, verrattuna Euroopan noin 100 kuolonuhriin poliisin voimatoimien vuoksi. Miksi sitten pelkästä rattijuopumuksesta epäilty afroamerikkalainen mies vastustaa poliisin pidätystä väkivaltaisesti saadakseen surmansa hampurilaisketjun parkkipaikalla? Syynä pidätyksen vastustamiseen on yleensä se, että pienikin rike voi johtaa parin muun lisänä kymmenen vuoden ehdottomaan tuomioon hengenvaarallisiksi mielletyissä vankiloissa.

Rikostuomioiden ankaruudessa Yhdysvallat onkin länsimaisittain ainutlaatuinen.  Maassa vankeja on 100 000 asukasta kohden noin 700, kun esimerkiksi Suomessa on noin 58. Syynä tähän puolestaan on se, että vauraan keskiluokan huolta rikollisuuden kasvusta on hoidettu vuosikymmeniä ainoastaan tuomiokäytäntöjä kiristämällä.

Vuoden 2020 muutokset

Viime kuukausina Trumpin kannattajat ovat siunanneet häntä siitä, että heidän eläkevaransa rahamarkkinoilla ovat jo pari vuotta kasvattaneet huimasti arvoaan. Tosiasiassa pörssikurssit nousevat Yhdysvalloissakin pitkälti siksi, ettei muita sijoituskohteita tahdo löytyä. Länsimaiden keskuspankkien tuhansien miljardien tukiostoilla on lisätty rahan määrää ja näiden toimien inflaatiovaikutusta vasta odotellaan. Länsimaat elävät nyt isosti velaksi.

Yhdysvaltain heikko suoriutuminen koronapandemiasta ei sinällään ole yllättävää. Maan terveydenhoidon järjestelmää ei syyttä ole moitittu maailman kalleimmaksi ja tehottomammaksi. Maassa ei ole edelleenkään julkista sairausvakuutusta, vaan vain julkisen vallan subventoima yksityisten sairausvakuutusten ostojärjestelmä.

Maan terveydenhoidon järjestelmää ei syyttä ole moitittu maailman kalleimmaksi ja tehottomammaksi.

Koska se on tuhottoman kallis kansalaisille, demokraatit haluavat sen rinnalle nyt julkisen vallan tarjoaman vakuutuksen. Affordable Care Act (tutummin Obamacare) teki vakuutuksesta pakollisen, mutta vakuuttajiksi jäivät vain yksityiset vakuutusyhtiöt. Yhdysvalloissa elinajanodote oli jo ennen koronaa kolme vuotta alhaisempi kuin Suomessa (USA 79 vuotta, Suomi yli 82 vuotta).

Sairaalapaikkojakin oli ennen koronakriisiä puolet vähemmän asukasta kohti (USA 2,9 vuodepaikka, Suomen luku 4,9). Tästä kaikesta huolimatta Yhdysvallat käyttää yli 17 prosenttia kansantuotteestaan sairausmenoihin, kun Suomen luku on 9 prosentin tienoilla. Näiden lukujen valossa ei ole ihme, että koronakuolemien määrä miljoonaa asukasta kohden on Yhdysvalloissa kymmenkertainen Suomeen verrattuna (USA 676, Suomi 63).

Tuntemattomat Yhdysvallat

Suomessa tunnetaan Yhdysvaltain oloja paljon huonommin kuin yleisesti luullaan. Muutamakin tilastotieto auttaa hahmottamaan Yhdysvaltain nykyisten ongelmien mittakaavaa: OECD:n tilastojen mukaan velka bruttokansantuotteeseen suhteutettuna on Yhdysvalloissa noin 136 prosenttia, Suomen noin 75 prosenttia.  Yhdysvaltalaiset myös verottavat itseään äärimmäisen vähän, mikä selittää julkisen sektorin huonoa suoriutumista mistä tahansa tehtävästään: USA verottaa kansantuloaan noin 24 prosenttia, Suomi noin 45 prosenttia.

Valtavin satsauksin ylläpidetty yhdysvaltalainen koulutusjärjestelmä ei sekään ole muutamia huippuyliopistoja lukuun ottamatta lähelläkään maailman huippua. Aikuisten lukutaitoa, eli koulutusjärjestelmän varsinaista tuloksellisuutta verranneissa PIAAC-mittauksissa Suomi on säännöllisesti kärkisijoilla, mutta OECD-maiden joukossa Yhdysvallat vain niukasti keskitasolla tai sen alapuolella.

Mantra siitä, että demokraattien tarkoitus on saada esiin maan todellinen potentiaali maailman johtajana, on harhaanjohtavaa. Siinä jätetään sanomatta, että Yhdysvallat on muita länsimaita jäljessä kaikilla keskeisillä yhteiskuntakehityksen saroilla.

Suomi pärjää Yhdysvaltoja paremmin käytännössä kaikilla yhteiskunnallisen toiminnan sektoreilla huolimatta siitä, että Yhdysvaltojen bruttokansantuote henkeä kohti on yli 25 prosenttia Suomea korkeampi (USA 65 200 USD, Suomi 48 700 USD).

Keskustaliberaalien demokraattien, kuten Hillary Clintonin mantra siitä, että demokraattien tarkoitus on saada esiin maan todellinen potentiaali maailman johtajana, on harhaanjohtavaa. Siinä jätetään sanomatta, että Yhdysvallat on muita länsimaita jäljessä kaikilla keskeisillä yhteiskuntakehityksen saroilla. Politiikalla on väliä.

Mitä vaaleihin tulee, on odotettavissa, että Trump järjestää ääntenlaskennasta lihavan oikeudellisen riidan. Pelättävissä on, että hän järjestää vielä kansainvälisen konfliktin sotkemaan tilannetta.

Vaalit ovat tärkeät: Kuten entinen presidentti Barack Obama niistä vastikään tokaisi, jokaisen amerikkalaisen kannattaa niissä äänestää ”kuin olisi henki kyseessä, koska se on”.

Ari Helo on Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa.

Tekstiä muutettu 22.10. klo 12.45. Korjattu lukua alipalkatuista työllisistä sadoista miljoonista kymmeniksi miljooniksi.