Politiikasta taidetta: Onko Trumpin ja Bidenin välisessä kamppailussa aihetta nauruun? Osa II

Pyysimme kolmea suomalaista taiteilijaa tulkitsemaan vaalikauden tapahtumia poliittisten pilapiirrosten ja sarjakuvien kautta. Teoksissaan taiteilijat tarjoavat uusia näkökulmia Yhdysvaltain poliittiseen tilanteeseen ja pohtivat taiteen merkitystä yhteiskunnallisten tapahtumien sanoittajana.

Sarjan toinen teos on sarjakuvantekijä ja kuvittaja Jyrki Vainion Donald Trumpia esittävä pilapiirros. Vainio itse kertoo teoksestaan näin:

“Näin USA:n vaalien lähestyessä ja median myllyttäessä olen väkisinkin tullut pohtineeksi Trump-ilmiötä useammalta eri kantilta. Koska nyt tarjolla ollut julkaisutila oli aika kapea, ajattelin, että siihen sopii parhaiten pystysuuntainen kuva. Kuvan muodon pohtimisen kautta aiheeksi valikoitui Trump kiilana.

Muutkin piirtäjät ovat neljän viime vuoden aikana käyttäneet tätä symboliikkaa, Trumpia on kuvattu kirjaimellisesti luomassa jakolinja Amerikan keskelle. Mietin, että nyt vaalikauden loppuessa on aika viedä tämä symboliikka aiempaa pidemmälle ja siten voin tehdä aiheesta oman versioni: enää ei vain kaiveta kuilua keskelle, vaan nyt jo koko Amerikka säröilee ja palaset uhkaavat irtoilla.

Aiemmin sarjassa on julkaistu kuvataiteilija Katja Tukiaisen SHEriff-niminen sarjakuva.

Jyrki Vainio 2020

1 ajatus aiheesta “Politiikasta taidetta: Onko Trumpin ja Bidenin välisessä kamppailussa aihetta nauruun? Osa II”

  1. Ilkka Kajaste

    Tulee mieleen, että on helppo pilkata amerikkalaista politiikkaa, kun Ranskassa katkotaan pilapiirrosten vuoksi kauloja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top