Yhdysvaltojen päätös erota YK:n ihmisoikeusneuvostosta heijastelee pidemmän aikavälin suhtautumista ihmisoikeusneuvoston toimintaan. Ihmisoikeusneuvoston työhön erolla silti on merkitystä, ja sillä on kauaskantoisia seurauksia erityisesti Yhdysvaltojen liittolaisille.
YK:n ihmisoikeusneuvosto (Human Rights Council) perustettiin vuonna 2006 edistämään ja suojelemaan ihmisoikeuksia maailmassa sekä puuttumaan kiireellisesti vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin. Se on YK:n yleiskokouksen alainen, hallitustenvälinen toimielin, joka koostuu 47 jäsenestä.
Ihmisoikeusneuvoston jäsenet valitaan yleiskokouksessa vaaleilla maantieteellisistä alueryhmistä ja kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Neuvosto kokoontuu kolmesti vuodessa noin kolme viikkoa kestäviin yleisistuntoihin Genevessä.
Näiden lisäksi se voi pitää erityisistuntoja jonkin maan tai ihmisoikeustilanteen niin vaatiessa. Varsinaisten istuntojen työtä täydentävät erilaiset erityistoimenpiteet, kuten ihmisoikeuksien erityisasiantuntijat ja työryhmät jonkin yksittäisen maan tai teeman tutkimiseksi.
Lisäksi yleismaailmallinen määräaikaistarkastelu (UPR) käy läpi kaikkien YK:n jäsenmaiden ihmisoikeustilanteet säännöllisessä syklissä. Ihmisoikeusneuvoston toinen vuosittainen yleisistunto käynnistyi viime viikon maanantaina Genevessä.
Ihmisoikeusneuvosto ja Yhdysvaltojen asema
Yhdysvallat oli ihmisoikeusneuvoston perustamisessa vuonna 2006 aktiivisesti mukana, mutta koska sen näkemyksiä ei riittävästi huomioitu, Yhdysvallat äänesti neuvoston perustavaa päätöslauselmaa vastaan. Tästä huolimatta Yhdysvallat oli mukana neuvoston työssä pysyvän tarkkailijan asemassa ja osallistui myös toimielimen rahoitukseen.
Vuonna 2008 Yhdysvallat kuitenkin jättäytyi kokonaan ihmisoikeusneuvoston työn ulkopuolelle, koska koki vaikutusmahdollisuutensa riittämättömiksi. Barack Obaman kaudella Yhdysvallat ilmoitti jälleen hakevansa ihmisoikeusneuvoston jäsenyyttä ja tulikin heti valituksi vuonna 2009.
Yhdysvallat toimi neuvostossa aktiivisesti kaksi kolmen vuoden toimikautta peräkkäin, syksystä 2009 vuoden 2015 loppuun. Pakollisen välivuoden jälkeen Yhdysvallat tuli jälleen valituksi neuvostoon kaudelle 2017–2019.
Haley korosti eron olevan merkki nimenomaan Yhdysvaltojen vahvasta sitoutumisesta ihmisoikeuksiin ja tässä mielessä välttämätön.
Yhdysvaltojen YK-lähettiläs Nikki Haley ilmoitti 20.6.2018 Yhdysvaltojen eroavan neuvostosta jäsenyyskauden ollessa vasta puolivälissä. Syyksi hän kertoi ihmisoikeusneuvoston tekopyhyyden sekä erityisesti sen jäsenistön kyvyttömyyden tarttua ihmisoikeusrikkomuksiin.
Lisäksi ihmisoikeusneuvosto ei Yhdysvaltojen näkökulmasta toimi puolueettomasti, vaan keskittää huomionsa yksipuolisesti tiettyjen valtioiden, kuten Israelin, ihmisoikeustilanteen arvosteluun. Haley korosti eron olevan merkki nimenomaan Yhdysvaltojen vahvasta sitoutumisesta ihmisoikeuksiin ja tässä mielessä välttämätön. Haleyn mukaan eroa ei myöskään pidä tulkita siten, että Yhdysvallat pyrkisi eroon ihmisoikeusvelvoitteistaan.
Onko Yhdysvaltojen ihmisoikeusneuvostoon kohdistama kritiikki oikeutettua?
Yhdysvaltojen eroilmoitus ei ole yllätys, sillä jo kesäkuussa 2017 Yhdysvallat uhkasi harkitsevansa jäsenyyttään ihmisoikeusneuvostossa, mikäli sen toivomaa muutosta neuvoston toiminnassa ei tapahdu. Hyvä kysymys onkin, voidaanko Yhdysvaltojen kritiikkiä pitää oikeutettuna.
On totta, että ihmisoikeusneuvoston ei voida katsoa toimineen ideaalilla tavalla ihmisoikeuksien edistämiseksi ja suojelemiseksi sen reilun kymmenen toimintavuoden aikana. Ensinnäkin toiminta ei ole ollut linjassa perustamispäätöslauselmassa julistetun valtioiden tasapuolisen ja puolueettoman käsittelyn kanssa.
Ihmisoikeusneuvoston ensimmäisinä toimintavuosina sen erityisistunnot keskittyivät yksipuolisesti tarkastelemaan Israelin toimia (neljä istuntoa seitsemästä). Edelleen Israelin ja Palestiinan tilanne muodostaa yhden ihmisoikeusneuvoston pysyvistä aihealueista (toimintaohjelman kohta 7), joka asettaa Israelin erilaiseen asemaan suhteessa muihin maakohtaisiin tarkasteluihin.
Ihmisoikeusneuvoston ei voida katsoa toimineen ideaalilla tavalla ihmisoikeuksien edistämiseksi ja suojelemiseksi.
Esimerkiksi EU on jatkuvasti kampanjoinut sen puolesta, että Israelia koskeva aihealue yhdistettäisiin osaksi yleisempää maakohtaisen tarkastelun aihealuetta (toimintaohjelman kohta 4). Israelin toimia arvostelevia päätöslauselmia annetaan myös suhteettoman suuri määrä. Samanaikaisesti useat muut vakavia ihmisoikeusrikkomuksia tekevät valtiot eivät ole olleet neuvoston huomion kohteena.
Toiseksi ihmisoikeusneuvoston toiminta on hallitustenvälisenä toimielimenä vahvasti poliittista ja sidoksissa eri poliittisten ryhmien tasapainotteluun sekä liittolaissuhteisiin. Ihmisoikeusneuvoston toiminnan perusajatuksena on valtioiden yhteistyö sekä yhteisymmärryksen ja dialogin rakentaminen eri toimijoiden välillä.
Käytännössä tämä johtaa siihen, että ihmisoikeusneuvosto voi saavuttaa päätöslauselmia vain sellaisissa kysymyksissä ja niillä sanamuodoilla, joista voidaan jäsenistön keskuudessa päästä yhteisymmärrykseen. Useimmat neuvoston päätöslauselmista hyväksytäänkin konsensuksella. Toisinaan asioista on kuitenkin äänestettävä ja myös äänestysten määrä usein viestii neuvoston poliittisista jännitteistä.
Yhdysvallat on myös arvostellut ihmisoikeusneuvoston jäsenistön valintaa. Tämä huoli on ollut muidenkin toimijoiden jakama ja esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt ovat nostaneet esiin ihmisoikeusneuvoston jäsenyysehdokkaiden ihmisoikeusrikkomuksia ennen vaaleja.
Näin on myös saatu joitakin valtioita luopumaan jäsenyyssuunnitelmistaan. Silti jäseninä on nähty monia ihmisoikeusmaineeltaan kyseenalaisia valtioita (Kiina, Kuuba, Venezuela, Kongo). Ongelmana on se, että alueelliset ryhmät pystyvät keskenään sopimaan ehdokkaista ja rajoittamaan valinnan mahdollisuuksia. Näin ollen todellista kilpailua neuvoston paikoista ei synny.
Nimenomaan neuvoston jäsenenä Yhdysvallat on parhaiten saanut aikaan toivottua muutosta sekä edistänyt tehokasta toimintaa ihmisoikeuksien suojelemiseksi maailmassa.
Ihmisoikeusneuvoston parannustoimilla, joita pohdittiin erityisesti vuoden 2011 virallisessa arvioinnissa, pyrittiin tarttumaan toiminnan epäkohtiin. Silti monet edellä mainituista ongelmista edelleen vaikeuttavat olennaisesti neuvoston työtä ja estävät tehokkaan toiminnan ihmisoikeuksien suojelemiseksi.
Se, onko neuvostosta eroaminen oikea tapa ajaa ihmisoikeusneuvoston muutosta, on oma kysymyksensä. Yhdysvaltojen asennoituminen ihmisoikeusneuvostoa kohtaan on aina ollut kriittinen, oli se neuvostossa virallisesti jäsenenä tai sen ulkopuolella. Silti voidaan väittää, että nimenomaan neuvoston jäsenenä se on parhaiten saanut aikaan toivottua muutosta sekä edistänyt tehokasta toimintaa ihmisoikeuksien suojelemiseksi maailmassa.
Länsi vastaan muut – miten tästä eteenpäin?
Ihmisoikeusneuvoston toiminnassa vallitsevana asetelmana on ollut lännen ja muun maailman välinen vastakkainasettelu. Toisaalta neuvoston toiminnan sujuvuus on pitkälti riippuvaista sen koostumuksesta sekä yksittäisistä maa- ja asiakysymyksistä.
Maailmanpolitiikan myllerrykset heijastuvat nopeasti ihmisoikeusneuvoston toimintaan ja saattavat muuttaa äkillisesti sen toimintaedellytyksiä sekä muodostuvia poliittisia liittoutumia. Esimerkiksi arabikevään 2011 vaikutukset neuvoston toimintaan olivat merkittäviä ja mahdollistivat aiemmin hankalien päätöslauselmien läpimenon.
Vaikka länsimaiden saatetaan perinteisesti syyttää keskittyvän kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin, usein niiden agendalla on paljon muitakin teemoja. Esimerkiksi EU:n jäsenmaat ovat pyrkineet ajamaan useita taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin (TSS) oikeuksiin liittyviä kysymyksiä tasapainottaakseen neuvoston toimintaa.
TSS-oikeuksien kattavampi huomioiminen on ollut myös EU:n ihmisoikeustoimintaohjelman yksi pääkohteista vuosille 2015–2019. Yhdysvaltojen ja EU:n sekä laajemminkin länsimaiden painopisteinä ovat olleet erityisesti naisten ja tyttöjen oikeudet, uskonnon ja ilmaisunvapaudet sekä ihmisoikeuspuolustajien suojelu.
Näiden oikeuksien jatkuva kyseenalaistaminen globaalilla tasolla on arkipäiväistynyt.
Näiden oikeuksien jatkuva kyseenalaistaminen globaalilla tasolla on arkipäiväistynyt. Yhdysvaltojen ero merkitsee kasvanutta taakkaa muille länsimaille näiden tärkeiden temaattisten aiheiden puolustamisessa.
Merkittävin vastakkainasettelu syntyy silti maakohtaisista päätöslauselmista. Suuri osa ihmisoikeusneuvoston jäsenistä vastustaa yksittäisten maiden ihmisoikeustilanteiden tarkastelua ja puolustaa valtioiden suvereniteettia.
Esimerkiksi Venäjä, Kiina ja Kuuba ovat kyenneet estämään maakohtaisia päätöslauselmia luomalla laajoja liittoumia. Niiden näkemyksen mukaan yleismaailmallinen määräaikaistarkastelu riittää valtioiden tilanteiden läpikäymiseen ja maakohtaisilla tarkasteluilla tulisi olla aina kyseisen maan suostumus. Tärkeiden maakohtaisten päätöslauselmien ajaminen onkin jäänyt EU:n ja Yhdysvaltojen johtajuuden varaan.
Yhdysvallat on saanut aikaan päätöslauselmia muun muassa Syyrian ja Etelä-Sudanin tilanteesta. EU puolestaan on ajanut yhdessä Japanin kanssa Pohjois-Koreaa koskevia lauselmia sekä itsenäisemmin Myanmariin liittyviä päätöslauselmia.
Ruotsi taas on edistänyt Iran-päätöslauselmaa yhdessä useiden maiden kanssa. On huomattava, että maakohtaisten tarkastelujen määrä on ihmisoikeusneuvostossa kasvanut viime vuosina.
Ihmisoikeusneuvosto on myös saanut aikaan useita tärkeitä maakohtaisia päätöslauselmia sekä erityistoimenpiteitä yksittäisten maiden tilanteiden seuraamiseksi. Lisäksi neuvoston käsittelyyn on noussut aiempaa moninaisempi joukko valtioita, jota voidaan pitää myönteisenä kehityskulkuna. Myös maakohtaisten tarkastelujen näkökulmasta Yhdysvaltojen ero on hyvin valitettavaa ja jättää sen liittolaiset huonoon tilanteeseen.
Ei helppoja ratkaisuja tai pikavoittoja
Yhdysvaltojen suhtautuminen ihmisoikeusneuvostoon ja laajemmin monenväliseen yhteistyöhön tuntuu horjuvan pahasti Donald Trumpin aikakaudella. Kansainväliset sopimukset ja sitoumukset eivät tunnu painavan paljoakaan vaakakupissa, eikä pehmeille arvoille anneta sijaa Trumpin hallinnon ulkopolitiikassa. Toisaalta tämä ei ole ihmisoikeusneuvoston kontekstissa missään määrin uutta eikä edes yllättävää politiikkaa.
Monenvälinen yhteistyö ihmisoikeuskysymyksissä kysyy sitkeyttä siihen osallistuvilta. Helppoja ratkaisuja tai pikavoittoja on harvoin tarjolla.
Ihmisoikeusneuvosto ei tunnu palvelevan tai edistävän Yhdysvaltojen intressejä oikeassa mitassa ja oikealla tavalla, joten se saa jäädä. On huomattava, että moni muukin toimija olisi näillä perusteilla voinut luopua neuvoston jäsenyydestä. Monenvälinen yhteistyö ihmisoikeuskysymyksissä kysyy sitkeyttä siihen osallistuvilta. Helppoja ratkaisuja tai pikavoittoja on harvoin tarjolla.
Yhdysvaltojen liittolaiset eropäätös jättää hankalaan asemaan ihmisoikeusneuvossa. Globaalilla tasolla ihmisoikeuksien ajaminen ja puolustaminen on viime vuosina kohdannut useita haasteita, eikä yhden merkittävimmän länsimaisen toimijan poisjäänti ainakaan auta tilannetta.
Toisaalta ihmisoikeusneuvostossa jäsenyys on ratkaisevaa pääosin äänestystilanteissa ja monissa kysymyksissä on mahdollista toimia tehokkaasti myös kulisseissa. Toivottavaa on, että Yhdysvallat jatkaa epävirallisesti aktiivista toimintaansa ihmisoikeusneuvoston liepeillä ja tukee mittavilla resursseillaan liittolaisia näiden jäädessä yksin puolustamaan ihmisoikeuksia.
VTT Hanna Tuominen on kansainvälisen politiikan yliopisto-opettaja Turun yliopistossa. Tuominen on aiemmin toiminut myös Politiikasta-lehden päätoimittajana.
