Ympäristössä tapahtuneet muutokset ovat lisänneet metsien puuston kasvua paljon 35 vuoden aikana. Samanaikaisesti ilmansaasteet ja muut tuhotekijät ovat kuitenkin runsastuneet sekä vaurioittaneet puita ja siten rajoittaneet kasvua.
Hallitus on vakuuttanut, että sen johtamat toimenpiteet metsissä sitoisivat entistä enemmän hiiltä eli torjuisivat ilmastonmuutosta ja sallisivat siten yhä suurempia hakkuumääriä.
Alan johtavat tutkijat ovat täysin eri mieltä asiasta. Heidän mukaansa näillä toimenpiteillä, kuten avohakkuulla, maan muokkauksella, soiden ojituksella, lehtipuiden hävityksellä, keskenkasvuisten puiden hakkuulla sekä puiden käytöllä ensisijaisesti nopeasti hajoavaksi selluksi, menetellään päinvastaisesti.
Ympäristössä on 70 vuodessa tapahtunut suuria muutoksia. Tuotanto, liikenne ja muu energian käyttö ovat kasvaneet voimakkaasti. Ne ja muut toimenpiteet ovat päästäneet ilmaan, maahan ja vesiin erilaisia saasteita. Ne leviävät tuulten ja vesien mukana kaikkialle.
Metsien puuvarojen inventoinnit aloitettiin 1920-luvulla. Niitä on toistettu noin 10 vuoden välein. Puuston kasvu oli 1950-luvun alussa noin 56 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Kasvu on noussut 1970-luvulta alkaen 30 vuodessa yli 100 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Sellaista kasvun lisäystä ei saada aikaan puuston käsittelyllä, esimerkiksi avohakkuulla ja istutuksella.
Vastaavasti ilman lämpötila lähti nopeaan nousuun 1970-luvulta. Nousu on jatkunut.
Samansuuruinen puumäärä on kasvanut meillä viimeksi 1800-luvun alun edullisissa ilmasto-oloissa. Metsänhoitoa ei silloin harjoitettu.
Mittausta ja laskentaa muutettiin
Kasvun mittaus- ja laskentamenetelmiä on vuosittain ilmestyneiden Metsätilastollisten vuosikirjojen mukaan ajan mittaan muutettu. Ensimmäisissä inventoinneissa kasvu mitattiin kuorettomana.
Nykyisin kasvu esitetään kuorellisena. Kuoren osuus (16 %) lisättiin vuonna 1974 aiempien inventointien vertailulukuihin.
1970-luvulta lähtien puut mitattiin maanpinnasta lähtien aiemman kannonkorkeuden asemasta. Muutos lisäsi kasvua kolme prosenttia.
Pienet raivattavat puutkin mitattiin. Niiden lisäys oli kaksi prosenttia. Muutokset merkitsivät yhteensä kolmen miljoonan kuutiometrin vuosittaista kasvun lisäystä.
Mittauskorkeuden muutoksen mukana tulee puun tyvilaajentuma. Sitä syntyy, kun maaperä kuluu ja painuu alemmaksi.
Kova tuuli ja tyvilaho paksuntavat puiden tyveä parin metrin korkeudelle. Sekin on koko ajan lisääntynyt.
Typpi on myös lannoite
Typpi- ja rikkiyhdisteet synnyttävät hapanta sadetta, joka liuottaa maasta ravinteita. Hapan sade vaurioittaa puita ja aiheutti jopa metsäkuolemia Keski-Euroopan vuoristoissa 1970- ja 1980-luvuilla.
Rikin määrä on saatu pienenemään. Sille herkät partamaiset jäkälät, kuten naavat ja lupot, ovat jossain määrin elpyneet.
Typpiyhdisteillä on myös lannoittava vaikutus. Niiden laskeuma on arvioiden ja tilastojen mukaan Etelä-Suomessa ollut 70 vuoden aikana yhteensä yli 400 kilogrammaa hehtaarilla. Samanaikaisesti metsiä on lannoitettu noin 3,5 miljoonaa hehtaaria.
Lannoituksella luvataan huomattavaa kasvun lisäystä.
Lannoituksella luvataan huomattavaa kasvun lisäystä. Suositus levittää typpeä on 120–150 kiloa hehtaaria kohden. Viime vuosisadan puolella tehtyjen lannoitusten kasvun lisäyksen on arvioitu olleen 16 miljoonaa kuutiometriä.
Lannoitusta on jatkettu edelleen. Luonnonvarakeskus (Luke) on jopa suositellut lannoituksen lisäämistä.
Typpilaskeuma sekä kangasmaiden ja soiden lannoitukset vastaavat useita lannoituskertoja. Ne merkinnevät yhdessä 70 vuoden aikana vuosittaista kasvua 1–2 kuutiometriä hehtaarilla eli yhteensä noin 30 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Hiilidioksidikin on lannoite
Poltossa ja orgaanisen aineksen hajoamisreaktioissa syntyy kasvihuonekaasuja. Muun muassa hiilidioksidin, metaanin ja ilokaasun määrä ilmassa on kasvanut nopeasti.
Hiilidioksidin määrä on noussut 300:sta 400:aan ppm. Se myös lisää kasvua. Kasvien satoa voidaan nostaa 50 prosenttia lisäämällä sitä 30 prosenttia.
Vaikka kasvun lisäystä eniten selittävät tekijät typpi, hiilidioksidi ja lämpötila korreloivat keskenään, niillä on kuitenkin myös erilliset vaikutukset puuston tilavuuteen ja kasvuun.
Kun metsäpuilla hiilidioksidin vaikutus on samaa suuruusluokkaa kuin muilla kasveilla, kasvun potentiaalisen lisäyksen pitäisi olla 30 miljoonaa kuutiometriä vuosittain.
Massiivinen soiden ojitus aloitettiin 1950-luvulla. Soista on ojitettu yli 5 miljoonaa hehtaaria. Parilla miljoonalla hehtaarilla on lisäksi tehty täydennysojitusta ja ojien perkausta.
Kuivattujen soiden ja muokattujen avoalojen (7 miljoonaa hehtaaria) päästöjä ei virallisissa valtakunnallisissa tilastoissa ole eritelty eikä vaikutuksia arvioitu kriittisesti.
Ojitukset kasvattavat suopuustoa vuosittain 1–2 kuutiometriä hehtaarilla. Ojituksen kasvun lisäys on noin kuusi miljoonaa kuutiometriä.
Kasvukauden lämpösumman nousu merkitsee siirtymää etelämmäksi
Päästöt ovat käynnistäneet ilmastonmuutoksen. Lämpötila on noussut. Kaksikymmentä lämpimintä vuotta sijoittuvat virallisten mittausten mukaan 22 viime vuoden joukkoon.
Säiden ääri-ilmiöt ovat voimistuneet. Ilmastonmuutos on suurin napaseuduilla, joissa ”ikijää” ja ”ikirouta” sulavat kiihtyvällä vauhdilla.
Suomessa lämmön nousu ja kasvukauden pidentyminen merkitsevät, että olemme ikään kuin siirtyneet kolmisen sataa kilometriä etelämmäksi. Lämpimänä vuonna 2018 lämpösumma oli esimerkiksi Kuopion seudulla yhtä suuri kuin edellisen vuosisadan lopulla Pohjois-Saksassa.
Lämpötilan nousu suurentaa puuston keskitilavuutta, mikä edelleen lisää kasvua.
Lämpötilan nousu suurentaa puuston keskitilavuutta, mikä edelleen lisää kasvua. Arvellaan, että meillä kasvaisi tulevaisuudessa puulajeja, jotka eivät luontaisesti ole viihtyneet täällä.
Kolmensadan kilometrin siirtymä merkitsee kahden kuutiometrin kasvun lisäystä. Kasvun potentiaalinen lisäys olisi siten noin 46 miljoonaa kuutiometriä vuosittain.
Vaikka kasvun lisäystä eniten selittävät tekijät typpi, hiilidioksidi ja lämpötila korreloivat keskenään, niillä on kuitenkin myös erilliset vaikutukset puuston tilavuuteen ja kasvuun.
Kasvun lisäyksen pitäisi edellä kerrottujen tekijöiden vuoksi olla 115 miljoonaa ja kokonaiskasvun siten noin 170 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Samanaikaisesti puuaines on heikentynyt.
Potentiaalisesta lisäyksestä kaikki ei kuitenkaan ole toteutunut. Vajausta on noin 60 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Osan siitä voi selittää hakkuiden suureneminen.
Mistä vajaus aiheutuu?
Erilaiset metsätuhot ovat ilmastonmuutoksen vuoksi yleistyneet. Ne heikentävät puiden kuntoa ja hidastavat kasvua. Puut ovat alttiita seuraustuhoille.
Energiatuotannosta ja liikenteestä vapautuvien typen oksidien ja hiilivetyjen valokemiallisissa reaktioissa syntyy otsonia, joka vaurioittaa neulasten ja lehtien viherhiukkasia. Myös kemianteollisuudessa syntyvät haihtuvat klooriyhdisteet vaurioittavat niitä.
Lähes puolet neulastosta on huvennut ennenaikaisesti. Männyn taimikoissa on monin paikoin jäljellä vain 1–2 neulasvuosikertaa. Männyn latvat ja oksat vääntyilevät kohti koillista.
Lehtipuiden lehtiä kellastuu, kääntyy nurin päin, kuivuu, ruskistuu ja varisee pitkin kesää. Syksylle tyypillinen kellastuminen alkaa entistä aikaisemmin. Neulas- ja lehtivauriot ovat ilmeisesti vakavin kasvun lisäystä heikentävä tekijä.
Yläilmakehän otsonikadon seurauksena auringon UV-säteily on raaistunut ja vaurioittaa eliöstöä. Monet kasvua hidastavat vaikutukset ovat eläinten, sieni- ja virustautien sekä säiden ääri-ilmiöiden seurausta.
Erilaiset metsätuhot ovat ilmastonmuutoksen vuoksi yleistyneet.
Hirvieläimet ja myyrät tuhoavat toistuvasti männyn taimikoita. Tervasroso on yleistynyt ja vaurioittaa Pohjois-Suomessa jo taimikoitakin.
Sulan maan aikaiset hakkuut edistävät lahottajasienten leviämistä. Karistetauteja ja versosurmaa esiintyy etenkin nuorissa puustoissa. Männyn neulasten pistiäistuhot toistuvat laajoilla alueilla. Metsäpalot tuhoavat puustoa ja lisäävät hiilipäästöjä.
Usein toistuvat myrsky- ja tuulituhot kaatavat ja katkovat puita sekä edistävät lahovikaisuutta ja kaarnakuoriaistuhoja. Alikasvosten raivaus, alaharvennus ja avohakkuu avaavat tuulelle tietä puuston sisään ja reunametsiin.
Monet toistaiseksi vähäiset tuhotekijät yleistyvät. Uusia tuhonaiheuttajia, kuten havununna ja kuusijäärä, levittyy lämpötilan noustessa. Toisaalta hyödyllisten hyönteisten kato on huomattava.
Huolestuttava tulevaisuus
Edellä esitettyjä tekijöitä, jotka yhtäältä lisäävät puuston kasvua mutta toisaalta vaurioittavat puustoa, on kovin niukasti käsitelty julkisuudessa. Helppona ratkaisuna on viranomaisten taholta esitetty, että avohakkuuseen perustuvalla puuston käsittelyllä olisi aikaan saatu suuret lisäykset.
Avohakkuualojen istutuspuustot ovat keskimäärin nuoria. Maan eteläpuoliskossa aukeita ja alle 40 vuoden ikäisiä puustoja oli vuonna 2010 yli kolmanneksen enemmän kuin vuonna 1973. Niiden osuuden nousu ei ilman ympäristömuutoksia nosta kokonaiskasvua.
Virallisen ”hyvän metsänhoidon” osuudeksi kasvun lisäyksestä jää edellä esitetyin perustein lannoitus ja soiden ojitus. Niillä on lisäksi vakavia haittavaikutuksia ympäristöön.
Tietoja kasvun hidastumisesta käsitellyissä puustoissa on jo esitetty. Sen sijaan suojelualueilla kasvun nopeutuminen jatkunee toistaiseksi.
Ilman voimakasta saastepäästöjen vähentämistä ja ilmastonmuutoksen pysäyttämistä on pelättävissä suurenevia vaurioita metsäluonnossa. Tarvitaan viisaita toimenpiteitä.
Metsäpolitiikkaa pitää muuttaa.
Metsäpolitiikkaa pitää muuttaa. Ojitukset, avohakkuut, maan repiminen ja alikasvosten raivaukset on syytä lopettaa. Ne kiihdyttävät hiilen purkautumista ilmaan ja vesiin. Valtion tuki niihin on lopetettava.
Lehtipuita pitää suosia. Nopeakasvuisina ja tuottavina ne hoitavat maata ja sitovat tehokkaasti ja nopeasti hiiltä.
Monimuotoisessa metsäluonnossa perinnöllisesti ja lajistollisesti rikas eliöstö toimii vuorovaikutussuhteessa ja kykenee sopeutumaan parhaiten ympäristömuutoksiin.
Jatkuvalla kasvatuksella metsät säilytetään jatkuvasti puustoisina. Tällöin hiili säilyy maassa ja puustossa.
Jatkuva kasvatus on metsänomistajalle ja koko yhteiskunnalle ilman tukia kannattavaa toimintaa. Samalla se tuottaa monenlaisia hyötyjä eikä pilaa avohakkuiden tavoin ympäristöä.
Haastattelututkimukset osoittavat, että jo yli 10 vuotta sitten valtaosa kansalaisista vastusti metsäekosysteemiä pilaavaa avohakkuuta. Metsänomistajistakin yli puolet oli samaa mieltä.
Siitä huolimatta maan hallitus on alan ministeriön johdolla toiminut koko ajan vastoin kansalaisten tahtoa ja etua. Sen vaatimilla toimenpiteillä on lisäksi pilattu ympäristöä ja aiheutettu tavattoman suuria taloudellisia menetyksiä.
Erkki Lähde on metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori. MMT Yrjö Norokorpi on Helsingin yliopiston dosentti ja perehtynyt myös metsätuhoasioihin. Eläkkeellä olosta huolimatta molemmat kirjoittajat jatkavat tutkimustyötä. He ovat erityisesti tutkineet ja kehittäneet nykykäytännölle luonnonmukaisempia ja taloudellisempia vaihtoehtoja, joilla samalla huolehditaan nykyistä paremmin metsien monimuotoisuudesta, monikäytöstä ja hiilen sidonnasta.
