Politiikasta.fi-raati: Politiikkatieteiden korkeakouluopetus Suomessa

Lukuaika: 5 min. 

Suomen korkeakoulupolitiikka on ajautunut tämän vuosikymmenen kuluessa muutosten kierteeseen. Vuonna 2010 voimaan astunutta yliopistolain uudistusta on seurannut lukuisia rakenteellisesti vaikuttavia muutoksia.

Viimeisimmän muutosvaiheen laittoivat liikkeelle Juha Sipilän hallituksen toimet, joista voidaan mainita ainakin koulutuspolitiikkaa koskeneet leikkaukset sekä korkeakoulujen osalta päätös ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta perittävistä lukukausimaksuista.

Yliopistosektoria koskevat muutokset näkyvät henkilöstön irtisanomisten lisäksi myös paineena yliopistojen yksikkö- ja tiedekuntarakenteita kohtaan. Samalla yliopistoja kannustetaan profiloitumaan.

Yliopistolain takaaman taloudellisen ja hallinnollisen autonomian ohella yliopistoja ohjataan strategisiin ”poisvalintoihin”. Niiden tarvetta perustellaan Suomen yliopistosektorin tehokkuutta heikentävien päällekkäisyyksien karsimisen välttämättömyydellä kiristyvien globaalien koulutusmarkkinoiden aikakaudella.

Myös yliopistojen tutkinto-opetusta järjestäviin tiedekunta- ja yksikkörakenteisiin kohdistuu muutospaineita. Opetuksen järjestämisen kannalta tämä näkyy suunnitelmina entistä laaja-alaisempien tutkinto-ohjelmien ja suurempien yksikköjen muodostamiseksi.

Politiikasta.fi-raati kysyi näkemyksiä siitä, mihin suuntaan alalta tarjottavaa korkeakouluopetusta pitäisi Suomessa kehittää.

Mitkä ovat keskeisimmät syyt korkeakouluopetuksen uudistuksiin?

”Lapissa koulutusohjelmien yhdistäminen oli OKM:n rakenteellisen kehittämisen vaatimuksista ja Unifin suosituksista seurannut vapaaehtoinen pakko. Jotkut koulutusohjelmat olivat tosin itsenäisinä niin pieniä, että yhdistämisessä nähtiin mieltä myös oppiaineissa, näin esimerkiksi valtio-opin ja kansainvälisen suhteiden syvemmässä integroimisessa ’politiikkatieteet’-otsikon alle. Myöhemmin samaan opiskelijasisäänottoon on tullut mukaan myös sosiologia. Yleinen rationalisointi, ’suuruuden ideologia’ ja säästöpaineetkin ovat vaikuttaneet kehitykseen.”
– Petri Koikkalainen, valtio-opin akatemiatutkija, Lapin yliopisto

”Ajattelutavan muutos. Uusliberalistisen kilpailukykyajattelun hegemonia jyllää myös korkeakouluissa. Sivistystä ei nähdä sinänsä tärkeänä, vaan pelkkänä välineenä kehittää kaupaksi tuotteita.”
– Rauli Mickelsson, valtio-opin yliopisto-opettaja, Turun yliopisto

”Säästöt. Suuruuden ekonomia. Toisekseen työmarkkinoilla kaivataan monialaisuutta – etenkin, koska tulevaisuuden työpaikkoja on vaikea ennustaa. Kolmas, marginaalisempi pointti on kv-tutkintojen yhteensopivuus. Itsehän en olisi päässyt opiskelemaan Suomeen monitieteisen kandintutkintoni jälkeen, eli pidän ihan mielekkäänä tätä uudistusta.”
– Emilia Palonen, valtio-opin yliopistonlehtori (ma.), Helsingin yliopisto

”Kyse on maailmanlaajuisesta prosessissa, vaikka eri mailla onkin omat erityispiirteensä. Korkeakouluopetuksen kysyntä on kasvanut nopeasti. Vuonna 1995 maailmassa oli 80 miljoonaa korkeakouluopiskelijaa, vuonna 2025 määrän arvioidaan olevan yli 260 miljoonaa. Uusia yliopistoja onkin perustettu enenevissä määrin ympäri maailmaa. Voimakkainta kehitys on ollut Kiinassa ja Intiassa.

Tämä ei ole kuitenkaan ollut riittävää kysyntään nähden, mikä on johtanut tutkijoiden ja opiskelijoiden kansainvälisen liikkuvuuden kasvuun. Seurauksena on ollut korkeakoululaitoksen kustannusten nousu, mikä taas on johtanut vaatimuksiin yliopistojen rahoitusperustan muuttamisesta. Näin on tapahtunut varsinkin Länsi-Euroopassa, jossa valtio on ollut yliopistojen pääasiallinen rahoittaja. Globalisaation seurauksena yliopistoilla ei enää nähdä roolia kansallisen integraation edistäjänä, vaan niiden tehtäväksi on tullut yritysten kilpailukyvystä huolehtiminen.

Euroopan valtioiden synnyttämä Bolognan prosessikin on taloudellinen projekti, joka linkittyy EU:n Lissabonin strategiaan. Kun näihin ulkoisiin tekijöihin lisätään yliopistojen sisäisiä tekijöitä, informaatioteknologian muutokset ja tutkijoiden kilpailu resursseista, seurauksena on erilaisia, usein ristiriitaisia korkeakoululaitoksen kehittämisprojekteja.”
– Erkki Berndtson, yleisen valtio-opin lehtori (emeritus), Helsingin yliopisto

Minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia tutkinto-opetuksen laaja-alaistamiseen liittyy?

”Tieteenalat kaventuvat ja pinnallistuvat. Laaja-alaisesta tiedosta tulee usein hajanaista ja kokonaisuuteen liittymätöntä. Laaja-alaisuus on erinomainen asia, mutta siihen kannattaa pyrkiä vasta sitten, kun oma tieteenala on opittu.”
– Rauli Mickelsson

”Uudet opintokokonaisuudet näyttävät paperilla jopa kiinnostavilta. Toisaalta tutkintojemme perinteinen vahvuus on ollut mahdollisuus laajoihin sivuaineopintoihin, nyt ei ole enää yhtä helppo opiskella kahta-kolmea ainetta verrattain pitkälle. Ehkä syvällistä monipuolisuutta pitäisi ajatella kandi- ja maisteritutkintojen entistä vapaamman yhdistelemisen kautta, mutta käytännössä lupaus ei vielä täysin toteudu. Elämme mielestäni jonkinlaisessa tutkintojärjestelmien välitilassa.”
– Petri Koikkalainen

”Mahdollisuus monitieteiseen ymmärrykseen ja oman alan sijoittumiseen laajemmalle kentälle. Haasteena on se, että tiedon syventäminen erikoistumisalalta on vaikeaa. Toisaalta akateeminen vapaus opinnoissa on taannut sen, että yleissivistystään voi laajentaa ja syventää sivuaineiden myötä. Toteuutuko tämä jatkossa, on vielä auki.

Tärkeää on myös se, miten kuvaa omaa suuntautumistaan jatkokoulutusvaiheessa tai työmarkkinoilla. Tärkeämpää kuin väittää olevansa erikoistumisala X:n maisteri on luoda itselle ja muille käsitys siitä, millaisen tutkinnon on luonut ja mitä taitoja oppinut. ”
– Emilia Palonen

”Laaja-alaisuudella voidaan tarkoittaa monia asioita. Suomalaiset yhteiskuntatieteelliset tutkinnot ovat aina olleet laaja-alaisia. Nykyiset uudistukset sen sijaan yrittävät sovittaa kuviteltuja työmarkkinoiden vaatimuksia yhteen opetusresurssien supistamisen kanssa. Seurauksena on opetuksen pintapuolistuminen. Mitä laaja-alaisempaa opetus on, sitä yleisemmällä tasolla se liikkuu.

Toisaalta mitä syvällisemmin ongelmiin paneudutaan, sitä kapeammalla alueella liikutaan. Käytännössä opetuksessa onkin tehtävä kompromisseja tiedon laaja-alaisuuden ja tarkkuuden välillä. Näin on perinteisesti toimittu tieteenalakohtaisessa opetuksessa ja tutkimuksessa. Nykyisten vaatimusten ongelma on myös, että halutaan luoda samanlaisia ratkaisuja kaikille tieteenaloille. Soveltavimmissa tutkinnoissa ja oppiaineissa laaja-alaisuus saattaisi vielä toimia, mutta varsinkin perustieteenaloilla tavoite johtaa pitkällä tähtäimellä tieteen tason laskuun.”
– Erkki Berndtson

Miten jo tehdyt uudistukset ja muutokset on otettu vastaan opiskelijoiden, opettajien ja yliopiston ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden keskuudessa?

”Vastaanotossa on tieteenaloista riippuvia eroja. Suomessa uudistukset ovat olleet ongelmallisia varsinkin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla. Ongelmana on vuonna 2010 voimaan tullut yliopistolaki, joka on keskittänyt päätöksentekoa johtajille ja erottanut yliopistojen hallinnon opetus- ja tutkimustoiminnasta. Hyvä esimerkki on Helsingin yliopiston juuri tekemä hallintouudistus, joka pitää sisällään kaikki katastrofin ainekset.”
– Erkki Berndtson

”Opiskelijat ovat suhtautuneet varsin positiivisesti, mutta siirtyminen toisena tai kolmantena vuonna laajoista perusopinnoista suppeampiin kandi- tai maisteriopintojen ryhmiin on synnyttänyt opiskelijoiden kiintiöimisen ongelman ja ehkä turhaakin kilpailua ja stressiä.

Opettajien yhteistyö on toiminut kohtuullisen hyvin näyttäen toki senkin, että toisiaan lähelläkin olevissa oppiaineissa on ’kulttuurien eroja’ – mitä en halua sanoa lainkaan negatiivisena asiana. Muista sidosryhmistä lienee liian aikaista sanoa.”
– Petri Koikkalainen

”Turussa ei ole ollut laajempia uudistuksia. Valtio-opin ja poliittisen historian pääsykokeet yhdistettiin. Siitä ei ole ollut mitään hyötyä, vain pelkkää haittaa, kun opiskelijat jännittävät sitä, pääsevätkö he haluamaansa paikkaan. Valtio-oppiin ja poliittiseen historiaan tehtiin myös 15 opintopistettä yhteisiä opintoja. Niistä on ollut myönteisiä kokemuksia.”
– Rauli Mickelsson

”Helsingissä uudistukset ovat alkutekijöissään. Vastustus on äänekästä, mutta tukeakin löytyy.”
– Emilia Palonen

Onko tutkintojen ja opetuksen laatu muuttunut jo tehtyjen muutosten myötä?

”En ole havainnut heikkenemistä ainakaan lopputöiden laadussa. Toisaalta uusimman järjestelmän mukaiset opinnot kokonaisuudessaan opiskelevista juuri kukaan ei liene vielä valmistunut.”
– Petri Koikkalainen

”Nämä ovat hitaasti muuttuvia asioita. Opetus on kehittynyt paremmaksi opettajien oman ammattitaidon kehittymisen seurauksena. Jää nähtäväksi, kuinka paljon rakenteelliset uudistukset tulevat madaltamaan tutkintojen tasoa.”
– Erkki Berndtson

”Luento-opetusta ensimmäisenä vuonna on tullut lisää, muuta muutosta ei ole tullut.”
– Rauli Mickelsson

Toteutuisiko tutkintojen laaja-alaisuus paremmin, jos kandidaatin- ja maisterintutkintoihin johtava opetus erotettaisiin selvemmin toisistaan?

”Tutkintojan laaja-alaisuus toteutuu parhaiten vapaalla sivuainevalinnalla. Oman aineen opetukseen ei niin kannata kiinnittää huomiota. Tosin monitieteellisiä kursseja voitaisiin tehdä aine- ja syventävissä opinnoissa.”
– Rauli Mickelsson

”Periaatteessa voisi toteutua. Tässä kaipaisin ehkä laajempaakin keskustelua yliopistokoulutuksen tavoitteista ja työmarkkinoiden toivomista kelpoisuuksista. En halua, että käytännöt olisivat liian lokeroivia – monissa ammateissa voi menestyksekkäästi toimia monilla erilaisilla tutkinnoilla.”
– Petri Koikkalainen

”Tämä onkin hankala kysymys – onko kyse lukioista? Laaja-alaisuutta voi syventää myös tekemällä useamman kuin yhden maisterintutkinnon kandintutkinnon päälle. Silloin ei tarvitse alkaa nollasta, vaan voi rakentaa edellisen päälle ja rinnalle.”
– Emilia Palonen

”Sinänsä en näe ongelmaa kandidaatin- ja maisterin tutkintojen erottamisessa selvemmin eri tutkinnoiksi. Se tarjoaa mahdollisuuksia liikkumiseen eri tieteealojen ja yliopistojen välillä. Tällä ei kuitenkaan ole suoraa yhteyttä tutkintojen laaja-alaisuuteen. Keskeinen kysymys on tutkintojen sisältö.”
– Erkki Berndtson

Miten tutkintokoulutuksen laaja-alaistuminen vaikuttaa tutkijoiden julkaisumahdollisuuksiin tai kansainväliseen liikkuvuuteen?

”En usko, että sillä on erityistä negatiivista vaikutusta. Maisterintutkinnossa ja väitöskirjavaiheessa ehtii kyllä halutessaan kiriä kiinni erityisalaansa tai monotieteisyyttä. Riippuu myös siellä, että missä aikoo julkaista. Onko monotieteisyys väistyvä trendi vai pysyvä hegemonia?”
– Emilia Palonen

”Tämä on yksi vaikeimmin ennakoitavista kokonaisuuden osista. Julkaisukulttuuri erityisesti ’kansainvälisissä huippulehdissä’ on usein vahvasti disiplinäärinen, eikä mahdollisuuksia osallistua keskusteluun ole, elleivät oman tieteenalan ja vieläpä jonkin erityisen tutkimustradition perusteet ja ajankohtaiset keskustelunaiheet ole vahvasti hallussa. Tässä suhteessa perustutkinnon laaja-alaisuus lisää paineita tieteenalaopintojen vahvistamiseen tohtoriopinnoissa ja ehkä tohtoriopintoihin muutenkin.

Toisaalta vahvasti fragmentoitunutta ’tutkijat kirjoittavat saman koulukunnan tutkijoille’ -julkaisukulttuuria voi pitää perustellusti ongelmallisena. Täytyy myös pysyä selvillä siitä, antavatko suomalaiset tutkinnot riittäviä jatko- tai vaihto-opiskelumahdollisuuksia, ja tehtävä tarvittaessa korjausliikkeitä. Vastaavia laaja-alaisia tutkinto-ohjelmia tosin rakennetaan myös muualla Euroopassa. Voi olla, että isot amerikkalaiset laitokset ovat kaikkein disiplinäärisimpiä.”
– Petri Koikkalainen

”Kaikki riippuu tieteellisen julkaisemisen tulevaisuudesta sekä muissa maissa tehtävistä uudistuksista. Tieteellinen tutkimus vaatii kuitenkin entistä syvällisempää tieteenalojen hallintaa. Tässä mielessä nykyiset laaja-alaiset tutkinnot ovat ristiriidassa tieteellisen tutkimuksen vaatimusten kanssa.”
– Erkki Berndtson

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*