Avoimuutta eristämällä?

Suomen turvapaikkapolitiikka ja kansallinen turvallisuus

Kuva: Wikimedia Commons (Olivier Cleynen)
Lukuaika: 3 min. 

Suomen hallituksen toimintalinja pakolaiskriisiin vastaamiseksi perustuu entistä selvemmin eristämisen strategiaan. Eristämällä se pyrkii paradoksaalisesti turvaamaan yhteiskunnan avoimuuden ja jatkuvuuden. Samalla avoimuus näyttää entistä suhteellisemmalta ja poliittisemmalta.

Hallituksen tiistaina 8.12.2015 julkaisema turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma antaa viitteitä, että eristäminen toteutuu kolmella tasolla: juridisesti, Suomen ja EU:n rajoilla sekä Suomen sisällä.

Eristämisen tasot

Juridisesti eristämisstrategiaa ilmentää esimerkiksi suunnitelma tarkistaa ”kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävien oleskelulupien edellytyksiä”. Hallitus pyrkii toisin sanoen vahvistamaan kansallisen turvallisuuden näkökulmaa suhteessa oleskelulupien humanitaarisiin perusteisiin.

Samalla Suomen ja EU:n rajoilla tapahtuu. Suomi lisää ihmisvirtojen kontrollia tiukentamalla rajavalvontaa, panostamalla yhteistyöhön Frontexin kanssa sekä tehostamalla osallistumistaan Kreikkaan ja Italiaan perustettavien hotspot-käsittelykeskusten toimintaan. Samalla Suomi vaikuttaa suuntaavan varautuvan katseensa mahdolliseen Schengenin sopimuksen jälkeiseen aikaan.

Suomen sisällä eristämisstrategian piirteet ovat hätkähdyttäviä. Palautettavat tai vapaaehtoisesti palaavat turvapaikanhakijat aiotaan eristää liikkumisvapautta rajoittaviin palautuskeskuksiin.

Ratkaisun tarkkaa sisältöä, joka lienee vielä suunnitteluasteella, on vielä vaikea hahmottaa. Sisäministeri Petteri Orvon (kok.) mukaan palautuskeskukset kuitenkin perustuisivat ”tiukalle kontrollille” sekä ”erilaisille turvaamistoimille”. Keskustelusta ja suunnitelmista saa kuvan, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille tarjotaan avovankilaan rinnastettavia olosuhteita.

Eristämisstrategia on vaarassa luoda historiallisesti pahaenteiseltä kuulostavan, eriarvoisen oikeuksien ja velvoitteiden kokonaisuuden.

Myös juridinen ulottuvuus yltää Suomen sisälle. Hallitus kaavailee perusoikeuksien kannalta ongelmalliselta vaikuttavia käytäntöjä, kuten turvapaikanhakijoiden toimeentulo- ja sosiaalituen rajoittamista.

Perustuslakiin on kirjattu vaatimus ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta lain edessä. Laissa mainittu ”hyväksyttävä peruste” yhdenvertaisuuden rajoituksille sekä oikeuksien eristämiselle palautuu ilmeisesti sisäisen turvallisuuden poikkeuksellisina pidettäviin tarpeisiin.

On tärkeä pohtia, kuinka ja millä perustein sosiaalietuuksien vastikkeellisuuden kriteerit on mahdollista määritellä eri ihmisryhmien kohdalla. Keskustelussa on ollut esillä muun muassa ajatuksia ”työvelvoitteista”. Ne on hyvä erottaa halusta ja mahdollisuudesta tehdä töitä. Eristämisstrategia on vaarassa luoda historiallisesti pahaenteiseltä kuulostavan, eriarvoisen oikeuksien ja velvoitteiden kokonaisuuden.

Eristämisen kansainväliset pullonkaulat

Eristämisen käytännöt eivät väistämättä johda kansalliseen eristäytymiseen. Päinvastoin. Avoimen yhteiskunnan kiinnittyminen sitä ympäröivään ja läpäisevään maailmaan ymmärretään entistä selvemmin kansantaloudelle tärkeiden kauppa- ja energiavirtojen vapautena ja esteettömyytenä. Ei lienekään yllätys, että myös hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa korostuvat hallittavuuden, järjestyksen ja kustannustehokkuuden kaltaiset tavoitteet.

Suomen ja ylikansallisten virtojen kohtaamispaikat ovat kuin asuinrakennuksen lvi-järjestelmille varattuja läpivientejä. Ne pyritään eristämään ei-toivotuilta vaikutuksilta niin Suomen ulkopuolella, sen rajoilla kuin sisälläkin.

Kansantalouden koneistoa ylläpitäviä läpivientejä ja niissä kulkevien virtojen esteettömyyttä sen sijaan huolletaan tarvittaessa kaukanakin talon rakenteista. Järjestelmää epävakauttavat virtaukset muurataan umpeen, mahdollisesti kitketään lisäämällä kaukovaikuttamista häiritsevien virtojen ja prosessien alkulähteille. Kaukovaikuttamisen tehokkuuden näkökulmasta naapuruston yhteistoiminta esitetään lähes välttämättömyytenä, ei niinkään mahdollisuutena.

Geoekonomia ja sen pienelle valtiolle tuottamat epäsymmetriset riippuvuussuhteet nousevat turvallisuuspolitiikan kansainvälisen ulottuvuuden keskiöön. Suomi haluaa olla sisältä henkisesti kovatekoinen, mutta samalla sen yhteiskunnan toimintakyvylle tärkeän joustavuuden ja jatkuvuuden materialistinen perusta sijaitsee Suomen rajojen ulkopuolella.

Näin myös käsitys yhteiskunnallisen resilienssin – kriisiaikaisen sieto- ja palautumiskyvyn takaavista valmiuksista – sijainnista etääntyy Suomen maantieteellisistä rajoista.

Avoimuuden suhteellisuus

Suomen viimeaikaista turvallisuuspoliittista keskustelua on leimannut ajatus eristämällä ohjatusta, suhteellisesta avoimuudesta. Yhteiskunnallinen keskustelu aiheen ympärillä säilynee aktiivisena, jopa kiivaana. Keskustelun painotukset antanevat suuntaa, minkälaisia käytäntöjä eristämisen politiikasta aikanaan kanavoituu niin Suomen sisälle kuin sen ulkopuolellekin.

Hädän määritelmä on samalla asetettu poliittisesti kellumaan; analyysit turvapaikanhakijoiden lähtömaiden turvallisuustilanteista elävät jatkuvasti.

Hallittavuuden, eristämisen ja kustannustehokkuuden tavoitteet voivat edistää viranomaisten toimintakykyä. Näin myös mahdollisuus erotella hätää kokevat ihmiset laajemmista massoista voi tehostua. Hädän määritelmä on tosin samalla asetettu poliittisesti kellumaan; analyysit turvapaikanhakijoiden lähtömaiden turvallisuustilanteista elävät jatkuvasti.

On huomattava, että myös ennaltaehkäisy ja inhimillisen turvattomuuden juurisyihin vaikuttaminen nousevat hallituksen toimenpideohjelmassa esiin – aina ilmastonmuutoksen hillitsemiseen asti. Näitä sinänsä arvokkaita tavoitteita on kuitenkin vaikea sovittaa yhteen vallitsevan poliittisen ilmapiirin toisinaan hälyttävänkin reaktiiviselta vaikuttavan sävyn kanssa.

Lisää aiheesta

1 Trackbacks & Pingbacks

  1. Päiväkirjamerkintöjä: huomioita hallituskriisistä | Tweakling

Leave a comment

Your email address will not be published.


*