Enemmän turvallisuutta, vähemmän yksityisyyttä?

Turvallisuuden, etenkin terrorismin torjunnan, nimissä ihmisten yksityisyyden suojasta tingitään ympäri maailmaa. Jos perusoikeuksia lähdetään turvallisuuden vuoksi kaventamaan, julkisessa keskustelussa tulisi samalla arvioida kaikkia mahdollisuuksia. Miksi juuri poliisi ja puolustusvoimat tarvitsevat uusia oikeuksia, vaikka merkittävää vaikuttavuutta olisi saavutettavissa onnettomuuksien ehkäisyn puolella?

Big data eli verkostosta louhittava suuri tietomassa pitää sisällään huimia mahdollisuuksia. Keräämällä mahdollisimman paljon yksilökohtaista tietoa ihmisten käyttäytymisestä ja yhdistelemällä näitä tietoja eri lähteistä saataviin muihin tietoihin voidaan tehdä johtopäätöksiä henkilön elintavoista, kiinnostuksen kohteista, ehkä jopa tulevaisuuden suunnitelmista.

Puhutaan dynaamisesta riskiprofiloinnista, oppivasta analytiikasta tai yleisemmin keinoälystä. Tietokoneiden kyky käsitellä ja analysoida tietoa on jo nyt aivan eri luokassa kuin on inhimillisesti mahdollista.

Tietoa prosessoimalla ja korrelaatioita tai mahdollisia kausaliteetteja etsimällä voidaan tunnistaa, oletko suunnittelemassa uuden jääkaapin hankintaa, jatko-opintojen aloittamista, terrori-iskua tai työturvallisuutta koskevien ohjeiden noudattamisen laiminlyöntiä. Analytiikan tarkkuus riippuu tietysti käytettävistä algoritmeista ja käytettävissä olevasta tiedosta.

Kansallisesta turvallisuudesta vastaaville viranomaisille on ehdotettu uusia oikeuksia turvallisuuden kannalta välttämättömän tiedon hankkimiseksi. Sivuutan tässä tekstissä syvällisemmän pohdinnan siitä, ovatko nämä puolustusvoimille ja poliisille kaavaillut uudet valtuudet oikein. Sen sijaan heitän ilmaan kysymyksen siitä, tulisiko poliisin olla ensimmäisenä jonossa, jos uusia toimivaltuuksia ryhdytään jakamaan.

Tulisiko poliisin olla ensimmäisenä jonossa, jos uusia toimivaltuuksia ryhdytään jakamaan?

Turvallisuus liittyy vahvasti tunteisiin, ja meille on tärkeää tuntea olevamme turvassa. Turvallisuuden tunteen vastakohta on pelko. Terrori-iskujen ja sodan uhka aiheuttaa meissä pelkoa, joten meille on helppo ”myydä” tarve luopua yksityisyydestämme näiden uhkakuvien torjumiseksi, vaikka uusien keinojen tehokkuus voidaan perustellusti kyseenalaistaa.

Onko viestin luottamuksellisuuden rikkominen välttämätöntä ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden?

Tapaturmista terrori-iskujen uhkakuviin

Tapaturmat ovat suomalaisten neljänneksi yleisin kuolemansyy. Vuonna 2014 erilaisiin tapaturmiin kuoli 2 476 ihmistä. Tapaturmista kertyy vuosittain pelkästään sairaanhoitokustannuksia  yli 500 miljoonaa euroa.

Vastaavasti samana vuonna poliisin tietoon tuli 101 henkirikosta. Rikosuhrien sairaanhoitokustannukset olivat vuoden 2006 tietojen perusteella noin 13 miljoonaa euroa.

Kun tilastoja tarkastelee Euroopan tasolla, pelkästään vuonna 2013 Euroopan unionin alueella kuoli erilaisten tapaturmien johdosta noin 150 000 henkilöä. Länsi-Euroopassa kuoli samana vuonna terrori-iskuissa muutama henkilö.

EU:n alueella kuolee vuosittain tapaturmaisesti moninkertainen määrä ihmisiä kuin koko maailmassa terrorismin seurauksena.

Vuosina 2001–2014 terrori-iskuissa on Länsi-Euroopassa kuollut yhteensä 420 henkilöä. Jopa tahallisten henkirikosten määrä EU:n alueella on olennaisesti tapaturmakuolemia pienempi, kun tekojen määrä laskee tasaisesti vuoden 2008 6 510 tapauksesta vuoden 2013 5 126 tapaukseen. Yksin EU:n alueella kuolee vuosittain tapaturmaisesti moninkertainen määrä ihmisiä kuin koko maailmassa terrorismin seurauksena.

Digitalisaation antamia uusia mahdollisuuksia ei ole juurikaan onnettomuuksien ehkäisyssä tähän saakka pohdittu. Onnettomuuksiin johtavaa käyttäytymistä saattaa olla mahdollista tunnistaa analytiikan avulla, ja tunnistettuun riskikäyttäytymiseen lienee mahdollista löytää ennaltaehkäisyn keinoja.

Sen sijaan terrorismin vastaisessa toiminnassa yksityisyyden suojaa halutaan maailmanlaajuisesti tarkastellen jatkuvasti heikentää turvallisuuden lisäämiseksi.  Jos yksityisyydestä on tarve luopua turvallisuuden nimissä, millä toimenpiteillä saavutetaan paras panoksen ja tuoton välinen suhde?

Yksityisyys kauppatavarana

Google, Facebook ja muut tietoyhteiskunnan palveluntuottajat ovat vieneet tiedon saatavuuden ja sen käytettävyyden uudelle tasolle. Digitalisaatio on luonut huimasti uusia mahdollisuuksia työskennellä, tehdä tiedettä, nauttia kulttuurista tai solmia sosiaalisia kontakteja.

Tietoyhteiskunnan palveluntuottajat ovat vieneet tiedon saatavuuden ja sen käytettävyyden uudelle tasolle.

Kaikki tämä ei kuitenkaan tule ilmaiseksi. Tutustumalla esimerkiksi Googlen tietosuojakäytäntöön selviää, että Google kerää meistä paljon erilaista tietoa. Analysoitavat tiedot voidaan luokitella vaikkapa seuraavasti henkilö-, tunniste- ja viestien sisältötietoihin.

Henkilötietoihin lukeutuvat tiedot, jotka itse annamme Googlelle. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja luottokortin numero. Henkilötietoja mahdollisesti kerätään myös Googlen analytiikan avulla.

Tunnistetietoihin sisältyy laitetiedot, kuten laitetunnisteet. Laitetunnistetietojen avulla Google voi yhdistää käyttämäsi viestivälineet henkilöösi. Lisäksi tunnistetietoihin kuuluu puhelulokitiedotm käyttämäsi IP-osoitteet sekä evästeiden avulla www-sivut, joissa olet vieraillut. Tunnistetietoihin voidaan laskea kuuluvan myös sijaintitiedot, joiden avulla Google saa tiedon, missä ja milloin olet liikkunut.

Viestien sisältötietoihin kuuluvat esimerkiksi hakukoneissa käyttämämme hakusanat sekä sähköpostiviestit.

Googlen mukaan näitä tietoja analysoidaan, jotta Google voi tarjota meille merkityksellisiä tuotteiden ominaisuuksia, kuten räätälöityjä hakutuloksia, juuri meille sopivaa mainontaa sekä roskasisällön ja haittaohjelmien tunnistamista.

Yksityisyydestä tinkiminen sujuu ikään kuin huomaamattamme klikatessamme jälleen kerran ”hyväksy” pitkän yhdysvaltalaisten lakimiesten kirjoittaman sopimusliturgian jälkeen.

Poliisi ja puolustusvoimat kakun jakoon?

Oikeusministeriö julkaisi hiljattain mietinnön perustuslakisääntelyn tarkistamisesta luottamuksellisen viestin salaisuuden osalta. Mietintö sisältää ehdotuksen perustuslain muuttamiseksi siten, että luottamuksellisen viestin suoja voitaisiin murtaa tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.

Ehdotuksella voitaisiin tunnistaa toimintaa, joka ”konkretisoituessaan olisi rikos”.

Ehdotuksen mukaan ”kyse olisi esimerkiksi turvallisuusympäristön kehityksen seuraamisesta tilannekuvan muodostamiseksi”. Ehdotuksella voitaisiin tunnistaa toimintaa, joka ”konkretisoituessaan olisi rikos, mutta johon ei vielä voida kohdistaa konkreetista ja yksilöityä rikosepäilyä”.

Kyse voisi olla myös ”toiminnasta, joka ei ole Suomen lain mukaan rikos, kuten Suomen turvallisuuden kannalta keskeisen valtion levottomuudet ja laajamittaisen Suomeen kohdistuvan maahantulon ohjaaminen”.

Mietinnön mukaan ehdotettu sääntely ei mahdollistaisi säätämistä yleisestä, kaikenkattavasta tietoliikenteen seurannasta, mutta väitettä voidaan kritisoida.  Jatkossa poliisi voisi ehkä tehdä kokonaan tai osittain samaa kuin Google nyt jo tekee esimerkiksi mainostajien hyväksi, mutta merkityksellinen tuote olisikin lisääntynyt turvallisuus.

Oikeusministeriö ehdottaa myös mietinnössään, että luottamuksellinen viesti voitaisiin murtaa yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, kun nykyinen sanamuoto on edellä mainittujen rikosten tutkinnassa.

Käsitteenä torjunta sisältäisi rikosten ennalta estämisen, paljastamisen ja selvittämisen. Ehdotusta on perusteltu perustuslakivaliokunnan lausunnoilla, joissa nykyistä sanamuotoa on lavennettu kattamaan myös esimerkiksi rikosepäilyt.

Rikosten ehkäisyn sisältymistä hyväksyttäviin rajoitusperusteisiin ei ole mietinnössä riittävästi perusteltu.

Rikosten ehkäisyn sisältymistä hyväksyttäviin rajoitusperusteisiin ei ole kuitenkaan mietinnössä riittävästi perusteltu, vaikka se vaikuttaisi mahdollistavan laajamittaisenkin tiedonkeruun ja -analysoinnin. Mietinnön mukaan oikeustilaa ei ole tarkoitus muuttaa siitä, millaiseksi se on muodostunut nykyisen perustuslain tulkintakäytännössä. Joku saattaisi olla väitteestä eri mieltä.

Jos perusoikeuksia lähdetään turvallisuuden vuoksi kaventamaan, tulee samalla arvioida kaikkia mahdollisuuksia. Inhimillisen kärsimyksen määrässä mitattuna tapaturmat voidaan nähdä merkittävästi terrori-iskuja tuhoisampina.

Kuitenkaan sitä mahdollisuutta, että tapaturmia ryhdyttäisiin ennaltaehkäisemään ja niihin johtavaa riskikäyttäytymistä profiloimaan tiedon louhinnan avulla, ei ole yhteiskunnallisessa keskustelussa nostettu esiin.  Miksi?

Kari Telaranta on julkisoikeuden väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa. Väitöskirjassaan hän tutkii henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön turvallisuuteen liittyvän sääntelyn ja viranomaistoiminnan suhdetta yksityisyyden suojaan.

1 Comments

  1. Tärkeää asiaa ja hyvä kirjoitus. Ei ole olemassa yhtä turvallisuutta vaan ääretön määrä, ja kaikki suhteellisia, kontekstisidonnaisia ja myös keskenään ristiriitaisia, subjektin ja objektin, jne mukaan vaihtelevia; turvallisuus on eräänlainen master signifier. Turvallisuuden poliittisuuden aste on pieni tapaturma-asioissa (safety), koska tapaturma kuitenkin koskee välittömästi vain yhtä kerrallaan eikä syyllistä välttämättä ole, vaikka kustannukset yhteiskunnallekin ovatkin isot. Turvallisuuden poliittisuuden aste tiedusteluasioissa on korkea, niissä intressit eivät ole yhteneväiset, ja niihin liittyy vihollinen, uhka, riski. Ihminen on yhtä aikaa uhka tai riski ja suojattava tai turvattava kohde.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*