Pääministeri Juncker – eli politologista nimipolitiikkaa

Sano vaan pääministeri! By Zinneke (Own work) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], via Wikimedia Commons

Politiikan parlamentarisuus ei aina näy nimipolitiikan historian kerrostumien takaa. Kari Palonen ehdottaa muutaman esimerkin avulla, että voisimme kutsua Jean-Claude Junckeria pääministeriksi.

Ministerien nimitykset eri maissa ovat varsin omituisia ja historiallisten kuriositeettien sävyttämiä. Britanniassa ei muodollisesti tunneta valtiovarainministeriä, vaan hänestä käytetään nimitystä Chanchellor or Exchequer. Englanninkielinen wikipedia antaa tälle seuraavan selityksen: ”The Chancellor of the Exchequer is the title held by the British Cabinetminister who is responsible for all economic and financial matters, equivalent to the role of Minister of Finance or Secretary of the Treasury in other nations.” Saksankielinen käännös termille on Schatzkanzler, aarrekansleri.

USA:n ministerit olisivat kirjaimellisesti käännettynä “sihteereitä” (secretary), Ruotsin ”valtioneuvoksia” (statsråd). Mikään näistä käännöksistä ei ole vakiintunut suomeen, vaan kaikissa tapauksissa puhutaan sujuvasti ministereistä. Näin oli laita myös muinaisen Neuvostoliiton osalta. “Kansankomissaareista” puhuttiin korkeintaan bolshevikkivallankumouksen jälkeisinä vuosina, jolloin vielä muistettiin että muodollisesti komissaarit eivät olleet hallitus- tai toimeenpanovallan käyttäjiä vaan “neuvostojen” valitsemia, imperatiivisella mandaatilla varustettuja ja takaisin kutsuttavissa olevia “lähettiläitä”. Kantasanana on tässä latinan verbi committere = lähettää.

Joissakin tapauksissa alkukielinen termi kuitenkin on vakiintunut käyttöön sekä arkipäiväisessä että akateemisessa kielessä.  EU:n pääministerin kokouksiin osallistuu sekä Saksasta että Itävallasta “liittokansleri”, Bundeskanzler. Tässä on taustalla historiallisen tradition kunnioittaminen, “kanslereita” on Saksan valtakunnassa ollut Bismarckista lähtien, osaksi ehkä se että pääministeri (Ministerpräsident) on käytössä Saksan osavaltioiden pääministereistä, vaikka Itävallassa vastaava termi onkin Landeshauptmann.

Ministerien ja ministeriöiden vertaileva nimipolitiikka on tietysti kiinnostava politologisen käsitehistorian tutkimuskohde. Sen avulla voi ennen muuta havainnollistaa eri elämänalojen politisoitumista ja tämän vivahteita eri maissa ja eri aikakausilla. Näin voidaan saada esiin koko joukko historiallisia kuriositeetteja – ei ole kauaakaan aikaa siitä kun Suomessa oli vielä kulkulaitosten ja yleisen töiden ministeriö – ja hallituspalapelit tuottavat erilaisia tuloksia ministerien määrän ja toimialan suhteen, joten pieniä innovaatioita on edelleenkin odotettavissa.

Mielenkiintoinen kysymys on se, missä määrin politologian ideaalityyppisillä käsitteillä operoivana tieteenalana on seurattava toimijain omia tai journalistisia termejä, ministerinimitysten kansallisista kuriositeeteista riippumatta. On selvää, että esimerkiksi Britannian chanchellor of exchequer osallistuu EU:n finanssiministerien kokoukseen. Näin politiikan denationalisoitumisen myötä toimijat itsekin ovat oppineet ajattelemaan omaa toimintaansa typologisesti, riippumatta ministeriönsä historiasta tai hallituspolitiikan kurioisiteeteistä.

Tunnetusti presidentti kääntyy useissa yhteyksissä suomeksi muotoon puheenjohtaja tai parlamentaarisissa yhteyksissä puhemies, jolla termillä Martin Schulzia onkin myös suomeksi kutsuttu. Lisäksi politologiselle tai yleisemmin akateemiselle yleisölle suunnatuissa teksteissä voisi hyvin puhua pääministeri Merkelistä, niin oudolta kuin se muillekin kuin saksalaisille kuulostaa. Tätä logiikkaa seuraten olisi myös johdonmukaista käyttää Eurooppa-neuvoston kokousten yhteyksissä termiä pääministeri Hollande, hyvin tietäen että Ranskassa on presidentti ja pääministeri erikseen, toisin sanoen tietoisesti ignoroiden maan puolipresidentiaalisen järjestelmän.

Eurooppa-neuvoston päätös 27.6. esittää Jean-Claude Junckeria Euroopan komission puheenjohtajaksi mahdollistaa parlamentaarisen kielen typologisen sanaston ulottamisen myös komissioon. Ainakin sen jälkeen kun Euroopan parlamentti heinäkuussa valitsee Junckerin komission puheenjohtajaksi, meidän tulisi alkaa puhua typologisin termein pääministeri Junckerista. Toisin sanoen Junckerin nimitysprosessin myötä EU:n parlamentarisointi on ottanut uuden merkittävän askeleen: komission puheenjohtaja nimitetään de facto parlamentin jäsenten keskuudesta ja parlamenttivaalien tulosten pohjalta. Toisin sanoen komission puheenjohtajan vaali on siirtynyt diplomaattisista neuvotteluista parlamentaarisen debatin areenalle, kuten pääministerin vaali parlamentaarisissa hallitusjärjestelmissä, minkä vuoksi on oikeutettua kutsua komission puheenjohtajaa pääministeriksi.

Toisin kuin neuvostojärjestelmän mallissa, EU:ssa komissaarit eivät ole koskaan olleet mitään maidensa lähettiläitä, yleensä kenenkään valtuutettuja tai delegaatteja. Politiikan parlamentarisointia seuraten olisikin johdonmukaista kutsua komissaareja ministereiksi. On selvää, että tämän käytännön vakiintuminen yleiskieleen vie aikaa, mutta tämän ei pitäisi estää sitä, että politologisessa kielessä parlamentaarinen sanasto ulotetaan koko Euroopan unionista puhumiseen yleensä.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*