Seppä: Kuvien tulkinta kuuluu valtavirtaan

Arviot

Anita Sepän Kuvien tulkinta mainitsee tehtäväkseen opastaa lukijansa kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin tulkintaan sekä antaa yleissivistävä lukuelämys kaikille kuvista kiinnostuneille. Teoksen kerrotaan myös soveltuvan oppikirjaksi sekä olevan avuksi kuvataiteen harrastajille. Sepän teos on tuhti ja mukaansa tempaava tietopaketti, sukellus kuvan luonteen pohtimiseen sekä mainio yleissivistävä katsaus (länsimaalaisen) taiteen ja kuvan katsomisen historiaan.

Yksi Sepän teoksen päämotiiveista on selkeästi avata kuvien lukemisen ja tulkitsemisen perustietoja ja -taitoja laajalle yleisölle; innostaa ja opastaa. Tämä onkin erittäin arvokas ja tärkeä tehtävä: kuvien huomioon ottaminen, kuvalukutaito, kriittinen suhtautuminen visuaaliseen ja kuvien tutkimuksen edistäminen ovat nykypäivän maailmassa yhä tärkeämpiä seikkoja. Tämä tulisi ottaa huomioon myös yhteiskunnan ja politiikan tutkimuksessa.

Teos kysyy (usein) mitä kuva on ja ravistelee arkiajatuksiamme kuvasta, käyden läpi kuvan tutkimuksen ja visuaalisen kulttuurin tutkimusta ja sen historiaa. Kirjan alkupuolella keskitytään voimakkaasti kuvataiteen tutkimukseen. Jo kirjan rakenne on sellainen, että alkupuolella huomio on kuvataiteessa ja sen tarkastelun historiassa, ja vasta lopussa avataan laajemmin visuaalisen kulttuurin käsitettä, tutkimusta ja historiaa.

Visuaalisen kulttuurin tarkastelu laajemmin jää kirjassa kuitenkin kuvataidefokuksen jalkoihin. Taidehistoriassa ja taiteen tutkimuksessa kuvia on käsitelty pisimpään, ja kuvan tutkimuksen läheinen suhde kuvataiteeseen, sen kehitykseen ja taidehistoriaan näkyy kirjassa selkeästi. Kirjan esimerkit ovat lähes kauttaaltaan taidekuvia; mainokset, poliittinen kuvasto, (media- ja uutis)valokuva ja muu visuaaliseen kulttuuriin keskeisesti kuuluva  aineisto ovat kirjassa sivuroolissa, vaikka erilaisten kuvastojen tulkintaa ja tutkimista kirjassa avataan kirjan loppupuolen luvuissa melko kattavastikin. Tämä onkin edelleen kuvan tutkimukselle ja siitä vallitseville mielikuville hyvin tyypillinen lähtökohta.

Seppä kirjoittaa erittäin sujuvasti ja paikoin jopa hersyvästi, vaikka kuvantutkimus onkin luonteeltaan teoreettista ja usein filosofisen koukeroista. Teoksen oppikirjamaisesta luonteesta johtuen sen sivuilla kahlataan läpi koko tieteenalan kehitys antiikista nykypäivään ja käydään läpi roppakaupalla teoriasuuntauksia. Tästä huolimatta Seppä onnistuu kirjoittamaan hyvin helppolukuisesti, hauskasti ja innostavasti. Taidekuva ja kuvataiteen sekä sen tutkimuksen ja siihen suhtautumisen kehitys sekä historia ovat teosta kronologisesti eteenpäin kuljettava punainen lanka.

Karkeasti ottaen kirjan luvut 2-5 käsittelevät historian saatossa muuttunutta suhtautumistamme kuviin. Tämän Seppä esittelee vahvasti  taiteentutkimuksen ja taidehistorian kautta. Antiikin ajoista asti vallalla ollut ajatus kuvista todellisuutta jäljittelevinä esityksinä (imitaatioteoria) ja subjektiivisten taideteorioiden sekä formalistinen suhtautuminen kuviin kertovat tarinaa sekä kuvien tutkimuksesta, kuvan luonteesta kuin myös eri aikakausien muuttuvasta suhtautumisesta kuvalliseen.

Seppä esittelee mielenkiintoisesti myös hieman unohduksiin painunutta mielleyhtymiin ja muistin logiikkaan perustuvaa muistin taidetta. Erittäin kiinnostavaa luettavaa yhteiskunnan tarkastelijoille on formalistisesta taiteentutkimusmallista nouseva epäorgaanisen teosestetiikan ja vieraannuttavien visuaalisien esitysten esittely, mm. John Heartfieldin poliittisten teosten, avantgarde-taiteen, vastamainosten ja readymade-taiteen kautta.

Kuvantutkimus on hyvin monitieteellistä touhua. Tämä tulee hyvin esille kirjan neljännessä ja viidennessä luvuissa, joissa ikonografian sekä institutionaalisen taideteorian tarinoiden kautta kuvat alkavat voimakkaasti limittymään yhteiskuntatieteiden kehittymiseen ja politiikan tutkimuksen metodeihin. Kuudennessa ja seitsemännessä luvuissa käsitellään kuvanluentaa ja semiotiikkaa kuvan tutkimuksessa. Barthesin klassisten esimerkkien kautta liikutaan kohti kuvien piilomerkityksiä ja althusserilaista ideologian tutkiskelua, ja tästä liikutaan muun muassa kuvien feministiseen ja queer-tulkintaan.

Kahdeksas luku johdattaa lukijan affektien ja tiedostamattoman freudilaiseen maailmaan, ja luvussa yhdeksän sukelletaan kristevalaisittain abjektitaiteen kiellettyyn, ällöttävään ja totunnaisuutta järisyttäviin teemoihin. Kirjan lopettaa tilastollishenkistä sisällönanalyysia käsittelevä luku, jonka tarkoituksena lienee ihmismielensopukoita kutkuttelevien edeltävien lukujen päälle olla kädenojennus rationaalisuutta ja määrällisiä metodeja janoavalle lukijalle.

Kuvallisuuden runsaus ja kuvien kasvava valta liittyvät moderniin aikaan ja modernin murrokseen. Kuva murtautui kuvataiteen ulkopuolelle; kirjapainotaito, kuvien toisintamisen tekniikat, valokuva ja massamedian kehittyminen toivat kuvat yhteiskunnan keskiöön. Nykyinen arkiympäristömme on vahvasti visuaalisen aluetta, nyky-yhteiskunta on kuvien kyllästämä ja nykytekniikka yhä enemmän kuvallisuuteen nojaavaa. Usein kuuleekin toistettavan väitettä ajastamme aikana, jona kuvat ja visuaalisuus ovat saaneet yhä suuremman vallan ja roolin ajatteluamme, hahmottamistamme ja ympäristöämme muokkaavana tekijänä.

Ajatus kuvien manipuloivasta ja usein tiedostamattomaan vaikuttavasta, hieman mystisestä ja epärationaalisesta, jopa vaarallisesta luonteesta ei ole aivan uusi, mutta kuvien roolin merkitys tässä suhteessa on nyt entistä ajankohtaisempi: mainonta, sosiaalinen media, reaaliaikainen kuvien siirto ja kuvallisen tiedon alkuperän ja merkityksen hämärtyminen, propagandan uudet mahdollisuudet ja niin edelleen. Kriittinen visuaalisen lukutaito on keskeinen kansalaistaito.

Kuvien tulkintaa ja kriittistä, tarkastelevaa luentaa ei kuitenkaan kovin yleisesti opeteta muualla kuin taidealojen erityiskoulutuksessa. Tuntuukin, että kuvien merkityksen ajatuksen purkaminen ja siihen syventyminen jäävät usein yleisen keskustelun tasolle – ja kesken. Eikä sitä, kuinka kuvien vallan ja roolin muutokseen tulisi reagoida, oteta huomioon peruskoulutuksessa tai edes yhteiskunnallisessa tutkimuksessa.

Kuva ja sen pohdiskelu kuuluvat edelleen liian usein mielikuvissamme taiteeseen, ja taidekuva ja sen merkitysten purkaminen jäävät muusta yhteiskunnasta erilliseksi saarekkeeksi, ja näin ollen kuvan ja visuaalisuuden kriittisen pohtimisen valtavirtaistaminen myös politiikan ja yhteiskunnan tarkastelussa jää helposti puolitiehen. Valitettavaa on, että kuvat jäävät yhteiskunnan ja politiikan tutkimuksessa edelleenkin pääasiassa kuvituksen osaan, ja usein parhaimmillaankin kuvia tarkastellaan niiden ilmisisällön tasolla pohtimatta kuvien luonnetta ja viestejä sen tarkemmin.

Kuvat ovat usein vieläkin muulla kuin taiteen tutkimuksessa kuriositeetti, kuvituksen asemassa; eivät sillä tasolla – valtavirtaistettuna ja vakavasti otettavina – jolle ne rikkaassa informatiivisuudessaan ja merkityksellisyydessään kuuluisivat. Epäluulot kuvia kohtaan ovat edelleen teksteihin vahvasti hautautuvien yhteiskuntatieteilijöiden valtavirran keskuudessa syvällä.

Täytyy toivoa, että Sepän teos löytää tiensä kuvataiteen harrastajien lisäksi monen opiskelijan ja tutkijan käteen ja avaa silmiä näkemään kuvan pohdinnan ja huomioon ottamisen tutkimuksessa (ja arkiajattelussa) tuovan avartavan näkökulman ja lisäarvon. Sepän kirja kuitenkin omalta osaltaan kontribuoi kuvantutkimuksen, kuvien tulkinnan ja tarkastelun kapea-alaisuuden ongelmaan. Vaikka kirjan fokus ja tarkasteltavien kuvien valikoituminen ovat varsin ymmärrettäviä – jo senkin vuoksi että Seppä on kuvataiteen ja taidefilosofian tutkija –  vaarana kuitenkin on, että vakavat ja totiset yhteiskuntatieteilijät helposti karsastavat kuviin paneutumista taidekuvan kautta.

Vaikka Sepänkään kirja ei varmasti yksinään kykene auttamaan kuvantutkimuksen valtavirtaistamisessa ja lisäämään tieteilijöiden innostusta kuvien käyttöön niin paljon kun olisi toivottavaa, se on hyvin kirjoitettu ja lukemisen arvoinen katsaus kuvien kiehtovaan maailmaan. Kuvien katsomisen monipolvisen historian, omien näkemisen konventioidemme ja erilaisten katsomisen tapojen pohtimisen jäljiltä lukijan olo on mukavan vinksahtanut ja puhdistautunut.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*