Syntyykö digitaalinen ja erityisesti laskennallinen politologia?

Tutkimuksen metodisuhdanteet nostattavat mittavia mutta ylimitoitettuja toiveita. Tämä koskee myös nykyistä digitaalista suhdannetta.

Metodisten uutuuksien karisma arkipäiväistyy

Saattaisi ajatella, että ansaitakseen nimikkeen digitaalinen politiikan tutkimuksen tulisi täyttää kaksi vaatimusta. Sekä tutkimuskohteiden että metodien tulisi olla samanaikaisesti digitaalisia. Noin suoraviivaisesti eivät asiat kuitenkaan ole.

Moni digitaalisten metodien käyttäjä kokee ne yksipuolisiksi. Kenties hän on Bruno Latourinsa luettuaan omaksunut konstruktivistisen tieteenfilosofisen kannan ja korostaa kaiken teknologian sosiaalista ja samalla poliittista konstruoituneisuutta.

Myös diginatiivi tutkija saattaa päätyä siihen, että digitaaliset ilmiöt ovat liian tärkeitä, jotta niiden tarkasteluun riittäisivät vain ilmeisimmät metodit.

Myös diginatiivi tutkija saattaa päätyä siihen, että digitaaliset ilmiöt ovat liian tärkeitä, jotta niiden tarkasteluun riittäisivät vain ilmeisimmät metodit. Sellaiset metodit kuin verkkoetnografia, jossa etsitään internetin eräänlaisia uusia alkuperäiskansoja, eivät olekaan nykytytkimukselle vieraita.

Digitaalisten aiheiden tutkimus kärsii muutenkin tavallisesta umpikujasta. Yhtäällä esiintyy tutkijoita, jotka tuskittelevat uudempien metodien hankaluuksia mutta arvioivat, että juuri niiden suuntaan tulisi kuitenkin uudistua. Toisaalla esiintyy uusimpien metodien taitajia, jotka kokevat vaikeuksia asemoitua konkreettisten tutkimusalojen syvään uurtuneiden ”disipliinien” valtavirtaan.

Dilemmaa ei voi ratkaista ikään kuin miekaniskulla. Uudemmat ”sosiaalifysiikan” konstruoijat, kuten Alex Pentland MIT:sta, saattavat olla toista mieltä, mutta tuskin pääsevät käyttelemään laskennallisia metodiaseitaan kuten haluavat.

Millä valtuuksilla koodaajat koodaavat?

Runsaat 35 vuotta sitten virisi eräs kansainvälinen konsortiohanke. Sen tarkoituksena on ollut muodostaa tietokanta, jonka avulla voitaisin saavuttaa pätevä ja luotettava käsitys kunkin puolueen poliittisen ideologian asemoitumisesta erityisesti oikeisto–vasemmisto-ulottuvuudella, periaatteessa maassa kuin maassa.

Viimeksi kun asian tarkistin, MANIFESTO-tietokanta käsitti puolueohjelmia 35 maasta toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta.

Eräs MANIFESTO-tietokannan heikoimmista lenkeistä koostuu puolueohjelmien sisältöjen koodaustavasta. Koodaajat ovat paneutuneet tarkastelemiinsa puolueohjelmiin soveltaen 54:ää ennalta määritettyä teemaa. Voi kuitenkin kysyä, miksi teemoja on juuri 54, millä perusteella ne on otettu tarkasteluun ja millä auktoriteetilla niistä on päätetty.

Miksi teemoja on juuri 54, millä perusteella ne on otettu tarkasteluun ja millä auktoriteetilla niistä on päätetty?

Irlantilainen, nyttemmin New York Universityssä professorina toimiva Michael Laver oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka 2000-luvun alussa asettivat kyseenalaiseksi 54 teeman kaanonin. Laver kumppaneineen kehitti laskennallisiin (computational) eli koneoppimiseen perustuviin eli teköälypohjaisiin menetelmiin pohjautuvan tietokoneohjelmiston nimeltä Wordscore.

Wordscoren toimintatapa tunnetaan laskennallisessa tutkimuksessa nimityksellä ”ohjattu” (supervised). Tutkija käynnistää puolueohjelmiin kohdistuvan tarkastelunsa paljastaakseen piilevät ideologiset ulottuvuudet lähtien liikkelle tietystä puolueohjelmasta, jonka sijoittuminen noille ulottuvuuksille oletetaan tunnetuksi.

Jos tutkittaisiin Suomen puolueohjelmia maailmansotien välisenä aikana, skaalaus voitaisiin aloittaa punapakolaisten Moskovassa syksyllä 1918 laatimasta Suomen Kommunistisen Puolueen ohjelmasta olettaen, ettei aineistosta löydy sitä vasemmistolaisempaa ohjelmaa.

Kaksi nuorta tutkijaa, Sven-Olof Proksch ja Jonathan Slapin, pyrkivät vuonna 2008 panemaan paremmaksi. He kehittelivät vastaavaan tarkoitukseen ohjelman nimeltä Wordfish. Ohjelma edustaa ”ohjaamatonta” (unsupervised) skaalausta, jollaisen monet tutkijat katsovat parhaiten vastaavan laskennallisen tutkimuksen henkeä.

Ohjelma paikantaa ilman ihmiskäden kosketusta tekstiaineistosta siinä esiintyvät ulottuvuudet.

Wordfish algoritmeineen paikantaa ilman ihmiskäden kosketusta tekstiaineistosta siinä esiintyvät ulottuvuudet. Andreas Fagerholm vuonna 2013 Åbo Akademissa valmistuneessa väitöskirjassaan vaikuttaisi päätyneen määrätyiltä osin vastaaviin tuloksiin kuin minä alustavissa Wordfish-analyyseissani.

Kun tutkin SKDL:n puolueohjelmien sijoittumista Wordfishilla erottamani ideologisen pääulottuvuuden mukaan, havaitsin, ettei SKDL 1940-luvulta 1960-luvulle ollut ääripuolue ohjelmiensa sisältöjen osalta. Arvioin, että SKDL pyrki läpi tuon ajanjakson asemoitumaan laajan kansanrintaman alkusoluksi, joskaan ei tuohon asemaan yltänyt.

SKDL:n ohjelmat olivat yli 20 vuoden ajan sisällöiltään maltillisia, vaikkei vertailukohteeksi otettaisikaan sen vahvimman jäsenorganisaation SKP:n kantoja. Loppuvuosikymmeninään SKDL sen sijaan jotenkin kangistui ohjelmatyössään verrattuna muihin suurempiin puolueisiin.

Digitalisoitu Aristoteles

Laskennallisten menetelmien sovelluksista yleisimpiä ovat topiikkamallit (topic models). Organisaatio- ja kultuurisosiologi Paul DiMaggio Princetonin yliopistosta on esittänyt, että topiikkamallit tarjoaisivat suorastaan käänteentekeviä mahdollisuuksia yhteiskuntatieteiden teoreettisen ja empiirisen kehityksen hyväksi. Itse olen skeptisempi.

Laskennallisten menetelmien sovelluksista yleisimpiä ovat topiikkamallit.

Aristoteles luonnehtii teoksessaan Retoriikka, että topiikat koostuvat tietynlaisista ajatuksellisista paikoista (kreikaksi topoi, yksikkö topos). Niissä kielenkäyttäjät virtuaalisesti vierailevat löytääkseen ainesta, jota käyttäen voisivat suostutella yleisöään.

Laskennallisen tutkimuksen hengen mukaisinta olisi se, että annettaisiin topiikkamalliohjelman määritellä aineistosta niin monta topiikkaa kuin ohjelman logiikka sallii. Kuitenkin jo tutkittaessa sellaisia keskisuuria aineistoja kuin olen tarkastelllut omissa tutkimuksissani, topiikkojen määrä kohoaa helposti kymmeniin ja tulkinta vaikeutuu vakavasti.

Suomen hallitusohjelmat vuodesta 1917 vuoteen 2015 muodostavat laskennallisten menetelmien soveltamista ajatellen 74 dokumentin pikku aineiston. Tuo aineisto on vino siksi, että 1980-luvulle saakka monet hallitusohjelmista olivat tuskin yhden painosivun mittaisia.

Hallitusten päähaasteet: kansakunnan rakentaminen, talouspolitiikka ja sosiaalipolitiikka

Muodostin tutkimushypoteesin siitä, mitkä ovat hallitusohjelmien keskeiset topiikat. Hypoteesini mukaan hallitusten toimintaan kohdistuvat poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset vaatimukset kuvastuvat hallitusohjelmien topiikoissa.

Tutkimustulosteni mukaan hallitukset ovat jäsentäneet ohjelmansa kolmen keskeisen topiikan mukaan. Yksi koostuu kansakunnan rakentamisesta: huolenpidosta, siitä, että maassa on voimassa toimiva ja ajanmukainen perustuslainsäädäntö ja muu lainsäädäntö, että kärjistyneitä ristiriitoja lievennetään sääntelemällä ja että maahan kohdistuviin ulkoisiin uhkiiin reagoidaan ja maalle avautuvat ulkoiset mahdollisuudet käytetään hyväksi.

Sikäli kuin kansakunta pysyy edes suunnilleen koossa, huomiota suuntautuu myös kahden muun topiikan suuntaisesti. Niissä on kysymys yhtäältä talouspolitiikasta ja toisaalta sosiaalipolitiikasta.

Sosiaalipolitiikka tosin koettelee talouspolitiikan rajoja, mutta myös luo terveemmän ja koulutetumman väestön sekä hyvinvoinnin tasa-arvoisemman jakautumisen ansiosta tervetullutta pelivaraa talouspolitiikalle.

Samalla sosiaalipolitiikka välillisesti parantaa omia edellytyksiään. Pekka Kuusi oli sikäli oikeassa teoksessaan 60-luvun sosiaalipolitiikka.

Metodisuhdanteita koskevan kantani tiivistämiseksi lainaan Saarnaajan kirjaa. ”Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan – mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.”

Pertti Ahonen on yleisen valtio-opin professori Helsingin yliopistossa. Hän johtaa 2015–2017 Koneen Säätiön rahoittamaa hanketta Digitaalinen humanismi julkisten politiikkatointen muotoutumisen tutkimuksessa.

Lisää aiheesta

2 Comments

  1. Tietysti voi miettiä sitäkin, kuinka merkittävää hyötyä tällainen puolueohjelmien yksityiskohtainen syynääminen ylipäätään pystyy tarjoamaan. Eihän puolueiden käytännössä harjoittama politiikka mene läheskään aina yksi yhteen sen kanssa, mitä johonkin viralliseen ohjelmaan on kirjoitettu.

    Niinpä voidaan sanoa tutkimuksessa ja sen tuloksissa jo lähtökohtaisesti olevan melkoisesti klappia, mikäli se tosiaan tyytyy askaroimaan vain näiden ohjelmatekstien kanssa ja syynäämään niistä löytämiään nyanssieroja…

  2. Pertti Ahonen 16.4.2017 at 15:07

    Itse asiassa en esitä blogissani yhtä poimintoa lukuunottamatta analyysituloksia puolueohjelmien erittelyistäni. Yhtä kaikki, kysymys ei ole noiden ohjelmien nyanssien tarkastelusta, vaan tosiaan niitä pitkällä syötöllä (n. 1880-2010) organisoineiden aihekokonaisuuksien tutkimisesta.

    Hallitusohjelmia koskevien analyysitulosteni esittely sen sijaan demonstroi, millaisia seikkoja olen ollut nostamassa esiin sekä noista ohjelmista että puolueohjelmista.

    Epäilemättä sekä puolue- että hallitusohjelmia toki on aiheellista tutkia myös mm. seuraavista näkökulmista:

    (1) Mitä on ohjelmien mukaan ollut tarkoitus saada aikaan?

    (2) Mitä on tosiasiassa yritetty saada aikaan, joko hallitus- tai oppositiopuolueena? Mitä puolestaan kukin hallitus on tosiasiallisesti koettanut saada aikaan?

    (3) Missä määrin olosuhteiden ehkä nopeakin muutos on kenties kulkenut kummankin tyyppisten ohjelmien ohi, joten niitä ei olisi ollut edes syytä panna toimeen, vaikka ne olisivatkin edelleen olleet voimassa?

    (4) Missä määrin puolue on oppositiossa tai hallituksessa epäonnistunut tai toisaalta onnistunut panemaan ohjelmakohtiaan toimeen silloin, kun se on kaikkensa yrittänyt?

    (5) Missä määrin maan hallitus on vastaavasti epäonnistunut tai toisaalta onnistunut panemaan toimeen ohjelmaansa edes sen niiltä kohdin, jotka ovat olosuhteet huomioon ottaen olleet edelleen voimassa?

Leave a comment

Your email address will not be published.


*