Viron poliittinen johto on viimeisen parinkymmenen vuoden ajan puheissaan edistänyt kuulumisen politiikkaa. Sen tarkoituksena on ”kuvitella” Viro osaksi Pohjoismaita.
Kuulumisen politiikka on hedelmällistä nähdä kehityskulkuna. Se pyrkii rakentamaan kuulumista yhteisöön määrittämällä samalla, mitkä puolet ovat keskeisiä kuulumisen ja yhteisön jäsenyyden näkökulmasta.
Kuulumisen politiikka tarkoittaa rajojen vetämistä ja sisältää myös kuulumattomuutta – haluttomuutta kuulua yhteisöön tai sen ulkopuolelle sulkemista – ja rajalla tai välitilassa olemista.
Viro ja kuulumisen politiikka
2000-luvun alussa Virosta rakennettiin aktiivisesti Pohjoismaata, joka erottuisi Latviasta ja Liettuasta. Edistääkseen liittymistään Euroopan unioniin Viron poliittinen johto yritti ”irrottaa” Viron neuvostoaikaiseksi yhteisöksi mielletystä Baltiasta ja liittää sen Pohjoismaihin.
EU-jäsenyys muutti pohjoismaisuuteen tähtäävää kuulumisen politiikkaa.
EU-jäsenyys muutti pohjoismaisuuteen tähtäävää kuulumisen politiikkaa. Uusi suhtautuminen on johtanut muun muassa siihen, että entinen eron tekeminen Latviaan ja Liettuaan on nykyisin vaihtunut maiden mukaan ottamiseksi.
Presidentit merkittävinä toimijoina
Presidenttejä voi pitää kansallisen tason kuulumisen politiikan keskeisinä toimijoina. Siksi on syytä tarkastella Viron kolmen presidentin puheita, joissa Pohjoismaita käsitellään suhteessa Viroon, vuosilta 1992–2016.
Viron perustuslain mukaan presidentti edustaa maata kansainvälisissä suhteissa. Lisäksi Lennart Meri (kausi 1992–2001) ja Toomas Hendrik Ilves (kausi 2006–2016) toimivat molemmat ennen presidenttikausiaan sekä suurlähettiläinä että ulkoministereinä. Viron uudelleen itsenäistymisaikaiseen poliittiseen johtoon kuulunut Arnold Rüütel oli presidenttinä vuosina 2001–2006.
Analyysin ulkopuolelle jää Viron nykyinen presidentti Kersti Kaljulaid, jonka kausi alkoi vuonna 2016 syksyllä. Koska hänen kautensa on yhä kesken, hänen puheitaan ei tässä artikkelissa käsitellä.
Katsaus puheisiin
Tätä artikkelia varten analysoiduista 202 puheesta presidentti Ilves on pitänyt 49, presidentti Rüütel 61 ja presidentti Meri 92. Rüütelin toimikausi oli vain puolet Meren ja Ilveksen kausista, joten hän piti puheita suhteellisesti eniten.
Kaikki presidentit käsittelivät puheissaan Viron ja Pohjoismaiden suhteita, mutta intensiivisintä se oli 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvaiheessa. Ilveksen puheiden määrä on pienin sekä absoluuttisin että suhteellisin luvuin.
Aineistosta erottui neljä erilaiseen vuorovaikutukseen perustuvaa kuulumisen muotoa: Viro Pohjoismaana, Viro ei-vielä-Pohjoismaana, Viro Pohjoismaiden naapurimaana ja Viro osana päivitettyä Pohjolaa.
Näin Viro määriteltiin puheissa joko Pohjoismaihin kuuluvaksi tai ei-kuuluvaksi maaksi, tai sitten sen nähtiin olevan rajatilassa tai matkalla kehittymässä Pohjoismaaksi. Pohjoismaat taas nähtiin joko muuttumattomana ja pysyvinä esimerkiksi ilmaston perusteella tai sitten muuttuvina ja kehittyvinä – päivitettynä Pohjolana.
Viro Pohjoismaana
Kun Virosta puhuttiin pohjoismaana, pohjoismaisuus kuvastaa useimmiten maantieteellistä sijaintia ja siitä johtuvia ominaisuuksia, kuten pohjoismaisia vuodenaikoja. Kuten Rüütel kiteyttää:
”Viron luonnossa on paljon pohjoismaista kauneutta: järviä ja soita, metsien hiljaisuutta ja valoisia kesäöitä, talvisin lunta ja jäätä.”
Puheissa puhutaan pohjoismaisten kansojen tiiviistä ja ainutlaatuisesta yhdessäelosta luonnon kanssa. Maantieteellinen sijainti merkitsee samalla kuulumista tietynlaiseen ilmastoon ja ympäristöön, jotka muokkaavat ihmisiä ja yhteiskuntia.
Luonnon lisäksi Viron pohjoismaisuus kytketään (ihmisten) ominaisuuksiin, esimerkiksi ”pohjoismaiseen machouteen”, asiallisuuteen, ahkeruuteen tai pidättyväisyyteen ja hillittyyteen.
Kun korostetaan luontoa, maantiedettä ja muita ihmisistä riippumattomia tekijöitä, Pohjoismaista tulee epäpoliittinen kokonaisuus. Varsinkin 1990-luvulla ”Länteen siirtymisen” kontekstissa tämä epäpoliittinen olotila palveli maan ulkopoliittisia päämääriä.
Viro ei-vielä-Pohjoismaana
Jos Viro ei puheissa vielä ollut Pohjoismaa, se perustuu pitkälti yhteiskunnalliseen kehitykseen. Pohjoismaisuus merkitsee kehittynyttä, arvopohjaista, solidaarista, rehellistä, avointa, arvokasta ja läpinäkyvää hyvinvointiyhteiskuntaa. Viron yhteiskunnallinen kehitystaso taas (toistaiseksi) estää sitä olemasta Pohjoismaa.
Esimerkki molemmista löytyy Ilveksen puheesta vuodelta 2006, jossa hän kommentoi virolaisten odotettavissa olevaa elinikää sanomalla, että naiset ovat melkein Pohjolan tasolla mutta ”miesten elinikä on edelleen itäeurooppalainen”.
Näin Pohjolan vastakohtana toimii Itä-Eurooppa tai vielä voimakkaammin sille ominainen ”Neuvostoliiton jälkeinen saasta”.
Presidentit muistuttavat Viron epäkohdista ja kertovat, että kehittymällä oikeaan suuntaan maa voi ”siirtyä” tavoitellusti Pohjoismaiden joukkoon.
Viro ei-vielä-Pohjoismaana on selvästi vähiten edustettu kaikkien presidenttien puheissa. Sitä käytetään sisäpoliittisesti. Presidentit muistuttavat virolaisia poliittisia toimijoita maan epäkohdista ja kertovat, että kehittymällä oikeaan suuntaan Viro voi ”siirtyä” tavoitellusti Pohjoismaiden joukkoon.
Viro Pohjoismaiden naapurimaana
Määrällisesti suurin kuulumisen muoto, Viro Pohjoismaiden naapurimaana, keskittyy yhdistymisen sijaan yhteistoimintaan. Yhteistyötä tehdään naapureiden tai kumppaneiden kanssa sekä Baltiassa että Pohjoismaissa.
Rinnakkaiseloa tukevat myös ilmaisut, jotka korostavat naapuruutta, ystävyyttä tai kumppanuutta. Presidentit käyttävät määritelmiä kuten ”naapurit Pohjoismaat”.
Kuulumisen politiikan näkökulmasta kategoria on ”kohteliaisuuspuhetta”, jolla varmistetaan olemassa olevia hyviä suhteita.
Tämä kuulumisen muoto rakentaa toisiaan täydentäviä kokonaisuuksia, joiden keskiössä on (monesti Baltian maihin sijoitettu) Viro ja sen vierellä Pohjoismaat. Nämä luokitellaan osaksi suurempaa kokonaisuutta, Itämeren aluetta tai EU:ta, joskus myös yleisemmin Eurooppaa, jopa transatlanttista aluetta tai koko maailmaa.
Viro Pohjoismaiden naapurimaana korostaa mutkatonta alueellista yhteistyötä. Kuulumisen politiikan näkökulmasta tämä kategoria on ”kohteliaisuuspuhetta”, jolla ei etsitä uusia avauksia tai rakenneta alueellisia kokonaisuuksia vaan varmistetaan olemassa olevia hyviä suhteita.
Viro osana päivitettyä Pohjolaa
Puhe Virosta osana päivitettyä Pohjolaa haastaa ajatuksen vain viidestä Pohjoismaasta. Se on esimerkki siitä, miten kuulumisen politiikka pyrkii muokkaamaan vuorovaikutuksen molempia osapuolia.
Presidentit puhuvat esimerkiksi Baltia-Pohjola-alueesta. Lisäksi kerrotaan Itämeren pohjoiskaaresta, joka koostuu Tanskasta, Ruotsista, Suomesta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta.
Viimeksi mainitusta kokonaisuudesta käytetään myös nimeä NB (Nordic-Baltic) 6, jonka maat koostuvat EU:hun kuuluvista Pohjois- ja Baltian maista, tai NB 8, johon edellisten lisäksi kuuluvat myös Norja ja Islanti.
Kun 1990-luvulla ”päivityksen” pohjana käytettiin historiallisia kuvioita, Ilveksen puheista esiin nouseva NB 6 tai 8 on nykyiseen toimintaympäristöön räätälöity alueellinen kokonaisuus. Sen tarvetta perustellaan alueen yhteisillä intresseillä.
Moninainen kuulumisen politiikka
Pohjoismaiden merkitystä määritellään puheissa useampien tekijöiden kautta. Niistä yhteiskunnalliset näkökannat jäävät hajanaisiksi. Mikään niistä ei nouse esiin yhtä konkreettisesti ja pysyvästi kuin esimerkiksi ihmisestä riippumattomat pohjoismainen ilmasto tai luonto.
Kuulumisen politiikka ole yksisuuntainen sosialisaatioprosessi, vaan se muokkaa vähintään puheen tasolla myös yhteisöä, johon politiikalla tähdätään.
Puheiden sisällöstä hahmottuu kehityskaari, jossa Viron EU-jäsenyyttä edeltävänä aikana kuulumisen politiikan painopiste on maan kuulumisessa Pohjolaan. EU-jäsenyyden jälkeen pohjoismaisen yhteisön rakentaminen konkretisoituu ja Pohjolaa päivitetään eksplisiittisesti.
Implisiittisesti kuulumisen politiikkaan sisältyy silti kamppailu Pohjoismaiden tunnustuksesta Viron kuulumiselle. Toisaalta myös Pohjoismaiden suunnalta on viestitty tarvetta päivittää viiden maan kokonaisuutta kehittämällä Itämeren alueelle sijoittuvia laajempia yhteisöjä.
Pohjoismaiden haastaminen – varsinkin päivitetyn Pohjolan tapauksessa – osoittaa, ettei kuulumisen politiikka ole yksisuuntainen sosialisaatioprosessi, vaan se muokkaa vähintään puheen tasolla myös yhteisöä, johon politiikalla tähdätään.
VTT Sigrid Kaasik-Krogerus toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.
Artikkelin alkuperäinen versio on julkaistu otsikolla ”Kuvitellut Pohjoismaat Viron presidenttien puheissa” Idäntutkimus-lehden numerossa 2 vuonna 2017, ja sille on myönnetty Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seuran (VIETS) parhaan vuosina 2017–2018 lehdessä julkaistun artikkelin palkinto.
