Kun Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy nousi valtaan, hän puhui avoimuudesta ja halusi tuulettaa kabinettipolitiikkaa. Nyt hänet on itse tuomittu lahjonnasta. Tuomio enteilee ranskalaisen poliittisen kulttuurin muutosta, jota kansalaisliike keltaliivitkin on peräänkuuluttanut.
Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy sai viime vuonna tuomion lahjonnasta Pariisissa. Sarkozya odottavat myös uudet syytteet vaalirahoitusrikkeistä myöhemmin tässä kuussa.
Sarkozyn tuomio koskettaa ennen kaikkea Ranskan presidentti-instituutiota. Ranskan poliittisen järjestelmän ongelmat kiteytyivät keltaliivien protesteissa. Mielenosoittajien keltaliiveillä, jonka mukaan he saivat nimensä, oli ennen kaikkea symboliarvoa, sillä ne vastustivat elitismiä ja ”poliittista luokkaa”.
Presidentti Hollande perusti vuonna 2013 PNF:n eli Parquet National Finacieren valvomaan julkista rahankäyttöä. Sarkozyn rahankäyttö tuli PNF:n tutkittavaksi.
Edes entinen presidentti ei ole koskematon lain edessä.
Sarkozyn tuomiolla onkin tarkoitus osoittaa, että laki on kaikille sama ja edes entinen presidentti ei ole koskematon lain edessä. Tuomion asettamisella juuri nyt voi olla pyrkimys säilyttää Ranskan kansalaisten usko poliittisiin instituutioihinsa, ja osoittaa, että valtionpäämies on kansalainen siinä missä muutkin. Osansa on myös keltaliiveillä, jotka ovat tuoneet kritiikin näkyväksi.
Valtionpäämiehet oikeudessa
Ranskan valtionpäämiehistä tuomion lahjonnasta on aiemmin vuonna 2011 saanut aiemmin esimerkiksi presidentti Jacques Chirac. Ranskassa istuvaa valtionpäämiestä ei voi asettaa syytteeseen, joten syytesuojansa menetettyään Chirac sai syytteen lahjonnasta kausiltaan 1977-1995 Pariisin kaupunginjohtajana. Terveydellisistä syistä entinen valtionpäämies ei joutunut vankilaan.
Nicolas Sarkozyn lähipiiristä syytteen rahan salakuljetuksesta on saanut muun muassa diplomaatti Boris Boillon, jonka lempinimi oli ”Sarko Boy” ja hänen entinen pääministerinsä Francois Fillon.
Ranskalaiset valtionpäämiehet eivät toki ole tässä suhteessa poikkeus kansainvälisesti. Lahjonnasta syytteen ovat saaneet esimerkiksi Israelin Benjamin Netanyahu ja Italian Silvio Berlusconi. Berlusconi ei joutunut istumaan tuomiotaan korkean ikänsä ja vanhentuneiden syytösten takia. Vaikka presidentti Donald Trump välttyi kongressin virkasyytteiltä kahdesti, hänellä on todennäköisesti edessä useampi kanne siviilioikeudessa.
Sarkozylla ei paluuta politiikkaan
Sarkozy oli Jacques Chiracin nuori sisäministeri 2002–2007, joka halusi sanojensa mukaan laittaa lähiöt kuriin Kärcher-painepesurilla. Sarkozyn presidentinvaalikampanja oli dynaaminen ja hän sai esimerkiksi kilpailevan Parti Socialiste -puolueen (PS) jäsenet kuulostamaan ajastaan jääneiltä. Sarkozy flirttaili avoimesti kansallismielisen Front Nationalen kanssa ja ehdotti myös DNA-testejä siirtolaisille. Hänen aikanaan Ranskaan tuli esimerkiksi burkakielto.
Presidentinvaaleissa 2007 hän käytti sanaa ”rupture”, repeämä, kuvaamaan murrosta, joka lisäisi ranskalaisen poliittisen kulttuurin avoimuutta. Sarkozy puhui avoimuudesta ja halusi tuulettaa kabinettipolitiikkaa.
Presidentti sai nopeasti vuonna 2007 lehdistössä lempinimet ”Sarko le americaine” ja ”bling-bling”-presidentti, koska katsottiin, että hän halusi taata lähinnä etuudet maan rikkaille ja että hän hengaili uusrikkaiden kanssa. Presidentinvaalien 2007 voiton jälkeen hän kertoi menevänsä mietiskelemään luostariin, mutta menikin miljonääriystävänsä huvijahdille.
Sarkozy puhui avoimuudesta ja halusi tuulettaa kabinettipolitiikkaa.
Sarkozy kuitenkin toimeenpani useita uudistuksia ja uudisti sisäministerinä 2003 esimerkiksi Ranskan islamia koskevia instituutioita sekä organisoi esimerkiksi ensi kertaa Ranskan tasavallan muslimien neuvoston, joka päättää esimerkiksi imaamien koulutuksesta.
Sarkozylla oli puolueensa sisällä omat kannattajansa. Vuosina 2014–2016 Sarkozy johti puolueensa uudistusta, jossa UMP-puolue – Union pour un Mouvement Populaire, suomalaisittain Kansanliikkeen unioni – vaihtoi nimensä muotoon Les Republicains, tasavaltalaisiksi.
Sarkoberlusconismi
Ranskalainen sosiologi Pierre Musso on luonnehtinut Sarkozyn tyyliä ”sarkoberlusconismiksi”, jolla tarkoitetaan tietynlaista eliitin sulkeutunutta hallitsemistapaa ja henkilökultin korostuneisuutta sekä Yhdysvaltojen ihailua. Termi yhdistää sekä Sarkozyn että Italian entisen ja pahamaineisen pääministerin Silvio Berlusconin. Musso katsoo, että sekä Sarkozy että Berlusconi edustavat tietynlaista bonapartismia, minän ylivaltaa, jossa yhdistyy sekä katolisuus että toisaalta yrittäjyys sekä henkilökohtainen kultti. Sarkosismiksi luonnehdittiin Sarkozyn johtamistapaa, joka teki hänestä Ranskan eniten kansaa jakaneen presidentin.
Sarkozy ja Berlusconi toivat median ja kuvat sekä television poliittisen vallan ytimeen.
Professori Musso on analysoinut sarkoberlusconismia kolmessa kirjassaan. Yksi näistä käsittelee sitä, miten Sarkozy ja Berlusconi toivat median ja kuvat sekä television poliittisen vallan ytimeen. Musso puhuu telepopulismista, joka tarkoittaa sitä, miten todellisuutta hallittiin kuvilla ja se saatiin näyttämään halutulta. Musson mukaan molemmat ovat populisteja, joilla on vankat kannattajansa, joilla on usko johtajaansa. Tätä kuvaa esimerkiksi se, että Sarkozyn kannattajat menivät televisiostudioihin tuomion julistamisen jälkeen ja Berlusconin kannattajat valtasivat maistraatin.
Pipolisation ja Paris Match
Sarkozy toi kuvienhallinnan ja tarinankerronnan ranskalaisen poliittisen vallan ytimeen. Hänen neuvonantajanaan toimi Henri Guaino, joka kopioi idean Hollywoodista. Christian Salmon on kutsunut tekniikkaa nimellä storytelling – tarinankerronta. Sarkozy nähtiin kättelemässä ihmisiä maatalousnäyttelyssä, lenkillä ja vaimonsa kanssa viettämässä iltaa sekä ajelemassa vespalla.
Tarinankerronta oli esillä esimerkiksi silloin, kun Sarkozy toi vuonna 2007 esiin naisystävänsä Carla Brunin Disneylandissa. Paikka oli tarkkaan harkittu, sillä Sarkozyn kannatus oli alamaissa ja Ranska hiljentyi jouluun eikä suuria uutisaiheita ollut. Parista muodostui onnistunut mediakuva, vaikka Sarkozya kritisoitiin amerikkalaisuudesta Disneylandin valitsemisen vuoksi.
Pipolisationilla viitataan yksityisyyden julkisuuteen, eli poliitikot esitetään julkisuuden henkilöinä yksityisyytensä kautta. Tämä oli uutta Ranskassa, jossa poliitikoilla oli korkea yksityisyydensuoja ja varsinaista keltaista lehdistöä ei ollut.
Presidenttinä Sarkozystä oli usein mittavia kuvatarinoita Paris Match -lehdessä, joka on nyt noussut puolustamaan häntä. Lehti oli mukana luomassa Sarkozystä eräänlaista presidenttikulttia ja käytti hänestä esimerkiksi ilmaisua ”star”, tähti.
Sarkozyn politiikasta puhuttiin yleisesti termillä ”pipolisation”, joka tulee englannin sanasta people (lausutaan ranskalaisittain pipol) ja viittaa People-lehteen. Pipolisationilla viitataan yksityisyyden julkisuuteen, eli poliitikot esitetään julkisuuden henkilöinä yksityisyytensä kautta. Tämä oli uutta Ranskassa, jossa poliitikoilla oli korkea yksityisyydensuoja ja varsinaista keltaista lehdistöä ei ollut.
Sarkozyn median käyttö ja näyttävä elämäntyyli loi ”superpresidenttiyttä”, joka meni kansan mielestä liian pitkälle — lopulta yleisö kyllästyi Sarkozyn jatkuviin tempauksiin.
Seuraavan presidentin Francois Hollanden suurin ansio vaaleissa vaikutti olevan, että hän oli muihin ehdokkaisiin nähden ”vähiten Sarkozy” ja ”normaali”. Hollande sai kansan piirissä lempinimen ”Flan”, jolla kuvattiin vanukasta.
Les Republicains -puolue kriisissä
Sarkozyn tuomio on ennen kaikkea isku Les Republicains -puolueelle. Vuoden 2017 vaaleissa saman puolueen Francois Fillon jäi vaimonsa kanssa kiinni ”fiktiivisistä työntekijöistä”. Samasta asiasta syytteeseen ovat joutuneet Marine Le Pen ja Chirac. Palkkaa on siis maksettu työntekijöille, jotka eivät ole oikeasti olemassa.
Myöhemmin tässä kuussa Sarkozya syytetään yli 50 miljoonan euron käyttämisestä vuoden 2012 presidentinvaalikampanjaan, jonka hän hävisi Hollandelle niin kutsutussa Bygmalion-tapauksessa. Summa on yli kaksinkertaisesti enemmän kuin on sallittua.
Sarkozysta toivottiin aiemmissa skandaaleissa ryvettyneen puolueensa pelastajaa.
Sarkozyn nimi oli aiemmin pysynyt pinnalla puolueen kabinettineuvotteluissa ja hänestä toivottiin pelastajaa puolueelle ja mahdollista presidenttiehdokasta vuonna 2022.
Ennen kaikkea Fillonin jääminen kiinni lahjonnasta oli isku puolueen katoliselle siivelle. Ranskassa on niin sanottuja , joille ei ole löytynyt ehdokasta. Zombie-katoliset ovat sosiologi Emmanuel Toddin mukaan katolisia, jotka eivät käy kirkossa, mutta toteuttavat katolisia arvoja elämässään ja heidän on kasvatettu katolisiin arvoihin. Heille Macron oli liian liberaali ja osa jätti juuri tämän takia äänestämättä viime vaaleissa.
Uusi poliittinen kulttuuri
Sarkozyn tuomio enteilee ennen kaikkea ranskalaisen poliittisen kulttuurin – etenkin vastuuvelvollisuuden – uudistumista. Se tarkoittaa myös, että keltaliivien asettama haaste on kuultu. Toisaalta kun ennen avoimen poliittisen kulttuurin ja meritokratian puolesta puhunut presidentti tuomitaan lahjonnasta, Sarkozyn tuomio osoittaa keltaliivien olleen ainakin osin oikeassa eliitinvastaisuudessaan.
Tuomio heittää varjon myös presidentti Macroniin. Miesten läheisistä väleistä kertoo se, että Sarkozy esimerkiksi edusti Macronia ja siten virallisesti Ranskaa Georgian presidentin virkaanastujaisissa. Molemmille presidenteille on yhteistä se, että he ovat Algerian sodan (1958) jälkeisen Ranskan viidennen tasavallan presidenttejä, joilla on vahva asema.
Keltaliivien asettama haaste on kuultu.
Toisaalta Ranskan lehdistön vahvistunut asema näkyy siinä, että aiemmin ”herrasmiessopimuksin” silotellut eliitin skandaalit tulevat julki. Siinä missä presidentti Francois Mitterrandin aviotonta tytärtä suojeltiin julkisuudelta vuoteen 1997 asti ennen hänen täysi-ikäisyyttään, vuonna 2008 Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtaja Dominique Strauss-Kahn, josta uumoiltiin sosialistien presidenttiehdokasta, sai erota virastaan seksiskandaalin myötä.
Vaalit 2022
Vuoden 2022 presidentinvaaleihin on tällä hetkellä runsas vuosi. Virallisesti ehdokkuutensa on ilmoittanut vain Rassemblement National -puolueen Marine Le Pen. Le Penin puolue uudistui kesällä 2018, jolloin se uudisti nimensä Front National (FN) nykyiseen muotoonsa häivyttääkseen siihen liitettyä stigmaa.
Istuva presidentti Emmanuel Macron puolustanee virkaansa. Hänen puolueensa La République En Marche! (LREM) on tosin alamaissa ja mahdollisesti Macron saa taakseen toisen liikkeen.
Mikäli vaaleista tulee Le Penin ja Macronin välinen kaksinkamppailu, se voi lisätä kahtiajakoa Ranskassa entisestään ja moni voi jättää äänestämättä. Äänestysprosentti on muutenkin jäänyt viime aikoina matalaksi.
Mikäli vaaleista tulee Le Penin ja Macronin välinen kaksinkamppailu, se voi lisätä kahtiajakoa Ranskassa entisestään ja moni voi jättää äänestämättä.
Varteenotettavia ehdokkaita ovat myös vasemmiston Anne Hidalgo ja laitavasemmiston edellisistä presidentinvaaleistakin tuttu Jean-Luc Melenchon.
Myös odottamatonta voi tapahtua – viimeksi presidentinvaaleja pidettiin valmiiksi Fillonin ja Le Penin kaksinkamppailuna, mutta asetelmat muuttuivat juuri Fillonin lahjontasyytösten vuoksi. Silloin esiin rynnisti oikeisto-vasemmisto-asetelman takaa juuri Emmanuel Macron.
VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli 2018–2020 Sorbonnen yliopistossa.
