Suomalaiset puolueet ja sosiaalinen media

Camilo Jimenez / Unsplash
Lukuaika: 4 min.

­­­­Kuluvan vuosituhannen aikana poliittinen osallistuminen ja vaikuttaminen ovat siirtyneet yhä voimakkaammin verkkoon ja erityisesti sosiaaliseen mediaan. Puolueet eivät pysty enää vaikuttamaan poliittiseen agendaan samalla tavalla kuin ennen, sillä poliittiset teemat nousevat keskusteluun usein sosiaalisen median kautta.

Edustuksellisessa demokratiassa puolueet voidaan ensisijaisesti ymmärtää valtion ja kansalaisyhteiskunnan yhdistävinä siteinä, joiden kautta kansalaisten tavoitteet välittyvät yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Tätä nykyä julkisen mielipiteen määrittelykamppailut ovatkin siirtyneet merkittävissä määrin sosiaalisen median tarjoamiin vuorovaikutuksellisiin tiloihin, joissa yksittäisillä kansalaisilla on aiempaa laajemmat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä muokata myös yksittäisten puolueiden linjaa.

Periaatteessa kuka tahansa, kuten esimerkiksi puolueen kannattaja tai vastustaja, voi pyrkiä osallistumaan puoluetta koskevaan määrittelyyn. Siksi arvioitaessa sosiaalisen median merkitystä julkisessa keskustelussa puoluekoneistojen ja yksittäisten kärkipoliitikkojen aktiivisuutta olennaisempaa on se, miten kansalaiset, puolueiden kannattajat sekä jäsenet käsittelevät, muokkaavat ja välittävät poliittisia viestejä ja sisältöjä sosiaalisessa mediassa.

Periaatteessa kuka tahansa, kuten esimerkiksi puolueen kannattaja tai vastustaja, voi pyrkiä osallistumaan puoluetta koskevaan määrittelyyn.

Sosiaalisen median aikakaudella myös puoluejäsenyyden merkityksen voidaan nähdä olevan muuttumassa. Ensinnäkin tutkimukset osoittavat, että jäsenmäärien laskiessa yksittäisten puoluejäsenten merkitys puolueissa on lisääntynyt. Toisaalta voidaan myös nähdä, että sosiaalisessa mediassa ero jäsenien ja kannattajien välillä on hälvenemässä: puolueiden aktiivisista kannattajista ja jäsenistä voidaan nähdä muodostuneen puolueen ”online-suurlähettiläitä”, jotka kykenevät laajasti vaikuttamaan omissa verkostoissaan, levittämään viestejä sekä lisäämään puolueen kannatusta. On havaittu, että sosiaalisen median aikakaudella jäsenten sijaan kannattajat tekevätkin määrällisesti suurimman työn puolueiden kampanjoinnissa.

Eri puolueissa näiden ”suurlähettiläiden” merkitys vaihtelee suuresti. Sosiaalisen median aktiivisuudessa selkein jakolinja puolueiden välillä muodostuu niin sanottujen uusien ja vanhojen eduskuntapuolueiden välille. Uudempien eduskuntapuolueiden – eli vihreiden, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton – kannattajat ja jäsenet toimivat selkeästi aktiivisemmin sosiaalisessa mediassa. Uudemmissa suomalaisissa puolueissa kannattajat seuraavat yhteiskunnallista keskustelua, osallistuvat keskusteluun sekä jakavat poliittista sisältöä perinteisten suurten puolueiden kannattajia useammin.

Sosiaalisen median aikakaudella jäsenten sijaan kannattajat tekevät määrällisesti suurimman työn puolueiden kampanjoinnissa

Koska uudempien puolueiden kannattajat ovat aktiivisempia, näille puolueille tärkeät asiakysymykset, kuten ilmastonmuutokseen ja maahanmuuttoon liittyvät kysymykset, korostuvat julkisessa keskustelussa. Useat poliittiset teemat nousevatkin ensin laajaan poliittiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa, josta ne sitten leviävät myös perinteiseen mediaan.

Toisaalta vaikka uudempien puolueiden kannattajat ja jäsenet ovat aktiivisia sosiaalisen median poliittisissa keskusteluissa, vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten puolueorganisaatiot ovat edelleen varsin perinteisiä. Suomalaisista eduskuntapuolueista erityisesti Liike Nyt on pyrkinyt aktivoimaan kansalaisia ja lisäämään kannattajien poliittista osallistumista teknologian ja sosiaalisen median avulla. Kansainvälisesti tunnetuin esimerkki suoraa internetdemokratiaa hyödyntävästä puolueesta on Italian viiden tähden liike, joka on saavuttanut merkittävän aseman poliittisella kentällä uusien aktivointikeinojen avulla.

 

Sosiaalinen media vaikuttaa puolueiden välisiin suhteisiin

Sosiaalisen median merkitystä puolueiden välisissä suhteissa voidaan lähestyä puolueiden samankaltaistumisen ja toisaalta polarisaation kautta. Politiikantutkimuksessa ja myös julkisessa keskustelussa on jo ainakin 1970-luvulta alkaen keskusteltu siitä, että puolueet ovat muuttuneet yhä enemmän toisiaan muistuttaviksi yleispuolueiksi. Samankaltaistuminen on mahdollista nähdä ongelmana, koska sen oletetaan vähentävän lopulta ihmisten kiinnostusta politiikkaan.

Keskustelu puolueiden samankaltaistumisesta on kuitenkin selvästi hiljentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Sosiaalisen median aikakaudella samankaltaistumisen sijaan julkisessa keskustelussa korostuu puhe polarisaatiosta.

Sosiaalisessa mediassa keskimääräistä äärimmäisemmät arvot korostuvat puolueiden kannattajien puheenvuoroissa.

Polarisaatiolla viittaamme siihen, miten puolueet sekä niiden kannattajat ajautuvat yhä etäämmälle toisistaan, mikä voi puolestaan synnyttää voimakkaita vastakkainasetteluja eri ihmisryhmien välille.

Sosiaalisessa mediassa ihmisryhmät ovat etääntyneet toisistaan erityisesti arvoliberaalisuuteen ja postmaterialismiin liittyvissä kysymyksissä. Politiikan tutkijat Pippa Norris ja Ronald Inglehart ovatkin kuvanneet, miten populismin nousua voidaan selittää myös kulttuurisena vastaiskuna pitkään jatkuneelle arvoliberalisoitumiselle länsimaisissa yhteiskunnissa. Onkin nähtävissä, että nämä arvokysymykset erottelevat selkeästi puolueita, eli perussuomalaisia sekä toisaalta vihreitä ja vasemmistoliittoa, toisistaan myös Suomessa.

Populismin nousua voidaan selittää myös kulttuurisena vastaiskuna pitkään jatkuneelle arvoliberalisoitumiselle länsimaisissa yhteiskunnissa.

Osaltaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa puolueiden välistä arvopoliittista kamppailua syventää se, että keskimääräistä äärimmäisemmät arvot korostuvat puolueiden kannattajien puheenvuoroissa. Aktiiviset osallistujat ovat esimerkiksi perinteistä vasemmisto-oikeisto-jakolinjaa jäsentävissä sosiaali- ja talouspoliittisissa kysymyksissä radikaalimpia kuin saman puolueen kannattajat keskimäärin. Lisäksi vihreiden, kokoomuksen ja vasemmistopuolueiden kannattajissa ne, jotka osallistuivat poliittisesti sosiaalisessa mediassa, olivat liberaalimpia kuin ne, jotka eivät osallistuneet.

Sen lisäksi, että sosiaalinen media itsessään on muuttanut poliittisen osallistumisen tapoja, se on myös vaikuttanut siihen, miten ja millä keinoin politiikassa keskustellaan. Aggressiivisen ja provokatiivisen puheen suosiminen sosiaalisessa mediassa on osaltaan vaikuttanut myös suomalaisten puolueiden välisiin suhteisiin ja erityisesti puolueiden välisiin jännitteisiin.

Perussuomalaisten kannattajat eivät koe vihapuhetta samanlaisena ongelmana kuin muiden puolueiden kannattajat keskimäärin.

Se, millainen puhe nähdään sopivana politiikassa ja sosiaalisen median keskusteluissa, vaihtelee erityisesti perussuomalaisten ja muiden puolueiden kannattajien välillä. Perussuomalaisten kannattajat eivät esimerkiksi koe vihapuhetta samanlaisena ongelmana kuin muiden puolueiden kannattajat keskimäärin ja puolueen kannattajien käyttäytyminen eroaa provokatiivisuudessaan muiden puolueiden kannattajista. Näistä lähtökohdista ei ole yllättävää, että eri ideologioita kannattavat ryhmät eriytyvät toisistaan.

 

Poliittisen osallistumisen muutokset muuttavat puolueita lähitulevaisuudessakin

Sosiaalisen median merkityksen kasvu näkyy odotettavasti puoluetoiminnassa lähitulevaisuudessakin. Erilaiset, pääasiallisesti sosiaalisessa mediassa toimivat poliittiset liikkeet luultavasti lisäävät merkitystään entisestään. Samoin odotettavissa on, että sellaiset puolueet, joiden jäsenet ja kannattajat toimivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, saavat jatkossakin enemmän valtaa määritellä yhteiskunnallista keskustelua ja sen sisältöjä.

Lisäksi puolueet ja sosiaaliset liikkeet voivat hyötyä toisistaan: liikkeet pystyvät puolueiden kautta vaikuttamaan formaaliin päätöksentekoon, kun puolueet voivat puolestaan sosiaalisen median liikkeiden kautta tukea tavoitteitaan formaalin politiikan ulkopuolella. Ne puolueet, jotka pystyvät solmimaan tällaisia symbioottisia suhteita uusien sosiaalisen median liikkeiden kanssa, voivat saada merkittävää etua tulevaisuuden poliittisissa kamppailuissa.

Odotettavissa on, että sellaiset puolueet, joiden jäsenet ja kannattajat toimivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, saavat jatkossakin enemmän valtaa määritellä yhteiskunnallista keskustelua ja sen sisältöjä.

Lopuksi on kuitenkin syytä todeta, ettei sosiaalisen median merkitystä kannata myöskään liioitella, kun puhutaan poliittisen osallistumisen muutoksesta ja puolueiden välisistä eroista. Lopulta perinteiset poliittisen osallistumisen keinot, kuten äänestäminen, sekä perinteiset poliittiset toimijat, kuten puolueet, eivät ole hävinneet eivätkä suurella todennäköisyydellä tule häviämään mihinkään.

Artikkeli on osa Sosiaalinen media ja politiikka -juttusarjaa.

Dosentti Arttu Saarinen toimii yliopisto-opettajana Turun yliopiston taloussosiologian yliopisto-opettajana ja on viime vuodet vetänyt Poliittiset kuplat ja media -hanketta. Hän on myös Politiikasta-lehden toimituskunnan jäsen.

Ilkka Koiranen on tohtorikoulutettava Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*