Antti Eskola – osallistuvan yhteiskuntatieteilijän muotokuva

Kuva: Vastapaino
Lukuaika: 3 min. 

Arvio: Pertti Alasuutari, Matti Alestalo, Harri Melin & Oili-Helena Ylijoki (toim.): Antti Eskola – Intellektuellin muotokuva. Vastapaino, 2019.

Antti Eskola oli tuottelias oppikirjojen tekijä ja aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuja, jonka keskustelukirjat puhuttelivat suurta yleisöä ja herättivät tunteita puoli vuosisataa.

Antti Eskola, yksi modernin suomalaisen sosiologian ja sosiaalipsykologian perustajista, kuoli viime vuoden syyskuussa Tampereella 84-vuotiaana. Esipuheen viimeisimpään kirjaansa Vanhanakin voi ajatella hän päiväsi viikko ennen kuolemaansa.

Syyskuun alussa ilmestyi hänen kollegoidensa kirjoittama muistokirja Antti Eskola – Intellektuellin muotokuva.

Eskola valitsi elämäntehtäväkseen lukemisen, ajattelemisen ja kirjoittamisen. Professorin virassa ollessaan hän ehti kirjoittaa kaksikymmentä kirjaa ja eläkkeellä vielä kymmenen. Muistokirjassa Eskolan akateemista ja yhteiskunnallista merkitystä eritellään hänen kirjojensa kautta.

Muistokirjassa Eskolan akateemista ja yhteiskunnallista merkitystä eritellään hänen kirjojensa kautta.

Kirjat on jaettu teemoittain eri kirjoittajille, jotka kirjoittavat niistä tiiviit analyysit. Eskolan tie angloamerikkalaisen sosiologian markkinoijasta 1960-luvun lopun radikalismin kautta uusien avauksien etsijäksi tulee havainnollisesti kuvatuksi. Suppeudestaan (125 sivua) huolimatta teos avaa myös laajempia näkökulmia suomalaisen yhteiskuntatieteen käänteisiin ja paradigman vaihdoksiin.

Eskolan 1960-luvun alussa kirjoittamat Sosiologian tutkimusmenetelmät 1 ja 2 olivat ensimmäisiä suomeksi kirjoitettuja alan oppikirjoja. Näistä selkeästi ja elävästi kirjoitetuista kirjoista 1960- ja 1970-luvuilla yhteiskuntatieteiden opiskelijat oppivat tutkimusmenetelmät. Tentittäviin kirjoihin kuuluivat myös Eskolan myöhemmät sosiaalipsykologisemmin suuntautuneet kirjat.

Marxismi-leninismin portilla

1970-luvun kirjoissaan Eskola tekee pesäeroa aikaisemmin opettamiinsa tilastollisiin haastattelu- ja kyselytutkimuksiin sekä kvantitatiivisiin menetelmiin. Tilalle ovat tulleet ymmärtävä sosiologia ja marxilainen yhteiskuntatiede. Käänteen taustalla ovat maailmanlaajuisen opiskelijakapinan hullut vuodet, joihin Eskola osallistui muun muassa julkaisemalla kolme pamflettia.

Pamfleteissaan hän kulkee poliittisesti vasemmalle niin pitkälle, että on lopulta marxismi-leninismin portilla. Järkiperäisyyden propagandistin ajattelutavan yhtäkkinen muutos hämmästyttää muistokirjan kirjoittajia. Anssi Peräkylä ja Johanna Ruusunen kysyvät, mitä tapahtui, kun 1960-luvun tutkimusten ja oppikirjojen selkeys ja konkreettisuus vaihtui muutamassa vuodessa abstraktiksi ja asenteelliseksi kuvaukseksi työväenluokkaan sitoutuneesta tieteenharjoituksesta? ”Meillä ei ole vastausta”, he toteavat alistuneesti.

Risto Alapuro löytää vastauksia suomalaisen opiskelijaradikalismin erityisluonteesta. Opiskelijaliikehdinnän alkaessa maailmalla 1960-luvulla täällä oli yhtäältä suuri kommunistinen liike mutta samaan aikaan erittäin antikommunistinen sivistyneistö. Tämä Suomen erityispiirre pohjautui sisällissotaan eikä samanlaista yhdistelmää ollut muualla.

Eskolan kulkema polku ei ollut ainutlaatuinen vaan yleisempi intellektuellien reagointi yhteiskunnallisessa myllerryksessä. Eskola ei kuitenkaan päässyt koskaan eroon ”porvarillisesta yhteiskuntatieteestä”, joten viimeinen askel jäi ottamatta ja lopullinen poliittinen sitoutuminen tekemättä.

Uusien suuntien etsintää

Kun marxismista ei näyttänyt löytyvän ratkaisuja yhteiskunnan ja yhteiskuntatieteiden ongelmiin, hakeutui Eskola 1980-luvulla uusien suuntien etsintään. Teoksissaan Vuorovaikutus, muutos, merkitys (1982) ja Persoonallisuustyypeistä elämäntapaa (1985) hän jäsensi merkityksen käsitettä ja kehitteli elämäntavan tutkimusta.

Merkityksen käsite edusti tuolloin vielä uudenlaista näkökulmaa sosiaalisiin ilmiöihin, mutta sittemmin siitä on tullut yksi sosiaalipsykologian ydintermeistä. Eskola tarkasteli merkityksen käsitettä yhtäältä sosiaalisen toiminnan ja toisaalta yksilöpsykologian näkökulmasta. Asiat saavat erilaisen merkityksen riippuen siitä, millaisen kokonaisuuden osia ne ovat ja millaiseen toiminnalliseen logiikkaan ne liittyvät.

Eskola on vaikuttanut kirjoillaan tavalla tai toisella useimpien suomalaisten yhteiskuntatietelijöiden ajatteluun.

Eskola on vaikuttanut kirjoillaan tavalla tai toisella useimpien suomalaisten yhteiskuntatietelijöiden ajatteluun. Pertti Alasuutarin tavoin moni muukin voi todeta: ”Ei ole yhtään toista suomalaista yhteiskuntatieteilijää, joiden teoksia minulla olisi yhtä monta hyllyssä.”

Eskolan laaja kirjallinen tuotanto jakautuu nimikemäärällä laskien melko tarkkaan kahteen osaan. Yhden osan muodostavat hänen tieteellinen tuotantonsa ja oppikirjansa, toisen osan hänen yhteiskunnalliset keskustelukirjansa. Juha Suorannan mukaan Eskola ei pitänyt käsitteestä pamfletti vaan korosti kirjoittavansa keskustelukirjoja.

Omakohtaisuuden korostuminen

Eläkkeelle siirryttyään Eskola yllätti vanhat lukijansa ja löysi uusia lukijoita julkaisemalla kolme uskontoa käsittelevää kirjaa. Hänen lapsuuden kotinsa hämäläisellä pientilalla oli uskonnollinen, mutta hän oli itse eronnut kirkosta. Hän otteli kuitenkin uskon asioiden kanssa koko ikänsä ja liittyi 2000-luvun alussa takaisin kirkkoon, vaikka ei uskonutkaan ”niin kuin kirkko opettaa”.

Eskolalle ominainen tapa kirjoittaa oli yhdistellä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tuloksia, ajankohtaisia havaintoja yhteiskunnasta ja oman elämänsä kuvauksia. Viimeisissä teoksissa omakohtaisuus sai entistä hallitsevamman roolin. Kannattaa tutkia sitä elämäntilannetta ja yhteiskuntaa, missä kulloinkin eli, ja suhteuttaa se aikakauden muuhun ainekseen.

Eskolan kaksi viimeistä kirjaa käsittelivätkin vanhuutta. Viimeisimmän Vanhanakin voi ajatella (2019) hän on rakentanut niin kuin se olisi kirjoitettu yhden päivän aikana, aamusta iltaan. Päivän mittaan vanha mies hoitaa arkisia askareita sekä pohdiskelee maailman menoa ja erityisesti vanhuutta. Häntä ei huoleta niinkään itse kuolema vaan se, minkälaisia vaiheita ennen kuolemaa joutuu kokemaan.

Eskola pyrki koko elinikänsä kehittelemään yhteiskunnan ja ihmisen tutkimiseen soveltuvia lähestymistapoja. Maailman, yhteiskuntatieteiden ja hänen itsensä muuttuessa muuttuivat myös lähestymistavat ja menetelmät. Perustelut ovat avoimesti ja monipuolisesti dokumentoitu hänen kirjoissaan, joista ne ovat yhteiskuntatieteiden kehityksestä kiinnostuneiden jälkipolvien luettavissa.

Pertti Rannikko on Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan emeritusprofessori.

1 kommentti

  1. Hieno kirjoitus hienosta miehestä hienolta mieheltä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*