Keitä yliopiston tutkimus­henkilökuntaan kuuluu?

Lukuaika: 5 min. 

Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.

Keitä yliopiston tutkimushenkilökuntaan kuuluu ja mitä he tekevät työkseen? Tietyt yliopistojen tyypilliset piirteet ja etenkin henkilökunnan nimikkeet ovat korkeakoulumaailmassa eläville – yleensä – itsestäänselvyyksiä. Siksi ne jäävät helposti epäselviksi sen ulkopuolisille tai tuoreille tulokkaille.

Vaikka tutkijat Suomessa opettavat tyypillisesti paljon, oikeastaan melko vähän tutkijan arjesta välittyy opiskelijoille. Vielä kauempaa yliopistoyhteisöä katsovien tilanne tuskin on merkittävästi parempi. Tutkijanura on kuitenkin – etenkin tutkijoiden itsensä mielestä – muutoksessa.

Olemmekin koonneet tähän Kysy politiikasta -sarjan kirjoitukseen vastauksia kaikille tiedonnälkäisille. Ehkä nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joita et ole uskaltanut kysyä ääneen?

Mitä eroa on väitöskirjatutkijalla, apurahatutkijalla, tutkijalla, postdoc-tutkijalla ja akatemiatutkijalla?

Tutkija on nimike, jolla ei välttämättä ole mitään virallista määritelmää. Periaatteessa siis tutkijaksi voi kutsua itseään kuka tahansa, tutkinnosta huolimatta, koska virallista, suojeltua määritelmää ei ole. Tämän vuoksi medialukutaito tutkijan nimikkeen käytön yhteydessä on usein tärkeää. Tutkija ei siis välttämättä ole väitellyt tohtori.

Kaikki tutkijat eivät myöskään tee tieteellistä tutkimusta, vaan tutkija-nimikettä käyttävät yliopistotutkijoiden lisäksi esimerkiksi valtion organisaatioissa työskentelevät tutkijat. Kuitenkin pääasiassa tutkijalla tarkoitetaan ainakin opinalansa maisterin saavuttanutta henkilöä, jolle jokin tutkimusinstituutio antaa ko. tittelin. Toisaalta myös vapaita – tiettyyn instituutioon sitoutumattomia – tutkijoita on, myös Politiikasta-lehteen kirjoittaneita.

Medialukutaito tutkijan nimikkeen käytön yhteydessä on usein tärkeää.

Yliopistoissa tutkijan nimike yhdistetään yleensä joihinkin muihin määreisiin, mutta käytännössä tutkimustyötä tekevä henkilö, joka on väitellyt tai valmistelee aktiivisesti väitöskirjaa, voi perustellusti kutsua itseään tutkijaksi. Joissain virallisissa tutkimuksellisissa yhteyksissä, kuten tieteellisten lehtien vertaisarvioijana, toimiminen useimmiten edellyttää tutkijalta väitelleen tohtorin arvoa.

Väitöskirjan ja tieteellisten jatko-opintojen suorittaminen on tutkijanuran ensimmäinen askel. Kyse ei ole enää sellaisista opinnoista, mitä tehdään ennen maisteriksi valmistautumista. Käytännössä jatko-opinnot koostuvat pääosin tutkijan työstä eli väitöskirjatutkimuksen tekemisestä. Väitöskirjatutkijaakin tulee siis kohdella tutkimuksen ammattilaisena.

Joissain yliopistoissa tässä uravaiheessa olevista käytetään väitöskirjatutkijan, tohtorikoulutettavan tai nuoremman tutkijan nimikettä osoittamaan, että kyseessä on (yleensä nuorempi) tutkija, joka päätoimisesti tekee väitöskirjaansa. Väitöskirjatutkija ei ole vielä väitellyt, mutta on tutkijakoulutuksessa, minkä päätteeksi hän väittelee erikoisalastaan.

Tutkimuksen tekemiseen liittyy lisäksi tutkimuksen esittelyä seminaareissa ja konferensseissa Suomessa ja ulkomailla, tutkijaverkostojen luomista, seminaarien järjestämistä ja tutkimuksen popularisointia esimerkiksi haastatteluissa ja yleistajuisissa julkaisuissa. Tämä on osa tutkijan ammattiin pätevöitymistä. Monet väitöskirjatutkijat myös opettavat, esimerkiksi omaan tutkimusaiheeseensa liittyen, koska yliopiston työsuhteeseen sisältyy yleensä opetusvelvoite.

Taloudellisesta näkökulmasta väitöskirjatutkijat ovat yliopistojen rahoitukselle merkityksellisiä, sillä jokainen väitellyt väitöskirjatutkija tuo yliopistolleen noin 75 000 euron lisärahoituksen.

Apurahatutkija on tutkija, joka työskentelee apurahalla. Apurahatutkija on siis järjestänyt itse itselleen rahoituksen ulkopuoliselta lähteeltä (tyypillisesti säätiöltä, kuten Koneen Säätiö, joka rahoittaa myös esimerkiksi Politiikasta-lehden toimintaa) joko osana tutkimusryhmää tai -projektia tai omalle henkilökohtaiselle tutkimushankkeelleen. Suurin osa apuraharahoituksella tutkimustyötä tekevistä on uran alkuvaiheessa olevia tutkijoita, mutta apurahatutkijoina toimii myös selvästi kokeneempia tutkijoita.

Suomessa apurahalla työtään tekevien tutkijoiden määrä on nousussa perusrahoituksen vähennyttyä koulutusleikkauksien seurauksena.

Vaikka apurahatutkija on osa yliopistoyhteisöä, hän ei ole työsuhteessa yliopistoon.

Apurahatutkijoiden asema yliopistoissa on toisinaan ongelmallinen, sillä vaikka apurahatutkija on osa yliopistoyhteisöä, hän ei ole työsuhteessa yliopistoon. Monet yliopistot antavat apurahatutkijan käyttöön resurssisopimusta vastaan toimiston ja työkalut (eli tietokoneen) sekä pääsyn yliopiston kirjaston tietokantoihin, joita ilman apurahatutkijan työ olisi vähintäänkin haastavaa.

Postdoc-tutkija on urallaan sen toisessa vaiheessa, millä tarkoitetaan tutkijanuran toista, väittelyn jälkeistä vaihetta, joka kestää noin 3–5 vuotta. Postdoc-tutkijaa (ja tätä aiempia uravaiheita) kutsutaan myös usein tutkijanuran alkuvaiheessa oleviksi tutkijoiksi (early-career researchers).

Postdoc-vaiheessa tutkija pyrkii laajentamaan tutkimuskenttäänsä ja usein myös hankkimaan ohjaus- ja opetuskokemusta. Merkittävät tutkimusrahoitusta myöntävät tahot edellyttävät postdoc-tutkijoilta kansainvälistä liikkuvuutta (eli muuttoa ulkomaille ja tutkimuksen tekemistä ulkomaisessa yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa) tai tutkimusympäristön vaihtoa muuten.

Postdoc-tutkijat voivat saada toimeentulonsa erilaisista lähteistä, mutta tyypillisesti joko palkkasuhteessa yliopistoon tai apurahana joltakin säätiöltä. Jotkut voivat myös tehdä postdoc-tutkimusta muun työn ohella, mutta tämä on jokseenkin harvinaista. Tutkimusrahoituksen saaminen postdoc-vaiheeseen yliopistoilta on osin haastavaa siksi, että postdoc-tutkija ei tuo yliopistoille suoraan rahaa toisin kuin väitöskirjatutkija valmistuessaan.

Tutkijat käyttävät työaikaansa esimerkiksi sidosryhmäyhteistyöhön, tieteellisissä seuroissa ja julkaisuissa työskentelemiseen sekä tutkimusrahoitushakemusten kirjoittamiseen.

Väitelleet tutkijat voivat työskennellä niin opetus- kuin tutkimustehtävissäkin. Tutkimuspainotteisia tehtävänimikkeitä väitelleillä postdoc-vaiheen tutkijoilla ovat muun muassa tutkija ja tutkijatohtori, kun taas opetuspainotteinen tehtävänimike on esimerkiksi yliopisto-opettaja. Yleensä kuitenkin tutkimuspainotteisissa tehtävissä olevat myös opettavat ja ohjaavat opinnäytetöitä ja puolestaan opetustehtävissä olevat tekevät myös tutkimusta.

Eri tutkijanuran vaiheissa olevat tutkijat käyttävät työaikaansa usein huomattavastikin esimerkiksi sidosryhmäyhteistyöhön, tieteellisissä seuroissa ja julkaisuissa työskentelemiseen sekä tutkimusrahoitushakemusten kirjoittamiseen. Tämä on osa tutkijan ammattiin pätevöitymistä, mikä jatkuu postdoc-vaiheessa. Tutkijanuraan sisältyy usein sitä enemmän hallinnollista työtä mitä pidemmälle uraportaissa edetään. Hallinnollinen työ vie käytännössä suuren siivun itse opetus- ja tutkimustyöstä.

Akatemiatutkija on nimike, jota käytetään Suomen Akatemian myöntämän akatemiatutkijarahoituksen saaneista tutkijoista. He ovat palkkasuhteessa yliopistoon, mutta heidän rahoituksensa tulee Suomen Akatemialta. Rahoitus on erittäin kilpailtu, ja sitä voi hakea, kun väittelystä on kulunut 3–9 vuotta.

Akatemiatutkija on tutkijanuran kolmannen uraportaan tehtävä. Muulla kuin Akatemian rahoituksella tutkimusta tekevistä tässä uravaiheessa olevista saatetaan käyttää esimerkiksi nimikettä yliopistotutkija. Opetuspainotteisista tehtävistä yliopistonlehtori on kolmannen portaan tehtävä, samoin apulaisprofessori.

Tutkijan uran neljäs ja korkein porras on puolestaan professorin tai tutkimusjohtajan tehtävä. Akatemiatutkijaa vastaavan rahoituksen voi saada myös professorivaiheessa. Tällaisen rahoituksen saaneen henkilön nimike on akatemiaprofessori.

Mikä on yliopistonlehtorin ja professorin ero? Ovatko kaikki yliopistonlehtorit ja professorit väitelleet? Entä mikä on apulaisprofessori?

Yliopistonlehtori ja professori ovat molemmat yliopiston tehtävänimikkeitä, joihin kuuluu sekä opetusta, opinnäytetöiden ohjausta että tutkimusta. Yliopistonlehtorien ja professorien tehtävien kuva vaihtelee jonkin verran yliopistosta ja oppiaineesta toiseen. Yleensä tehtävänkuvat on rakennettu niin, että professorien työnkuvaan kuuluu enemmän esimerkiksi tutkinto-ohjelmien ja laitosten johtamiseen liittyviä tehtäviä.

Tutkijan uravaiheissa yliopistonlehtori sijoittuu kolmannelle uraportaalle ja professori korkeimmalle neljännelle uraportaalle. Professorin palkkaus on myös yliopistonlehtorin palkkausta selvästi korkeampi.

Tutkijan uravaiheissa yliopistonlehtori sijoittuu kolmannelle uraportaalle ja professori korkeimmalle neljännelle uraportaalle.

Käytännössä yliopistonlehtorin tehtävissä toimii paljon ihmisiä, joilla on professorin tehtävään vaadittava pätevyys, koska akateemisesti hyvin ansioituneita tutkijoita on monilla aloilla huomattavasti enemmän kuin professorin tehtäviä. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että yliopistonlehtorin tehtävät ovat usein muuttuneet entistä vastuullisemmiksi. Yliopistonlehtorista voi edetä professoriksi hakemalla avoimena olevaa professorin tehtävää.

Apulaisprofessori on puolestaan niin sanotulla tenure track eli vakinaistamispolkumenettelyllä rekrytoitu henkilö. Professorin tehtävät avataan hakuun yhä useammin tällä menettelyllä, ja yliopistonlehtorin tehtävän täyttämisen sijaan avataan usein tenure track -haku.

Tämä tarkoittaa sitä, että tehtävään voidaan valita joko suoraan professorin vaatimukset täyttävä henkilö, jolloin hänet palkataan professorin tehtävään. Toinen vaihtoehto on palkata tehtävään aiemmassa uravaiheessa oleva ansioitunut henkilö. Hänet rekrytoidaan aluksi apulaisprofessoriksi 3–5 vuoden työsuhteeseen. Tämän jälkeen hänet vakinaistetaan professoriksi, mikäli hänen katsotaan suoriutuneen hyvin tehtävistään.

Apulaisprofessori on yliopistonlehtorin tehtävän tavoin kolmannen uravaiheen tehtävä. Siihen sisältyy kuitenkin vähemmän opetusta kuin yliopistonlehtorin tehtävään.

Professori, apulaisprofessori ja yliopistonlehtori ovat käytännössä katsoen aina väitelleitä henkilöitä. Yliopistossa saattaa olla opetustehtävissä myös ei-väitelleitä henkilöitä. Heidän nimikkeensä on yleensä yliopisto-opettaja tai lehtori.

Kun on saanut väitöskirjan valmiiksi, niin nimitetäänkö sitten saman tien professoriksi?

Näin usein luullaan, ja tutkijan ura olisikin huomattavasti helpompi, jos näin olisi.

Professorin uravaiheeseen päätyminen on pitkän tien takana ja vaatii merkittävää meritoitumista nykyjärjestelmän vaatimusten mukaisesti.

Lyhyt vastaus on, että ei. Kuten mainittu edellisessä vastauksessa, professorin uravaiheeseen päätyminen on pitkän tien takana ja vaatii merkittävää meritoitumista nykyjärjestelmän vaatimusten mukaisesti. Vuosikymmeniä sitten professoriksi saattoi melkein tullakin nimitetyksi pian väitöskirjan valmistumisen jälkeen. Se kuitenkin johtui siitä, että väitöskirja saatettiin loppuun myöhemmässä uravaiheessa – ei siitä, että professorin tehtävän olisi saanut pelkällä väitöskirjalla.

Professoreiden kokemukset ja mietteet omasta urastaan ovat usein mielenkiintoista luettavaa nuoremmille tutkijoille, mutta myös niille, jotka haluavat oppia tuntemaan yliopistoyhteisön paremmin.

Mikä on dosentti?

Dosentti-sanan näkyvyys on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina, kun julkiseen keskusteluun osallistuneista tutkijoita on piikitelty kaiken maailman dosenteiksi tai päivystäviksi dosenteiksi.

Dosentti ei ole yliopiston tehtävä kuten professori tai yliopistonlehtori, vaan kyse on arvosta.

Dosentti ei ole yliopiston tehtävä kuten professori tai yliopistonlehtori, vaan kyse on arvosta. Arvoa pitää itse hakea. Sen myöntämisestä päättää yliopiston kansleri tai rehtori. Ennen nimitystä kokeneet alaa tuntevat tutkijat arvioivat hakijan tieteelliset näytöt ja kokemuksen.

Dosentti on tohtoria korkeampi arvo. Nyrkkisääntönä voi pitää, että sen voi saada, kun on tehnyt aktiivista tutkimustyötä tohtorin tutkinnon saamisen jälkeen noin toisen väitöskirjan verran. Kyseessä ei tarvitse olla toinen kirja, vaan tutkimus voi olla julkaistu muun muassa vertaisarvioiduissa julkaisuissa. Dosentilta odotetaan myös kokemusta yliopistossa opettamisesta.

Mikä on työelämäprofessori?

Työelämäprofessoriksi voidaan nimetä henkilö kokonaan yliopiston ulkopuolelta. Tämän henkilön ei tarvitse aina olla tohtoriksi väitellyt – paitsi Helsingin yliopistossa tätä edellytetään – mutta väitelleitäkin työelämäprofessoreita on.

Työelämäprofessorin tehtävä on yleensä määräaikainen (ja se voi olla myös osa-aikainen) opetustehtävä, jonka kautta yliopisto voi saada poikkeuksellisen (ja pitkä-aikaisen) talouden, politiikan tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen piirissä meritoituneen ihmisen erikoisosaamista käyttöönsä ja opiskelijoille välitettäväksi.

Koska työelämäprofessori ei ole yliopistolain mukainen professoriin rinnastettava virka, Professoriliitto on ollut tarkka siitä, ettei tehtävää sotketa perinteiseen professuuriin.

Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa. Mikko Poutanen on yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistossa. Talvikki Ahonen on postdoc-tutkija Itä-Suomen yliopistossa. Kaikki kirjoittajat kuuluvat toimituskuntaamme.

Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.

18.10.2019 klo 15.58: Tarkennettu kohtia vertaisarvioijana toimimisesta ja dosentuurin myöntämisestä.

2 Trackbacks / Pingbacks

  1. Kuinka tunnistaa tutkija? – Politiikasta
  2. Mitä yliopiston tutkimus­henkilökunta tekee työkseen? – Politiikasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*