Kuvitellaan ihanteellinen tilanne: metsäala käyttää merkittävästi vähemmän raaka-ainetta, mutta saa enemmän tuloja. Metsän monimuotoisuus kohenee ja hiilensidonta paranee. Kansantalous saa uuden innovatiivisen vientiportfolion metsäteollisuuden uusista korkean jalostusarvon tuotteista. Suomesta tulee korkean profiilin kansainvälinen näyteikkuna kokonaisen teollisuuden alan kestävyyssiirtymästä.

Onko tällainen ihannetila tavoitettavissa? Kyllä on.
Kaksiosaisen kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa esitimme, miten metsäteollisuudella on vääristynyt erityisasema. Tässä toisessa osassa esitämme, miltä kestävyyssiirtymän tehnyt metsäteollisuus näyttää ja millainen teollisuuspoliittinen missio siirtymän mahdollistaa.

Metsäteollisuudella on erinomaiset edellytykset osaamisensa, raaka-ainepohjansa ja maantieteellisen sijoittumisensa puolesta puhtaaseen sähköenergiaan ja polttamattomuuteen perustuvaan tuotantoon. Muutos merkitsee metsäalan tuoteportfolion ja metsänomistajien tulopohjan laajentumista, ja on yhteensopiva luonto- ja ilmastotavoitteiden kanssa.

Edellytykset saadaan käyttöön päättäväisellä uudistustyöllä. Työn toteuttamiseksi ehdotamme kansallista metsämissiota, jolla metsäala päivitetään kestävyystavoitteiden mukaisesti. Ehdotuksemme missiosta perustuu pitkäaikaiseen tiedepohjaiseen suunnittelutyöhön, jota olemme tehneet eri toimijoiden, kuten tutkijoiden, teollisuuden ja politiikan edustajien kanssa.

Metsäalan lupaavat tulevaisuudennäkymät

Helpoin tilanne on mekaanisella puuteollisuudella eli sahoilla. Sahat tuottavat puutavaraa esimerkiksi rakennuksiin, joissa hiili voi säilyä jopa satoja vuosia. Myös huonekalut ja muut puusepäntuotteet ovat hyvin hoidettuina pitkäikäisiä hiilivarastoja. Sivutuotteena syntyvä sahanpuru voidaan sekin tallettaa pysyväluonteisesti rakennuksiin ja huonekaluihin erilaisiksi levytuotteiksi prässättynä. Sahoilla puun kuivaus ja muu energian tarve voidaan kattaa aurinko- ja tuulienergialla, hiekka-lämpöakuilla, lämpöpumpuilla tai vaikkapa datakeskusten hukkalämmöllä. Purkupuu voidaan kierrättää uusiin kestäviin tuotteisiin.

Kemiallisessa eli kuiduttavassa metsäteollisuudessa tilanne on ongelmallisempi. Sen nykyiset tuotteet ovat pääosin lyhytikäisiä, päästäen hiilen nopeasti kiertoon. Kemiallisella metsäteollisuudella on silti erinomaiset edellytykset uudistua. Sen laitokset sijaitsevat jo nykyisellään tärkeissä logistisissa solmukohdissa. Niillä on vahvat sähköyhteydet, pääsy vesivaroihin, maantie- ja rautatieverkot kuljetuksiin, usein myös yhteys paikallisiin lämpöverkkoihin, toisinaan kaasuputkistoonkin.

Kuiduttavan teollisuuden tehtailla on monenlaisia toimintaa. Puusta tehdään paljon muutakin kuin sellupohjaisia papereita ja kartonkeja, kuten erilaisia kemian-, elintarvike ja tekstiiliteollisuuden alaan kuuluvia välijalosteita ja tuotteita, kuten viskoosikuitua ja ksylitolia. Lisäksi tehtaat tuottavat suuren määrän sähköä ja lämpöä.

Fossiiliset raaka-aineet ovat hiilipäästöjensä vuoksi poistumassa sekä polttokäytöstä että kemian raaka-aineina. Kemianteollisuuden vähähiilitiekartan hiilineutraalius-skenaario asettaa raaka-ainekäytön päättymisen vuoteen 2035. Koska fossiilisista hiilivedyistä tehdään kirjaimellisesti tuhansia erilaisia petrokemian tuotteita, avautuu uudistuneelle metsäteollisuudelle petrokemian korvaajana loistava tilaisuus. Se saa puuraaka-aineen muodossa laitoksilleen hiiltä monissa jo valmiiksi pitkälle jalostuneissa yhdisteissä. Lisäksi tarvitaan vetyä, jotta tie biopohjaisiin synteettisiin hiilivetyihin on auki. Vetyä laitoksille saadaan elektrolyysillä vedestä ja sähköstä, joiden käyttöön tehtailla on jo täydet valmiudet.

Metsätehtailla on siis käytössään ihanteelliset resurssit uuteen kierto- ja vetytalouden piirteitä sisältävään tuotantoon: puupohjaisia hiiliyhdisteitä, vettä vedyn tuotantoon, sähköä omalta tontilta ja omasta tuotannosta tontin ulkopuolelta, ja valmiit logistiset verkostot.

Samalla on syytä muistaa, että biopohjaisen hiilidioksidin kierrättämisessä ongelmana on hiilen karkaaminen ilmakehään silloin kun tuotteita käytetään vaikkapa autojen polttomoottoreissa. Kierrätyspolttoaineilla voidaan kuitenkin vähentää fossiilisten käyttöä siirtymävaiheessa.

Toisena jalostuksen haasteena on, että tuoreen puun molekyylirakenne on jalostuksen kannalta monimutkaisempi kuin fossiloituneen biomassan. Tästä syystä puujakeiden jalostaminen fossiilisia korvaaviksi tuotteiksi ei ole ollut suuressa määrin houkuttelevaa. Pullonkaulan avaamiseen tarvitaan niin teknologian kehittämistä kuin markkinoiden luomista.

Metsäteollisuuden toimijoilla on usein myös omistuksessaan metsää ja muita maa-alueita. Näillä ne voivat tuottaa puhdasta sähköä tuuli- ja aurinkovoimalla. Tietyllä metsämaan alueella esimerkiksi tuulienergian tuotanto voi olla moninkertaisesti energiatehokkaampaa kuin puuenergian, eivätkä energian ja puuraaka-aineen tuotanto yleensä poissulje toisiaan.

Metsätehtailla on siis käytössään ihanteelliset resurssit uuteen kierto- ja vetytalouden piirteitä sisältävään tuotantoon: puupohjaisia hiiliyhdisteitä, vettä vedyn tuotantoon, sähköä omalta tontilta ja omasta tuotannosta tontin ulkopuolelta, ja valmiit logistiset verkostot. Tämä on esitetty kuvassa 1 alla.

Kuva 1. Kaavio kemiallisen metsätehtaan monimuotoisesta tuotannosta. Lähde: BIOS-tutkimusyksikkö.

Lisäetua metsäteollisuuden laitoksille antavat niiden mahdollisuudet sähkö- ja muidenkin energiaverkkojen (vety, lämpö) vaihtelevan tuotannon ja kulutuksen tasaajina. Kun markkinat antavat mahdollisuuden sähkön myyntiin, laitos voi tehdä niin kuten nykyäänkin toisinaan tapahtuu. Vastaavasti kun sähkö on halpaa, voi laitos tuottaa varastoitavia energiatuotteita, kuten vetyä ja edelleen hiilivetyjä.

Metsäteollisuus voi käyttää myös omistamiaan metsiä monipuolisesti. Niitä voidaan käyttää puuraaka-aineen, polttamattoman energian ja luontoarvojen (monimuotoisuus, hiilen varastointi) tuotantoon ja virkistykseen aluekohtaisesti ja dynaamisesti.

Miltä metsäala näyttää uudistumisen jälkeen?

Sekä ilmasto- että monimuotoisuussyistä on varmistettava, ettei puuta korjata liikaa. Karkeimmalla tasolla metsät voivat uudistumisen jälkeen jakautua kolmeen pinta-alaltaan kutakuinkin yhtä suureen kategoriaan:

1. Tiukasti suojeltuun metsään.
2. Jatkuvapeitteisesti hoidettuun talousmetsään, jossa ylläpidetään myös luonto- ja virkistysarvoja. Käytössä on ekologisen kestävyyden takaavat sertifikaatit.
3. Puuntuotannolliseen käyttöön priorisoituun talousmetsään.

Metsien taloudellinen arvo hiilinieluna, monimuotoisuusreservinä sekä virkistys- ja maisemakohteena ylittää monin paikoin puun arvon raaka-aineena ja energiana. Tämän arvon mukaisen korvauksen maksaminen metsänomistajalle ja arvoa ylläpitävät hoitotoimet kasvattavat metsänomistajien ja metsäpalveluyritysten tuloja nykytilanteeseen nähden.

Uudistus tarkoittaa puunkäytölle entistä tarkempaa lajittelua. Korjattava puu seulotaan tarkoin niin, että kaikki erilaiset arvoainekset eri puulajeista, eri ikäisistä ja kokoisista rungoista sekä puiden kuoresta saadaan talteen. Puuterminaalit ruokkivat jopa useaa kymmentä erilaista erikoistunutta arvoketjua sahoilla, erikoistuotteiden valmistuksessa, uuttoprosesseissa, kemianteollisuudessa, tekstiiliteollisuudessa ja kuiduttavassa teollisuudessa. Puu ei ole vain massaa, vaan monimutkaisen yhteyttämisprosessin tuottama luonnon jo valmiiksi pitkälle jalostama arvoaines, joka hyödynnetään tarkoin.

Metsätalouden tavoitteena on kasvattaa tukkipuuta laadukkaita pitkäkestoisia tuotteita varten. Sahoilla erilajiset ja -kokoiset puut erotellaan ja niistä tuotetaan eri markkinoille ja käyttökohteisiin sopivia tuotteita liimapuulevyistä järeisiin ikihonkahuonekaluihin. Puun ja tuotteiden laatuun panostetaan, ja Suomessa pystytään jälleen valmistamaan lähes ikuisesti kestäviä ikkunanpuitteita ja muita erikoislujia puutuotteita.

Metsien taloudellinen arvo hiilinieluna, monimuotoisuusreservinä sekä virkistys- ja maisemakohteena ylittää monin paikoin puun arvon raaka-aineena ja energiana.

Kun puun käyttö on koko arvoketjultaan todennetusti kestävällä pohjalla, on puurakentaminen yleisesti ekoteko. Asiakas voi kuitenkin valita myös erityisen ekologisia eri sertifikaatein vahvistettuja tai vaikkapa kierrätyspuuhun pohjaavia puutuotteita. Sahoilla syntyvästä sahanpurusta tehdään erilaisia levyjä ja muita tuotteita. Puutuoteteollisuuden osuus kaikesta puunkäytöstä kaksinkertaistuu nykytasolta ja on yli 30 prosenttia. Arvonlisän nousun ja uusien tuotteiden myötä puutuoteteollisuuden tulovaikutukset kasvavat huomattavasti.

Sellua valmistetaan vain niistä sahojen ja metsätalouden sivuvirroista, joille ei löydy muuta käyttötarkoitusta. Kemiallisen metsäteollisuuden käytettävissä olevan puumassan määrä ja vastaavasti tuotetun sellun määrä laskee noin 30 prosenttia. Puun ligniinin ja hemiselluloosan talteenotto ja jalostaminen mahdollistaa kuitenkin kemiallisen metsäteollisuuden kokonaisliikevaihdon kasvun. Metsäteollisuuden piipunpääpäästöt vähenevät jopa 70 prosenttia, kun mustalipeän ligniini hyödynnetään tuotteisiin polton sijaan. Joissakin prosesseissa päästöjä edelleen syntyy, mutta tämä hiilidioksidi kerätään talteen varastoitavaksi tai tuotteissa hyödynnettäväksi. Lähes suljetussa resurssikierrossa toimivien tehtaiden energian tarve katetaan vähähiilisellä sähköllä sekä energiavarastoilla.

Puun käyttö metsäteollisuuden tai muun yhteiskunnan energiatarpeisiin vähenee noin 80 prosenttia. Puupohjaisella energialla on kuitenkin edelleen tärkeä merkitys vähätuulisten kulutushuippujaksojen aikana sekä tietyissä teollisissa prosesseissa. Puuenergian käyttö on asetuksilla rajattu vain erityisen kalliin energian ajankohtiin sekä poikkeustilanteisiin. Tämä takaa riittävän puun saannin teollisuudelle, vaikka vuosittainen hakkuiden yläraja on asetuksella säädetty monimuotoisuus- ja ilmastotavoitteiden ja kansainvälisten velvoitteiden edellyttämälle tasolle.

Jos hiilinielut vahvistuvat alemman hakkuutason myötä, on mahdollista parinkymmenen vuoden siirtymäajan puitteissa arvioida, voidaanko hakkuumääriä jälleen nostaa talousmetsiksi priorisoiduilla alueilla. Tämä edellyttää, että monimuotoisuustavoitteissa on kokonaisuudessaan onnistuttu. Tässä tapauksessa metsäteollisuuden uudistuminen, uudet arvoketjut sekä resurssi- ja energiatehokkuuden nousu ovat mahdollistaneet metsäalan kokonaisarvonlisän ja tulojen kasvun, vaikka puunkäyttöä on vähennetty. Jos hakkuita voidaan siirtymäkauden jälkeen jälleen lisätä, kasvavat metsäalan tulovaikutukset jopa kaksinkertaiseksi vuoden 2024 tilanteeseen nähden.

Tulojen kasvun keskeinen mahdollistaja on metsänomistajille maksettavat korvaukset hiilinielujen ja monimuotoisuuden ylläpidosta ja fossiilisten tuotteiden käytön vähentämisestä aiheutuva kysynnän ja hinnan nousu sellaiselle biopohjaiselle tuotannolle, jonka ekologisesta kestävyydestä on takeet. Kun metsäalan piipunpääpäästöt käytännössä poistuvat puun polton minimoinnin ja hiilidioksidin talteenoton myötä, voidaan metsien jälleen kasvu-uralle saatu hiilinielu hyödyntää päästövähennystavoitteissa ja tarvittaessa muiden teollisuudenalojen päästöjen kompensoinnissa. Tämä voisi tuottaa noin kahden miljardin euron vuosittaisen tulovaikutuksen, mikäli hiilinielujen arvoksi laskettaisiin noin 100 euroa tonnilta.

Miten liikkeelle?

Metsänomistajalle kehitys näyttää valoisalta. Fossiiliset raaka-aineet poistuvat väistämättä käytöstä, samalla kun sekä kasvavan metsän että kaadetun puun taloudellinen arvo tulevat kohoamaan. Puiden pitkälle kehittämät molekyylit – ligniini, hemiselluloosa ja selluloosa – ovat tarpeellisia yhä korkeamman jalostusarvon tuotteissa. Samalla kasvavalle metsälle löytyy myös muita ansaintamahdollisuuksia.

Kehitys tarkoittaa, että myös metsäteollisuuden kannattaa hakea uutta suuntaa jalostusarvoltaan korkean asteen tuotteista. Tähän kannustaa myös suomalaisen metsän edelleen kansainvälisessä vertailussa suhteellisen hidas kasvu.

Metsäalan jalostusarvon nostamista on kaavailtu jo vuosikymmeniä. Silti viime vuosien suunta on ollut jalostusarvoa laskeva paperin kysynnän hiipuessa ja sellun hinnan ollessa hyvä. Uudistumisen pullonkaula ei ole ensisijaisesti uusien tuotteiden puute. Suomesta löytyy niin biopohjaisen kemian, puupohjaisten tekstiilien kuin erilaisten nanosellun käytön innovaatioitakin, myös tuotteistettuina. Monella kohdin ongelmana on kysynnän puute, jonka takana on muualtakin ilmastopolitiikasta tuttu peikko: fossiiliteollisuus.

Petrokemiallinen teollisuus on metsäteollisuuteen verrattuna jättimäinen – seikka joka Suomen perspektiivistä usein unohtuu. Toisin kuin liikennepolttoaineiden jalostus, petrokemiallinen teollisuus muoveineen, maaleineen, liuottimineen ja niin edelleen on myös globaalisti kasvava ala. Sillä on hyvin öljytyt lobbausjärjestöt ja vankka markkina. Esimerkiksi puupohjaisten muovituotteiden on vaikea murtautua markkinoille, jotka ovat jo halpojen ja vakiintuneiden tuotteiden kyllästämiä. Sama koskee tekstiiliraaka-aineiden markkinoita, joista puupohjaisten kuitujen on vaikea vallata alaa.

Tämän pullonkaulan avatakseen Suomen kannattaa toimia aktiivisesti Euroopan unionissa ja kansainvälisesti. Alkuun voitaisiin ottaa käyttöön samanlainen “sekoitevelvoite” kuin polttoaineissakin: tietyn osuuden muovituotteista pitäisi perustua kestävästi tuotettuihin biopohjaisiin raaka-aineisiin.

Ehdotamme, että Suomessa toteutetaan kansallinen metsämissio. Liikkeelle päästään kutsumalla yhteen metsämission kehitysyhtiö, jonka yksiselitteinen päämäärä on aluksi ainakin yhden missiokeskittymän synnyttäminen.

Toisena tutkimuksessa havaittuna ongelmana ovat niin metsän kasvatuksen, kaupan, korjuun kuin jalostuksenkin vakiintuneet toimintatavat, jotka suosivat perinteisiä suuryhtiöitä, ehkäisten uusien toimijoiden esiinnousua. Tarvitaan siis aktiivista teollisuuspolitiikkaa, joka luo edellytykset uusille toiminnoille, oli niiden toteuttaja sitten uusi tai vanha yritys.

Metsien rajallisuus ja niille syntyvät uudet taloudelliset käyttömuodot pitävät puun hinnan koholla, mikä kannustaa jalostusarvoltaan korkeampaan tuotantoon. Teollisuuspolitiikka, joka ottaa tehtäväkseen, missiokseen, metsäalan kestävyyssiirtymän, on avainasemassa. Kotimaassa voidaan heti luoda kysyntäpoliittisia toimia niin puurakentamiseen kuin biopohjaisten hiilivetyjen jalostamiseen.

Laajemmin ottaen kestävyyssiirtymä edellyttää aikaan ja paikkaan sidottujen resurssien tunnistamista ja kehittämistä. Näitä resursseja ovat  luonnonvarojen ohella osaaminen ja olemassa oleva infrastruktuuri. Suomessa selkeimmät edellytykset kestävyyssiirtymän mukaiseen teolliseen uudistumiseen ovat juuri metsäalalla, samaan tapaan kuin vihreä teräs soveltuu keihäänkärjeksi Ruotsissa, jossa kaivokset ja vesivoima ovat tärkeitä. Suomessa on huippuluokan osaamista ja riittävästi raaka-aineita; erityisesti on huomioitava kyky vastata osaamisen kehittämiseen ja menestyvien metsäalan yhtymien ja verkostojen luomiseen.

Suurin osa Suomessa toimivien metsäjättien liiketoiminnasta on Suomen ulkopuolella. Lisäksi suurin osa pörssiyhtiöiden omistuksesta on ulkomailla. Voi olla, että ilman parempaa syytä näiden yhtiöiden intressinä ei ole kestävyyssiirtymään tarvittavien satsausten kohdistaminen juuri Suomeen, vaikka sellaisia investointeja päätettäisiinkin tehdä. Jos näin on, valtion on syytä ottaa teollisuuspoliittinen rooli ratkaisevien pullonkaulojen avaamisessa.

Ehdotamme, että Suomessa toteutetaan kansallinen metsämissio. Liikkeelle päästään kutsumalla yhteen metsämission kehitysyhtiö, johon ovat tervetulleet paitsi start-up-vaiheen yritykset, myös metsäjättien omat uusien tuotteiden yksiköt ja tutkimuslaitokset. Kehitysyhtiön yksiselitteinen päämäärä on aluksi ainakin yhden missiokeskittymän synnyttäminen.

Missiokeskittymä sisältäisi minimissään puun eritellyn korjuun, puita käyttävän sahan, ja kuviota 1 mukailevan kemiallisen metsätehtaan, joka kuitujen lisäksi erottelisi puusta hemiselluloosan ja ligniinin, ja jalostaisi niistä edelleen väli- ja lopputuotteita, käyttäen myös elektrolyysiperäistä vetyä.

Sähkönsä missiokohteen tehdas saisi polttamattomasta tuotannosta, johon sisältyisi esimerkiksi sen omaa tuulisähköä, ja sen hyvin pienet hiilidioksidipäästöt otettaisiin talteen. Samalla keskittymä tarjoaisi välituotteita monille uusille toimijoille eri aloilla, ja toimisi myös sähköverkon tasapainotuksen markkinoilla. Valtio olisi mukana paitsi mission kokoonkutsujana myös riskien kantajana, ja ennustettavan toimintaympäristön takaajana.

YTM, ekonomisti Jussi Ahokas tutkii kestävyyssiirtymän poliittista taloutta BIOS-tutkimusyksikössä ja tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon.

OTM Tellervo Ala-Lahti toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä ja tekee väitöskirjaa ympäristölainsäädännön ja innovaatiopolitiikan suhteesta Helsingin yliopistoon.

FT, dosentti Jussi T. Eronen toimii professorina Ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelmassa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnnassa ja on BIOS-tutkimusyksikön jäsen.

YTM Antti Haataja toimii tietoasiantuntijana BIOS-tutkimusyksikössä.

KTT, dosentti Paavo Järvensivu, tutkii ekologisen jälleenrakennuksen poliittista taloutta ja kulttuuria BIOS-tutkimusyksikössä.

FT, dosentti Karoliina Lummaa tekee humanistista ympäristötutkimusta BIOS-tutkimusyksikössä.

FT Ville Lähde toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä.

KuM Antti Majava toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä ja tekee väitöskirjaa sosioekonomisella näkökulmalla Helsingin yliopistoon.

VTT Tero Toivanen toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä ja Helsingin yliopistossa talous- ja sosiaalihistorian tieteenalalla.

FT, dosentti Tere Vadén toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä.

Artikkelin kuvituskuva: Avik Dey / Unsplash

Julkaisu Metsäteollisuuden kestävyyspäivitys – Osa 2: Miten Suomi toteuttaa metsäalan uudistavan metsämission? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Metsäteollisuus ei ole päässyt kestävyyssiirtymän imuun. Uutiset niin monimuotoisuuden ja hiilen sidonnan heikkenemisestä kuin alan jalostusarvon laskusta huolestuttavat. Tarjoamme tilanteeseen kahta näkymää – keppiä ja porkkanaa. Tässä kaksiosaisen kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa tarkastelemme metsäteollisuuden erityisasemaa ja vastuuta Suomen ilmastovaikutuksesta. Toisessa osassa esitämme porkkanan: teollisuuspoliittisen mission metsäalan uudistumiseen.

Kun metsänielut katosivat

Luonnonvarakeskus julkaisi 15. tammikuuta vuoden 2023 kasvihuonekaasuinventaarion maankäyttöalan ennakkotiedot. Mukana oli Helsingin Sanomien “uutispommiksi” kutsuma tieto, jonka mukaan ei vain koko maankäyttöala vaan myös metsät ovat päästölähde.

Syitä on monia, ja laskelmien yksityiskohdat tulevat tarkentumaan tutkimuksen edistyessä. Pääasiallinen syy on kuitenkin selvä. Karkealla tasolla metsien hiilitase riippuu hyvin suoraviivaisesti hakkuumääristä: enemmän hakkuita, vähemmän hiilinielua – ja päinvastoin.

Kuvio 1. Vuotuinen hakkuukertymä (punainen käyrä, vasen asteikko) ja maankäytön (sisältää metsät) kasvihuonekaasupäästöt (vihreä käyrä, oikea asteikko). Lähde: Tilastokeskus.

Suomessa metsäpolitiikan olemassaolo on jäänyt suurelle yleisölle epäselväksi. Joskus esitetään jopa, että metsien kohtalo ratkeaa yksinkertaisesti markkinoilla. Metsänomistajat myyvät ja puun käyttäjät ostavat, mikä kapeasti katsoen pitääkin paikkansa. Mutta laajemmin katsoen mukana on esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriön Kansallinen metsästrategia, jonka “kansallinen strategiauniversumi” sisältää yli 40 erilaista metsiin kohdistuvia strategiaa ja ohjelmaa.

Ilmastopolitiikassa metsille on suunniteltu rooli hiilinieluina. Kun tarkastellaan Suomen vaikutusta hiilidioksidipäästöihin ja sitä kautta ilmastonmuutokseen, on huomioitava kaksi asiaa: yhtäältä (brutto)päästöt ilmakehään ja toisaalta ilmakehästä pois sidotut päästöt eli nielut. Kokonaisvaikutuksen ilmastonmuutokseen aiheuttavat nettopäästöt, jotka saadaan laskettua vähentämällä päästöistä nielut.  Hiilineutraaliudessa ajatus on, että päästöt ja nielut ovat yhtä suuret.

Suomen vaikutus ilmastonmuutokseen – nettopäästöt ovat kasvaneet

Ilmastopaneelin mukaan kansainväliset sopimukset edellyttävät, että Suomi olisi hiilineutraali varhaisella 2030-luvulla ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Ilmasto- ja energiastrategiassa asia oli kaavailtu niin, että päästöt laskevat vuoteen 2035 mennessä noin 21 miljoonaan tonniin, jonka kuittaavat vastaavan suuruiset maankäyttöalan – käytännössä metsien – nielut.

Nyt nieluja ei enää ole. Vaihtoehtoja on kaksi: vähennetään päästöjä nykyistä ripeämmin tai kasvatetaan nieluja, mieluummin tietysti molempia. Päästöjen nopeamman vähentämisen haasteena on, että nyt olisi edettävä puhdistuvan energia-alan lisäksi muillekin alueille, kuten liikenteeseen.

Nielujen kasvattamiseksi niin Ilmastopaneeli kuin Syke ovat esitelleet lukuisia kustannustehokkaita keinoja. Mistä sitten kiikastaa? Perusristiriita syntyy ilmastopolitiikan sääntelyjärjestelmästä. Suuri osa päästöistä kuuluu päästökaupan piiriin. Päästäjä ostaa päästöoikeuksia, mistä on sille suoraan kustannuksia, “saastuttaja maksaa” -periaatteen mukaisesti. Hiilinielujen ylläpidosta sen sijaan kustannukset kantaa koko yhteiskunta.

Vain päästäjällä on suora taloudellinen syy vähentää päästöjä, kun taas valtion olisi tavalla tai toisella puututtava nielujen heikentäjän toimintaan. Poliittisesti helpompaa on ollut antaa asian vain olla ja toivoa, että nieluja riittää tai odottaa, että asiaan puuttuu joku muu, kuten Euroopan unioni.

Tästä perusristiriidasta seuraa monitasoinen moraalikadon ongelma. Jos toimija tekee käyttöenergiaa polttamalla fossiilisia polttoaineita, joutuu toimija maksamaan lisätuotannosta ja -päästöistä lisää päästömaksuja, mutta jos toimija tuottaa käyttöenergiaa polttamalla puuta, lisäkäytön mahdolliset seuraukset nieluvähentyminä kuittaa valtio. Kansallisella ja kansantalouden tasolla esimerkiksi energiateollisuus tekee miljardeilla ilmastotoimia, joilla vähennetään (brutto ja siten myös netto-) päästöjä, ja samaan aikaan metsäteollisuus kasvattaa tuotantoaan, joka alentaa nieluja ja siten kasvattaa (netto-)päästöjä.

Vain päästäjällä on suora taloudellinen syy vähentää päästöjä, kun taas valtion olisi tavalla tai toisella puututtava nielujen heikentäjän toimintaan. Poliittisesti helpompaa on ollut antaa asian vain olla ja toivoa, että nieluja riittää tai odottaa, että asiaan puuttuu joku muu, kuten Euroopan unioni.

Ilmastopoliittisesti nielujen häviäminen kertoo myös seikasta, joka saattaa olla hapan todettavaksi. Suomi ei ole ilmastoasioiden edelläkävijä, vaan pikemminkin jäljessä EU:n keskitasosta. EU:ssa kaiken kaikkiaan ilmastopäästöt (netto eli unionin vaikutus ilmastonmuutokseen) ovat vähentyneet vuosina 1990–2022. Suomessa sen sijaan ilmastopäästöt ovat kasvaneet vuoteen 1990 verrattuna.

Kuvio 2. EU-maiden (EU27) ilmastopäästöjen kehitys (sininen käyrä), Suomen ilmastopäästöjen kehitys (punainen käyrä). Indeksi 1 = vuosi 1990. Lähde: European Environment Agency

Metsäteollisuuden osuus nieluvelasta

Jos puun käytöstä vapautunut hiili sitoutuu uudelleen kasvavaan puuhun, on käyttö hiilineutraalia, koska ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei muutu. Tällaisessa “hiili pyörii ilmakehään ja takaisin” -tilanteessa ei kuitenkaan synny nettopäästöjä vähentävää hiilinielua, koska hiilivarasto ei kasva.

EU:ssa on otettu käyttöön keino seurata ilmakehään ja takaisin -kiertoa. Maankäyttöä koskevassa sääntelyssä on määritelty kullekin maalle niin kutsuttu vertailutaso, jolla sen metsien hiilinielu on ollut tietyllä aikavälillä ja tietyillä metsänkäsittelyn tavoilla. Kun tämä vertailutason kokoinen hiilinielu säilyy, tiedetään että “nieluvelkaa” suhteessa vertailuhetken tilanteeseen ei synny.

Ei ole yksinkertaista laskea, mikä osuus nieluvelasta kuuluu millekin puunkäyttäjäryhmälle. Karkeasti arvioiden kullekin ryhmälle kuuluu nieluvelasta se osuus, minkä ne prosentteina käyttävät vuosittaisesta puunkorjuusta. Tarvitaan siis tieto nieluvelan määrästä ja puunkäyttäjien puunkäytön osuuksista.

Tällainen laskelma on tehty taulukoon 1 ja kuvioon 3. Suomelle määritelty metsänielun vertailutaso on 21,2 Mt (miljoonaa tonnia). Esimerkiksi vuonna 2022 metsänielu oli päästö, suuruudeltaan 2,7 Mt, jolloin nieluvaje oli kaiken kaikkiaan 23,9 Mt. Metsäteollisuus käytti tuona vuonna 82 prosenttia kaikesta korjatusta puusta, jolloin sen osuudeksi nieluvelasta tulee noin 19,6 Mt. Tämä on siis metsäteollisuuden osuus Suomen kansallisesta ilmastovaikutuksesta, samaan tapaan kuin metsäteollisuuden fossiiliset päästötkin.

Taulukko 1. Metsäteollisuuden ja energiateollisuuden osuus metsien nieluvajeesta, laskettuna niiden kotimaisen puunkäytön osuuden mukaisesti. Lähteet: Tilastokeskus ja Luonnonvarakeskus.

Sama laskelma on esitetty kuviona 3. Pylvään korkeus edustaa koko nieluvelkaa. Vuonna 2020 metsänielu oli kooltaan 9,6 Mt, jolloin vertailutasoon 21,1 Mt jäi vajausta 11,5 Mt. Kotimaisen puunkäytön perusteella siitä 9,6 Mt on metsäteollisuuden osuus. Vuosina 2021, 2022 ja 2023 pylväs on korkeampi kuin vertailutaso, koska nieluvajeeseen on laskettava mukaan myös metsien hiilipäästö.

Kuvio 3. Nieluvaje vuosina 2020–2023 ja metsäteollisuuden ja energiateollisuuden osuudet siitä niiden kotimaisen puunkäytön mukaisesti laskettuna. Lähteet: Tilastokeskus ja Luonnonvarakeskus

Jotta eri teollisuuden alojen ilmastovaikutusta voidaan vertailla, on tämä nieluvelka otettava huomioon. Tällainen vertailu vuodelle 2022 on esitetty kuviossa 4, jossa on laskettu yhteen metsäteollisuuden fossiiliperäiset päästöt ja metsäteollisuuden osuus nieluvajeesta.

Kuvio 4. Teollisuuden alojen kokonaisvaikutus nettopäästöihin vuonna 2022, punaisella osuus nieluvelasta, muut värit fossiilisia päästöjä. Päästötiedot perustuvat teollisuuden vähähiilitiekarttoihin.

Kuviosta näkyy, että metsäteollisuuden kokonaisvaikutus Suomen ilmastopäästöihin oli vuonna 2022 huomattavasti suurempi kuin muiden teollisuuden alojen – kutakuinkin yhtä suuri kuin teknologia-, kemian ja energiateollisuuden yhteensä.

Miten voisimme toimia toisin?

Käyttämällä liikaa puuta metsäteollisuus maksimoi voittojaan ja lisää kielteistä ilmastovaikutustaan – mutta ei maksa siitä, koska nielukadon kuittaa veronmaksaja. Muut teollisuuden alat eivät nauti tällaista etua. Asiaa ei kuitenkaan ole kansallisessa ilmasto- tai teollisuuspolitiikassa reilusti sanottu ääneen.

Mikäli metsätaloudessa noudatettaisiin markkinaehtoista päästövähennyslogiikkaa, kuten muilla teollisuuden aloilla, puun varastoiman hiilen ja hiilensidonnan arvo näkyisi metsänomistajan tuloissa. Vastaavasti puun hinta kohoaisi, jolloin “saastuttaja maksaa” -periaatteen mukaisesti hiilinieluja pienentävien tuotteiden ostaja maksaisi tuotteiden kielteisestä ilmastovaikutuksesta.

Käyttämällä liikaa puuta metsäteollisuus maksimoi voittojaan ja lisää kielteistä ilmastovaikutustaan – mutta ei maksa siitä, koska nielukadon kuittaa veronmaksaja. Muut teollisuuden alat eivät nauti tällaista etua.

Suomen metsäalan edunvalvontaa tulisikin suunnata nykyisten metsänkäyttömuotojen jumittuneesta puolustamisesta globaalin sääntelyn tiukentamiseen ja taata metsäalan kestävyys kansallisella lainsäädännöllä. Jos puun hinta nousisi vain Suomessa, voisi seurauksena olla teollisuuden joukkopako ilman että saavutettaisiin positiivisia seurauksia globaalien tavoitteiden näkökulmasta. Jos sen sijaan puun ja metsän arvo tunnistettaisiin EU-tasolla, voitaisiin metsäteollisuutta auttaa esimerkiksi suojatulleilla. Koska Suomessa on vahvaa metsäteollisuuden ja myös päästövähennysten osaamista, tiukentuva globaali sääntely vahvistaisi suomalaisen metsäteollisuuden suhteellista asemaa.

Hakkuumäärien pitäisi tuoreiden laskelmien mukaan laskea nykytasolta 5–10 Mm³ (miljoonaa kuutiometriä), jotta hiilinielu- ja monimuotoisuustavoitteet saavutettaisiin. Noin 60–65 Mm³ taso mahdollistaisi sekin pitkälti nykyisen kaltaisen metsäteollisuuden ekosysteemin. Muutoksia nähtäisiin lähinnä kaikkein alhaisimman jalostusarvon puun käytössä. Puun polttoa teollisuudessa ja voimalaitoksissa voitaisiin kohdistaa nykyistä tarkemmin kalliin sähkön ja lämmön ajankohtiin.

“Unohdetaan nielupolitiikka”

Palataan vielä lopuksi ilmastopolitiikkaan. Metsäkeskustelussa joidenkin eturyhmien suunnalta on esitetty myös, että nieluista ei kannattaisi ylipäätään ilmastopolitiikassa sen kummemmin huolehtia. Pääasia ovat päästövähennykset.

Jos Suomi omaksuu “unohdetaan nielupolitiikka”-linjan, päästövähennyksistä metsäalan ulkopuolella tulee entistä tärkeämpiä ja kiireellisempiä. Painetta kohdistuu esimerkiksi muun teollisuuden ja liikenteen päästöihin.

Mutta pää jää vetävän käteen metsäalalla myös tätä kautta. Kemiallisen metsäteollisuuden piipunpääpäästöt olivat vuonna 2022 noin 20 Mt (fossiiliset 2 Mt ja biogeeniset 18 Mt). Jos oletetaan, että vuosittaiset päästö- ja nielutasot pysyisivät vuoden 2022 tasolla, niin metsäteollisuuden tuotteita  voitaisiin pitää hiilineutraaleina vain, jos  kutakuinkin tuo päästömäärä (20 Mt) kerättäisiin piipun päästä talteen ja varastoitaisiin pysyviin hiilivarastoihin.

Hiilidioksidin kierrättäminen esimerkiksi sähköpolttoaineiksi ei vähentäisi ilmakehään päätyviä biogeenisiä päästöjä, koska hiili vapautuisi nopeasti ilmaan autojen pakoputkista. Metsäteollisuuden päivitetyn vähähiilitiekartan mukaan talteen otettu ja varastoitu hiilidioksidi olisi kuitenkin suuruudeltaan vain 1 Mt vasta vuonna 2040. Metsäteollisuuden vanhat tai uudet tuotteet eivät ole hiilineutraaleja, jos arvoketjun nettovaikutukset nopeuttavat ilmastonmuutosta.

Poliittinen viivyttely ja metsäteollisuuden vapaamatkustajuuden salliminen vie pohjaa uskolta markkinajärjestelmään ja viitoittaa tietä ilmastokaaoksen tai yhä kokonaisvaltaisemman poliittisen sääntelyn maailmaan.

Hiilinielujen pelastamisen ja hiilenkaappausteknologioiden väliseen vertailuun voidaan myös ottaa laajempi kansantaloudellinen näkökulma. Tuoreen tutkimuksen mukaan nieluja on mahdollista kasvattaa “kustannustasolla 20 euroa per sidottu hiilidioksiditonni. Vastaavasti päästöjen sitominen savukaasuista ja varastointi pois ilmakehästä maksaa nykyarvioiden mukaan noin 130 euroa per tonni.” Hiilinielujen kansantaloudellista kannattavuutta korostaa niiden edullisuuden lisäksi, että niiden lisääminen luo työllisyyttä eikä vaadi sijoituksia tuontiteknologiaan.

Taloudellisesti suhteellisen halpoja ja teknisesti helppoja nielutoimia on siis olemassa. Päästövähennykset on tehtävä joka tapauksessa, joskin niiden riuska nopeuttaminen “nielut unohtaneessa” maailmassa olisi monin tavoin tarpeettoman raskasta. Joka tapauksessa poliittinen viivyttely ja metsäteollisuuden vapaamatkustajuuden salliminen vie pohjaa uskolta markkinajärjestelmään ja viitoittaa tietä ilmastokaaoksen tai yhä kokonaisvaltaisemman poliittisen sääntelyn maailmaan.

YTM, ekonomisti Jussi Ahokas tutkii kestävyyssiirtymän poliittista taloutta BIOS-tutkimusyksikössä ja tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon.

OTM Tellervo Ala-Lahti toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä ja tekee väitöskirjaa ympäristölainsäädännön ja innovaatiopolitiikan suhteesta Helsingin yliopistoon.

FT, dosentti Jussi T. Eronen toimii professorina Ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelmassa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnnassa ja on BIOS-tutkimusyksikön jäsen.

YTM Antti Haataja toimii tietoasiantuntijana BIOS-tutkimusyksikössä.

KTT, dosentti Paavo Järvensivu tutkii ekologisen jälleenrakennuksen poliittista taloutta ja kulttuuria BIOS-tutkimusyksikössä.

FT, dosentti Karoliina Lummaa tekee humanistista ympäristötutkimusta BIOS-tutkimusyksikössä.

FT Ville Lähde toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä.

KuM Antti Majava toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä ja tekee väitöskirjaa sosioekonomisella näkökulmalla Helsingin yliopistoon.

VTT Tero Toivanen toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä ja Helsingin yliopistossa talous- ja sosiaalihistorian tieteenalalla.

FT, dosentti Tere Vadén toimii tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä.

Artikkelin kuvituskuva: Avik Dey / Unsplash

Artikkelia päivitetty 11.2.2025 klo 15.05: Korjattu kuvateksti kuvioon 1, jossa infografiikkan selitteet olivat väärillä käyrillä.

Julkaisu Metsäteollisuuden kestävyyspäivitys – Osa 1: Miksi metsäteollisuudella on ilmastopoliittinen erityisasema? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Teollisuus on laatinut työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) johdolla toimialakohtaisia vähähiilitiekarttoja, joita yhteen nivova raportti julkaistiin lokakuussa. Nämä teollisuuden suunnitelmat ovat merkittävä askel hallituksen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi, mutta tiekarttojen luonne ei vastaa päätöksenteon kaikkia tarpeita.

TEM:n tiekarttasivu toteaa: “Tarvittavien toimenpiteiden mittakaavasta ja hintalapusta on tarkoitus saada tarkempi käsitys tiekarttojen myötä.” Käsitys rahallisesta hintalapusta ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan käsitys myös toimenpiteiden vaikutuksesta luonnonvarojen käyttöön ja sitä tietä ympäristöhaittoihin, myös muihin kuin ilmastopäästöihin.

Tiekarttojen ehdollinen lähestymistapa (“jos näin ja näin käy, niin vähähiilisyyteen päästään”) jättää riskit käsittelemättä eikä ota kantaa, miten tavoite saavutetaan, jos ehdot eivät toteudu. Tiekartat eivät muodosta kokonaiskuvaa.

Laajempi näkökulma tarpeen

Kun tiekartat eivät linkity toisiinsa, kokonaisuuden arvioiminen on vaikeaa. On usein epäselvää, ovatko yhden tiekartan ilmoittamat syötteet ja tuotokset mukana toisessa tiekartassa tai millaisilla oletuksilla raaka-aineet ja energiamuodot on muutettu toisiksi.

Näitä seikkoja on kuitenkin arvioitava edes karkeasti, koska päättäjien on välittömästi tehtävä linjauksia, joiden kannalta raaka-aineiden ja energian riittävyys ja niiden kulutuksen vaikutus päästöihin ja luonnon monimuotoisuuteen kaiken kaikkiaan – ei vain yhdellä toimialalla – on ratkaisevaa.

Kolmen keskeisen sektorin, metsä-, energia- ja kemianteollisuuden, tiekartat edellyttävät huomattavaa biomassojen käytön lisäystä. Tiekarttojen päästöpolkujen toteutumiseksi joko metsien kasvun on kiihdyttävä radikaalisti, biomassoja on tuotava moninkertaisesti enemmän tai jonkin uuden biomassalajin tuotannossa on tapahduttava läpimurto.

Suorin riski liittyy biomassojen saatavuuteen. Joka tapauksessa kestäviä biomassoja on ja tulee aina olemaan rajallisesti. Metsiä hyödynnetään jo nyt niiden kantokyvyn äärirajoilla, eikä Suomi saavuta tavoitetta monimuotoisuuskadon pysäyttämisestä.

Tiekarttojen päästöpolkujen toteutumiseksi joko metsien kasvun on kiihdyttävä radikaalisti, biomassoja on tuotava moninkertaisesti enemmän tai jonkin uuden biomassalajin tuotannossa on tapahduttava läpimurto.

Lisäksi biomassoihin sisältyy päästövähennysten todentamista koskevia riskejä. Ei ole selvää, miten paljon fossiilisen tuotteen korvaaminen bioperäisellä vähentää päästöjä. Vähennys, jos sellaista syntyy, riippuu monista yksityiskohdista: biomassan kasvatuksesta, korjuusta, biomassan vaihtoehtoisesta käyttömuodosta, korvatun fossiilisen tuotanto- ja käyttömuodoista ja niin edelleen.

Kolmantena, taloudellisesti ratkaisevana tekijänä on sääntely. Tietyt biomassajakeet on määritelty esimerkiksi EU:n tasolla hiilineutraaleiksi tai kestävästi tuotetuiksi, kun taas toisia ei ole, mikä vaikuttaa myös verotuskohteluun. Sääntely voi tiedon kertyessä muuttua, jolloin myös jakeiden taloudellinen kannattavuus muuttuu.

Tiekarttojen puu- ja muiden biomassojen tarve

Tiekartan yhteenvedossa on tarkasteltu tiekarttojen yhteistä energiantarvetta (luku 4.3), investointitarvetta (4.4) ja osaamis- ja koulutustarpeita (4.6). Kun päästövähennykset useammalla sektorilla nojaavat keskeisesti puuenergiaan ja laajemmin bioenergiaan, on erikoista, että puun- ja biomassojen tarvetta ei kuitenkaan ole arvioitu.

Metsäteollisuus kertoo tiekartassaan lisäävänsä tuotantomääriään ja kotimaisen puun käyttöään lähes 90 miljoonan kuution tasolle. Lisäksi se aikoo jalostaa osan energiapitoisista sivuvirroista biomuoveiksi ja muiksi tuotteiksi. Osto- ja fossiilienergian käyttöä korvataan bioenergialla.

Metsäteollisuuden aikomuksena on käyttää Suomen metsäbiomassat yhä tarkemmin omiin tuotteisiinsa ja niiden valmistusprosessien energiaksi. Siksi on huolestuttavaa, että myös energiateollisuuden tiekartassa merkittävä osa päästövähennyksistä pohjaa bioenergian lisäämiseen. Vähähiiliskenaariossa puupolttoaineen käyttö lisääntyy 11 terawattituntia (TWh), mikä vastaa noin 6 miljoonaa puukuutiota  vuoteen 2035 mennessä. Puun poltolla paikataan muun muassa kivihiiltä.

Kun päästövähennykset useammalla sektorilla nojaavat keskeisesti puuenergiaan ja laajemmin bioenergiaan, on erikoista, että puun- ja biomassojen tarvetta ei kuitenkaan ole arvioitu.

Kemianteollisuus tuottaa polttoaineita niin kotimaiseen käyttöön kuin vientiinkin. Vähäpäästöisyyden nimissä biopolttoaineiden osuus tieliikenteen nestemäisissä polttoaineissa on päätetty nostaa niin sanotulla jakeluvelvoitelailla 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Liikenteen energiankulutus on luokkaa 45 TWh, josta 30 prosenttia on noin 13,5 TWh.

Suurin osa sekoitettavasta biopolttoaineesta on Nesteen tuottamaa biodieseliä, josta suuri osa syntyy tuontitavarana hankituista palmuöljyjakeista. On esitetty, että Nesteen alihankkijoina toimivat yhtiöt ovat osallisia metsä- ja biodiversiteettikatoon toiminta-alueillaan. Riskinä on, että Nesteen käyttämät palmuöljyjakeet tullaan luokittelemaan jakeluvelvoitteeseen kelpaamattomiksi. Jos sekoitevelvoitteen nesteet tuotettaisiin kotimaisesta puusta, nykyteknologialla tarvittaisiin noin 11-15 miljoonaa puukuutiota.

Metsäteollisuuden 90 miljoonaa puukuutiota, energiateollisuuden 6 miljoonaa puukuutiota ja sekoitevelvoitteen 11 miljoonaa puukuutiota olisivat yhteensä lähes koko metsien vuosikasvun verran. Hakkuumäärien nostaminen lähelle vuosikasvua johtaa puuvarantojen, hiilinielujen ja -varastojen nopeaan alenemiseen sekä biodiversiteettikadon kiihtymiseen. Metsäteollisuus kertookin tiekarttansa pohjaavan Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamaan malliin, jossa metsien kasvua lisätään huomattavasti intensiivisemmällä metsänhoidolla.

Metsäteollisuuden, energiateollisuuden ja sekoitevelvoitteen suunnitelmien puukuutiot olisivat yhteensä lähes koko metsien vuosikasvun verran, mikä taas johtaa puuvarantojen, hiilinielujen ja -varastojen nopeaan alenemiseen sekä biodiversiteettikadon kiihtymiseen.

Tämän lisäksi kemianteollisuuden tiekartassa fossiilisten raaka-aineiden käyttöä muuallakin kuin nestemäisten polttoaineiden tuotannossa pyritään korvaamaan biomassoilla.

Kemianteollisuus käyttää nykyisellään fossiilisia raaka-aineita noin 18,5 miljoonaa tonnia. Noin 40 prosenttia tästä kohdistuu liikenteen polttoaineiden jalostukseen. Yksin nykyistä vastaavien polttonesteiden tuottaminen näköpiirissä olevilla teknologioilla puusta vaatisi noin 45 – 65 miljoonaa puukuutiota raaka-ainetta. Näin tiekarttojen yhteenlasketuksi raaka-aineen tarpeeksi tulisi jopa noin 150 miljoonaa puukuutiota.

Jos ei puuta, niin mitä muuta?

Kemianteollisuus ilmoittaa pyrkivänsä kattamaan osan bioresurssien tarpeestaan kiertotaloudella ja kierrätysraaka-aineilla. On kuitenkin epäselvää, miten sen päätuotteita, kuten liikenteen polttoaineita, lannoitteita ja lääkkeitä voidaan kierrättää.

Tärkeimmäksi kierrätysraaka-aineeksi kemianteollisuus mainitsee muovijätteet. Muovin osuus suomalaisen kemianteollisuuden tuotannosta on 10 prosenttia, joten tehokkaimmalla mahdollisella kierrätyksellä sillä voitaisiin kattaa alle 10 prosenttia raaka-aineen tarpeesta.

Kemianteollisuus huomioi kotimaisten metsäbiomassojen saatavuusriskin. Koska myös palmuöljyn saatavuus ja ekologinen kestävyys on epävarmaa, on tulevaisuuden merkittävimmäksi raaka-aineeksi mainittu levät. Myös levien tuotantoon liittyy huomattavia riskejä ja kestävän tuotannon bio-fysikaalisia rajoja. Vuosikymmeniä jatkuneiden tutkimusten jälkeen suuri osa energiatoimijoista on luopunut leväpolttoaineiden kehitystyöstä. Uudet keinotekoiseen yhteyttämiseen perustuvat teknologiat ovat hyvin varhaisella kehitysasteella verrattuna esimerkiksi vähähiilisellä sähköllä tuotettuun vetyyn ja hiildioksidin kierrättämiseen perustuviin ratkaisuihin.

Kun puun käyttöä on tarkoitus lisätä juuri ilmastosyistä, on syytä huomioida, että puun kysyntä voi kasvaa kaikkialla maailmassa.

Kemianteollisuuden siirtyminen pois fossiilisten käytöstä on välttämätöntä niin Suomen kuin globaalienkin ilmastotavoitteiden kannalta. Myös merkittävä osa liikenteen päästövähennyksistä riippuu kemianteollisuuden kyvystä tuottaa aidosti vähähiilisiä polttoaineita. Onkin huolestuttavaa, että kemianteollisuuden tiekartta nojaa jakeisiin, joiden saatavuus on nykytiedon valossa hyvin epävarmaa. Ehkä juuri epävarmuudesta johtuen kemiateollisuuden kunnianhimoisimman skenaarion (Carbon neutral 2045) päästövähennykset alkavat vasta 2030-luvulla.

Tuotannon ja kulutuksen tehostamiseen pyrkivien kansallisten ja EU-tason päätösten on tarkoitus ensisijaisesti vähentää syntyvien jätteiden ja sivuvirtojen määrää. Potentiaalin voi ennustaa jatkossa pikemminkin pienenevän kuin kasvavan. Maanviljelykseen kuluu enemmän energiaa kuin siitä elintarvikkeiden muodossa saadaan, joten maatalouden sivuvirtoja kannattaa hyödyntää ensisijaisesti siellä missä ne syntyvät, eli maataloudessa.

Metsien kasvun vauhdittaminen sisältää sekin huomattavia riskejä.

Maataloudessa ja jätehuollossa syntyvän biometaanin hyödyntämispotentiaali on luokkaa 11-15 TWh, millä voidaan korvata noin 6-10 miljoonaa kuutiota puunkäyttöä. Lisäksi teollisuuden hukkalämpöjen hyödyntämispotentiaaliksi on arvioitu noin 16 TWh, jolla voitaisiin korvata maksimissaan noin 8-10 miljoonaa kuutiota puun käyttöä.

Jäljelle jäävän noin 130 miljoonan kuution puubiomassan tarpeen tyydyttämiseen on kaksi vaihtoehtoa. Joko täytyy noin viisinkertaistaa tuonti, tai yrittää lisätä metsien vuosikasvua puolitoistakertaiseksi nykyisestä.

Kun puun käyttöä on tarkoitus lisätä juuri ilmastosyistä, on syytä huomioida, että puun kysyntä voi kasvaa kaikkialla maailmassa. Kysyntää lisäävät luultavasti myös pyrkimykset kasvattaa metsien hiilinieluja ja varastoja.

Metsien kasvun vauhdittaminen sisältää sekin huomattavia riskejä. Metsiä hoidetaan jo nyt intensiivisesti eikä metsämaiden muokkauksen tai puulajien jalostuksen potentiaalista ja vaikutuksista monimuotoisuudelle ole kattavaa tutkimustietoa.

VTT:n metsäteollisuuden tiekarttaa varten tehty taustaraportti metsäteollisuuden tuotteiden ilmastovaikutuksia ei käsittele metsien käytön ilmastovaikutuksia.

Luken taustaraportti toteaa ykskantaan: “Jos metsänhoitoa ei tehosteta nykytasosta, niin nielu pienenee hakkuiden lisääntyessä.” Vastaavasti nielujen kasvuun johtava tehostetun metsänhoidon malli edellyttää, että “esitetyt metsänkäsittelytoimet aloitetaan heti koko maassa ja kaikissa talousmetsissä.”

Edellytys on epärealistinen, kun otetaan huomioon, että “[m]etsänhoitoskenaariossa puuston kasvua lisäävät toimenpiteet lisäävät metsänhoidon kustannuksia keskimäärin 16 prosenttia tarkastelujakson loppuun mennessä.” Suuri osa metsistä on yksityisomistuksessa. Kaikkien talousmetsien tehostettu hoito edellyttäisi pakottavaa lainsäädäntöä.

Puun ja biomassojen käytön järkeistämisestä

Tiekarttojen yhteenlaskettu puuntarve on hurja. Metsäteollisuuden skenaario yksistään edellyttää puunkäytön lisäämistä tavalla, joka joko uhkaa hiilinielujen kokoa tai edellyttää kattavaa ja mitä ilmeisemmin lainvoimaista metsänhoidon tehostamista välittömästi. Molemmissa tapauksissa luonnon monimuotoisuustavoitteet ovat entistä uhatumpia.

Tätä vastoin hiilinielujen ja -varastojen kasvattaminen sekä monimuotoisuuskadon pysäyttäminen edellyttävät maltillista hakkuutasoa.

Eri selvitysten mukaan hakkuut pienentävät hiilinielua enemmän kuin lisääntyvällä puunkäytöllä saadaan fossiilisten tuotteiden korvausvaikutuksia. Tämä koskee niin kotimaista kuin sitä vastaavaa tuontipuutakin.

Ällistyttävästi VTT:n metsäteollisuuden tiekarttaa varten tehty taustaraportti koskien “metsäteollisuuden tuotteiden ilmastovaikutuksia” ei käsittele “metsien käytön ilmastovaikutuksia” (s. 24), toisin sanoen se ei ota huomioon hiilinielujen pienemistä, jota lisääntyvät hakkuut aiheuttavat.

Metsä-, kemian- ja energianteollisuus saattavat tulevaisuudessa kilpailla tavoitteidensa kannalta liian pienestä puubiomassan määrästä samaan aikaan, kun muualla maailmassa halvan vähähiilisen sähkön myötä otetaan loikka niin vähäpäästöisyyden kuin teollisuuden kilpailukyvynkin suhteen.

Jos aiemmin kuvaillut riskit toteutuvat eli nyt käytössä olevat palmuöljyjakeet luokitellaan kestämättömiksi, metsien kasvun lisäys toteutuu vain osittain tai esimerkiksi monimuotoisuustavoitteiden vuoksi metsänkäsittely muuttuu suuntaan, joka tuottaa enemmän järeää puuta, näköpiirissä on huolestuttava skenaario. Metsä-, kemian- ja energianteollisuus saattavat tulevaisuudessa kilpailla tavoitteidensa kannalta liian pienestä puubiomassan määrästä samaan aikaan, kun muualla maailmassa halvan vähähiilisen sähkön myötä otetaan loikka niin vähäpäästöisyyden kuin teollisuuden kilpailukyvynkin suhteen.

Biomassojen saatavuutta koskevat rajoitukset tulisi huomioida tarkasti ilmastostrategiatyössä. Yhteiskunnan vähähiilisen siirtymän on perustuttava eri alojen yhteistyöhön ja raaka-aineiden käyttöä tehostaviin teollisiin symbiooseihin, ei veriseen kilpailuun samoista raaka-aineista.

Antti Majava on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä. 

Dosentti Tere Vadén on BIOS -tutkimusyksikön tutkija ja toinen Energia ja kokemus-kirjan kirjoittajista.

Julkaisu Biomassojen rooli ja riskit huomioitava ilmastostrategiassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

”Kokoomus asettaa elämän edellytysten turvaamisen keskeiseksi arvokseen.” Näin sanotaan kokoomuksen periaateohjelmassa, jonka tiukkaa ympäristölinjausta voi pitää uutisena. Onkin kiinnostavaa seurata, millä käytännön keinoilla kokoomus lähtee torjumaan yhä pahenevaa ilmastouhkaa.

Myös pääministeripuolue keskusta ottaa yleisohjelmaluonnoksessa ympäristökriisin hoidon ykkösprioriteetikseen:

”Ympäristönäkemykselle on annettava ylitsekäymätön merkitys teollistuneiden yhteiskuntien, kuten Suomen poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa.”

”Ympäristöongelmien perimmäinen syy on teollisuusmaiden vääristynyt talouskasvu, joka perustuu luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön ja kasvun ympäristöruhjeiden sivuuttamiseen.”

Suurimpien hallituspuolueiden herääminen on varma merkki siitä, että ympäristöuhkien torjumiseen tartutaan nyt tosissaan. Odotettavissa on, että päättäjät lähtevät määrätietoisesti toteuttamaan tiedeyhteisön vaatimaa laajapohjaista rakennemuutosta kohti ekologista kestävyyttä.

Keskustan ohjelmaluonnos jatkaa: ”Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää teollisuusmailta nykyisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan suunnanmuutosta.”

Keskustan erityisohjelmassa puolestaan todetaan: ”Meillä on aikaa 30 vuotta, mutta talouden vihreänvihreitä rakenteita on ryhdyttävä vahvistamaan heti. Samanaikaisesti on sekä mahdollista säilyttää nykyinen elintaso että varautua tuleviin mullistuksiin.”

Mitä sitten?

Ympäristökysymyksiin vakavasti suhtautuvan lukijan pettymykseksi on paljastettava, että lainatut ohjelmatekstit ovat yli 25 vuoden takaa. Kokoomuksen periaateohjelma on hyväksytty vuonna 1993. Keskustan erityisohjelma hyväksyttiin vuonna 1990 ja yleisohjelmaluonnos on vuodelta 1987.

Ehkä syytä huoleen ei kuitenkaan ole? Kesäkuussa 2018 hyväksytyssä periaateohjelmassa kokoomuslaisen aatteen perusteiksi linjataan muun muassa:

”Päätöksenteossa paikallistasolta valtakunnalliselle, eurooppalaiselle ja kansainväliselle tasolle saakka on tehtävä johdonmukaisesti valintoja, jotka turvaavat ja edistävät ympäristön puhtautta ja luonnon monimuotoisuutta, lajien säilymistä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tämän vastuun kantaminen on se mitta, jolla tekojemme arvo kaikkein eniten määräytyy tulevien sukupolvien silmissä.”

Keskusta hyväksyi Sotkamon puoluekokouksessa 20.6.2018 Energia-, ympäristö-, ja ilmastolinjauksen, jossa todetaan seuraavasti:

”Maailma on kohdannut kantokykynsä rajat monessa suhteessa. Meillä on vain tämä yksi maapallo, joten meidän on siirryttävä nykyisestä kulutuskeskeisestä elämäntavastamme kohtuutalouden aikaan.

Ihmiskuntaa on liian pitkään ohjannut vain taloudellinen näkökulma. Maapallon väestön kasvaessa ekologia asettaa meille alati tiukentuvia puitteita. Sosiaaliset haasteet kärjistyvät ilmastonmuutosten seurauksena tapahtuvan väestövaelluksen takia. Jokaisen maan on nähtävä umpikuja luonnonvarojen kestämättömään kulutukseen perustuvassa elintason kasvussa. Ylikulutuksesta on siirryttävä elinkaariajatteluun ja kestävälle kiertotalouden tielle. Keskusta haluaa Suomen olevan etulinjassa siirtyessämme kohti aitoa kestävän kehityksen ajattelua.”

Puheet ja teot

Arvovaltaisia länsimaisten yhteiskuntien ylikulutuksen seurauksista varoittaneita tieteellisiä raportteja julkaistiin jo 1970-luvun alussa. Siitä asti valistuneen päättäjän on voitu olettaa ymmärtävän luonnonjärjestelmän kantokyvyn rajat ja seuraukset, joita rajojen ylittämisellä todennäköisesti on.

Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden kapenemisen.

Vuosikymmenten kuluessa ilmastonmuutosta, biodiversiteetin heikkenemistä, kemikalisaatiota, saastumista ja monia muita ympäristöuhkia ei kuitenkaan ole kyetty hillitsemään. Myönteistäkin kehitystä on paikallisten ympäristöongelmien osalta tapahtunut, mutta iso kuva synkkenee jatkuvasti.

Myönteistäkin kehitystä on paikallisten ympäristöongelmien osalta tapahtunut, mutta iso kuva synkkenee jatkuvasti.

Suomessa talouden energia- ja materiaalitehokkuus on kasvanut, eli pienemmällä kulutuksella saadaan enemmän taloudellista hyötyä. Ilmiötä voidaan kuvata suhteelliseksi talouden ja kulutuksen kasvun irtikytkennäksi (relative decoupling).

Samalla Suomen BKT on tuplaantunut 1990-luvulta ja kasvu on haudannut alleen energian ja materiaalinkäytön tehostumisen myönteiset ympäristövaikutukset. Kuormituksen vähentämiseksi tarvittava absoluuttinen irtikytkentä onkin jäänyt saavuttamatta, ja globaali kuormituksemme kasvaa edelleen.

Ehkä parhaiten 1990-luvun alun puolueohjelmat kiteyttää keskustan erityisohjelman lause ”Samanaikaisesti on sekä mahdollista säilyttää nykyinen elintaso että varautua tuleviin mullistuksiin”.

Juppikaudella ei eletty maakuopissa, vaan nautittiin ennätyksellisestä hyvinvoinnista. Luonnonvarojen kokonaiskulutus oli silti 25 prosenttia pienempi kuin vuonna 2018.  

Jos olisimme vuodesta 1990 keskittyneet silloisen elintason säilyttämiseen ja suunnanneet ponnistelumme odotettavissa olevien mullistusten torjumiseen ja niihin varautumiseen, olisi tilanteemme kovin erilainen nyt.

Talouspeikko

Puolueiden 1990-luvun alun ympäristöherätyksestä ei seurannut kestävyysloikka vaan täyskäännös vastakkaiseen suuntaan. Talouden jatkuva kasvu on koettu elämää ylläpitävien luonnonjärjestelmien toimintakykyä oleellisemmaksi edellytykseksi yhteiskuntien olemassaololle.

Kaiken mahdollisen kulutuksen kasvattamisesta on vallinnut vahva konsensus valtapuolueissa. Olemme alkaneet kutsua yhteiskuntaamme kulutusyhteiskunnaksi ja identifioida itsemme ensisijaisesti kuluttajiksi.

Ympäristöpainotukset ajoittuivat lamaan ja ympäristöteemojen poistuminen puolueiden prioriteettilistoilta puolestaan taloudelliseen nousukauteen. Ehkä havahtuminen taloudellisen pohjan pettävyydelle avasi hetkeksi silmät myös elämää ylläpitävien järjestelmien rajallisuudelle.

Suomalaisessa 1980- ja 1990-luvun politiikassa vaikutti vielä vahvasti keynesiläinen ja jälkikeynesiläinen näkemys taloudesta välineenä hyvän elämän ja hyvän yhteiskunnan tavoittelussa. Tästä ajattelutavasta käsin keinovalikoima ekologisen kriisin torjumiseksi oli oleellisesti laajempi kuin nykyisin vallitsevassa uusklassisessa mallissa, jossa myös valtion nähdään toimivan markkinoiden ehdoilla.

Markkinaehtoisuus kaventaa oleellisesti ympäristöpolitiikan liikkumavaraa, mikä näkyy myös puolueohjelmissa.

Nykynäkemyksen mukaan ympäristökriisi on torjuttavissa vain, jos markkinat kokevat siihen tarvetta. Markkinaehtoisuus kaventaa oleellisesti ympäristöpolitiikan liikkumavaraa, mikä näkyy myös puolueohjelmissa. Kun aikaisemmin voitiin puhua suoraan ympäristökriisin torjumisesta, pitää asiaa nykyään muotoilla niin, että yritykset voivat kokea hyötyvänsä kriisistä ja sen torjumisesta.

Talouspuheessa fysiikan lait ja ekosysteemien reunaehdot oletetaan yleisesti joustavammaksi kuin markkinatalouden lainalaisuudet. Talous ei nykymuodossaan ole planeetan ja ihmisten voimavarojen kohdentamista, vaan niistä riippumaton abstraktio, johon ihmisen ja planeetan olisi sopeuduttava.

Keskustankin ympäristölinjauksissa on kuitenkin usean vuosikymmenen ajan todettu, että yhteiskunnallinen ei kehitys voi enää pohjata nykyisen kaltaisen materiaalisen kulutuksen kasvun logiikkaan.

Tällainen tervejärkisyys ei saisi rajoittua puolueiden ympäristökerhojen illanviettoihin ja erillisohjelmiin, vaan se tulee kirjata perustuslakiin.

Puheet seurantaan

Poliittiseen peliin uppoutuneelle päättäjälle puolueohjelmien tärkein opetus on luultavasti se, että ympäristöasioista saa sanoa ja kirjoittaa ohjelmateksteihin ihan mitä tahansa ilman pelkoa siitä, että kansa syyttäisi lupausten pettämisestä.

Löperyyteen kannustaa sekin, että journalistien kyky narauttaa päättäjiä ympäristölupausten vastaisista päätöksistä on hämmästyttävän heikko. Ympäristöasioita ja niihin liittyvää päätöksentekoa voi sotkea ja hidastaa epäselvällä tiedotuksella ja monimutkaisilla laskentasäännöillä, joiden seasta vain harva toimittaja tai kansalainen kykenee löytämään tiedot esimerkiksi Suomen ilmastopäästöjen kehityssuunnasta.

Löysää puhetta harjoittaa myös ympäristöväki.

Löysää puhetta harjoittaa myös ympäristöväki. Valtioneuvoston lakialoite hiilen energiakäytön kieltämiseksi vuonna 2029 on kerännyt vahvaa kannatusta yli puoluerajojen. Hiilikielto koetaan symbolisesti merkittäväksi ilmastotoimeksi, vaikka lakialoitteessa todetaan, että se ei vähentäisi lainkaan Suomen ilmastopäästöjä.

Hiiltä korvataan erityisesti pohjoismaissa moninkertaistamalla puun energiakäyttö. Tanskan, Ruotsin, Suomen ja monien muiden EU-maiden uusiutuvan energian lisäämissuunnitelmat nojaavat vahvasti Baltiasta tuotavaan puumassaan. Suurin osa tästä puusta olisi vain energiakäyttöön kaadettua runkopuuta, jonka päästövaikutukset ovat reippaasti kivihiiltä isommat.

Kun sinänsä erittäin kireää vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitetta kiristetään vielä kuudella vuodella, varmistetaan, ettei puuhun siirtymiselle jää vaihtoehtoja. Lakialoite kieltää erikseen myöntämästä poikkeuslupaa hiilenpolttoon siinäkään tapauksessa, että tarjolla olisi vain muuhun käyttöön soveltuvaa ainespuuta.

Monet ajattelevat, että päästövähennysten toteuttaminen on lähinnä taloudellinen kysymys: jos rahaa löytyy, voidaan päästöt nollata vaikka heti. Näin ei kuitenkaan ole.

On erittäin tärkeää havaita, että tällä hetkellä ei ole käytettävissä teknologiaa, jolla polttamisesta voitaisiin kaukolämpöjärjestelmissä kokonaan luopua. Lämpöpumput vaativat lämmönlähteiden osalta lisäselvityksiä ja pilotointeja, ja pumppujen vaatima sähköntuotannon lisäys täytyisi tehdä tuuli- tai ydinvoimalla, joiden lisärakentamiseen liittyy isoja sosiaalisen hyväksyttävyyden kysymyksiä.

Jos polttamalla tapahtuva lämmöntuotanto lopetettaisiin vuonna 2029, se tarkoittaisi, että nykyhetkestä katsottuna aikaisintaan seuraavan kahden vuoden aikana kehittyvät ratkaisut olisi runnottava päätöksenteossa ja kaavoituksessa läpi aikataululla, joka vaatii oleellisten demokraattisten prosessien ohittamista.

Teknologian, materiaalisen todellisuuden ja yhteiskunnan sosiaalisten reunaehtojen ohittaminen vie ojasta allikkoon.

Hiilikieltoa on puolustettu usein sen kansainvälisellä symboliarvolla. Suomen lisäksi useat muut kieltämistä harkitsevat maat tulisivat korvaamaan puun biomassalla. Todellista symboliarvoa olisikin sillä, että kykenisimme siirtymään IPCC:n edellyttämällä aikataululla polttamatta tuotettuun lämpöön ilman, että vaarannamme demokraattisia prosessejamme.

On hyvin todennäköistä, että energiasektori pystyy saavuttamaan hiilineutraaliuden 2030-luvun alussa. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman todella vahvaa panostusta tutkimus- ja kehitystyöhön. Teknologian, materiaalisen todellisuuden ja yhteiskunnan sosiaalisten reunaehtojen ohittaminen vie ojasta allikkoon.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Tarve ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” -lauseen hokemiseen perustuu epäilemättä siihen, että tosiasioita ei ole aina tunnustettu ja päätöksiä on tehty henkilökohtaisten luulojen, mielikuvien ja toiveiden pohjalta.

On aihetta epäillä, että hallituspuolueiden toiveissa olisi uudelleen leimahtaneen ympäristö- ja ilmastoahdistuksen nopea laantuminen samaan tapaan kuin 1990-luvulla. Kiusalliset tosiasiat ja masentava ympäristösyyllisyys olisi mukava taas hukuttaa riehakkaaseen talouskasvuun.

Ilmastovaalikamppailuja ei käydä pelkästään puolueiden välillä, vaan myös niiden sisällä.

Suomesta nousi 1990-luvun alun ympäristöaallossa maailmaan johtaviin lukeutuvaksi tuulivoiman, aurinkoenergian ja akkuteknologian kehittäjäksi. Biotalouspöhinässä tämä valtavan potentiaalin osaaminen ajettiin alas. Jäljellä olevan aidosti vähäpäästöisen teknologian rippeetkin ovat Suomelle moninkertaisesti arvokkaampi pääoma kuin hallituksen tarjoilemat biopolttoaineet ja muut päästövähennyskeinot,jotka eivät vähennä päästöjä.

Menneisyyden periaateohjelmissa on hyvääkin. Ne kertovat, että ainakin joskus myös nykyisissä hallituspuolueissa on ollut vaikuttajia, jotka pyrkivät toimimaan tosiasioiden edellyttämällä tavalla ja joilla oli myös selkeä kuva siitä, mitä uhkien torjumiseksi tulisi tehdä. Tämän vuoden ohjelmat kertovat, että heitä on puolueissa edelleen, tosin vähemmistössä.

Ilmastovaalikamppailuja ei käydä pelkästään puolueiden välillä, vaan myös niiden sisällä. Tulevaisuutemme riippuu pitkälti siitä, antavatko puolueet vihdoin mahdollisuuden määrätietoisiin toimiin asiassa, jonka kiireellisyyden ne ovat tunnistaneet jo vuosikymmeniä sitten.

Antti Majava on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä.

Kirjoitus on osa Miksi maailma on niin vaikea pelastaa -sarjaa.

Korjaus 17.12. klo 16:32: Tarkennettu tekstin väitteitä lisäämällä ilmaisut ”kokonaan” ja ”nykyhetkestä katsottuna”. 

Julkaisu Puolueissa herättiin ympäristöongelmiin ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Maanantaina 8.10. julkaistiin hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti siitä, mitä Pariisin ilmastokokouksessa sovittu 1,5 asteen lämpenemistavoite todella tarkoittaa. Eri yhteiskunnan setoreilla pohditaankin nyt kuumeisesti, miten kiristyviin päästövähennystavoitteisiin pystytään vastaamaan.

Seuraavana päivänä 9.10. julkistettiin Suomen kannalta oleelliset valtakunnan metsien inventointitiedot (VMI12), jotka vahvistavat, että hallituksen ilmastopolitiikka ei ole linjassa YK:n ilmastosopimusten ja IPCC:n raportin kanssa.

Valtakunnan metsien inventointitiedot vahvistavat, että hallituksen ilmastopolitiikka ei ole linjassa YK:n ilmastosopimusten ja IPCC:n raportin kanssa.

IPCC:n mukaan katastrofaalisen lämpenemisen torjuminen edellyttää globaalisti ilmastopäästöjen puolittamista vuoteen 2030 ja nollaantumista vuoteen 2050 mennessä. Kehittyneenä ja vauraana maana Suomen pitäisi pyrkiä päästöjensä vähentämiseen tätäkin nopeammin.

Raporttiin on koostettu neljä skenaariota, joista kolmessa ilmakehään päätyviä nettopäästöjä vähennetään myös teknologisilla hiilen talteenoton menetelmillä (CCS tai BECCS). Näiden teknologioiden laaja käyttöönotto on epävarmalla pohjalla. Raporttia julkistamistilaisuudessa kommentoineet suomalaistutkijat pitivätkin hiilen talteenottoon perustuvia skenaarioita hyvin riskialttiina.

Skenaariossa, jossa ei ole huomioitu hiilen teollista talteenottoa, pitää merkittäviä päästövähennyksiä tehdä hyvin nopeasti. Luonnolliset hiilinielut, kuten metsät, nousevatkin tässä skenaariossa erityisen merkittävään rooliin.

Kasvavat ilmastopäästöt

BIOS-tutkimusyksikkö nosti syyskuun alussa esille YK:lle toimitetusta seitsemännestä Suomen YK:n ilmastosopimuksen maaraportista löytyvät tiedot, joiden mukaan Suomen ilmastopäästöt tulevat jo hyväksytyillä toimenpiteillä nousemaan 50 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2030.

Mikäli hallituksen ilmasto- ja energiastrategian ehdottamat uudet toimenpiteet toteutetaan, kasvavat ilmakehään päätyvät nettopäästöt silti 30 prosenttia.

Mikäli hallituksen ilmasto- ja energiastrategian ehdottamat uudet toimenpiteet toteutetaan, kasvavat ilmakehään päätyvät nettopäästöt silti 30 prosenttia. Päästöjen kasvu johtuu pitkälti lisääntyvien hakkuiden aiheuttamasta hiilinielujen pienenemisestä.

Kun keskustellaan ilmastopolitiikasta, IPCC:n uudesta raportista ja YK:n ilmastosopimusten tavoitteista, olisi oleellista kiinnittää huomiota Suomen maaraportin lukuihin. Taulukot kertovat yksiselitteisesti, että Suomen nykyinen ilmastopolitiikka tulee johtamaan ilmakehään päätyvien päästöjen voimakkaaseen kasvuun juuri silloin, kun ilmastosopimukset ja raportit edellyttävät päästöjen nopeasti pienenevän.

Oleelliset nielut

Suomen ilmastopolitiikasta vastaava ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kertoi IPCC:n raportin julkaisutilaisuudessa Suomen metsiä käytettävän ”maailman pelastamiseen” ja kuvasi ilmastopolitiikkaa esimerkilliseksi, vaikka hänen ministeriönsä YK:lle toimittama maaraportti kertoo päästöjen kasvavan.

Tiilikainen ja hänen avustajansa ovat vihjailleet, että syksyn aikana julkaistavat valtakunnan metsien inventointitiedot osoittaisivat maaraportin arviot päästöjen kasvusta paikkansapitämättömiksi.

Myös valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) viittasi Ylen A-studion haastattelussa 8.9. siihen, että uudet valtakunnan metsien inventointitiedot ratkaisevat sen, mikä on ilmaston kannalta kestävä hakkuutaso. Mikäli metsien kasvu todettaisiin maaraportin arviota suuremmaksi, voisi myös hakkuumäärää kasvattaa ilman, että hiilinielut pienenisivät.

Luken julkistaman inventointiaineiston mukaan metsien vuosikasvu on 107 miljoonaa kuutiota, eli 3 miljoonaa kuutiota alhaisempi kuin vuonna 2017 on arvioitu. Inventointitiedot vahvistavat, ettei metsien kasvu ole oleellisesti suurempi kuin kolme miljoona kuutiota alhaisempi kasvutaso, johon maaraportti ja vaikkapa valtioneuvoston tilaamat energia- ja ilmastostrategian vaikutusarviot perustuvat.

Jos Suomi pienentää nielunsa maaraportin kuvaamalle tasolle 13,5 MT CO2-ekv, hiilineutraalius eli päästöjen ja nielujen tasapaino voidaan saavuttaa vain äärimmäisen rajuilla ja nopeilla päästövähennyksillä.

Ilmakehään päätyvät nettohiilipäästöt lasketaan päästöjen ja nielujen summana. Suomen metsien hiilinielut olivat vuonna 2015 tasolla 37 MT CO2-ekv eli 37 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Metsien hiilinielut kompensoivat noin yhden kolmasosan Suomen kasvihuonepäästöistä.

Jos Suomi pienentää nielunsa maaraportin kuvaamalle tasolle 13,5 MT CO2-ekv, hiilineutraalius eli päästöjen ja nielujen tasapaino voidaan saavuttaa vain äärimmäisen rajuilla ja nopeilla päästövähennyksillä.

Jos hakkuutason nostoa vaativien toimijoiden intressit priorisoituvat poliittisessa päätöksenteossa, se voi johtaa muiden teollisuudenalojen päästövähennysvaatimusten tiukentumiseen tasolle, joka vaikeuttaa keskeisesti yritysten toimintaa.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen on todennut IPCC:n raporttiin liittyvissä haastatteluissa, että biopolttoaineiden valmistaminen ja käyttö tuottavat fossiilisiin verrattuna nelinkertaiset päästöt. Polttoaineiden tuottajat ja jakelijat varoittavat, että liikenteen biopolttoaineiden tuotanto tulee hyvin kalliiksi veronmaksajille.

Biopolttoaineiden ja hakkuiden ilmastopolitiikka

Ristiriita IPCC:n viestin ja Suomen ilmastopolitiikan välillä ei voisi olla ilmeisempi. Ministeri Tiilikainen väittää edelleen, että hakkuutasoa ei tarvitse laskea ja että biopolttoaineet ovat hyvä keino torjua ilmastonmuutosta, mutta ei kerro mihin hänen näkemyksensä perustuu.

Myös metsäteollisuus on huolissaan raaka-aineen riittävyydestä, eikä tue ainespuun energiakäyttöä. Puun käytössä kannattaa heidän mukaansa priorisoida korkeamman lisäarvon ja pitemmän hiilikierron tuotteita. Tuotannon sivuvirrat hyödynnetään jo nykyisellään metsäteollisuuden prosessien omiin energiantarpeisiin.

Puupohjaisen bioenergian lisäämiseen pohjaavalle energia- ja ilmastostrategialle ei siis löydy tukea tutkijoilta eikä metsäteollisuudesta. Puun käytön lisäämiselle on erittäin hyviä vaihtoehtoja, joilla päästään aitoihin ilmastopäästövähennyksiin.

Puupohjaisen bioenergian lisäämiseen pohjaavalle energia- ja ilmastostrategialle ei löydy tukea tutkijoilta eikä metsäteollisuudesta.

Ministeri Tiilikaisenkin kommentteja voi tulkita siten, että hän ei poliittisista syistä voi irrottautua puolueelleen tärkeistä linjauksista silloinkaan, kun niille ei ole enää löydettävissä rationaalisia perusteita. Tällöin ainoaksi politiikan teon keinoksi jää faktojen hämärtäminen ja keskustelun ohjaaminen epäolennaisuuksiin.

Lauantaina 13.10 Tiilikainen esitteli viisikohtaisen suunnitelman hiilinielujen vahvistamiseksi. Tiilikaisen ehdottamilla toimilla ei kuitenkaan ole edellytyksiä pysäyttää hiilinielujen pienenemistä, mikäli suunnitelma metsien hakkuutason nostosta säilyy entisellään.

Suomen hallitus on yhdessä metsäteollisuuden kanssa lobannut EU:ssa ankarasti korkeamman hakkuutason puolesta. Hakkuutason nostoa ja siitä riippuvaista teollisuutta ärhäkästi puolustavien on syytä valmistautua siihen, että he eivät tule saamaan näkemyksilleen vastakaikua sen enempää YK:n kuin Suomen ilmastopaneelilta ja tuskin pidemmällä aikajänteellä myöskään EU:lta.

Myös muut teollisuudenalat saattavat havahtua kustannuksiin ja toimintaympäristön kehittymiseen liittyviin riskeihin, joita nielujen pieneneminen tuo mukanaan.

IPCC:n mukaan metsäpinta-alaa pitäisi lisätä yhden Euroopan mantereen verran samaan aikaan, kun meillä puhutaan vasta hakkuutason säilyttämisestä nykyisellään.

IPCC:n mukaan metsäpinta-alaa pitäisi lisätä yhden Euroopan mantereen verran samaan aikaan, kun meillä puhutaan vasta hakkuutason säilyttämisestä nykyisellään. Suomalaisten tutkijoiden vaatimuksia hakkuutason kohtuullistamisesta voikin pitää globaalin ilmastopolitiikan näkökulmasta hyvin maltillisina.

Uusi energia- ja ilmastostrategia valmisteluun

On olemassa kysymyksiä, jotka ohittavat päivänpolitiikan intressiristiriidat ja kapeakatseisen edunvalvonnan. Suomessa sellaisia ovat olleet muun muassa sodat ja sotien jälkeinen jälleenrakennus, joihin vaadittavia ilmastotoimia on verrattu.

Yksi IPCC:n puheenjohtajista, Debra Roberts, kommentoi uutta raporttia toteamalla, että lähivuodet ovat todennäköisesti tärkeimmät koko ihmiskunnan historiassa.

YK samoin kuin IPCC on perustettu maailman maiden ja kansojen yhteisten etujen, yleisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomen nykyinen ilmastopolitiikka on hyvin kaukana YK:n vaalimasta solidaarisuudesta ja luottamuksesta.

Teollisuuden, poliittisten päättäjien ja tutkijoiden olisi syytä pikaisesti päästä dialogiin ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteita tukevan hakkuutason löytämiseksi. Nyt on pelissä suomalaisen metsä- ja biotaloussektorin maine ”maailman pelastajana” tai ilmastoapokalypsin kiihdyttäjänä. Vain ympäristökuormituksen vähentäminen voi taata valtioiden menestymisen, teollisuuden vakaan toimintaympäristön ja tuotteiden kysynnän säilymisen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kertonut kutsuvansa kaikki eduskuntapuolueet koolle yhteisen ilmastolinjauksen löytämiseksi. Kokoontumisen lähtökohdaksi on otettava se fakta, että nykyinen ilmastopolitiikkamme ei tuota päästövähennyksiä. Uudelta hallitukselta tullaan vaatimaan ilmastostrategia, jolla on aidot edellytykset vastata ilmastohaasteeseen.

Antti Majava on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä.

Julkaisu Hallituksen ilmastostrategia ei johda päästöjen vähenemiseen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa korvataan kaukolämpöä tuottavia hiili-, öljy- ja maakaasuvoimaloita puuta käyttävillä laitoksilla. Lisäksi liikenteen energiantarvetta aiotaan hallituksen energia- ja ilmastostrategiassa kattaa merkittävästi puubiopolttoaineilla.

Suomeen ollaan rakentamassa puun kasvavan käytön ympärille miljardeilla euroilla uusi teollinen infrastruktuuri. Hallitus ja metsäteollisuus esittävät, että Suomi voi bioenergian ja biotalouden avulla kasvattaa talouttaan ja kulutustaan samalla, kun ilmastopäästöt vähenevät Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämällä tavalla.

Vääntö metsien käytön ilmastovaikutuksista muistuttaa kansainvälistä kamppailua ilmastotutkijoiden ja öljyteollisuuden välillä.

Tieteellisen konsensuksen mukaan puun käytön kasvattamisella ei kuitenkaan saavuteta päästövähennyksiä vaan heikennetään entisestään luonnon monimuotoisuutta. Kun metsäteollisuuden edunvalvojat eivät ole saaneet tukea tieteeltä, he ovat hyökänneet tutkijoita vastaan ja pyrkineet kyseenalaistamaan laajasti koko tiedeyhteisön auktoriteettia.

Vääntö metsien käytön ilmastovaikutuksista muistuttaa kansainvälistä kamppailua ilmastotutkijoiden ja öljyteollisuuden välillä. Aitoja ilmastohyötyjä tuottavien ratkaisujen kehittämisen sijaan teollisuus käyttää miljoonia julkisuudenhallintaan ja päättäjävaikuttamiseen.

Raivokas lobbaus estää Suomen ja maailman tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeiden ilmasto- ja energiapäätöksien tekemisen. Tämä vaarantaa lähitulevaisuudessa myös teollisuuden omat toimintaedellytykset.

Oikeus kuluttaa

Paperi- ja selluteollisuus työllistää alle prosentin työvoimasta ja tuottaa noin kolme prosenttia bruttokansantuotteesta. Samalla se kuluttaa noin puolet teollisuuden ja viidenneksen koko Suomen käyttämästä energiasta.

Metsistä tehtaille kuljetetusta puumassasta yli 70 prosenttia käytetään tuotannon energiantarpeiden kattamiseen. Paperi- ja selluteollisuus kuluttaa myös valtavia määriä fossiilisia polttoaineita, sähköä ja puhdasta vettä. Metsäteollisuus on suurin energiatukien saaja sekä ydinvoimayhtiöiden omistaja.

Koska metsäteollisuuden sivuvirrat ovat jo lähes täysimääräisesti käytössä, vaatii fossiilienergian korvaaminen puulla, että Suomen metsiä hakataan merkittävästi enemmän ja puuta tuodaan massiivisesti jopa Etelä-Amerikasta asti. Tämä on taloudellisesti ja ekologisesti kestämätöntä.

Suomalainen metsäteollisuus on ollut keskeisesti vaikuttamassa siihen, että puun käyttö on kansainvälisissä ilmastosopimuksissa tulkittu virheellisesti hiilineutraaliksi.

Puun käyttöä lisäävien biotalousinvestointien kannattavuus on lähes täysin riippuvaista poliittisin päätöksin hyväksytyistä päästölaskentasäännöistä. Suomalainen metsäteollisuus on ollut keskeisesti vaikuttamassa siihen, että puun käyttö on kansainvälisissä ilmastosopimuksissa tulkittu virheellisesti hiilineutraaliksi.

Tutkijoiden mukaan virhe heikentää mahdollisuuksia saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita. Metsäteollisuuden käynnistämän kansainvälisen lobbauskampanjan päätavoitteena on, että kohtalokasta päästölaskentavirhettä ei edelleenkään korjattaisi.

Väitteitä ja faktoja

Metsäteollisuuden lobbaus rakentuu kolmen tehokkaasti levitetyn väitteen ympärille.

Ensiksi fossiilisista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden tai energian korvaamisen puupohjaisilla materiaaleilla vakuutetaan tuottavan merkittäviä ilmastohyötyjä. Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarvioinneissa kuitenkin todetaan, että puun käytön lisääminen heikentää päästöjä kompensoivia nieluja ja tekee siten tyhjäksi muilla aloilla suurella vaivalla saavutettavia päästövähennyksiä.

Strategioissa käytetyt laskelmamallit osoittavat myös, että puun käytön lisääminen tulee satoja miljoonia kalliimmaksi kuin todellisia päästövähennyksiä tuottavat menetelmät.

Toiseksi puun korjuun lisäämisen katsotaan olevan kestävää, koska metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen mallit kuitenkin osoittavat, että hakkuutason nosto pysäyttää metsätalousmaan puustotilavuuden kasvun.

Ilmastonmuutos voi hetkellisesti kiihdyttää metsien kasvua ja mahdollistaa isommat hakkuumäärät, mutta pitemmän aikavälin vaikutukset voivat olla metsien kasvun kannalta kielteisiä.

Monia tutkijoita turhauttaa suuresti se, että eri käsitysten taustalla olevien perusteiden johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta ei käydä laadukasta keskustelua.

Kolmanneksi paperin, sellun ja biopolttoaineiden kansainvälisen kysynnän todetaan jatkuvasti kasvavan, ja niiden tuottaminen on Suomessa kestävämpää kuin muissa maissa. Ilmastotavoitteet pakottavat kuitenkin kaiken ilmaston kannalta haitallisen tuotannon ja kulutuksen nopeaan vähentämiseen kaikkialla maailmassa, myös Suomessa.

Vertaisarvioituja tutkimuksia puun käytön lisäämisen negatiivisista ympäristövaikutuksista on julkaistu kymmenittäin. Lisäämistä ilmastosyistä puoltavia tieteellisiä viitteitä on vaikeampi löytää. Monia tutkijoita turhauttaa suuresti se, että eri käsitysten taustalla olevien perusteiden johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta ei käydä laadukasta keskustelua.

Metsätalouden suojelualue

Tutkijat varoittivat jo ennen Talvivaaran kaivoksen perustamista, ettei kaivoksen keskeisten prosessien toimivuudesta ole takeita. Silti kaivosyhtiöiden palkkaamat julkisuudenhallinnan ammattilaiset hautasivat epäilyt tarinoilla, jotka saivat valtion ja piensijoittajat investoimaan hankkeeseen vielä silloinkin, kun lähes kaikki mahdolliset riskit olivat toteutuneet.

Hallituksen asettama Suomen Ilmastopaneeli julkaisi toukokuussa 2017 selvityksen, joka vahvisti keskeisten tutkijoiden olevan yksimielisiä metsien käytön ilmastovaikutuksista. Selvitys kyseenalaisti hallituksen biotalous- sekä energia- ja ilmastostrategian keskeiset linjaukset erityisesti puun käytön lisäämisen osalta.

Kaikki selvityksen tutkijat hyväksyivät väittämän: ”Hakkuiden ja puun korjuun lisääminen pienentää metsien hiilinielua ja metsien hiilivarastoa vähintään vuosikymmeniksi eteenpäin verrattuna tilanteeseen, jossa niitä ei lisätä.” Lisäksi hyväksyttiin joukko muita väittämiä, joiden mukaan metsien käyttöä tulisi kehittää ilmastovaikutukset paremmin huomioiviksi.

Ympäristöministeriö julkaisi vielä samana päivänä selvityksestä tiedotteen, jossa Ilmastopaneelin viesti oli käännetty ylösalaisin.  Ministeriön tiedotteessa todetaan: ”Kansallisen metsästrategian tavoitteet ovat linjassa raportin tulosten kanssa. Metsänhoidon ilmastohyödyt tunnustetaan.”

Jostain syystä metsätalous on pitkälti vapautettu ympäristövaikutusten arvioinneista.

Tiedotteen on laatinut ministerin erikoisavustaja Jyrki Peisa, joka siirtyi Bioenergia ry:n johtajan paikalta ympäristöministeriön kautta Metsäteollisuus ry:n johtajaksi.

Metsäteollisuutta palvelevan metsänhoidon vaikutukset ilmastoon, metsien monimuotoisuuteen ja vesistöihin ylittävät Suomessa moninkertaisesti esimerkiksi kaivosteollisuuden ympäristövaikutukset. Jostain syystä metsätalous on kuitenkin pitkälti vapautettu ympäristövaikutusten arvioinneista.

Lukuisissa esimerkkikohteissa on ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä kielletty rakentaminen metsälajistolle tai jopa eläinyksilöille aiheutuvan haitan takia. Samoilta alueilta voidaan ilman vaikutusarviointia poistaa luontoarvot käytännössä kokonaan metsien avohakkuulla ja maaperän ojituksella tai mätästyksellä.

Ilmastoviisautta suomalaisittain

Metsähallitus esitteli äskettäin ilmastoviisaan metsänhoidon suunnitelmansa, joka on myös metsähallituksen ilmastostrategian ydin. Suunnitelman pääviesti on, että nykyinen metsänhoito on optimaalista myös ilmaston kannalta. Käytänteitä vielä hivenen tehostamalla voidaan valtion mailla, jotka kattavat noin kolmasosan Suomen pinta-alasta, saavuttaa parhaimmillaan muutamien prosenttien hiilinielujen ja varastojen kasvu.

Suomen ilmastopäästöt ovat noin kolminkertaiset hiilinieluihin nähden. Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden toteutuminen edellyttäisi uusien selvitysten mukaan sitä, että päästöjen ja nielujen tulisi olla samalla tasolla viimeistään vuonna 2050, jonka jälkeen nielujen tulisi olla päästöjä suuremmat.

Jos kehittyville maille myönnetään pitempi sopeutumisaika, Suomessa ja muissa teollisuusmaissa nettopäästöjen pitäisi nollautua jo paljon aikaisemmin.

Ilmastopaneelin mukaan metsien, orgaanisen maaperän ja puutuotteiden hiilivarastoilla on keskeinen rooli nettopäästöjen vähentämisessä. Jos metsien nieluja ei puun tuotannon paineessa pystytä lisäämään, täytyy muun yhteiskunnan vähentää päästöjään jopa kolmasosaan nykyisestä. Tämä puolestaan tulee kansantaloudelle huomattavasti kalliimmaksi kuin orgaanisten nielujen lisääminen.

Metsähallituksen suunnitelman julkistustilaisuuden loppupuheenvuorossa pääjohtaja Pentti Hyttinen totesi olevansa huolissaan siitä, että ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä tehdään liian nopeita toimenpiteitä. Hän kertoi Metsähallituksen edustavan malttia ja ylisukupolvista harkintaa myös ilmastoasioissa. Tämä on tulkittavissa vain siten, että Metsähallitus ei ole aikeissa seurata Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita.

Biotaloudelta puuttuu selkänoja

Ilmastonmuutoksen ja muiden ekologisten kriisien luomien uhkakuvien synkkeneminen asettavat valtiolle, kunnille ja yrityksille kovan paineen aitojen päästövähennysten saavuttamiseksi. Paljon resursseja kuluttavilla toimialoilla kyse on eloonjäämiskamppailusta.

Suomi on resurssitalous, jonka bruttokansantuotteesta poikkeuksellisen suuri osa tulee paljon energiaa ja raaka-ainetta kuluttavasta matalan jalostusasteen tuotannosta. Suomen luonnonvarojen käytöstä saama taloudellinen hyöty on EU:n alhaisimpia. Nykyinen teollisuusrakenteemme sopiikin huolestuttavan huonosti ilmastonmuutoksen määrittämään tulevaisuuteen.

Nykyinen teollisuusrakenteemme sopii huolestuttavan huonosti ilmastonmuutoksen määrittämään tulevaisuuteen.

Keskustaministerit juhlivat joulun alla lobbausvoittoa EU:ssa ja kertoivat uusien metsäpäätösten antavan tukevan selkänojan hallituksen strategioille. Metsien-, puun- ja maankäyttöä koskevien uusien säädösten tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen käyttöä. Suomen itselleen lobbaamat erioikeudet eivät poista sitä tosiasiaa, että päätavoitteet koskevat myös meitä.

Päivitetyn LULUCF-asetuksen mukaan metsien käyttö tulee EU-alueella mitoittaa siten, että metsien hiilinielut ja -varastot säilyvät ja kasvavat. Lisäksi asetus edellyttää luomaan kannusteet sille, että puuta hyödynnettäisiin yhä enemmän pitkäkestoisiin tuotteisiin.

EU-jäsenmaiden tulee toimittaa LULUCF-asetuksessa määrätyin kriteerein lasketut metsien vertailutasot vuoteen 2030 saakka EU-komissiolle vuoden 2018 loppuun mennessä. EU-komissio tarkistaa jäsenmaiden laskelmat ja niiden pohjalta hyväksyy tai hylkää esitetyt metsänkäyttösuunnitelmat.

Suomalainen metsäkeskustelu on syytä pitää tiukasti perustavoitteessa, eli siinä, kuinka pystymme vähentämään todellisia nettopäästöjämme ja edesauttamaan globaalilla tasolla nopeaa siirtymää nollapäästöisiin yhteiskuntiin.

Neste kertoo siirtyvänsä todennäköisesti vuoteen 2050 mennessä maaöljystä täysin biopohjaisten energiajakeiden jalostamiseen. Tämä on merkittävää siitäkin syystä, että öljyjalosteet kilpailevat metsäteollisuustuotteiden kanssa vuosittain Suomen suurimpana vientitulojen tuojana.

Monet biojalostamohankkeet ovat osoittautuneet kannattamattomiksi. Myös Kemiin suurta biojalostamoja suunnitteleva Kaidi on ajautunut vakaviin vaikeuksiin. Alan näkymiä ei paranna se,  että maaöljyn korvaaminen biojakeilla ei yleensä tuota toivottuja ilmastohyötyjä.

Tutkijat, EU ja yhä useammat suomalaiset päättäjät vaativat metsien käytön painopisteen suuntaamista korkean jalostusasteen pitkäkestoisiin puutuotteisiin, kuten puurakentamiseen. Sellu- ja paperiteollisuuden valtava raaka-aineen tarve on kuitenkin johtanut siihen, että puuta ei enää riitä sahoille, ja puutuoteteollisuus on vakavassa kriisissä.

Taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta on äärimmäisen tärkeää varmistaa, että biopohjaisen tuotannon ympäristövaikutukset arvioidaan samoilla kriteereillä kuin muidenkin tuotteiden ja palveluiden. Vain sopeutuminen globaaliin muutokseen turvaa metsäsektorin toimintakyvyn ja vakaan kehityksen myös tulevaisuudessa.

Antti Majava on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä.

Edit. 25.5.2018 klo 19:16: Korjattu sana ”sellupaperiteollisuuden” muotoon ”sellu- ja paperiteollisuuden”.

Julkaisu Kohtalokasta edunvalvontaa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Perinteinen puurakentaminen on Suomessa henkitoreissaan. Hirsiveistäjiä edustava Hirsitaito-yhdistys on jo pitkään pyrkinyt herättämään keskustelua siitä, että metsien maasta on lähes mahdotonta saada nykymääräysten mukaisten asuinrakennusten toteuttamiseen soveltuvaa latvaläpimitaltaan yli 40-senttistä puuta.

Myös vanhojen puurakennusten, kuten puukirkkojen, peruskorjauksiin on hyvin vaikea löytää alkuperäistä vastaavaa puutavaraa. Monet alan yritykset ovat joutuneet lopettamaan toimintansa puun saatavuusongelmien takia.

Vielä 1990-luvulla metsälaki ja metsänhoitosuositukset edellyttivät tasaista ikäluokkajakaumaa ja päätehakattavalta mäntymetsältä keskimäärin yli sadan vuoden ikää.

Kun vielä 1990-luvulla metsälaki ja metsänhoitosuositukset edellyttivät tasaista ikäluokkajakaumaa ja päätehakattavalta mäntymetsältä keskimäärin yli sadan vuoden ikää, nykyinen metsälaki sallii päätehakkuun minkä ikäisessä metsässä tahansa. Talousmetsän keskimääräinen kiertoaika onkin lyhentynyt ja metsät nuorentuneet reippaasti. Muutos näkyy selvästi kaikkialla Suomen luonnossa.

Suomalaiset ja kansainväliset tutkijaryhmät ovat jo vuosien ajan pyrkineet nostamaan esiin suomalaisen metsäpolitiikan riskejä, mutta tutkimusraportit ja julkilausumat ovat kaikuneet kuuroille korville. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan kanta metsäbiomassojen kestävyystarkasteluun seurasi kuitenkin tutkimuksen valtavirran näkemystä.

Myös tutkimusyhteisön viesteissä on ristiriitoja. Luonnonvarakeskuksen (LUKE) johto on antanut julkisuudessa ymmärtää, että heillä tehty tutkimus tukee puun käytön lisäämistä. LUKEn syyskuun alussa järjestämässä puun käytön ilmastovaikutuksiin keskittyneessä seminaarissa ei kuitenkaan tullut esille tutkimustietoa, joka puoltaisi hakkuiden lisäämistä.

Ei tukea hakkuiden lisäämiselle

Tilaisuudessa esitellyissä malleissa ja laskelmissa jo nykyisen hakkuutason ylläpitämisen todettiin estävän metsien ikäluokkarakenteen tasapainottumisen ja heikentävän metsien hiilinielua ainakin seuraavien 20–30 vuoden ajan. Biotalousstrategian mukaiset lisähakkuut kiihdyttäisivät entisestään negatiivista kehitystä.

Jo nykyisen hakkuutason ylläpitämisen todettiin estävän metsien ikäluokkarakenteen tasapainottumisen ja heikentävän metsien hiilinielua.

Seminaarissa LUKEn pääviestinä voidaan pitää professori Jari Hynysen näkemystä, että lisääntyvien hakkuiden puustopääomaa pienentävä vaikutus tulee kompensoida puun kasvua nopeuttavilla laajoilla toimenpiteillä, kuten lannoituksella ja metsämaan muokkauksella, ja nopeakasvuisemmiksi jalostetuilla puulajikkeilla. Puutuoteteollisuus onkin jo siirtänyt painopisteensä nopeasti kasvavan pikkutukin käyttöön erilaisissa liimapuutuotteissa.

Esitetyt keinot metsien kasvun lisäämiseksi sisältävät lukuisia epävarmuustekijöitä. Lisäksi metsänhoidon intensiteetin nosto ja voimakkaasti jalostettujen lajikkeiden käyttö vaarantavat ajatuksen suomalaisen metsänhoidon luonnonmukaisuudesta ja vievät kohti plantaasimaista puuntuotantoa.

Teollisuus ei tunnista metsien arvoa

Pariisin sopimus ja Euroopan unionin ilmastotavoitteet edellyttävät sekä päästöjen nopeaa vähentämistä että hiilinielujen ja -varastojen maksimoimista. Nostamalla hakkuutasoa ja tehostamalla puuntuotantoa kuitenkin todennäköisesti lisätään hiilipäästöjä samalla, kun heikennetään hiilen sidontaa ja monimuotoisuutta.

Sen sijaan metsien kiertoaikojen pidentäminen keskimäärin sadan vuoden tasolle tuottaisi kokonaisvaltaisen ratkaisun monimutkaiseen ongelmavyyhtiin. Kiertoajat ovat keskeisin tekijä ilmaston, biodiversiteetin ja monipuolisen biotalouden raaka-ainetarpeiden kannalta. Metsien järeytyminen kasvattaa lähivuosikymmeninä oleellisesti metsien hiilinielua ja etenkin niiden biomassaan ja maaperään kertyvää hiilivarastoa.

Metsien kiertoaikojen pidentäminen keskimäärin sadan vuoden tasolle tuottaisi kokonaisvaltaisen ratkaisun monimutkaiseen ongelmavyyhtiin.

Järeän tukkipuun kasvattaminen tuottaa myös metsänomistajalle parhaat tulot. Metsätuotteiden jalostusasteen nosto, pitkäkestoisten puutuotteiden valmistus ja laadukkaan puurakentamisen suosiminen voivat parantaa metsäalan työllisyyttä. Metsäenergian käytön painopiste kannattaisi siirtää muiden vähäpäästöisempien uusiutuvien energioiden tuotannon vaihtelujen tasaamiseen.

Metsien kyky niellä ja varastoida hiiltä sekä ylläpitää monimuotoisuutta ovat nousemassa lähitulevaisuudessa erittäin merkittäväksi lisäarvotekijäksi. Ilmastotavoitteiden keinovalikoiman laajenemisen uskotaan lähivuosina synnyttävän ansaintalogiikan myös näille palveluille.

Metsäteollisuuden edunvalvojat ovat viime kuukausina toitottaneet, että muut EU-maat eivät ymmärrä metsien käytön perusasioita, koska niillä ei ole omia metsävaroja tai metsäteollisuutta. Tämän kauemmas faktoista on vaikea edetä. Suomen linjaa vastustaa erityisesti Saksa, jolla on Suomea suuremmat metsävarat ja metsäsektorin liikevaihto.

Lobbaus metsäluonnon alennusmyynnin jatkamiseksi voi antaa vain hiukan lisäaikaa.

Kun juhlitaan metsäteollisuuden etua myötäilevää Euroopan parlamentin päätöstä, on hyvä muistaa, että päätöksen myötä päästövähennyspaine siirtyy muille teollisuuden ja yhteiskunnan sektoreille. Erävoitoksikin nimetty ratkaisu ei poista riskiä hakkuutason nostoon pohjaavilta biotalousinvestoinneilta.

Monien tutkijoiden ja metsänomistajien mielestä keskeisenä esteenä tulevaisuuden ennakoinnille on halpojen raaka-aineiden varaan rakentuneen sellu- ja paperiteollisuuden ja puuenergian tuottajien uudistumiskyvyttömyys. Lobbaus metsäluonnon alennusmyynnin jatkamiseksi voi antaa vain hiukan lisäaikaa. Ilmasto- ja biodiversiteettisopimusten täytäntöönpano vaatii joka tapauksessa, että päästöjä ja resurssienkulutusta vähennetään ja raaka-aineiden käytön todelliset ympäristövaikutukset huomioidaan täysimääräisesti.

Julkaisu Suomi lobbasi metsänsä alelaariin ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Keväällä 2016 toimittaja kysyi Ylen Verkkovieras-ohjelmassa (noin 18 minuutin kohdalla) silloiselta elinkeinoministeri Olli Rehniltä (kesk.), tarvitseeko Suomi ”plan B:n” sen varalta, että EU:n näkemys metsien käytön kestävyydestä muuttuu Suomelle epäedulliseen suuntaan. Rehn vastasi, että varasuunnitelmaa ei tarvita, koska Suomi lähtee liikkeelle siitä, että ”plan A”, eli Suomen etua palvelevan päästölaskentatavan lobbaaminen, toimii.

Rehn totesi lähetyksessä myös, että Suomi pyrkii EU-politiikan lisäksi vaikuttamaan aktiivisesti toimittajiin ja ajatushautomoihin hallitakseen aiheesta käytävää keskustelua.

Mielikuva yksimielisestä Suomen kannasta tai edusta on harhaanjohtava, sillä suunnitelma A:ta ovat puoltaneet pääasiassa vain metsäsektorin edunvalvontajärjestöt sekä tietyt poliitikot ja ministeriöt. Metsien käytön ilmastovaikutuksiin perehtyneiden tutkijoiden enemmistö ei ole yhtynyt ”Suomen linjaan”, vaan on pyrkinyt nostamaan esiin sen sisältämiä riskejä ympäristölle ja taloudelle.

Suunnitelma A:ta ovat puoltaneet pääasiassa vain metsäsektorin edunvalvontajärjestöt sekä tietyt poliitikot ja ministeriöt.

Tiistaina 12.7. saatiin tieto, että Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ei asetu tukemaan puun käytön lisäämistä.

Toukokuussa 2017 julkaistiin kansainvälinen tutkijoiden julkilausuma, jonka mukaan suunnitelma A:n mukaiset laskentasäännöt, jotka eivät huomioi riittävästi metsien käytön ilmastovaikutuksia, kannustavat lukuisia maita lisäämään puun epäkestävää käyttöä. Näin ne vaarantavat Pariisin sopimuksen tavoitteet. Allekirjoittajien joukossa oli maailman johtavia ilmastotutkijoita ja kansainvälisen ilmastopaneelin arviointiryhmän jäseniä.

Raportit ja julkilausumat vahvistivat, että hakkuiden lisääminen ei tuota ilmastohyötyjä muutoksen torjumisen kannalta oleellisella aikajänteellä.

Aiemmin keväällä Suomen ilmastopaneelin ja Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön EASACin laajapohjaiset raportit sekä 68 suomalaisen tutkijan allekirjoittama julkilausuma metsien käytön vaikutuksista kaikki vahvistivat, että hakkuiden lisääminen ei tuota ilmastohyötyjä muutoksen torjumisen kannalta oleellisella aikajänteellä. Lisääntyvät hakkuut heikentäisivät myös entisestään luonnon monimuotoisuutta.

Epätervettä tiedepolitiikkaa

Tiedeyhteisön kritiikki ei koostu hajaäänistä, vaan sitä voidaan jo kutsua kansainväliseksi tieteelliseksi yhteisymmärrykseksi. EU:n linja seuraa aihepiirin tieteellisen tutkimuksen valtavirran johtopäätöksiä.

Tätä taustaa vasten on oireellista, että MTK on nimennyt 68 tutkijan julkilausuman ”poliittiseksi pamfletiksi” ja valiokunnan päätöksen ”kykenemättömäksi näkemään metsien käytön pitkäaikaiset ilmastohyödyt”. MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola nimitti tutkijoiden toimintaa ”epäisänmaalliseksi”.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen (kesk.) mukaan päätöksessä ”ei ole järjen hiventä”. Meppi Nils Torvalds (r.) toteaa samassa haastattelussa, että ”EU-parlamentin lähestymistavalla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.” Meppi Eija-Riitta Korhola (kok.) otsikoi blogikommenttinsa: ”Kikkailua suomalaisten kustannuksella”.

Yksittäisten politiikkojen näkemyksiä ovat myötäilleet useammatkin ministeriöt.  Ympäristö-, energia- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on kertonut työskentelevänsä uutterasti EU-parlamentin kannan muuttamiseksi.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on todennut Suomen pitävän kiinni metsien käytön lisäämisestä ja siihen kytkeytyvistä investoinneista siinäkin tapauksessa, että EU-parlamentti päättäisi hyväksyä ympäristövaliokunnan kannan. Lintilän mukaan Suomi tulee vaikka ostamaan päästöoikeuksia, jos metsien lisäkäyttö sitä vaatii.

Onko kyse Rehnin mainitsemasta mediavaikuttamisesta, jossa yhteistä ”Suomen kantaa” pyritään pönkittämään faktoista välittämättä?

Ovatko nimenomaan metsäsektoriin perehtyneet suomalaiset päättäjät ja järjestöt todellakin tietämättömiä aihepiirin tieteellisen tutkimuksen keskeisistä johtopäätöksistä? Vai onko kyse Rehnin mainitsemasta mediavaikuttamisesta, jossa yhteistä ”Suomen kantaa” pyritään pönkittämään faktoista välittämättä?

Viimeaikaisessa keskustelussa myös muutamat metsien käytön lisäämistä tukevat tutkijat ovat hyökänneet voimakkain sanankääntein erityisesti kevään julkilausuman allekirjoittajia vastaan. Hyökkäyksen tekee omituiseksi se, että useat näistä tutkijoista ovat kirjoittajina mukana esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin raportin keskeisissä tieteellisissä viitteissä, jotka vahvistavat metsien käytön lisäämisen kielteiset ilmastovaikutukset.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) professori Hannu Ilvesniemi ja professori emeritus Erkki Tomppo totesivat, että mainittu 68 tutkijan julkilausuma ei edustaisi tutkimuksen valtavirran kantaa. Samalla on pakko huomata, että metsien käytön lisäämistä on julkisuudessa puolustanut yhteensä alle kymmenen tutkijaa – mukaan lukien Luken tutkimusylijohtaja Johanna Buchert ja asiantuntijapalveluiden johtaja Taneli Kolström, jotka eivät itse tee aihepiirin tutkimusta.

Metsien käytön lisäämistä on julkisuudessa puolustanut yhteensä alle kymmenen tutkijaa.

Useat tiedeyliopistojen professorit ja tutkijat ovat tapaamisissamme nostaneet esille huolensa Luken metsien käytön ilmastovaikutuksia koskevan tutkimuksen uskottavuudesta. Samoin VTT:n päätös hajottaa teemaan keskittynyt tutkijatiimi ja irtisanoa suuri osa tiimin tutkijoista on herättänyt ihmetystä.

Erityisen valitettavana on pidetty sitä, että sektoritutkimuslaitosten palveluksessa olevien todella pätevien tutkijoiden työhön ja tutkimustulosten esittelyyn kohdistuu yhä laajempaa poliittista painostusta.

Hyvin huolestuttavana on pidetty myös tutkimusraporttien tiivistelmien ja policy briefien muotoilua. Keskeiset tulokset on saatettu ilmaista niin, että päättäjä tai toimittaja voi tiivistelmän perusteella saada täysin vääristyneen kuvan tutkimustuloksista. Esimerkkeinä voidaan mainita Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarviot: Yhteenvetoraportti sekä Biotalouskenaarioiden mukaisten hakkuiden vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin.

Toiveita ja tosiasioita

Metsien käytön kasvattamista ajavien tahojen ydinviestin voi kiteyttää siihen, että metsien hiilinielu on kasvanut ja tulee edelleen kasvamaan, koska hakkuut jäävät metsien vuosikasvua pienemmiksi. Myös metsien aktiivisen käytön ja hoidon väitetään vahvistavan hiilinielua.

Raporttien ja julkilausumien mukaan taas hiilinielun sijaan on tärkeämpää maksimoida metsän pitkäaikaista hiilivarastoa. Metsähiilinielu, josta hiili vapautuu intensiivisen hoidon ja käytön ansioista nopealla syklillä ilmakehään, ei hidasta riittävästi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kohoamista. Järeytyvissä metsissä sekä pitkäikäisissä puutuotteissa hiili säilyy vuosikymmeniä tai vuosisatoja.

Sekaannusta on aiheuttanut eri tutkimusten ja strategioiden toisistaan poikkeavat aikajänteet.

Sekaannusta on aiheuttanut eri tutkimusten ja strategioiden toisistaan poikkeavat aikajänteet. Ilmastotavoitteet ja aikarajat ovat viime vuosina tiukentuneet oleellisesti. Suunnitelma A ja sen pohjana toimivat tutkimusraportit pohjaavatkin osin jo vanhentuneisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksen etenemisestä ja sen torjuntatoimien mittakaavasta.

Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarvioraportin tiedotteessa todetaan, että esitetyillä linjauksilla Suomi voi saavuttaa vaaditut päästövähennykset. Raportin varsinaisesta sisällöstä käy kuitenkin ilmi, että puun energiakäytön kasvattamisen todelliset päästövaikutukset huomioiden Suomen ilmastopäästöt eivät vähene lainkaan vuoteen 2030 mennessä.

Alan tutkijoiden näkemyksen mukaan monimuotoisuuden kapenemista ei ole mahdollista pysäyttää tai edes hidastaa, mikäli hakkuita kasvatetaan suunnitellusti 60 miljoonan kuution tasolta 80 miljoonan kuution tasolle.

Tutkijoiden mukaan monimuotoisuuden kapenemista ei ole mahdollista pysäyttää tai edes hidastaa, mikäli hakkuita kasvatetaan suunnitellusti 60 miljoonan kuution tasolta 80 miljoonan kuution tasolle.

Mainitussa Luken raportissa tuodaan esiin, että monimuotoisuus on jatkuvasti kaventunut ja siten on olemassa tarve lisätoimenpiteille. Raportin tiedotteen epäselvien ja sisällön kanssa osin ristiriitaisten muotoilujen ansioista esimerkiksi kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) saattoi käyttää raporttia tutkijoiden julkilausuman julkistustilaisuudessa perusteena sille, että hakkuita voidaan lisätä ilman riskiä monimuotoisuuden heikkenemisestä.

Avoimeksi jää, miten monimuotoisuutta turvataan, jos lisäsuojelu tai hakkuutason kohtuullistaminen eivät ole keinovalikoimassa.

Takaisin maan pinnalle

BIOS-tutkimusyksikön työskentely aiheen parissa pohjaa näkemykseemme siitä, että globaalin ympäristönmuutoksen vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle on syytä pyrkiä ennakoimaan. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan vahvaan tieteelliseen näyttöön pohjaavan ratkaisun halveksuva kommentointi taas vie päinvastaiseen suuntaan. Haluttomuus sopeuttaa keskeisiä yhteiskunnallisia strategioitamme globaalin ympäristönmuutoksen reunaehtoihin voi vahingoittaa vakavasti maatamme.

Tiedeviestintää ja tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on nähdäksemme syytä parantaa. Tästä syystä BIOS fasilitoi edellä mainitun 68 tutkijan julkilausuman työstämistä. Julkilausuman sisällöstä vastasivat allekirjoittaneet aihepiirin tutkijat.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan päätös ei sinällään suurestikaan vahingoita suomalaista yhteiskuntaa. Toisin kuin metsien käytön lisäämistä kannattavat kommentoijat usein väittävät, missään raporteissa tai linjauksissa ei ehdoteta luopumista metsien käytöstä, vaan ainoastaan metsätalouden kestävyyden parantamista ja sopeuttamista kiristyviin ilmastotavoitteisin.

Jos Euroopan parlamentin kanta säilyy, joudutaan erityisesti Suomen biotaloussuunnitelmaa ja energia- ja ilmastostrategiaa päivittämään.

Jos Euroopan parlamentin kanta säilyy, joudutaan erityisesti Suomen biotaloussuunnitelmaa ja energia- ja ilmastostrategiaa päivittämään. Syynä ei kuitenkaan ole EU:n halu rankaista Suomea, vaan pyrkimys ehkäistä globaali ympäristökatastrofi. Tämä on luonnollisesti myös Suomen edun mukaista, vaikka kaikki eivät sitä tunnu ymmärtävän.

Tutkimukset ja ympäristövaliokunnan linjaus suosittavat metsäteollisuuden painopisteen siirtämistä kestävien puutuotteiden ja esimerkiksi puurakentamisen suuntaan. Kestävä puun käyttö voi tuottaa nykyistä bulkkituotantoa suuremman lisäarvon ja jopa lisätä metsäsektorin työpaikkoja.

Suomen kestävyysongelma ei kuitenkaan rajoitu vain metsätalouteen. Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaisten hiilipäästöt asukasta kohden kuuluvat Euroopan suurimpiin. Lisäksi Suomi saa EU-maista kutakuinkin vähiten taloudellista hyötyä irti käyttämistään luonnonvaroista.

Suomen kestävyysongelma ei kuitenkaan rajoitu vain metsätalouteen.

Suunnitelma B:tä pitäisikin tarkastella osana suomalaisen teollisuus-, elinkeino- ja yhteiskuntarakenteen kokonaisuutta.

Yli 70 prosenttia energiantarpeestamme tyydytetään pääosin Venäjältä tulevilla fossiilisilla polttoaineilla ja uraanilla. Tuontienergiariippuvuuden vähentämisestä vallitsee yhteiskunnassa laaja konsensus.

Jos puun käytön lisääminen ei ilmasto- ja biodiversiteettisyistä olekaan keinovalikoimassa, Suomella ei ole edellytyksiä toteuttaa halpaan energiaan ja intensiiviseen luonnonvarojen käyttöön pohjaavaa elinkeinostrategiaansa ja samalla pitää kiinni päästövähennys- ja omavaraisuustavoitteista.

Energia- ja ilmastostrategian sekä biotalousstrategian tiekarttana toimivan Low Carbon Finland -tutkimushankkeen metsäsektoria kuvaavissa tausta-aineistoissa todetaan, että metsien käytön vähentäminen ja hyödyntäminen esimerkiksi hiilinieluina uhkaisi heikentää taloudellista toimeliaisuutta ja yhteiskunnan innovatiivisuutta.

Tämä päättäjäportaassa yleinen näkemys herättää epäilyn siitä, onko suunnitelma A pohjimmiltaan suo, kuokka ja Jussi -tarina, jossa hyvää ja vaurasta Suomea voidaan ylläpitää ainoastaan intensiivisellä maanmuokkauksella sekä jatkuvasti kasvavalla energian ja resurssien käytöllä.

Keväällä 2016 Suomen biotalousstrategiaa esittelevässä seminaarissa Saksan maatalousministeriön edustajat ihmettelivät puheenvuorossaan sitä, että Suomi ja Saksa tuntuvat ymmärtäneen biotalouden kehittämisen keskeiset tavoitteet hyvin eri tavoin. Suomessa biotalous pohjaa materiaalin kulutuksen kasvuun, kun Saksassa päätavoitteena on materiaalinkulutuksen vähentäminen kiertotaloutta vahvistamalla.

Suomessakin on käynnissä lukuisia hankkeita kiertotalouden ja puun kaskadikäytön ja kierrätyksen lisäämiseksi. Maastamme löytyy vahvaa osaamista myös luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Pohja suunnitelma B:hen siirtymiseksi on jo valettu. Hallituksen strategioissa materiaali- ja energiatehokkuuden lisääminen jää kuitenkin edelleen reunahuomautukseksi.

Pohja suunnitelma B:hen siirtymiseksi on jo valettu.

Suunnitelma B voisi tarkoittaa myös kulttuurista muutosta kohti ideaaleja, jotka tukeutuvat materiaalisen kulutuksen kasvun sijaan kestävyyteen sekä sosiaalisiin ja sivistyksellisiin arvoihin. Eri selvitysten mukaan suomalaiset ovat jo varsin tyytyväisiä nykyiseen elintasoonsa ja painottavat kulutuksen kasvun sijaan vakautta ja turvallisuutta. Suunnitelma B:ssä virallinen Suomi asettuisi tukemaan kansalaisia tässä pyrkimyksessä.

Sivistysmaa?

Metsäbiomassoista käytävä poliittinen paini ja ärhäkkä julkinen keskustelu valottavat hyvin ekologisen rakennemuutoksen ydinongelmia. Keskustelussa erottuvat leirit voidaan jakaa niihin, jotka painottavat taloudellisen kasvun edellytysten vaalimista nykyisen kaltaisesti kehittyvässä tulevaisuudessa, ja niihin, jotka pyrkivät turvaamaan luontojärjestelmän ja yhteiskunnan toimintakykyä globaalissa murroksessa.

Useissa julkisissa puheenvuoroissa on myös korostettu Suomen päästöjen vähäistä merkitystä globaalissa kehityksessä. Kansainvälisissä päästövähennysneuvotteluissa vaaditaan panostusta ja hyviä esimerkkejä erityisesti jo vaurastuneilta mailta. Jos Suomi yhtenä maailman vauraimmista, kehittyneimmistä ja koulutetuimmista kansakunnista ei pysty leikkaamaan päästöjään, meillä ei ole edellytyksiä toivoa tai vaatia jonkin muun maan toimivan meitä paremmin.

Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että ekosysteemien toimintakyvyn romahtaminen kyetään välttämään.

Aiheesta käytävässä keskustelussa on syytä huomioida kestävyyden taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset ulottuvuudet. Samalla on syytä sisäistää, että taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että ekosysteemien toimintakyvyn romahtaminen kyetään välttämään. Päättäjiemme on ratkaistava, pohjaavatko he käsityksensä yhteiskunnan ekologisista reunaehdoista tieteeseen vai omiin tai viiteryhmiensä mielikuviin.

Antti Majava on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä.

Julkaisu On aika siirtyä suunnitelma B:hen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.