Avohakkuulle parempi vaihtoehto

Lukuaika: 5 min.

Lakialoite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla luovutetaan tänään eduskunnalle. Metsän jatkuva kasvatus on nykykäytännön avohakkuuta ekologisempi ja taloudellisempi kasvatusmuoto. 

Metsän avohakkuu oli Suomessa lailla kielletty 1900-luvun loppupuolelle asti. Sitä sai tehdä vain anomuksesta. Siksi luontojärjestöjen tekemä ja runsaasti tukea saanut kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla ei ole menoa uuteen tuntemattomaan vaan paluuta vanhaan turvalliseen.

Aloite annetaan eduskunnalle tänään 22.10.2019. Tässä artikkelissa tarkastellaan tutkimustiedon valossa, mitä avohakkuiden kieltämisen toteuttaminen merkitsisi metsätalouden kannalta.

Ensiksi on syytä muistaa, että metsätalouteen kuuluu puun määrällisen tuottamisen lisäksi sen korkean luontaisen laadun säilyttäminen. Kannattavuus, joka yleensä saavutetaan mahdollisimman pienillä kustannuksilla, on myös tärkeä tavoite.

Hyvää metsätalouden harjoittamista on metsän luontaisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja hakkuista huolimatta sen käyttökelpoisuus samanaikaisesti niin sanottuihin ekosysteeemipalveluihin, joita ovat esimerkiksi maisema, ulkoilu, sienestys, marjastus, terveyden vaaliminen, riistanhoito, luontomatkailu ja pohjoisessa lisäksi poronhoito.

Perinteisesti metsänomistajat hakkasivat metsistään tukkipuita. Menettelyä kutsuttiin harsinnaksi. Nykyaikaiseksi kehitettynä sitä kutsutaan jatkuvaksi kasvatukseksi.

Jatkuva kasvatus on kehitetty nimenomaan täyttämään edellä luetellut metsätalouden vaatimukset.

Jatkuva kasvatus on kehitetty nimenomaan täyttämään edellä luetellut metsätalouden vaatimukset. Harsinnassa puuston uudistuminen tapahtui luontaisesti ja istutusta käytettiin vain poikkeuksellisesti.

Avohakkuu ymmärrettiin perustellusti metsän hävitykseksi, minkä vuoksi se oli kielletty. Metsän hävitystä se on edelleen.

Viime vuosisadan puolivälissä tehtiin radikaali muutos sellu- ja paperiteollisuuden vaatimuksesta. Lakia rikottiin räikeästi.

Voimakkaasti kasvanut teollisuus edellytti saavansa jatkuvasti halpaa raaka-ainetta. Ammattikunnan ja organisaatioiden johto ministeriö mukaan lukien muutti lain tulkintaa kuulematta lain säätäjää eli eduskuntaa.

Metsänomistajat pakotettiin lopettamaan harsinta eli järkevin hakkuutapa, jota kutsutaan myös yläharvennukseksi. Sen sijaan heidän oli käytettävä alaharvennuksia eli halpojen pienten keskenkasvuisten puiden harvennusta.

Luontaisesti ilmaiseksi syntynyt alikasvos pakotettiin raivaamaan pois koneiden tieltä. Alaharvennusta seurasi päätehakkuu, joka yhä useammin täytyi olla avohakkuuta.

Puupeltomallista poikenneet metsänomistajat joutuivat oikeuteen. Heidät tuomittiin ilman oikeusvaltion edellyttämää näyttöä oman metsänsä hävittäjiksi.

Julkilausumasta uskontunnustus

Muutosta varmistamaan julkaistiin vuonna 1948 kuuden kirjoittajan niin kutsuttu harsintajulkilausuma. Siinä väitettiin ilman tutkimusnäyttöä, että puusto ei voi kehittyä erirakenteiseksi – siis sellaiseksi, jossa kasvaa samanaikaisesti kaiken kokoisia puita.

Julkilausuma on kuin uskontunnustus, jota ammattikunnan on ollut pakko noudattaa kymmenien vuosien ajan. Vieläkin se on kuin mantra, jota hoetaan kaikessa alan toiminnassa, julkisuudessa ja opetuksessa.

Jo 1920-luvun alussa tehty valtakunnallinen puuvarojen inventointi osoitti tilanteen metsissä olevan täsmälleen päinvastainen kuin mitä julkilausumassa myöhemmin väitettiin. Kaikki puustot olivat erirakenteisia, pääosin jatkuvarakenteisia, joissa pieniä puita oli eniten ja isoja vähiten. Sekä luonnontilaisilla että ojitetuilla soilla puustot ovat aina olleet erirakenteisia.

Inventointitiedot kuitenkin salattiin siltä osin julkisuudelta. Ne julkaistiin tutkijaryhmäni toimesta vasta 1990-luvun alussa.

Metsälakia on sen verran muutettu vuoden 2014 alusta, että jatkuvaa kasvatusta saa käyttää, jos metsänomistaja on tietoinen ja aktiivinen. Selluteollisuuden vaatimuksesta suurin muutos on se, että jo pienenkin puuston voi avohakata.

Ammattikunta ei asiallisesti neuvo eikä opeta jatkuvan kasvatuksen menetelmää. Tosin se ei osaakaan neuvoa. Harsintajulkilausuma on edelleen ainoa käytössä oleva oppijärjestelmä. Opettajat eivät uskalla poiketa sen mantrasta.

Jatkuva kasvatus mainitaan korkeintaan lyhyesti väittäen, että sille sopivia kohteita on vähän. Jatkuvaa kasvatusta voidaan kuitenkin tehdä jokaisella metsähehtaarilla. Riittää, kun päätetään, että avohakkuuta ei tehdä, ja toimitaan sen mukaisesti.

Tutkimustuloksia jatkuvasta kasvatuksesta

Yli 30 vuotta harsintajulkilausuman laatimisesta aloitin Metlassa (Metsäntutkimuslaitos) metsänhoidon tutkimusosastossa uuden tutkimuksen, jota jatkan edelleen. Siinä verrattiin erilaisten puuston käsittelyjen vaikutusta puun tuotokseen ja talouteen sekä metsien monimuotoisuuteen ja muihin käyttötarkoituksiin.

Vertailevat kokeet perustettiin kattavasti erilaisille kasvupaikoille. Jo ensimmäiset uuden tutkimuksen mittaukset osoittivat, että vallitseva yksipuolinen puupeltokäytäntö oli vakava virhe.

Vanhaa perinteistä harsintahakkuuta muistuttava jatkuvan kasvatuksen menetelmä tuotti enemmän puuta. Se oli selvästi vallinnutta puupeltokasvatusta edullisempi ympäristön kannalta.

Otimme 1980-luvun alussa käyttöön termin metsän jatkuva kasvatus. Termi on Suomessa tullut laajasti käyttöön. Sille synonyyminä on viime aikoina mainittu, jopa Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa, peitteellinen metsänhoito.

Nykyinen hallitus näyttää tavoittelevan korjauksia metsätalouden nykykäytäntöön, mutta ei uskalla tehdä tarpeellisia peruskorjauksia.

Jos jatkuvan kasvatuksen termiä ei jostain syystä haluta käyttää, hyvä synonyymi on puustoisuus. Siitähän varsinaisesti on kyse.

Nykyinen hallitus näyttää tavoittelevan korjauksia metsätalouden nykykäytäntöön, mutta ei uskalla selluteollisuuden painostuksen vuoksi tehdä tarpeellisia peruskorjauksia.

Kun ensimmäiset tulokset kenttäkokeista tulivat vuonna 1984 Metsätieteellisessä Seurassa pitämästäni esitelmästä ammattikunnan tietoon, tutkimusta alettiin vaikeuttaa monella tavalla.

Hallinnollisilla päätöksillä, valheilla ja resurssien rajulla vähentämisellä tutkimus päätettiin lopettaa. Jatkoimme omin luvin. Kun kokeiden mittaaminen kiellettiin, otimme käyttöön edellä mainittuja valtakunnallisten puuvarojen mittaustietoja. Jatkoimme myös kokeiden mittausta. Kun meitä kiellettiin käymästä koekentillämme, teimme mittauksia jokamiehen oikeudella ja toisten tutkimusnimikkeiden ohessa.

Käyttökelpoisinta vanhaa inventointimateriaalia ovat 1950-luvun alussa tehdyn kolmannen inventoinnin (VMI3) mittaukset. Tutkijaryhmäni on tuottanut lukuisia sekä omilta laajoilta koekentiltä mitattuja että VMI-aineistoihin perustuvia tieteellisiä julkaisuja puuston kasvusta ja kehityksestä.

Kymmeniä julkaisuja on kertynyt myös jatkuvan kasvatuksen vaikutuksista metsän monimuotoisuuteen, hiilitaseeseen, taloudelliseen kannattavuuteen sekä monikäyttöön.

Tulokset yksiselitteisiä ja johdonmukaisia

Kenttäkokeiden koealoja on mitattu ja seurattu jo noin 35 vuoden ajan. Samanaikaisuus samanlaisissa oloissa on edellytys asialliselle vertailulle. Etelä-Suomen kolmannen metsäinventoinnin VMI3:n aineistossa oli puustoltaan erirakenteisiksi luokiteltuja koealoja noin 4 000 ja tasarakenteisiksi luokiteltuja noin 1 000 eli yhteensä 5 000.

Kaikissa erirakenteisissa puustoissa on ollut taimia runsaasti. Jatkokäsittelyn kannalta niitä on useammin ollut liian paljon kuin liian vähän.

Oheisessa kuvassa esitetään esimerkkinä Etelä-Suomen varttuneista puustoista jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen puuston kasvun riippuvuus tilavuudesta. Jokainen piste 16 pisteparista on useiden kymmenien havaintojen keskiarvo.

Jatkuvan kasvatuksen puuston kasvu on suurempaa kuin jaksollisessa. Kasvuero esimerkiksi 200 kuutiometrin tasolla on lähes puolitoista kuutiota hehtaaria ja vuotta kohti jatkuvan kasvatuksen hyväksi.

Ruotsissa on vastaavasti tutkittu kuusivaltaisessa metsässä puuston kasvua. Kasvu oli jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksessa yli kaksi kuutiota suurempi kuin jaksollisen alaharvennuksessa.

Jatkuvassa kasvatuksessa suositellaan hakkuun jälkeiseksi tilavuudeksi jonkin verran yli sata kuutiometriä. Hyvän tuoton saamiseksi hakkuun aloittaminen edellyttää 200–250 kuutiometrin puuston määrää.

Jatkuva kasvatus avohakkuuta ekologisempi ja taloudellisempi

Jatkuvassa kasvatuksessa puuston tuotos ja metsän monimuotoisuus maksimoituvat tehokkaan luonnonvalinnan ansiosta. Kustannukset minimoituvat.

Jatkuvan kasvatuksen kokonaiskasvu on keskimäärin noin viidenneksen suurempi kuin jaksollisessa. Puupelloissa yksipuolistaminen ja kulut maksimoituvat. Se on älytön menettely.

Vaikka jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksella eli harsinnalla ei hakattaisi Suomen metsistä yhtään kuitupuun kokoista puuta vaan pelkästään tukkipuita, selluteollisuus saisi tukkipuiden latvoista ja sahauksen jäännöksestä enemmän raaka-ainetta kuin sahateollisuus.

75 miljoonan kuution vuotuisesta hakkuumäärästä kertyisi jatkuvalla kasvatuksella lähes 50 miljoonaa kuutiota sellua ja lähes 30 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa.

Jatkuvassa kasvatuksessa otetaan huomioon myös kulttuuriset ja sosiaaliset arvot ja merkitykset.

Taloudellinen tulos olisi paljon parempi kuin nykykäytännöllä. Bulkkituotanto ei ole taloudellisesti järkevää. Miksi metsänomistajat eivät vaadi kovaäänisesti korjauksia? Metsien monimuotoisuus, hiilen sidonta ja käyttökelpoisuus ekosysteemipalveluihin paranisivat huomattavasti.

Jatkuvalla kasvatuksella metsän aito perusta eli sienirihmastojen ja juurten yhteistoiminta säilytetään jatkuvasti terveenä ja toimintakuntoisena. Avohakkuulla ja muokkauksella maaekosysteemi tuhotaan.

Jatkuvassa kasvatuksessa otetaan huomioon myös kulttuuriset ja sosiaaliset arvot ja merkitykset. Avohakkuulla ja puupelloilla ne hävitetään.

Metsän jatkuva kasvatus hidastaa merkitsevästi ilmastonmuutosta. Hiili pysyy sidottuna maassa ja puustossa. Avohakkuualalla hiili karkaa ilmaan ja vesiin. Avohakkuu on metsän ja ilmaston tuho.

Jatkuva kasvatus on nykykäytännön avohakkuuta paljon ekologisempi ja taloudellisempi. Ero on kerrannaisten luokkaa. Viisas kansakunta rakentaisi uusia moderneja sahoja ja sahatavaran jalostuslaitoksia mieluummin kuin sellua suuria määriä tuottavia laitoksia. Puupelto- ja sellutalous eivät ole millään kriteereillä mitattuina kestävää metsätaloutta.

Seuraavaksi pitäisi tehdä kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi kuntien ja seurakuntien omistamissa metsissä. Ne ovat useimmiten taajamien lähellä ja palvelisivat puustoisina säilytettyinä hyvin kansalaisten tarpeita. Rinteen hallitus voisi paikata maamme avohakkuiden vuoksi kolhiintunutta kansainvälistä mainetta ja ajaa EU:n ja YK:n tasolla avohakkuiden kieltoa ainakin määräajaksi ilmastonmuutoksen välttämättömän nopean hidastamisen vuoksi.

Erkki Lähde on metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori. Väitöskirjan (1969) hän on tehnyt soiden ojituksen vaikutuksesta turpeen kaasunvaihtoon.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*