Britannian EU-jäsenyyttä koskeva kansanäänestys järjestetään juhannusviikolla. Viime viikkoina asiaan ovat ottaneet kantaa valtiojohtajat niin Briteissä kuin Euroopassakin. Äänestys näyttää ratkeavan siihen, miten britit suhtautuvat maahanmuuttoon ja tiivistyvään unioniin.
Euroopassa aletaan tottua kuumiin kesiin. Kyse ei ole ainoastaan lämpöennätyksistä, vaan Euroopan unionia koettelevista haasteista.
Kesä 2015 muistetaan Kreikan lainaneuvotteluista, joita värittivät niin lainaehdoista järjestetty kansanäänestys kuin euroryhmän sisäinen ristiveto. Grexit vältettiin viime hetkellä, mutta todellinen ongelma Kreikan velkakestävyydestä siirrettiin hamaan tulevaisuuteen – ainakin Saksan vuoden 2017 parlamenttivaalien yli.
Vuosi 2016 ei näytä tuovan muutosta tilanteeseen. Juhannusviikolla lämpöä lisäävät ennen kaikkea Britannian EU-jäsenyyttä koskeva kansanäänestys torstaina 23.6. sekä sunnuntaina 26.6. järjestettävät Espanjan parlamenttivaalit. Siinä missä puoluejärjestelmän murroksessa kamppailevan Espanjan uusintavaalit ovat tulosta poliittisesta umpikujasta, toteuttaa Britannian äänestys yhden konservatiivipuolueen keskeisimmistä vaalilupauksista.
EU-kriittisyys on ollut nousussa Britanniassa varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Konservatiivipuolue on ollut perinteisesti varsin jakautunut eurooppalaisen integraation kysymyksissä, ja erityisesti eurovaaleissa menestynyt itsenäisyyspuolue UKIP on nostanut kannatustaan tasaisesti.
Esimerkiksi useissa vuosien 2012–2013 mielipidemittauksissa Britannian EU-eroa kannatti yli puolet vastanneista. Sittemmin ero on tasaantunut ja jopa kääntynyt kahden viime vuoden aikana EU-jäsenyyttä ajavan puolen kannalle.
Mielipidemittaukset yllättivät osoittaessaan eroa kannattavan puolen nousseen niskan päälle.
Tästä syystä kesäkuun alussa julkaistut YouGov– ja ICM-tutkimuslaitosten mielipidemittaukset yllättivät monet osoittaessaan eroa kannattavan puolen nousseen niskan päälle. Näistä otokseltaan suurempi YouGov osoitti Leave-vaihtoehdon johtavan prosenttien valossa 45–41, pienempi ICM lukemin 48–43. Päättämättömien osuus on molemmissa vielä suurempi kuin niiden, jotka jättävät kokonaan äänestämättä.
Mielipiteenmuodostuksen kannalta keskeisimpiä demografisia tekijöitä ovat ikä ja koulutustaso: EU-jäsenyys kerää huomattavasti enemmän kannatusta nuorten ja korkeakoulutettujen keskuudessa. Labourin ja liberaalipuolueen kannattajat suhtautuvat unioniin konservatiiveja myönteisemmin. Täysin ehdotonta vastustus on ainoastaan UKIPin kannattajien keskuudessa. Yllättävää ei ole myöskään se, että Guardianin lukijat suhtautuvat unioniin myönteisemmin kuin tabloidilehtien yleisö.
Maahanmuutto ja julkinen talous
Brexit-keskustelun moottoreina voidaan nähdä kaksi keskeistä kehityskulkua. Ensimmäinen näistä on vuodesta 2004 käynnistynyt Euroopan unionin itälaajentuminen, joka liitti yhteismarkkinoihin aluksi niin sanotut Visegrád-maat (Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari), Baltian alueen sekä Slovenian, Maltan ja Kyproksen. Vuonna 2007 unioniin liittyivät Romania ja Bulgaria.
Runsasväkiset maat muuttivat merkittävällä tavalla Euroopan unionin valtatasapainoa sekä alue- ja rakennepoliittisin perustein jaettujen tukien määräytymistä.
Erityisen voimakkaasti itälaajentuminen vaikutti työvoiman tarjontaan Tony Blairin Britanniassa, joka alusta lähtien päätti olla rajoittamatta itäeurooppalaisten työntekijöiden siirtymistä maan työmarkkinoille. Muista EU-maista vastaavan päätöksen tekivät ainoastaan Ruotsi ja Irlanti.
Tyytymättömyys laajentumista kohtaan näkyi mediassa esimerkiksi puheena ”puolalaisesta putkimiehestä” eli ”polish plumberista”, joka oli kaikkea itäeurooppalaista halpaa työvoimaa symboloiva karikatyyri. Silti itälaajentuminen vaikutti Britannian talouskehitykseen varsin vähän.
Vaikka ei-syntyperäisten EU-kansalaisten määrä kasvoi tasaisesti vuodesta 2004 lähtien – nousten vuoden 2004 miljoonasta vuoden 2015 kolmeen miljoonaan – pysytteli työttömyys vuoteen 2008 asti noin 5 prosentin tuntumassa. Vuosina 2004–2006 reaalipalkkojen kehitys jopa hieman kiihtyi vuoteen 2003 verrattuna.
Itälaajentuminen vaikutti Britannian talouskehitykseen varsin vähän.
Vuodesta 2008 käynnistynyt finanssikriisi iski myös Britannian talouteen. Vaikka talouden supistuminen ja työttömyyden kasvu noudattelivat enemmän tai vähemmän euroalueen keskiarvoa, isku oli kova varsinkin rakenteellisten ongelmien kanssa kamppailevalle julkiselle taloudelle. Jo ennen finanssikriisiä Britannian valtiontalous oli alijäämäinen suurimman osan 2000-lukua.
Kuten muualla Euroopassa, finanssikriisin myötä käynnistynyt talouden supistuminen kasvatti budjettivajetta ja nosti Britannian velka-asteen pitkästä aikaa yli 60 prosenttiin BKT:sta. Vuoden 2010 vaalivoiton seurauksena konservatiivien ja liberaalien yhteishallitus ryhtyi massiivisiin julkisen talouden leikkauksiin, jotka kohdistuivat varsinkin koulutukseen ja tulonsiirtoihin, kuten eläkkeisiin ja sosiaalietuuksiin. Talouden tasapainottaminen on ollut Britanniassa pitkä prosessi, jonka odotetaan jatkuvan 2010-luvun lopulle asti.
Tästä syystä on ymmärrettävää, että Britannian EU-eroa kannattava leiri on ottanut kritiikkinsä kohteeksi nimenomaan vierastyöläisten sosiaaliturvan. Eräs keskeisimmistä David Cameronin alkuvuodesta neuvotteleman sopimuksen kohdista koski nimenomaan Britanniassa työskenteleville EU-kansalaisille maksettavia lapsilisiä, jotka monissa tapauksissa suuntautuvat saarivaltion ulkopuolelle.
Vaikka EU-maat eivät suostuneet täysimääräisesti Britannian vaatimuksiin lapsilisien lakkauttamisesta, suhteutetaan niiden määrä jatkossa kohdemaan elintasoon.
On monessa suhteessa sattumaa, että Euroopan unionin itälaajentuminen ja Britannian julkisen talouden vaikeudet ovat ajoittuneet karkeasti ottaen samalle aikavälille. Vaikka asioilla on melko vähän tekemistä keskenään, on Brexitin puolesta kamppaileva leiri löytänyt maahanmuuttajista oivan syntipukin valtiontalouden ongelmille.
Juuri maahanmuutto on nostanut eniten suhteellista painoarvoaan äänestyspäätökseen vaikuttavana tekijänä.
Kuten YouGov-tutkimuslaitoksen jaksotetut mielipidemittaukset osoittavat, juuri maahanmuutto on tänä vuonna nostanut eniten suhteellista painoarvoaan äänestyspäätökseen vaikuttavana tekijänä. Näin maahanmuuttokysymys myös selittää osaltaan yleisen mielipiteen siirtymistä eroa kannattavan leirin suuntaan kahden viime kuukauden aikana.
Finanssikriisi ja EU:n tiivistyminen
Toinen merkittävä EU-äänestykseen johtanut kehityskulku liittyy vuonna 2008 käynnistyneen finanssikriisin ja erityisesti vuodesta 2010 jatkuneen eurokriisin tapahtumiin. Vaikka Britannia ei olekaan osa euroaluetta, on talous- ja rahaliiton tiivistyminen herättänyt huolta sen talouspoliittisen liikkumavaran kaventumisesta.
Kritiikin kohteena ovat olleet muun muassa pankkiunionin kehittäminen ja niin sanotussa ”Viiden presidentin raportissa” ehdotetut askeleet aidon ”poliittisen unionin” toteuttamiseksi. Vaikka konservatiivihallitus on suhtautunut myönteisesti euroalueen budjettisääntöjen vahvistamiseen, Britannia ei ole ratifioinut esimerkiksi vuonna 2012 solmittua finanssipoliittista sopimusta (fiscal compact), joka antaa EU-komissiolle lisää valtaa kasvu- ja vakaussopimuksen valvonnassa.
Myös mielipidemittauksissa tärkeimmäksi äänestyspäätökseen vaikuttavaksi tekijäksi nousee kyky päättää omista asioistaan. Osittain suurvaltahistoriansa takia Britannia suhtautuu vakavasti kansallisen suvereniteetin muutoksiin monia eurooppalaisia maita vakavammin.
Maalla ei ole myöskään sellaista perustuslaillisen ajattelun perinnettä, joka saksalaisen velkajarru-ajattelun tavoin lukitsisi EU:n finanssipoliittiset sopimukset osaksi perustuslakia. Parlamentin liikkumavara halutaan Britanniassa pitää tietoisesti mahdollisimman suurena.
Eräs huomionarvoisimmista David Cameronin neuvotteleman sopimuksen vaatimuksista koskikin unionin tiivistyvää yhteistyötä. Sopimuksen mukaan EU-perussopimuksissa mainittu ”jatkuvasti tiivistyvän unionin” periaate (”ever-closer union”) ei jatkossa koske Britanniaa, ja tämä erityisasema tullaan kirjaamaan perussopimuksiin osana niiden seuraavaa uudistuskierrosta.
Osittain kyse oli Britannian erityisaseman vahvistamisesta, jonka myötä sen ei jatkossakaan tarvitse olla osa euroaluetta tai Schengen-järjestelmää. Britannia ei ole myöskään velvoitettu osallistumaan yhteisen rajavalvonnan kehittämiseen.
Vaikka Britannia päättäisi lähteä EU:sta, joutuisi se silti implementoimaan suuren osan EU-lainsäädäntöä.
Toisaalta sanamuodosta huolimatta EU-laki on yhä ensisijainen ja Euroopan unionin tuomioistuimen päätökset sitovia. Vaikka Britannia päättäisi lähteä EU:sta, joutuisi se silti implementoimaan suuren osan EU-lainsäädäntöä, mikäli se haluaisi pääsyn unionin sisämarkkinoille esimerkiksi osana Euroopan talousaluetta.
Leave-puoli on pitänyt esillä ”Norjan mallia” esimerkkinä Britannialle, vaikka Norja on yksi tunnollisimmista EU-lainsäädännön implementoijista – ilman, että se pystyy vaikuttamaan lainsäädännön sisältöön.
On kuitenkin huomattava, ettei brittejä huoleta yksinomaan muodollisen toimivallan siirtäminen vaan harjoitetun politiikan sisältö. Esimerkiksi viime kesän gallupissa ainoastaan 38 prosenttia vastasi Kreikan olleen pääasiallinen syypää kärjistyneeseen tilanteeseen, kun taas 31 prosenttia piti EKP:n, komission ja IMF:n troikkaa yhtä syyllisenä – ja 12 prosenttia jopa pääasiallisena syntipukkina. Suomessa saman kyselyn lukemat olivat 73, 17 ja 5. Ero on huomattava, ja se kertoo eurokriisiä ja sitä koskevien tulkintojen erilaisuudesta.
Saattaa olla, että monet britit kokevat eurooppalaisen solidaarisuuden liian heikoksi, jotta se olisi puolustamisen arvoinen.
Kriisien kautta
Kuluneen sanonnan mukaan EU kehittyy kriisien kautta. Finanssikriisi ja viime vuosien pakolaismäärät ovat epäilemättä kiihdyttäneet integraatiota niin talouden kuin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden aloilla. On hyvin mahdollista, että 23. kesäkuuta osoittaa vauhdin olleen Britannian näkökulmasta liian kova.
Brexit, päänsäryn exit?
Toisaalta, kuten ekonomisti Paul DeGrauwe on esittänyt, ehkäpä Britannian mahdollinen ero olisi siunaus. Toimivat sisämarkkinat olisivat edelleen Britannian tavoitteena, ja ehkäpä EU pystyisi ottamaan uuden loikan kohti syvempää integraatiota ilman kahden kerroksen väkeä. Brexit, päänsäryn exit?
Saattaa olla, että tuleva kuukausi merkitsee Winston Churchillin unelman toteutumista. Churchill oli yksi ensimmäisistä toisen maailmansodan jälkeisistä suurvaltajohtajista, joka ehdotti toteutettavaksi ”Euroopan Yhdysvaltoja” (United States of Europe) – ajatus, joka 1950-luvun kuluessa muotoutui Euroopan yhteisöiksi. Churchillille oli selvää, että Euroopan kohtalo riippuu Ranskan ja Saksan yhteistyöstä ja että Britannian on paras pysytellä sen ulkopuolella.
Timo Miettinen toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa.
