Yleinen apatia ja toivottomuus vaikeuttaa kohtaamiemme ongelmien ratkaisua ja kriiseihin vastaamista. Moniäänisempi ja -muotoisempi osallistuminen ja julkinen keskustelu voivat rikastuttaa ennakoituja tulevaisuuskuvia ja auttaa vahvistamaan kansalaisten toiveikkuutta ja itsevarmuutta.
Vuoden 2025 aikana etenkin julkisessa keskustelussa taloudesta keskityttiin tunteisiin. Kuluttajien luottamus talouteen ja näkemykset tulevasta olivat heikkoja. Etenkin nuorten nähtiin olevan ”lamaantuneita”. Ihmisten apatian nähtiin olevan yhteydessä kotimaisen kysynnän heikkoon tilaan ja siten hidastavan kansantalouden elpymistä.
Tässä ilmiössä ei ole mitään uutta. Yleisen ilmapiirin ja tunteiden vaikutuksista talouteen on puhuttu esimerkiksi keynesläisen taloustieteen koulukunnan piirissä jo lähes sata vuotta. Ekonomistit Frank Hahn ja Nobel-palkittu Robert Solow kiteyttivät tämän ajatuksen kirjassaan A Critical Essay on Macroeconomic Theory: paikoin talous toimii kuten ihmiset kuvittelevat sen toimivan. Apatia saattaa muodostaa itseään ruokkivan kehän.
Tunteiden ja kokemusten esiin tuominen talouskeskustelussa on tärkeää. Kuitenkin se, että julkisessa keskustelussa ja uutisoinnissa ihmisten, etenkin nuorten, näköalattomuus ja jopa toivottomuus yhdistetään ensisijaisesti kansantalouden kasvun jarruttamiseen, kertoo paljon siitä ajasta ja mediaympäristöstä, jossa elämme. Viime aikoina talouteen ja turvallisuuteen – siis rahaan ja aseisiin – liittyvät aiheet ovat hallinneet uutisointia ylipäätään.
Laajoilla toivottomuuden, lamaantumisen ja näköalattomuuden tuntemuksilla on muitakin vaikutuksia. Yksilön kannalta kyse on aina tragediasta, mutta näiden kokemusten ja tuntemusten levitessä tarpeeksi laajalle, koetaan vaikutukset yhteiskunnassa kokonaisuudessaan. Miten apatia ja toivottomuus voivat muokata yhteiskuntaamme ja sen eri osa-alueita? Entä miten tätä kehityskulkua voidaan hillitä tai miten edistää toiveikkuutta?
Apatia ja toivottomuus demokratioissa
Demokraattiseen osallistumiseen ja kansalaismielipiteisiin keskittyvän tutkijan ajatukset kääntyvät väistämättä kielteisten tulevaisuuskuvien vaikutuksista demokraattiseen järjestelmään. Taloudellisen epätasa-arvoisuuden lisääntymisen ja yleisen heikon talouskehityksen tiedetään edesauttaneen nuorten demokratioiden romahdusta. Näin on käynyt esimerkiksi Argentiinassa ja Chilessä 1970-luvulla. Suomen kaltaisessa maassa, joka on ollut demokratia koko itsenäisyytensä ajan, pelkästään heikko talouskehitys tai laajallekaan levinneet kokemukset siitä tuskin riittävät murentamaan poliittisen järjestelmän.
Entä laajempi apatia ja toivottomuus? Suomessa vallitsevaa tulevaisuuden näköalattomuutta tai nuorten lamaannusta tunnutaan tällä hetkellä tulkittavan vain talouden näkökulmasta. Kuitenkin kyseessä on todennäköisesti laajempi ilmiö, jolla on seurauksia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.
Monet kiireelliset ja kasautuvat ongelmat, jotka liittyvät esimerkiksi ilmastonmuutokseen, kasvavaan eriarvoisuuteen tai etenevään globalisaatioon, voivat aiheuttaa neuvottomuutta, kielteisiä tunteita ja stressiä tulevaisuuden suunnasta.
Tulevaisuuden näköalattomuutta tai nuorten lamaannusta tunnutaan tällä hetkellä tulkittavan vain talouden näkökulmasta. Kuitenkin kyseessä on todennäköisesti laajempi ilmiö.
Perinteisesti tunteiden merkitys demokratian määrittelyssä on tunnistettavissa pääosin epäsuorasti ja se saattaakin edellyttää lukijan omaa tulkintaa. Esimerkiksi kun filosofi Hannah Arendt korosti demokratiassa ”mahdollisuutta ja kykyä aloittaa”; laittaa alulle uudenlaisia prosesseja, halukkuutta oppia uutta ja valmiutta hylätä vanhaa, lukija voi päätellä mikä vaikutus esimerkiksi toivottomuuden ja näköalattomuuden tuntemuksilla voi olla. Tämä mahdollisuus ja kyky ei kukoista apatiassa ja vaihtoehdottomuuden ilmapiirissä, vaan edellyttää toiveikkuutta tulevaa kohtaan sekä avoimuutta sen eri kehityskuluille.
Kirjassaan Democracy and Its Critics demokratiateoreetikko Robert Dahl esittää, ettei demokratisoitumisessa ole kyse vain kansalaisten tasapuolisesti oikeudesta ja kyvystä osallistua poliittisesti, vaan myös heidän uskostaan siihen, että näin todella tapahtuu. Demokratian kannalta on tärkeää uskoa, että osallistuminen ja keskustelu ovat toimivia, tarpeellisia ja vaivan arvoisia tapoja ratkoa poliittisia kysymyksiä.
Ongelmien kasautuessa ja jatkuessa sekä tulevaisuuden uskon hiipuessa moni saattaa kuitenkin kyseenalaistaa nykyisten päätöksentekoprosessien, instituutioiden ja demokraattisesti valittujen poliitikkojen kyvyn ratkaista yhteiskunnan haasteita.
Yhteiskunnan mieliala vaikuttaa ongelmien ratkaisemiseen
Kun huomio käännetään yhteiskuntamme kohtaamiin ongelmiin ja yhteiskuntaa koetteleviin kriiseihin, tutkimuskirjallisuus esimerkiksi sosiaalipsykologian, tulevaisuuden tutkimuksen sekä politiikan tutkimuksen aloilta antaa selkeämmän kuvan tunteiden merkityksestä. Samalla kun globaalit ongelmat ja yhteen kietoutuneet kriisit aiheuttavat negatiivisia tunteita, yhteiskunnan yleinen mieliala vaikuttaa merkittävästi niiden ratkaisemiseen.
Kielteiset tunteet, kuten toivottomuus tai apatia, saattavat saada ihmiset kuvittelemaan ongelmat ylitsepääsemättömiksi ja mieltämään uhkaavat tulevaisuuskuvat väistämättömiksi. Tämä saa heidät välttämään tulevaisuuden ajattelemista, yksinkertaistamaan sen kulkua sekä jopa sivuuttamaan ongelmiin ehdotetut ratkaisut. Joillain kielteisillä tunteilla voi siis olla passivoiva vaikutus.
Toiset negatiiviset tunteet, kuten viha ja katkeruus, voivat aktivoida kansalaisia. Lopputuloksena saattaa kuitenkin olla lisääntynyt polarisaatio, eripuraisuus ja haluttomuus kompromisseihin itse ongelmien ratkaisun tai kriisinhallinnan sijaan.
Erityisesti häpeä, pelko ja viha ovat voimakkaita poliittisia polttoaineita, joiden on havaittu olevan yhteydessä autoritaarisen politiikan kannatukseen. Ahdistus tai tuskastuminen voivat puolestaan vinouttaa uuden tiedon käsittelemistä ja omaksumista, samalla kun stressi on yhdistetty impulsiivisuuteen ja lyhytnäköiseen päätöksentekoon.
Positiivisilla tunteilla, kuten toiveikkuudella ja innostuksella, voi olla myönteisiä vaikutuksia ongelmien ratkaisemiseen demokraattisin keinoin.
Monilla positiivisilla tunteilla, kuten toiveikkuudella ja innostuksella, voi sen sijaan olla myönteisiä vaikutuksia ongelmien ratkaisemiseen demokraattisin keinoin. Korkea motivaatio ja myönteinen sekä avoin suhtautuminen auttavat uuden tiedon käsittelyssä. On myös esitetty, että toiveikkuuden, myötätuntoisuuden ja ylpeyden tunteet voivat vahvistaa yksilön toimijuutta ja edesauttaa yhteistyötä sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Edellä esitetty karkea jako positiivisiin ja negatiivisiin tunteisiin on väistämättä yksinkertaistus. Erilaiset tunnetilojen vaikutukset ovat myös paikoin yksilöllisiä. Lyhyen kirjallisuuskatsauksen perusteella on kuitenkin tehtävissä johtopäätös, että laaja yhteiskunnallinen apatia, epätoivon tunteet ja näköalattomuus ovat suurella todennäköisyydellä haitallisia kansalaisyhteiskunnan aktiivisuudelle, heikentävät poliittista toimijuutta ja osallistumista sekä vaikeuttavat yhteisponnisteluja vakavien haasteiden ratkaisemiseksi.
Kuinka edistää toiveikkuutta?
Keskeiseksi kysymykseksi nousee siten, kuinka torjua poliittisen toivottomuuden ja lamaannuksen leviämistä ja kääntää kehitys demokraattisen optimismin vahvistumiseksi? Palaan Dahlin määritelmään toimivasta demokratiasta. Jotta yksilö voi tuntea poliittisen järjestelmän toimivaksi, tulee hänellä olla itsevarmuutta koskien omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan osallistua vaikuttavalla tavalla sekä samalla luottamusta muiden kykyyn toimia samoin.
Tällä perusteella demokraattisen optimismin ja kansalaisten toiveikkuuden lisääminen voi perustua minäpystyvyyden tunteen sekä kansalaistaitojen vahvistamiseen. Tähän on erilaisia keinoja, kuten demokratiakasvatuksen kehittäminen, koulutukseen panostaminen sekä aiempaa monimuotoisempien ja vaikuttavampien osallistumismenetelmien kytkeminen osaksi päätöksentekoa.
Perinteisellä medialla on suuri rooli nykyisenkaltaisen, kriiseihin ja eliitin saneluun keskittyvän kansalaiskeskustelun määrittäjänä, mutta samalla sillä on myös mahdollisuus toimia sen kehittämiseksi.
Toinen melko ilmeinen väylä liittyy julkiseen keskusteluun tulevaisuudesta. Viime vuosina suomalainen poliittinen keskustelu on keskittynyt osin ymmärrettävistä syistä pääosin vakaviin haasteisiin ja kriisien hallintaan. Kuitenkin kriisiretoriikkaa on käytetty myös omien tavoitteiden edistämiseen. Samalla julkisesta keskustelusta ovat puuttuneet moniäänisyys ja vaihtoehdot.
Tämä tyyppinen keskustelu todennäköisesti vain vähentää kansalaisten itsevarmuutta sekä käsitystä siitä, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Perinteisellä medialla on suuri rooli nykyisenkaltaisen, kriiseihin ja eliitin saneluun keskittyvän kansalaiskeskustelun määrittäjänä, mutta samalla sillä on myös mahdollisuus toimia sen kehittämiseksi. Moniäänisyyden kasvattamisen lisäksi olisikin toivottavaa, että julkisessa keskustelussa esiintyisi enemmän visioita ja tavoiteltavia tulevaisuuskuvia.
Tulevaisuus ei ole dystopia tai utopia
Suurin toivottomuutta ja pelkoa tulevaisuudesta aiheuttava seikka on se, ettei tulevaisuutta ole olemassa. Voimme vain ennakoida sitä. Ennakointi on se muoto, jonka tulevaisuus saa nykyisyydessä. Yleisesti ottaen ihmiset pyrkivät ennakoimaan tulevaisuutta erilaisten, ennalta määrättyjen ja usein vastakohtaisten kehysten kautta. On mahdollista, että tällöin tulevaisuuden muoto muodostuukin vain yksinkertaiseksi ja väistämättömäksi dystopiaksi.
Todellisuudessa mikään tulevaisuuden ennakoitu skenaario tai kehys ei ole täysin oikea; ne eivät toteudu täydellisinä. Ne yksinkertaistavat sitä, mikä on paitsi todennäköistä, myös mahdollista tulevaisuudessa. Mikäli ennakoinnin apuna toimivia kehyksiä on vähän ja ne edustavat vain tiettyjä näkökulmia, ne supistavat huomisen valtavan monimutkaisuuden ja epävarmuuden sekä nykyhetken suuren potentiaalin yksinkertaisiksi, rajoitetuiksi kuviksi. Se, mitä tulevaisuudessa todella tapahtuu, saattaa sisältää joitakin näiden ennakoitujen tulevaisuuksien tuntomerkkejä, mutta se ei varmasti ole täysin samaa kuin esitetään.
Tulevaisuus pitää sisällään lukemattomia mahdollisuuksia ja nykyhetki voi muuttaa sitä. Tämä näkemys puolestaan voi edistää toiveikkuutta, avoimuutta vaihtoehtoja kohtaan ja uskoa omiin kykyihin muuttaa tapahtumien kulkua.
Mahdollisten tulevaisuuksien – läheisten tai kaukaisten – ei tulisi pelkistyä vain utopioiksi tai dystopioiksi. Pikemminkin tulisi kuvitella mahdollisimman monta mahdollista tulevaisuutta ja keskustella näistä visioista. Tämä voi johtaa oivallukseen, että tulevaisuus pitää sisällään lukemattomia mahdollisuuksia ja nykyhetki voi muuttaa sitä. Tämä näkemys puolestaan voi edistää toiveikkuutta, avoimuutta vaihtoehtoja kohtaan ja uskoa omiin kykyihin muuttaa tapahtumien kulkua sekä vähentää lamaannusta ja tulevaisuuskuvien kehittämää pelkoa tai vihaa.
Vastaavan päätoimittajan uudenvuoden toiveena on tilanne, jossa aiempaa useampi osallistuisi Suomen tulevaisuudesta keskusteluun ja sen muokkaamiseen demokraattisin keinoin. Kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin vain talouskasvun tai kuluttamisen lähitulevaisuuden näkymät.
Haluan toivottaa kaikille Politiikasta -lehden lukijoille demokraattisesti optimistista ja visiorikasta uutta vuotta 2026!
VTT Mikko Leino on erikoistutkija Turun yliopiston valtio-opin oppiaineessa sekä Politiikasta-verkkolehden vastaava päätoimittaja.
Artikkelin kuvituskuva: Edoardo Bortoli / Unsplash
