DocPoint: Neuvostoihmisen kuolemattomuus

Lukuaika: 3 min. 

Dokumentti Immortal DocPoint -elokuvafestivaalilla keskiviikkona 29.1., perjantaina 31.1. ja sunnuntaina 2.2. Tässä linkki elokuva ohjelmatietoihin.

Ksenia Okhapkinan Immortal on synkkää pohdintaa jatkuvuuden, muutoksen ja Neuvostoliiton perinnön teemoista nyky-Venäjällä.

Katsojan huomio ohjautuu intuitiivisella tavalla Okhapkinan argumenttiin: Gulagit (Glavnoe upravlenie ispravitelʹno-trudovykh lagereĭ) eli leirihallitus tai leiriasioiden keskusvirasto perustettiin Venäjän pohjoisosan teollisttamiseksi. Vanki- ja pakkotyöleireinä gulagit olivat ​​sidoksissa sotateollisuuteen.

Kun Stalin kuoli vuonna 1953, sosialistinen järjestelmä vapautui hieman, mutta stalinistisesta kulttuurista jäi jäännöksiä. Kuinka tämä perintö vaikuttaa edelleen venäläiseen yhteiskuntaan?

Kuinka Stalinin perintö vaikuttaa edelleen venäläiseen yhteiskuntaan?

Neuvostoliiton modernisoituminen ja Venäjän maakunnat

Alussa katsoja johdatetaan tuulenpyyhkimään ja jäätyneeseen napamaisemaan. Ophakina avaa dokumenttielokuvansa asettamalla luonnon ja paikan temaattiseksi lähtökohdaksi.

Lyhytdokumentti esitetään ikään kuin ulkopuolisen näkökulmasta. Katsoja kulkee nimettömässä venäläisessä kaupungissa, jonka asukkaiden elämää Ophakina dokumentoi.  Siitä huolimatta, että Murmansk ‘oblast (Murkanskin alue) mainitaan ajoittain, kaupungin tunnelma on etäisen persoonaton. Kerronta voisi sijoittua mihin tahansa 2000-luvun pohjoisvenäläiseen pikkukaupunkiin.

Ihmishahmojen kohtaloihin ei paneuduta, vaan heidät esitetään nimettöminä ja persoonattomina neuvostojärjestelmän osasina. Teollisuus kuvataan symbolisena taustana arjen olemassaololle kaupungissa. Kasvottomia ihmisiä kuvaillaan usein käyttämällä raskasta teollisuutta Venäjän pohjoisen ankaran ympäristön valloittamiseen.

Ihmisen hallinnan teema luonnosta (antroposentrismi) oli väitetysti yksi hallitseva Neuvostoliiton nykyaikaisuuden piirre. Antroposentrismi esitetään keskeisenä olemassaolon ja elämän jatkumisen kannalta pohjoisessa syrjäseutujen Venäjällä.

Neuvostoliiton yhteiskunnasta nykyideologiaan

Okhapinan mukaan neuvostoliittolaisessa antroposentrismissa yhteiskunnalliset rakenteet ovat keskeisessä asemassa. Ne, kuten esimerkiksi nuorisojärjestöt, pitivät yllä Neuvostoliiton modernisaatiota. Nuorten armeija (I͡Unarmii͡a) ja klassiset balettiryhmät edustavat dokumentissa sosiaalisen toiminnan pääkeskittymää.

Ryhmät ovat eriytyneet toisistaan; pojat ja miehet ovat nuorten armeijassa ja naiset tanssijoina. Tämä on yksi monista dokumentin hienovaraisista viittauksista, joka laittaa katsojan kyseenalaistamaan, miten Neuvostoliiton sosiaalisia perinteitä käytetään nyky-Venäjällä sosiaaliseen aktivointiin, mutta joita muutetaan hieman erilaisten arvojen edistämiseksi.

Esimerkiksi Neuvostoliiton virallinen keskustelu sukupuolesta saattoi keskittyä tasa-arvon lisäämiseen. Tietyt Venäjän nykyaikaiset kertomukset saattavat toisaalta painottaa enemmän miesten ja naisten sukupuoliroolien perinteisiä rajauksia.

Dokumentissa esitelty nuorten armeija näyttää samanlaiselta kuin Neuvostoliiton Pioneeri- ja Komsomol-liikkeet. Puolustusministeriön lausunnoissa kuitenkin todetaan, että nuorten armeijan tärkein ero Pioneeriliikkeeseen on, ettei nuorten armeija ole ideologinen – se vain edistää rakkautta omaa maata kohtaan.

Silti sen sijaan, että armeijassa opittaisiin kommunistista ideologiaa ja valmistauduttaisiin liittymään puolueeseen, nuorten armeija opettaa lapsille sotataktiikkaa, historiaa ja kurinalaisuutta – heitä valmistellaan sotilasuralle.

Dokumentin nuorisoarmeija edustaa sitä, että Suuren isämaallisen sodan eli toisen maailmansodan muistaminen kollektiivisesti on näkyvillä Venäjällä. Tätä muistia käytetään myös välineenä seurusteluun ja merkityksenantoon venäläisessä yhteiskunnassa.

Dokumentti tarjoaa pohdintoja nuorten armeijan ja pioneeriliikkeen eroista sekä etenkin ideologiasta ja nationalismista.

Sosialistinen realismi kehyksenä

Teollisuuden, sosiaalisen elämän ja ideologian aiheet ovat nykyajan venäläisen yhteiskunnan kriitikkoja tarjoamalla sosialistisen realismin vivahteita: neuvostotaiteen hallitseva tyyli kuvasi kommunistisia arvoja ja proletariaatin vapautumista.

Sosialistisen realismin taustavire luo käsityksen persoonattomasta kerronnasta dokumentissa. Katsojalle syntyvä tunne, että syrjäisessä kaupungissa on vähän työn ulkopuolisia sosiaalisen toiminnan mahdollisuuksia, lisää persoonattomuuden vaikutelmaa. Ihmiset menevät sisään ja ulos neuvostotyylisistä asunnoistaan ikään kuin muurahaiset pesistään.

Ihmiset menevät sisään ja ulos neuvostotyylisistä asunnoistaan ikään kuin muurahaiset pesistään.

Henkilökohtaista elämää tai asuntojen sisäpuolta ei näytetä. Henkilökohtaisen elämän häivyttäminen kontrastina nuorten armeijan ja teollisuuden nykyaikaistamiselle korostaa sosiaalista kritiikkiä, jonka mukaan sosiaalinen osallistuminen ei ole yksilön, vaan maan hyvinvointia.

Merkitystenanto ja Suuri isänmaallinen sota

Toisen maailmansodan muisto on instrumentalisoitu ja unohdettu eri tavoin Neuvostoliiton ja Venäjän federaation aikana. Nuorten armeijan menneiden muistojen yhdenmukaisuus on hieno tapa pohtia Venäjän nykytilaa.

Dokumentin henkilöt valmistautuvat 9. joulukuuta pidettävään isänmaan sankarien muistojuhlaan (’Denʹ Geroev Otechestva’). Tämä on pyhäpäivä, joka vuonna 2007 Venäjän liittokokous määritti uudelleen suuren isänmaallisen sodan nykyisen muistipolitiikan mukaisesti. Pyhäpäivä on korostetun sotilaallinen.

Aika näyttää olevan määritelty ja merkitty uudelleen valtion määrittelemillä pyhäpäivillä.

Okhapkinan keskittyminen muistoihin ja seremonioihin tarjoaa lisäksi aihekohtaisen kommentin ajasta.  Aika näyttää olevan määritelty ja merkitty uudelleen valtion määrittelemillä pyhäpäivillä.

Tämä tuo mieleen paikalleen juuttuneet totalitaariset yhteiskunnat: vapaapäivät ja viralliset juhlat ovat ainoita merkkejä, jotka osoittavat ajan kulumista. Vaikka Venäjän federaatio on 2000-luvun moderni markkinatalous, näyttää siltä, ​​että Okhapkina määrittää ajan valtion muistipolitiikan kautta.

Okhapkinan dokumenttityyli, keskittyminen paikkaan sekä Suuren isänmaallisen sodan sosiaalinen muisto ovat teoksen keskeisiä teemoja. Nämä ketjut tuovat muutoksen ja jatkuvuuden kysymykset esille Neuvostoliiton, keisarillisen Venäjän ja nykyisen venäläisen yhteiskunnan välillä.

 

Bradley Reynolds on poliittisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. Hän tutkii Venäjän ja Suomen odotuksia Euroopan turvallisuudesta 1990-luvulla erityisesti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) näkökulmasta.

Dokumenttielokuvafestivaali DocPoint järjestetään Helsingissä 27.1.-2.2.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*