”Gröexit” – Unohdettu kertomus Euroopan disintegraatiosta

Tanskan ulkoministeri Uffe Ellemann-Jensen (vas.) ja Euroopan komission edustaja Claude Cheysson allekirjoittamassa Grönlannin sopimusta Brysselissä 13.3.1984. Copyright: European Union, 2015
Lukuaika: 3 min. 

Euroopan integraation lineaarinen kertomus kohti yhä tiiviimpää unionia uhkaa tulla tiensä päähän.

Kreikan ja Britannian eropuheet ovat ensimmäistä kertaa EU:n historiassa saaneet unionin eskaloituvan disintegraation näyttämään todelliselta vaihtoehdolta. Harvoin kuitenkaan muistetaan, että EU:sta on irtauduttu ennenkin:”Grexitin” ja ”Brexitin” mahdollisuuksia edelsi ”Gröexit” vuonna 1985.

Grönlannin tapaus on toki erityinen, sillä Grönlanti ei koskaan varsinaisesti ollut Euroopan yhteisöjen (EY) jäsenmaa; Tanskalle kuuluva alue oli tullut osaksi yhteisöjä emämaansa liittymisen yhteydessä 1970-luvun alussa. Vastaavasti yhteisöistä eroaminen liittyi laajempaan prosessiin, jossa alue pyrki lisäämään poliittista liikkumatilaansa suhteessa Tanskaan.

Vuonna 1979 tämä pyrkimys konkretisoitui Grönlannin autonomiaa lisänneeseen sopimukseen. Sitä seurasi lähtö EY:stä.

Ensimmäiset eroneuvottelut

EY ei alun alkaenkaan ollut grönlantilaisten suosiossa: 70 prosenttia heistä vastusti Tanskan liittymistä yhteisöihin. Kaksitoistavuotiseksi jääneen jäsenyyskauden aikana suhtautuminen pysyi viileänä. Grönlannissa pelättiin alueen laajojen uraaniesiintymisten joutumista Euroopan atomienergiayhteisön, Euratomin, haltuun ja sisämarkkinoiden toteutuessa ulkomaalaisten yritysten ja työntekijöiden invaasiota.

Ratkaisevin kysymys kuitenkin oli kalastus, jonka osuus Grönlannin bruttokansantuotteesta 1980-luvun alussa oli noin 40 prosenttia ja vientituloista noin 60 prosenttia. Elinkeino ei ollut vain taloudellisesti merkittävä, vaan siihen liittyi vahvoja tunteita, jotka olivat vaikeasti sovitettavissa Brysselistä johdettuun politiikkaan.

Kun irtautumisesta järjestettiin kansanäänestys, sen tulos oli silti tiukka.

Kun yhteisöistä irtautumisesta helmikuussa 1982 järjestettiin kansanäänestys, sen tulos oli silti tiukka. Grönlantilaisista vain niukka enemmistö, 52 prosenttia, kannatti eroa. 46 prosenttia tahtoi Grönlannin jäävän yhteisöihin.

Osin jäsenyyden suosio selittynee EY:n tukipolitiikalla, joka oli ollut Grönlannille erityisen avokätistä. Vuosien 1975 ja 1981 välillä EY:n aluerahasto rahoitti Grönlannissa 89 miljoonalla eculla 300 projektia, joihin kuului muun muassa Godthaabin lentokenttä.

Niin ikään sosiaalirahasto suosi grönlantilaisia: vuodesta 1974 vuoteen 1983 Grönlanti sai rahastolta 48 miljoonaa ecua. Muista yhteisölähteistä tullut rahoitus mukaan lukien Grönlanti oli vuoteen 1983 mennessä kerännyt yhteisöiltä 158 miljoonaa ecua.

Jäsenmaissa alueen eroaikeet saivat vähän ymmärrystä, ehkä juuri yhteisöjen antamien poikkeuksellisen suurten tukien takia. Vastahakoisin oli Saksan hallitus, joskin sen vastustus kumpusi etupäässä kalastusoikeuksiin liittyvistä huolista.

Grönlannin eroamisesta pelättiin muodostuvan ennakkotapaus.

Kalastuksesta muodostui eroneuvottelujen suurin kiistakapula, mutta taustalla painoivat muutkin seikat. Grönlannin eroamisesta pelättiin muodostuvan ennakkotapaus, joka houkuttelisi muitakin yhteisöjen autonomisia alueita tekemään pesäeroa Brysseliin.

Samoin EY-irtioton uumoiltiin ennakoivan Grönlannin lähtöä Natosta, mistä alueen maantieteellisesti strategisen sijainnin vuoksi voisi koitua vakavia seurauksia Pohjois-Atlantin puolustukselle.

Helmikuussa 1984 aikaansaatu ”Grönlannin sopimus” (The Greenland Treaty) päätti yhteisöjen lainsäädännön ulottamisen Grönlannin alueelle. EY:n jäsenmaiden oikeus kalastukseen tietyin ehdoin Grönlannin edustalla turvattiin, mutta kokonaisuudessaan sopimuksesta muotoutui lähtijälle varsin edullinen.

Grönlanti sai vallan päättää omista asioistaan ja samanlaisen statuksen kuin jäsenmaiden merentakaiset alueet, mikä takasi yhteisörahoituksen jatkumisen. Neuvotteluissa sovittu 26,6 miljoonan ecun vuosittainen tukisumma itse asiassa osoittautui suuremmaksi kuin alueen vuonna 1981 yhteisöiltä saama rahoitus.

Kyseessä oli erityinen asiakirja, sillä vasta vuoden 2009 Lissabonin sopimukseen sisällytettiin jäsenmaan eron mahdollistava artikla. Sopimus astui voimaan 1. tammikuuta 1985.

Ennakkotapaus?

Grönlanti erosi yhteisöistä hyvin nykyhetkestä poikkeavissa olosuhteissa ja tunnelmissa. 1980-luvun alun EY oli nykyistä EU:ta huomattavasti rajatumpi hanke, jonka toimivalta ei vielä ulottunut laajalle jäsenmaiden lainsäädäntöön.

Grönlannin suhteellisen pieni taloudellinen ja poliittinen merkitys takasi sen, ettei lähdöstä koituisi laajamittaisia seurauksia eikä se horjuttaisi yhteisöjen sisäistä voimatasapainoa. Aikalaiskeskustelussa tapaus jäi pian alkaneen sisämarkkinainnostuksen varjoon, ja EU-historian yleisteoksissa se esiintyy vain hätäisenä mainintana – jos sellaisenakaan.

Grönlannin irtautuminen Euroopan yhteisöistä on kuitenkin unionin historian ainoa tapaus, johon ”Brexitin” ja ”Grexitin” uhkaa voi mitenkään peilata. Yhtäläisyyksiäkin nykyisyyteen voi nähdä.

Ensiksi 1980-luvun alun EY:tä riivasivat sitkeät taloudelliset ja poliittiset ongelmat. Vaikka Grönlantia ei ajanut ulos epäonnistunut talouspolitiikka, eroneuvotteluja käytiin kriisitunnelmissa, joissa yhteisöjen poliittinen vetovoima oli käynyt vähiin. The Economist-lehden dramaattinen kansikuva Euroopan talousyhteisön hautakivestä muistoseppeleineen julkaistiin vain kuukausi Grönlannissa järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen. Kuva olisi voinut olla ajankohtainen myös kolmekymmentä vuotta myöhemmin eurokriisin dramaattisimpina hetkinä.

Jos unioni rispaantuu, rispaantuu se reunoilta.

Toiseksi Nuukista on pitkä matka Brysseliin, eikä etäisyys ollut vain fyysinen: inuiiteille eurooppalainen identiteetti tuntui vieraalta. Nopea vilkaisu Euroopan karttaan osoittaa, etteivät Kreikka ja Britanniakaan sijoitu aivan EU:n maantieteelliseen ytimeen. Niin ikään Britanniaa ja Kreikkaa on tuettu aluerahaston varoilla, mutta rakkautta voi harvemmin ostaa. Jos unioni rispaantuu, rispaantuu se reunoilta.

Lähde:

Werner Ungerer: Der ”Austritt” Grönlands aus der Europäischen Gemeinschaft. Europa-Archiv, Folge 11/1984, pp. 345–354.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*