Politiikasta.fi-raati: Boris Nemtsovin murha

Lukuaika: 10 min. 

Venäläinen oppositiopoliitikko Boris Nemtsov murhattiin Moskovassa helmikuun lopussa 2015. Politiikasta.fi pyysi tutkijoilta vastauksia kysymyksiin Nemtsovista ja hänen murhansa merkityksestä Venäjän sisä- ja ulkopolitiikkaan.

 

Nemtsovia on kuvattu ”Putinin vastustajaksi”. Millä tavoin Nemtsov kritisoi putinismia? Nemtsov has been characterized as ”Putin’s opponent”. How did he criticize Putin?

Katri Pynnöniemi, Ulkopoliittinen instituutti:
“Nemtsovin kritiikki kohdistui ensisijaisesti Venäjän nykyisen valtajärjestelmän hallinnan logiikkaan ja vain toissijaisesti politiikan sisältöön. Hänen laatimiensa raporttien tavoitteena oli osoittaa nykyhallinnon korruptoituneisuuden laajuus ja yksittäisten henkilöiden rooli budjettivarojen väärinkäytöstä.

Nemtsovin kritiikki henkilöityi usein presidentti Putiniin, jonka Nemtsov halusi asettaa vastuuseen poliittisen järjestelmän rappiosta. Nemtsovin, kuten yleensäkin Venäjän opposition toiminnan keskeinen tavoite, on ollut oikeudenmukaisten ja rehellisten vaalien järjestäminen ja sensuurin lopettaminen eli Kremlin ylivallan purkaminen erityisesti suhteessa mediaan. Näissä keskusteluissa sen sijaan puhutaan hyvin vähän politiikan sisällöstä. Juuri näkemyserot talouspolitiikan linjan tai valtion ja yhteiskunnan välisten suhteiden järjestämisestä erottavat oppositiopuolueita toisistaan.

Viimeiseksi jääneessä haastattelussaan Moskovan ääni (Eho Moskvyi) -radiokanavalla Nemtsov veti yhtäläisyysmerkit Ukrainan sodan ja Venäjän talouskriisin välille. Hän kritisoi selvin sanoin Krimin liittämistä Venäjään ja kuvasi sitä kansainvälisen lain vastaisena tekona. Hän arvosteli myös sotilasmenojen kasvua valtionbudjetissa koulutuksen ja sosiaalimenojen kustannuksella. Tätä keskustelua Venäjällä on käyty lähinnä valtamedian ulkopuolella, vaikka talousasioista vastaava ministeri Anton Siluanov on myös viestittänyt, että sotilasmenoja on jatkossa leikattava samaan tapaan kuin muidenkin alojen menoja.

Jeremy Smith, Itä-Suomen yliopisto:
“Although the deliberate belittling of Nemtsov by Putin’s press spokesman Dmitry Peskov as ’scarcely more prominent than the average citizen’ is a clear disservice, he can hardly be called a rival to Putin. Opposition parties are weak in Russia because party politics barely exists, and opposition leaders do not pay much attention to it. Instead they concentrate on tackling misinformation, taking up causes which will appeal to anti-Putin forces (mostly, today, the Ukraine events) and exposing corruption and hypocrisy.

There are rumours backed by his colleagues that Nemtsov was preparing to launch exposes of both Russian involvement in Ukraine and of corruption among Putin’s circle, which if true may have had something to do with his death but may equally be being played up by oppositionists wanting to give the regime a clear motive for the murder.

What was slightly unusual about Nemtsov as an oppositionist was that he did have a clear vision for Russia’s economy based on decentralization and smaller scale businesses.”

Sirke Mäkinen, Tampereen yliopisto:
“Kuten ylipäätään muullakin Venäjän oppositiolla, tärkein tavoite on ollut Putinin ja hänen edustamansa hallintomallin korvaaminen. Tärkeitä teemoja ovat olleet läpinäkyvyys (viime aikoina erityisesti Ukrainaan liittyvä toiminta), korruption kytkentä (viime aikoina erityisesti Sotshin olympialaisten kohdalla) ja demokraattisemman hallintomallin aikaansaaminen. Venäjän oppositio – myöskään vastaavanlaisten yleisten tavoitteiden puolesta puhuva oppositio – ei ole yhtenäinen.

Nemtsov miellettiin kuitenkin enemmän 1990-luvun ja 2000-luvun alun toimijaksi. Nyt some-kaudella Venäjän poliittisen opposition kasvoja ovat ’edustaneet’ pikemminkin uudet toimijat. Nemtsovin voi luokitella 1990-luvun liberaaliksi, joka ei voinut hyväksyä ’Putinin Venäjää’ ja sen autoritaarista ja yhä konservatiivisempaa ja nationalistisempaa projektia.”

Sergei Prozorov, Helsingin yliopisto:
“Nemtsov’s key contribution to the struggle for democracy in Russia is a series of investigative reports, mostly co-authored with Vladimir Milov, which exposed corruption in the Putin regime. During the last year Nemtsov was an outspoken critic of the Russian annexation of the Crimea and its military intervention in Eastern Ukraine. He was working on the report exposing the active presence of the Russian army troops in Donetsk and Lugansk regions of Ukraine at the time of his assassination and many have speculated that this report was the key reason for his assassination.”

Millainen oli Boris Nemtsovin poliittinen projekti? What was Boris Nemtsov’s political agenda?

Sirke Mäkinen, Tampereen yliopisto:
“Nemtsovin poliittinen projekti tulee ymmärtää yhtäältä 1990-luvun kontekstissa ja toisaalta 2000-luvun kontekstissa. 1990-luvulla Boris Jeltsinin ollessa presidenttinä Nemtsov kuului itse vallanpitäjiin, mistä osoituksena on hänen kuvernöörikautensa Nižni Novgorodissa ja lyhyt varapääministerikausi.

Vladimir Putinin ensimmäisen kauden aikana Nemtsovia arvostelleet katsoivat hänen olleen hyvinkin lähellä hallitsevaa eliittiä. Nemtsovin yhdessä Anatoli Tshubaisin ja Irina Hakamadan kanssa johtama puolue Oikeistovoimien liitto katsottiin osittain Kremlin liittolaiseksi. Puoluetta arvostelivat tästä myös toiset niin sanottuun demokraattiseen oppositioon kuuluneet toimijat eli Jabloko-puolueen edustajat.

Nemtsovin voi katsoa ajautuneen, tai hakeutuneen, oppositioon viimeistään vuoden 2003 parlamenttivaalien jälkeen. Tuolloin Jabloko-puolue sen paremmin kuin Oikeistovoimien liittokaan ei ylittänyt parlamenttivaaleissa vaadittua viiden prosentin äänikynnystä eivätkä saaneet puoluelistoilta edustajiaan duumaan. Putinin toisella kaudella toteutettiin useita lainsäädännöllisiä uudistuksia, jotka vaikeuttivat julkista poliittista toimintaa ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa sekä siirryttiin ohjatumpaan malliin poliittisessa järjestelmässä. 1990-luvun liberaalit vastustivat erityisesti tätä suunnan muutosta.

Oikeistovoimien liitto hajosi vähitellen ja osittain sen pohjalta perustettiin Pravoe delo -puolue, jota pidettiin Kremlin projektina. Nemtsov ei ollut mukana tässä uudessa projektissa, vaan siirtyi jo aiemmin toimimaan selkeämmin ruohonjuuritason politiikassa ja oppositioryhmissä eli laajemmassa Solidaarisuus-liikkeessä ja PARNAS-puolueessa.

PARNAS eli Kansan vapauden puolue pystyi rekisteröitymään puolueeksi vasta vuosien 2011–2012 poliittisen liikehdinnän jälkeisen puoluelainsäädännön uudistuksen jälkeen keväällä 2012. PARNAS ei osallistunut opposition koordinoivan neuvoston toimintaan eli vaihtoehtoiseen parlamenttiin, jossa mukana oli niin liberaaleja, uuden vasemmiston edustajia kuin nationalisteja ja niiden yhdistelmiäkin. Nemtsov kuitenkin osallistui tämän elimen vaaleihin ja tuli valituksi.”

Sergei Prozorov, Helsingin yliopisto:
“Boris Nemtsov was a prominent member of the Russian democratic movement since the late 1980s. During his tenure in regional and federal government Nemtsov was an active proponent of liberal economic reforms and a supporter of President Yeltsin, yet notably clashed with the latter over the first Chechen War (1994–1996), collecting over a million signatures against it in Nizhny Novgorod region alone.

In 1997–1998 Nemtsov was widely discussed as Yeltsin’s successor as president, yet the financial crisis of August 1998 damaged his political standing and led Yeltsin to look for the successor among the security elites, eventually picking Putin. After leaving the government in 1998, Nemtsov co-founded the liberal coalition Union of Right Forces (URF, in Finnish Oikeistovoimien liitto) and was subsequently elected its leader.

Nemtsov’s party initially supported Putin’s candidacy in the 2000 presidential elections, yet gradually distanced itself from him during Putin’s first term. While some party members were coopted by the regime after the failure of the URF in the 2003 parliamentary elections, Nemtsov and many other figures became increasingly oppositional to the authoritarian turn in Russian politics during Putin’s second term and afterwards.

Nemtsov was a key figure in the ill-fated catch-all oppositional movement Another Russia (2006–2010), which reintroduced public protest to Russia in the form of Dissenters’ Marches. In 2011–2012 he was among the leaders of the mass movement protesting the rigged parliamentary and presidential elections.

While he clearly belonged to the liberal wing of this movement, Nemtsov tended to downplay particular ideologies and instead accentuated broader democratic demands in order to maintain the unity of the various strands of the opposition, notorious for its in-fighting and failure to cooperate. Nemtsov was one of the few former government officials to actively participate in the oppositional activities that since the middle of 2000s have become increasingly persecuted by the authorities. During this period Nemtsov was frequently detained by the police and given brief prison terms for unauthorized protest.”

Katri Pynnöniemi, Ulkopoliittinen instituutti:
“Viime vuosina Nemtsov on tunnettu varsinkin tutkijoiden ja länsimaiden poliitikkojen keskuudessa projekteista, joiden tavoitteena on ollut avata Venäjän valtaeliitin korruptiota ja huonoa talouden hallintaa. Hän on kirjoittanut raportteja esimerkiksi Venäjän teiden huonosta kunnosta ja viimeisimpänä Sotshin olympialaisiin liittyvästä korruptiosta.

Venäjän valtajärjestelmän eli sisteman ulkopuolisen opposition toiminta on viime vuosina kutistunut erilaisten tempausten ja mielenosoitusten järjestämiseen. Nemtsov on ollut mukana tässä prosessissa. Oppositioliikkeiden keskinäiset ristiriidat kuvastuvat esimerkisi siinä, ettei Jabloko-puolue ollut tulossa mukaan Nemtsovin johdolla suunniteltuun Kevät-nimiseen mielenosoitukseen, joka piti järjestää Aleksei Navalnyin kotilähiössä Moskovan keskustan ulkopuolella.”

Jeremy Smith, Itä-Suomen yliopisto:
“Boris Nemtsov rose to prominence in the role of Governor of Nizhny Novgorod in the 1990s as a committed political and, above all, economic liberal. His wholehearted and successful pursuit of privatization and giving free rein to market forces at a local level were held up as a possible model for the whole of Russia.

In his final interview on the day of his murder, he returned to the theme of the economy, lambasting the inefficient giant corporations that dominate Russian business. But in more recent years he took up a whole range of issues in opposition to Putin – corruption, control of the media, political repression and now the conflict in Ukraine. Like other opposition politicians, he did not have a clear political programme, it was more a case of opposing everything Putin stands for.”

Miten Nemtsovin murhaa on käsitelty venäläisessä keskustelussa? How has Nemtsov’s murder been discussed in the Russian media?

Jeremy Smith, Itä-Suomen yliopisto:
“Although it was not expected, few people seem terribly surprised by Boris Nemtsov’s murder. Such a high profile political murder is, however, unusual. The two precedents that are being most often mentioned – Alexander Litvinenko and Anna Politkovskaya – were both involved in exposing the security services as well as critics of Putin’s regime.

On the other hand violent attacks on journalists and businessmen have been regular features of Russian life, albeit not on the scale of twenty years ago, and the new political nationalist mood of the past year has brought politics into a similar orbit. Killings of certain types of prominent political activists by extremists were not uncommon in the United States in the 1960s and 1970s and such events seem to go hand in hand with a broader atmosphere of violence.”

Katri Pynnöniemi, Ulkopoliittinen instituutti:
“Venäjällä keskustelua on käyty lähinnä Nemtsovin henkilöstä, hänen merkityksestään ja vaiheistaan sekä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen että Putinin Venäjällä. Nemtsovin murhaa on myös verrattu vuonna 1934 tehtyyn Leningradin aluejohtaja Sergei Kirovin murhaan, joka toimi eräänlaisena lähtölaukauksena Stalinin toteuttamille sisäisille puhdistuksille.

Monet ovat myös viitanneet murhapaikkaan liittyvään symbolismiin: tapahtuihan se aivan Kremlin muurien suojassa. Tutkijoiden piirissä yleisin tulkinta tästä on ollut, että tämä on jälleen kerran osoitus järjestelmän todellisesta luonteesta. Murha on tietyllä tavalla aivan läpinäkyvä (valvontakamerat), mutta se ei tule koskaan selviämään.

Nemtsovin murhan on katsottu vahvistavan näkemystä, että aivan mikä tahansa on mahdollista Putinin Venäjällä.

Virallinen Venäjä eli Kreml, Venäjän television ykköskanavan uutiset ja muut Kremlin hallinnassa olevat mediatalot tuottavat keskusteluun ristiriitaisia tarinoita murhan tekijästä ja mahdollisesta motiivista. Julkisuuteen tuotettu tarina, jonka mukaan kyse on provokaatiosta Venäjän poliittista järjestelmää vastaan, on sopusoinnussa Ukrainan konfliktin aikana tuotetun propagandan kanssa. Tarinalla voidaan tarvittaessa legitimoida myös kontrollin kiristämistä Venäjän sisällä.

Ulkopolitiikan osalta näyttää siltä, että murha yhdistetään tuttuihin tarinoihin Venäjään kohdistuvista uhista. Murha ei tässä tapauksessa muuta mitään tai tuo mitään uutta jo olemassa olevaan repertuaariin, vaan vahvistaa keskeistä virallista diskurssia Venäjälle ulkoapäin kohdistuvasta turvallisuusuhasta.”

Sirke Mäkinen, Tampereen yliopisto:
“Nemtsovin arvoa ovat vähätelleet erityisesti Putinin edustamaa hallintoa lähellä olevat ja sitä arvostavat. Toisaalta hänen arvoaan on myös korostettu. Putinin edustajat ovat todenneet, ettei Nemtsov ollut ’uhka’ presidentti Putinille tai hänen hallinnolleen. Samaa argumentaatiota käytettiin myös Anna Politkovskajan murhan yhteydessä. Tuolloin väitettiin, ettei Politkovskaja ollut merkityksellinen Venäjän valtionjohdon näkökulmasta.

Nemtsovin murhan motiiviksi on myös esitetty yritystä luoda Venäjälle epävakautta. Äärimmäisen esimerkin on tarjonnut Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov, joka on väittänyt murhaa läntisten tiedustelupalveluiden tilaustyöksi. Syyllisiä on etsitty myös ”islamistien” joukosta, ja murha on yhdistetty Charlie Hebdo -lehden työntekijöiden murhiin. Syitä on etsitty myös Nemtsovin henkilökohtaisesta elämästä.

Miksi Nemtsov murhattiin, ja miten hänen murhansa suhteutuu viimeaikaisiin poliittisen väkivallan muotoihin Venäjällä? Why was Nemtsov murdered and how does his murder relate to political violence in Russia?

Katri Pynnöniemi, Ulkopoliittinen instituutti:
“Nemtsovin murha on sekä aivan omaa luokkaansa että osa pitkäaikaista poliittisen väkivallan jatkumoa. Erityisen murhasta tekee sen paikka ja ajankohta – vaikka emme ehkä koskaan saa selville, oliko ajankohta vain sattumaa. Nemtsov oli näkyvä Putinin järjestelmän kriitikko ja sellaisena nationalististen ryhmien vihapuheen kohde samaan tapaan kuin Anna Politkovskaja. Toisaalta Nemtsov oli myös kiistelty hahmo eikä hän ollut vielä ehtinyt vahvistaa asemaansa Venäjän opposition keulahahmona.”

Sergei Prozorov, Helsingin yliopisto:
“Nemtsov’s assassination was far from the first political killing in postcommunist Russia and the reaction to it has been similar to the previous cases. While the opposition and civil society hold the regime either directly or indirectly responsible for the assassination, the Russian official media engaged in a predictable campaign to divert the blame from the regime onto mythical ‘nationalists’, the current enemy the Ukrainians or the perennial enemy the CIA, arguing, in an uncanny manner, that Nemtsov was ’too unimportant’ for the regime to want to get rid of him.

While this line of reasoning should make all the more ’important’ people deeply uncomfortable, it is also patently false, ignoring what Vaclav Havel called the ’power of the powerless’, the power of speaking the truth in the system ruled by the universal participation in the carefully orchestrated lie. Such participation need not require belief in these lies, but only one’s willingness to go along with them, for the sake of well-being, security and comfort, justifying oneself by worn platitudes about there being many truths or preferably none at all.

Such a system is organically incapable of having heroes, since everyone in it keeps making sure to make oneself contemptible. This is why the voices of truth that, however few and weak, continue to resound amidst these lies, acquire extraordinary force by virtue of their sheer contrast with the dreary reality of what passes for social life. And this is why such voices arouse such hatred and the desire to shut them up for good.”

Sirke Mäkinen, Tampereen yliopisto:
“Erityisesti länsimaiden lehdistössä ja venäläisissä internetjulkaisuissa on vedetty yhtäläisyysmerkkejä poliittisiin murhiin, joista tunnetuimmat ovat olleet Politkovskajan murhan ohella ihmisoikeusjuristi Galina Starovoitovan murha Jeltsinin aikana vuonna 1998. Heidän lisäkseen Venäjällä on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen murhattu useita toimittajia ja aktivisteja.

Nemtsovin murhan motiivi on todennäköisimmin poliittinen. Se, miten suorasti murhan toimeksianto ja motiivit liittyvät Putiniin tai hänen lähipiiriinsä, selvinnee vasta sitten, jos ja kun Venäjän valtaapitävät ja järjestelmä vaihtuvat.  Olennaista tässä on se, että Venäjän nykyinen järjestelmä – ja osittain yhteiskunnan ilmapiiri – voi yllyttää tällaisiin tekoihin tai ainakin katsoa niitä läpi sormien hyväksyen hiljaa ’pettureiden’ tieltä raivaamisen. Näin Nemtsovin murha kertoo surullisen tarinan Venäjän nykyisestä järjestelmästä.

Jotkut kommentaattorit ovat nostaneet esille mahdollisuuden, että Venäjällä toimii joukko, jolla on tarpeeksi ’osaamista’ ja resursseja ja joka katsoo oikeudekseen ja velvollisuudekseen toimia väkivaltaisella tavalla. On esitetty, että tällainen joukko saattaisi olettaa toimivansa valtiojohdon suojeluksessa, mutta valtiojohdolla ei välttämättä olisi mahdollisuutta kontrolloida sitä. Tämä kertoisi tilanteesta, jossa valta on karannut virallisen valtiojohdon käsistä ja toimii sen verkostojen ulottumattomissa.”

Miten arvioit Nemtsovin murhan vaikuttavan Venäjän sisä- ja ulkopoliittiseen linjaan? What will be the influence of the murder on Russian politics?

Katri Pynnöniemi, Ulkopoliittinen instituutti:
“Olen samoilla linjoilla Mark Galeottin kanssa, joka esittää murhan lisäävän jännitteitä ja yhteiskunnallisen keskustelun polarisaatiota. Viimeiseksi jääneessä haastattelussaan Nemtsov arvioi, ettei Kremlin puheilla Ukrainan Maidanin tapahtumien toistumisesta Venäjällä ole todellisuuspohjaa. Nemtsovin mukaan ihmiset ymmärtävät, että tällaiset puheet ja Kremlin organisoimat Maidanin vastaiset mielenosoitukset ovat valetta. ’Jos ihmiset uskoisivat, että uhka on todellinen, he tulisivat mielenosoitukseen ilmaiseksi’, Nemtsov sanoi.

Tällä Nemtsov viittaa Venäjän poliittisen tilan keinotekoiseen luonteeseen, joka monissa maan ulkopuolella käydyissä keskusteluissa jää eri syistä liian vähälle huomiolle. Jatkossa olisi erityisen tärkeätä seurata nykyiseen järjestelmään sisäänrakennettujen ristiriitaisuuksien kehitystä ja siihen liittyviä eri ilmiöitä. Mahdollinen poliittisen opposition vahvistuminen on vain yksi, eikä välttämättä edes tärkein osa tätä prosessia.”

Jeremy Smith, Itä-Suomen yliopisto:
“Last Sunday’s demonstration in memory of Nemtsov was much larger than the already planned anti-War demonstration would have been without the murder. While this atrocity may harden the determination and persistence of Putin opponents, it is unlikely to add significantly to their number. Further deterioration in the economy or an adverse turn in events in Ukraine are more likely to lead to increased opposition to Putin than the assassination of Boris Nemtsov.

The Politkovskaya and Litvinenko killings did effect international relations with Russia, but both occurred at times when dialogue between Russia and the West was much more active. The Litvinenko case caused permanent damage to Russia–UK relations largely because in a very short time the British police and security services had clear and direct forensic evidence pointing the finger at exactly who had carried out the murder, but Moscow refused to hand them over. Given the low state of Russia–West relations at the moment, it is hard to see this event making much difference unless definitive evidence emerges of high level involvement.”

Sirke Mäkinen, Tampereen yliopisto:
“Optimistinen arvio on, että tämä murha havahduttaisi venäläiset vaatimaan avoimempaa ja sallivampaa yhteiskuntaa ja että paine saisi vallanpitäjät muuttamaan järjestelmää vaadittuun suuntaan. Pessimistinen arvio on, että vallanpitäjät pyrkivät yhä tiukempaan kontrolliin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Vaikutus voi olla myös jotain tältä väliltä. Todennäköisemmin vaikutus ei ole suuri. Sisäpoliittinen suunta heijastuu myös ulkopoliittiseen linjaan. Nykyinen järjestelmä ei salli linjan merkittävää tarkistamista.”

Sergei Prozorov, Helsingin yliopisto:
“With Nemtsov’s assassination Russian civil society and the democratic opposition have suffered yet another devastating blow. While it is easy to imagine it as a ’turning point’ or a ’red line’, there have already been many such points and the red lines have been crossed too many times: Anna Politkovskaya, Sergei Yushenkov, Natalia Estemirova and others.

Political violence has hardly ever reactivated popular protest in postcommunist Russia. Furthermore, given the ongoing war against Ukraine, violence becomes ever more habitual and acceptable, as the regime glorifies its murderous minions in the ’people’s republics’, brags about the destructive capacities of its nuclear arsenal and resorts to classical fascist tropes of the ’fifth column’ and National-Verräter to describe its opponents in the anti-war camp, in which Nemtsov was such a prominent figure. For this vile culture of death that reigns in today’s Russia there could have been no worse enemy than Boris Nemtsov.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*