Ilmastonmuutos, kansalaisfoorumit ja demokratian reunaehdot

Elokapinan vaatimus kansalaisfoorumien perustamisesta osoittaa, ettei hätätilan tunteen ja demokratian kehittämisen tarvitse olla ristiriidassa.

Ilmastoliike Elokapina on saanut viime aikoina paljon näkyvyyttä, erityisesti suurempien protestiensa aikana. Näkyvyyden ja taitavan poliittisen tyylin ansiosta myös liikkeen tavoitteet ovat nousseet osaksi monia keskusteluja. Suomessa ja kansainvälisesti Elokapinan ensisijaiset tavoitteet liittyvät luonnollisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan: kärkivaatimuksia ovat vahvat hiilineutraalisuussitoumukset ja ilmastohätätilan julistus.

Elokapinan kolmas päätavoite ei kuitenkaan liity suoraan ilmastoon vaan ilmastokriisin torjunnan menetelmiin. Liike nimittäin vaatii erityisen kansalaisfoorumin perustamista oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän tueksi. Pohdin alla tätä vaatimusta eri näkökulmista. Olen kiinnostunut ennen kaikkea demokratian ja ympäristötuhon suhteesta ja kamppailusta demokraattisten prosessien annetuista reunaehdoista.

Elokapinan malli

Elokapinan ehdottama kansalaisfoorumi olisi valtion perustama väline ilmastonmuutoksen torjunnan edellyttämän yhteiskunnallisen muutoksen käsittelyyn. Sen tehtävänä olisi etsiä yhteisesti hyväksyttäviä ratkaisuja, joita muotoiltaisiin suosituksiksi hallitukselle. Suositukset eivät kuitenkaan olisi sitovia: kansalaisfoorumin ”tavoitteena ei ole korvata eduskuntaa, vaan tukea sen työtä”. Toki sen suosituksilla olisi luultavasti huomattavaa painoarvoa, ja niiden ohittaminen päätöksenteossa olisi kiusallista.

Käytännössä kansalaisfoorumi koostuisi edustavalla satunnaisotannalla valitusta joukosta. Edustavuus varmistettaisiin ainakin sukupuolen, iän, etnisen taustan, koulutuksen ja alueellisuuden suhteen. Foorumin työskentelyn tukena olisi keskustelun ohjaamisen ammattilaisia ja eri alojen asiantuntijoita. Se ei olisi pysyvä elin, vaan sen rooli olisi tarkkarajainen ja kertaluonteinen.

Kansalaisfoorumin tehtävänä olisi etsiä yhteisesti hyväksyttäviä ratkaisuja, joita muotoiltaisiin suosituksiksi hallitukselle.

Elokapinan vaatimuksella on myös esikuvia. Kansalaisfoorumeja on käytetty eri maissa, kun on syystä toisesta tarvittu parlamentaarisesta normaalijärjestyksestä poikkeavaa käsittelytyyliä ja tavallista laajempaa hyväksyntää jollekin politiikkatoimelle. Erityisesti Irlannissa kansalaisfoorumit ovat olleet kohtuullisen menestyksekäs tapa aborttioikeuden kaltaisten tärkeiden mutta jakolinjoja synnyttävien kysymysten käsittelyyn.

Toki ilmastokriisin torjunta on näistä esikuvista poikkeava teema sikäli, että siihen liittyy myös runsaasti taloudellisia intressejä ja agendalla on paljon laaja-alaisempi yhteiskunnallinen muutos. Kuitenkaan ei ole erityistä syytä, miksi samanlainen prosessi ei voisi toimia tässäkin kontekstissa.

Demokratiaa syventävien prosessien vaatimus on Elokapinan ajatusmaailmassa yhteensopiva kriisiajattelun kanssa.

Mielenkiintoista kyllä, demokratiaa syventävien prosessien vaatimus on Elokapinan ajatusmaailmassa yhteensopiva kriisiajattelun kanssa. Elokapina on korostanut, että ilmaston tilaan pitäisi suhtautua nimenomaan kriisinä. Kriisi viittaa välittömän toiminnan ja hätätila-ajattelun tarpeeseen, ja tyypillisesti käsitetty poikkeustila on yhdistynyt haluun sivuuttaa perinteiset – hitaammat – demokraattiset prosessit  sen sijaan, että vaadittaisiin tavallistakin demokraattisempaa mekanismia kriisitilan käsittelyyn. Aiemmat kansalaisfoorumit eivät ole syntyneet hätätila-ajattelun kontekstissa.

Deliberatiivinen demokratia nyt

Demokratiaa syventävät suoran ja puntaroivan eli keskustelevan demokratian aloitteet ovat selvästi yleistyneet viime aikoina. Esimerkeistä käyvät kansalais- ja kuntalaisaloitteet ja osallistava budjetointi. Keskustelua puntaroivasta demokratiasta on käyty myös esimerkiksi koronakriisin yhteydessä. Demokratian kehittäminen tähän suuntaan ei olekaan itsessään erityisen radikaalia, kun aloitteita puuhataan valtioneuvostoa myöten.

Kuitenkin aloitteiden tosiasiallinen vaikutus on usein ollut pettymys. Demokratiaa syventävien aloitteiden muotoa olennaisempaa usein onkin, kuinka paljon valtaa niille annetaan.

Jos puntaroivan demokratian katsotaan olevan ”väistöliike”, siihen ei selvästikään luoteta kovin paljon.

Elokapinan kansalaisfoorumiajatusta on kritisoitu ”väistöliikkeeksi”, jolla kierretään keskustelua ilmastonmuutosta tuottavista valtasuhteista. Jos puntaroivan demokratian katsotaan olevan ”väistöliike”, siihen ei selvästikään luoteta kovin paljon.

Ympäristöministeriö asetti äskettäin kansalaisraadin pohtimaan ilmastokysymyksiä. Voisi näin ollen vaikuttaa siltä, että Elokapinan vaatimukset ovat jo toteutuneet. Elokapina on kuitenkin huomauttanut, että ministeriön asettama kansalaisraati poikkeaa huomattavasti heidän ehdottamastaan. Paitsi että raati oli lyhytaikainen, kokoontuen vain kolme kertaa, sen toimivalta oli epäselvä eikä siltä odotettu politiikkasuosituksia. Kyse oli siis tavallaan vain hallinnon organisoimasta keskustelukerhosta.

Elokapina on huomauttanut, että ministeriön asettama kansalaisraati poikkeaa huomattavasti heidän ehdottamastaan.

Jos Elokapinan esittämä kansalaisfoorumi toteutuisi, sen mandaatin tulisi olla hyvin laaja. Jos ilmastopolitiikkaa haluaa käsitellä laaja-alaisesti, kovinkaan montaa politiikka-aluetta ei voisi rajata etukäteen foorumin työn ulkopuolelle. Ympäristöministeriön toteutuneen raadin mandaatti oli taas tiukasti kiinni annetussa lokerossa.

Raadin lopputulemat koostuivat varsin yleisluontoisista ja yleisesti hyväksytyistä ajatuksista: mainittuna on esimerkiksi kevyen liikenteen tukeminen ja liikenteen sähköistämisen edistäminen.

Demokratia ja ympäristötuho

Radikaalien ympäristöliikkeiden yhteydessä demokratian syventämisen kannatus ei ole itsestään selvää. Ympäristöliikkeellä on aina ollut antidemokraattinen siipensä, jonka mukaan ympäristötuho ja ylikulutus seuraavat ihmisten ahneesta perusluonteesta. Niinpä poliitikkojen tulisi rajoittaa kansan poliittista valtaa. Kalastaja ja syväekologi Pentti Linkolan ”taivaanrantaan ulottuvia parkkikenttien peltikuoriaislauttojen” tarkastelu sai hänet parahtamaan ”Ei demokratiaa, taivaan tähden, ei demokratiaa!”.

Talouteen keskittyvä ajattelutapa lähtee siitä, että ihmiset maksimoivat halujensa toteutuksen eli käytännössä useimmiten kulutuksensa, ellei sitä erikseen estetä. Markkinatalouden koneisto tuottaa sitä, mille kysyntää on, kun hintasignaalit välittyvät tuotantopäätöksiksi. Demokratiapessimisti katsoo kansanvallan olevan vain lisäväline kuluttajien hillittömyyden edistämiseen.

Tähän ajatustapaan voidaan nojata varsin vastakkaisin tavoin: se voi kääntyä yhtä lailla populistiseksi luonnonsuojelun kritiikiksi, jonka mukaan kunnianhimoinen ympäristöpolitiikka on ”kansan” tahdon vastaista, kuin myös kunnianhimoisen ympäristöpolitiikan perusteluksi, jonka perusteella ainoa tapa suojella ilmastoa on rajoittaa ihmisten demokraattista tahdonilmaisua. Linkolalla on tässä mielessä varsin paljon yhteistä markkinahenkisen yritysvastuupuheen kanssa: molemmat uskovat järjestelmän tuottavan varsin tarkasti sitä, mitä ihmiset haluavat.

Demokratiapessimisti katsoo kansanvallan olevan vain lisäväline kuluttajien hillittömyyden edistämiseen.

Toisaalta jotkut ympäristöaktivistit ovat katsoneet vallitsevan talousjärjestelmän estävän demokraattista itseilmaisua. Ajattelutavassa lähdetään optimistisesti siitä, että demokratia johtaa parantuvaan ympäristön tilaan, kunhan nykyisistä vääristymistä päästään eroon. Ongelmana voi toki olla käsitetyn ”todellisen demokratian” ja omien mielipiteiden samaistaminen. Myös Elokapinan mallia on syytetty ajatustavasta, jossa kansalaisfoorumin oletetaan paljastavan liikkeen tavoitteiden mukaisen kansan todellisen ja yhtenäisen tahdon. Tämä tosin vaikuttaa väärinkäsitykseltä, sillä Elokapinan kansalaisfoorumin malli korostaa moniäänisyyttä.

On kuitenkin tärkeä ja avoin kysymys, miten hyvin nykyinen demokratian malli välittää ihmisten haluja osaksi yhteiskunnan suuntaa. On syytä pohtia, onko nykyinen ympäristötuho suoraa heijastusta ihmisten haluista.

Reunaehdot ja asiantuntijuus

Edustuksellinen demokratia periaatteessa tuottaa sitä, mitä kansalaiset haluavat. Kuitenkin kaikkiin päätöksentekomalleihin kuuluu lopputuloksiin vaikuttavia reunaehtoja. Demokratia ei merkitse organisoimatonta puhetta ja päätöksentekoa, ja organisoinnin tapa heijastuu myös päätöksiin. Siksi suora ja puntaroiva demokratia ei tarkoita kansan tahdon tarkempaa heijastumista, vaan myös erilaisia päätöksenteon reunaehtoja.

Nämä reunaehdot voivat liittyä päätöksenteon prosesseihin, esimerkiksi eri tahojen kuulemisten määrään ja laatuun, konsensushakuisuuden asteeseen ja mahdollisia päätöksiä rajoittaviin käytäntöihin. Vieläkin olennaisempia kuitenkin ovat tietoon liittyvät reunaehdot.

Suora ja puntaroiva demokratia ei tarkoita kansan tahdon tarkempaa heijastumista, vaan myös erilaisia päätöksenteon reunaehtoja.

Päätöksenteon taustalla on aina käsityksiä yhteiskunnallisista mekanismeista ja mahdollisista päätöksistä. On oletettava joitakin syy-seuraussuhteita, polkuriippuvuuksia ja yhteiskunnallisia faktoja, jotka eivät jousta, vaikka päätöksentekijä haluaisi. Demokraattisemmissa järjestelmissä näiden oletusten tuottama kehikko on joustavampi, mutta jonkinlaisia oletuksia on aina.

Esimerkiksi valtion budjetointi katsotaan yleisesti demokraattiseksi ja edustuksellisen demokratian kautta kansan tahtoa heijastavaksi. Kuitenkin sen lähtökohtana ovat pitkään olleet budjettikehysten määräävyys. Prosessi mahdollistaa poliittista erimielisyyttä monesta asiasta, mutta ei niinkään itse kehysten mielekkyydestä. Lisäksi päätöksentekoon sisältyy oletuksia valtiontalouden liikkumatilasta, polkuriippuvuuksista, syy-seuraussuhteista ja dynaamisista vaikutuksista.

Työn pohjaksi hyväksyttävät joustamattomat faktat liittyisivät päästöjen vähentämisen kiireellisyyteen.

Elokapinan ehdottaman kansalaisfoorumin olemassaolon syy on ilmastonmuutoksen torjunta, mikä varmasti näkyisi myös toiminnan lähtökohdissa. Päätöksentekoprosessi keskittyisi siirtymäkeinojen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Työn pohjaksi hyväksyttävät joustamattomat faktat liittyisivät päästöjen vähentämisen kiireellisyyteen.

Erityisesti ilmastoskeptisten ajatusten edistäminen näissä puitteissa olisi varmasti hankalaa, ja tätä voi pitää epädemokraattisena. Tässä ei kuitenkaan ole mitään epädemokraattisempaa kuin tällä hetkellä demokraattisina pidetyissä päätöksenteon muodoissa. Kritiikki, jonka mukaan nykyinen päätöksenteon malli on demokratiaa ja Elokapina edustaa irtiottoa siitä, ei siksi osu maaliin.

Luultavasti talous ja ympäristö esiintyvät lähitulevaisuudessa yhä useammin vastinpareina reunaehdoista puhuttaessa: kumpi on se lähtökohta, joka ei voi joustaa?

Kansalaisfoorumialoitetta on kiinnostavaa tulkita nimenomaan kamppailuna päätöksenteon reunaehdoista. Jo mallin esittäminen osallistuu kamppailuun siitä, mitkä asiat tulisi nähdä demokraattisen politiikan reunaehtoina ja mitkä demokraattisen politiikan kohteina. Tämä on eri kysymys kuin se, miten hyvin puntaroiva demokratia ilmentää ”kansan tahtoa” verrattuna edustukselliseen.

Voi olla, että lähiaikoina poliittinen kamppailu kohdistuu entistä enemmän juuri reunaehtoihin. Ilmastoaktivistit ovat kokeneet mielekkään tulevaisuuskeskustelun kärsivän taloudellisten ja teknologisten näkökulmien hegemoniasta, ja kansalaisfoorumialoitteessa korostetaan asiantuntijatiedon tasapainoista kuuntelua. Samaan aikaan budjettikehysten kaltaisia varsin pitkäaikaisia poliittisen päätöksenteon reunaehtojen perusteluja haastetaan enemmän.

Luultavasti talous ja ympäristö esiintyvät lähitulevaisuudessa yhä useammin vastinpareina reunaehdoista puhuttaessa: kumpi on se lähtökohta, joka ei voi joustaa?

Yhteenvetoa: demokratian arvo ja ehdot

On avoin kysymys, missä määrin demokraattista järjestelmää voi syyttää ilmastokriisistä. Toki ihmisillä olisi mahdollisuus saada äänestämällä ilmastokriisi päättäväisemmin politiikan agendalle. Toisaalta politiikassa on aina lopputuloksiin vaikuttavia reunaehtoja.

Elokapinan ehdottama kansalaisfoorumi on monessa mielessä kiinnostava avaus. Ensinnäkin siksi, että se korostaa demokraattisen oikeutuksen merkitystä kriisiajattelusta huolimatta – tai ehkä jopa sen takia. Kun ilmastotoimia on tiukennettava entisestään, kysymys oikeutuksesta ja oikeudenmukaisuudesta on jatkuvasti tärkeämpi. Elokapina saattaa tehdä laajemmankin palveluksen yhteiskunnalliselle keskustelulle korostamalla, että ympäristökriisi luo tarpeen yhteiskunnalliselle reflektiolle vallan keskittämisen sijaan.

Mielenkiintoista kyllä, Elokapina ilmaisee tyytymättömyyttä nykyiseen päätöksentekoon varsin samankaltaisin sanankääntein kuin demokratian vastustajat. Ilmastonmuutoksen katsotaan olevan liian monimutkainen asia poliitikkojen yksin ratkaistavaksi Elokapinan taustalla olevan kansainvälisen Extinction Rebellion -liikkeen mukaan “vaaleihin perustuva demokratia on osoittautunut kyvyttömäksi tekemään ilmasto- ja ympäristökriisiin vastaamisen edellyttämiä kauaskantoisia päätöksiä”. Tästä turhautumisesta kuitenkin seuraa johtopäätös demokratian syventämisen tarpeesta sen sijaan, että se haluttaisiin sivuuttaa.

Elokapina saattaa tehdä laajemmankin palveluksen yhteiskunnalliselle keskustelulle korostamalla, että ympäristökriisi luo tarpeen yhteiskunnalliselle reflektiolle vallan keskittämisen sijaan.

Toiseksi Elokapinan avaus on kiinnostava siksi, että se nostaa esiin poliittisen prosessin reunaehtojen, oletusten ja asiantuntijuuden vallan roolia. Kamppailu reunaehdoista muodostunee politiikassa entistä tärkeämmäksi: miksi ekologisiin reunaehtoihin ei suhtauduta samalla vakavuudella kuin taloudellisiin?

Kansalaisfoorumialoitetta on syytä tulkita osana tätä keskustelua. Elokapinan vaatimusta ei tulisikaan ymmärtää ainoastaan edustuksellisen ja puntaroivan demokratian eron kautta, vaan myös avauksena siitä, minkälaista tietoa ja minkälaisia oletuksia demokraattisen päätöksentekoprosessin taustalla tulisi vallitsevassa maailmantilanteessa olla.

Teppo Eskelinen on yhteiskuntatieteiden yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa.