Onko puntaroivalla kansalaiskeskustelulla roolia koronakriisissä?

Dylan Gillis / Unsplash
Lukuaika: 4 min.

Kansalaisten osallistumiselle on sosiaalinen tilaus. Kysymys on paitsi demokratian toteutumisesta myös yhä useammin resurssien fiksusta hyödyntämisestä. Yksi viime aikoina noussut osallistumisen muoto on kansalaisdeliberaatio eli puntaroiva kansalaiskeskustelu.

OECD:n kesällä 2020 julkaisemassa raportissa ennakoidaan deliberatiivisen aallon vahvistumista. Tällä järjestö viittaa sellaisten kansalaisosallistumisen mallien lisääntymiseen, joiden keskeisinä piirteinä ovat deliberatiivinen eli puntaroiva keskustelu, osallistujajoukon edustavuus ja päätöksentekoon vaikuttaminen. Puntaroivan keskustelun nähdään korostavan vastavuoroisuutta ja erilaisten mielipiteiden kunnioitusta sekä lisäävän keskustelun pohjana olevaa tietoa korjaten virhekäsityksiä.

Deliberatiivisesta aallosta on merkkejä myös koronakriisissä. Yksi eniten huomiota herättäneistä puntaroivan keskustelun malleista on Ranskassa vuoden 2021 alussa aloittanut 35:n satunnaisesti valitun ranskalaisen kansalaisraati. Sen tarkoituksena on tukea ja neuvoa Ranskan hallitusta rokotuskampanjassa sekä ehdottaa toimenpiteitä rokotteen hyväksyttävyyden edistämiseksi.

Puntaroivan keskustelun nähdään korostavan vastavuoroisuutta ja erilaisten mielipiteiden kunnioitusta sekä lisäävän keskustelun pohjana olevaa tietoa korjaten virhekäsityksiä.

Kansalaisraati on saanut osakseen kritiikkiä. Sitä on kutsuttu muun muassa hallituksen PR-kampanjaksi. Kritiikkiä on kohdistettu myös kansalaisraadin pieneen kokoon. Osaltaan kriittiseen suhtautumiseen vaikuttanee myös aiempi, vaikutuksiltaan kyseenalaistettu, 150 kansalaisesta koostunut ilmastonmuutoksen torjuntaa käsitellyt puntaroinnin foorumi.

Suomessa kansalaiset ovat osallistuneet koronakriisin aikana varsinkin palveluiden yhteistuotantoon julkisen sektorin jättämiä aukkoja paikaten sekä dialogisiin kansalaiskeskusteluihin. Olisiko myös puntaroivasta kansalaisosallistumisesta apua suomalaisessa kriisitilanteiden hallinnassa?

 

Mitä aiempi tutkimus kertoo?

Analysoimme pikaisella kirjallisuuskatsauksella (rapid review) 11 kansalaisdeliberaatiota ja pandemianhallintaa käsittelevää tieteellistä artikkelia. Artikkeleissa kuvatut deliberatiiviset foorumit toteutettiin vuosina 2008–2019 Yhdysvalloissa, Australiassa ja Etelä-Koreassa.

Foorumeissa hyödynnettiin puntarointia muun muassa varautumisen, viestinnän, toimien priorisoinnin ja rajoitusten hyväksyttävyyden puntaroinnissa. Varautumisen osalta keskeisenä kysymyksenä oli, mitä varautumisjärjestelmän osa-alueita tulisi kehittää valmiuden ja vasteen varmistamiseksi. Viestinnän yhteydessä pohdittiin, mitä, miten ja milloin kansalaisille tulisi kertoa pandemiasta ja kenen toimesta.

Tehtävien priorisointia selvitettiin kysymällä, mitä tulisi tehdä tilanteissa, joissa hengityskoneita tarvitsevia potilaita on enemmän kuin hengityskoneita sekä kenelle tulisi antaa vähäiset viruslääkkeet ja rokotteet. Rajoitusten hyväksyttävyyden kohdalla punnittiin karanteenia ja sosiaalista etäisyyttä edellyttäviä olosuhteita.

Vaikka foorumeilla ei saavutettukaan kaikkia puntarointiin kohdistuvia odotuksia raatien edustuksellisuudesta ja vaikuttavuudesta, niitä voidaan pitää kuitenkin suhteellisen onnistuneina. Puntaroivia keskusteluja tuettiin tarjoamalla osallistujille monipuolista tietoa sekä kirjallisesti että asiantuntijoita kuulemalla ja tenttaamalla. Keskustelut fasilitoitiin ja puntaroinnille oli varattu riittävästi aikaa, sillä foorumit kestivät yhdestä neljään päivään.

Edustavuuden osalta myönteistä oli osallistujajoukkojen moninaisuus, jota tuettiin hyödyntämällä osallistujien rekrytointiin erikoistuneita yrityksiä. Ongelmaksi kuitenkin muodostui foorumeiden melko alhaiset osallistujamäärät.

Konkreettiseen päätöksentekoon vaikuttamisen sijaan foorumeissa vaikutti olevan kyse enemmänkin yksisuuntaisesta kansalaismielipiteen kuulemisesta tai tutkimusintressien edistämisestä.

Foorumeiden järjestäjinä oli mukana virallisia toimijoita, mutta kytkennät päätöksentekoon jäivät silti epäselviksi. Konkreettiseen päätöksentekoon vaikuttamisen sijaan foorumeissa vaikutti olevan kyse enemmänkin yksisuuntaisesta kansalaismielipiteen kuulemisesta tai tutkimusintressien edistämisestä.

Menetelmällisistä haasteista huolimatta artikkeleissa nostettiin esille puntaroivan kansalaiskeskustelun monia hyötyjä.

Puntaroinnin foorumeiden nähtiin osoittavan, että tavalliset kansalaiset kykenevät käsittelemään pandemiaan liittyviä monimutkaisia kysymyksiä. Tämä kuitenkin edellyttää sopivien olosuhteiden luomista. Fasilitoinnin tulee olla ammattitaitoista ja annetun tiedon monipuolista, minkä lisäksi puntaroivalle keskustelulle tulisi varata riittävästi aikaa.

Artikkeleissa osoitettiin, että puntaroivat keskustelut ja asiantuntijakuulemiset eivät pelkästään lisää osallistujien tietämystä puheena olevista kysymyksistä, vaan ne myös vaikuttavat näkemysten kehittymiseen ja muuttumiseen. Ero on suuri verrattuna perinteisiin kyselyihin, joiden ongelmana on se, että kansalaisilla ei useinkaan ole ennen kriisitilanteen kehkeytymistä riittävää tarttumapintaa asiaan. Puntarointi tekee mahdolliset tulevaisuuden skenaariot tutummiksi, jolloin osallistujien on helpompi ottaa asiaan kantaa ja muodostaa kyselytulosta punnitumpi kansalaismielipide – jo ennen kriisin syntymistä.

 

Puntaroiva kansalaiskeskustelu korona-aikana

Vaikka koronakriisi on asettanut omat rajoitteensa deliberatiivisten mallien toteutukselle, on korona-aikanakin toteutettu lukuisia puntaroivia kansalaiskeskusteluja. Keskeinen ero aiempaan on se, että puntarointi on siirtynyt useimmissa tapauksissa verkkoon.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa toteutettiin kesällä 2020 koronakriisistä palautumista käsitellyt  puntaroinnin foorumi. Osavaltion pienoiskoossa muodostava foorumi koostui 36:sta satunnaisesti valitusta oregonilaisesta äänioikeutetusta.

Osallistujat tapasivat verkossa kaksi tuntia viikossa yhteensä seitsemän viikon ajan. Prosessin läpinäkyvyyden lisäämiseksi kaikki koko ryhmää koskevat tapaamiset – esimerkiksi asiantuntijoiden kuulemiset ja tenttaamiset – olivat katsottavissa suoratoistona ja myöhemmin tallenteena. Foorumin loppuraportti luovutettiin päätöksentekijöille verkon välityksellä toteutetussa lehdistötilaisuudessa.

Myös Bristolissa toteutetussa puntaroinnin foorumissa käsiteltiin koronakriisistä palautumista, joskin kaupunkitasolla. Verkon välityksellä toteutettu foorumi kesti neljä viikonloppua ja siihen osallistui kuusikymmentä satunnaisesti valittua bristolilaista.

Foorumin syötteistä vastasi muun muassa aiemmin toteutettu kysely, johon vastasi noin 6 500 asukasta. Luotettavuuden lisäämiseksi foorumin toteutusta valvoi nimetty ohjausryhmä. Prosessi oli kytketty jo lähtökohtaisesti päätöksentekoon, joskin foorumin tuotoksissa on kyse suosituksista.

Aiempi tutkimus ja korona-aikana toteutetut puntaroinnin foorumit osoittavat, että puntaroinnilla on paikkansa osana osallistumiskeinojen kokonaisuutta – myös koronakriisissä.

Kirjallisuuskatsaukseemme sisältyviin tutkimuksiin verrattuna Oregonissa ja Bristolissa toteutetut foorumit edustavat selkeämmin deliberatiivisten foorumeiden ideaalia, jossa osallistujiksi valitaan edustava otos kansalaisia, jossa käydään puntaroivaa keskustelua ja jonka lopputulokset vaikuttavat päätöksentekoon. Toisaalta niiden teemat eivät ole yhtä arvolatautuneita kuin tutkimusesimerkeissä kuvatut priorisointiin liittyvät puntaroinnin foorumit tai kirjoituksen alussa kuvattu Ranskassa toteuttavana oleva rokotuskampanjaan liittyvä kansalaisraati.

Foorumit voidaan asettaa myös kriisinhallinsyklin eri vaiheisiin. Tutkimusesimerkeissä kuvatut foorumit sijoittuvat selvimmin varautumisvaiheeseen, Ranskan esimerkki vastevaiheeseen, kun taas Oregonin sekä Bristolin foorumit palautumisvaiheeseen. Ranskassa toteutettavan foorumin osakseen saamaan kritiikkiin saattaa osaltaan vaikuttaa se, että foorumi kytkeytyy juuri kriittiseen vastevaiheeseen ja lisäksi kyseessä on korkean profiilin kansallinen hanke.

Aiempi tutkimus ja korona-aikana toteutetut puntaroinnin foorumit osoittavat, että puntaroinnilla on paikkansa osana osallistumiskeinojen kokonaisuutta – myös koronakriisissä. Myös Suomessa vastikään toteutettu koronarajoituksiin ja -suosituksiin liittyvä puntaroiva kansalaiskeskustelu tuottanee tärkeää tietoa puntaroinnin mahdollisuuksista. Voisiko kansalaiset mukaan ottavasta puntaroinnistaolla apua esimerkiksi yhteiskunnan informaatioresilienssin vahvistamisessa?

 

Kasvattaako puntaroiva kansalaiskeskustelu yhteiskunnan informaatioresilienssiä?

Yhteiskunnan informaatioresilienssi on notkea käsite, joka taipuu moneen käyttöön. Suppeassa määritelmässään sillä tarkoitetaan yleistä kyvykkyyttä varmistaa, että ”oikea tieto on oikeassa paikassa oikeaan aikaan”. Hieman laajemmin tarkasteltuna käsitteeseen voidaan liittää myös kyky vastustaa tarkoituksellisesti tai tahattomasti levitettävää mis- ja disinformaatiota. Toisin sanoen faktojen lisäksi informaatioresilienssi edistää myös fiktion käsittelyä.

Kun yhteiskunnan informaatioresilienssi ymmärretään kollektiiviseksi prosessiksi, puntaroiva kansalaiskeskustelu tarjoaa koetellun keinon kriisitilanteisiin liittyvän epävarmuuden käsittelyyn. Puntarointi ei välttämättä tuota ratkaisuja akuutteihin kriiseihin, mutta se voi lisätä luottamusta yhteiskunnan instituutioihin tavalla, joka toimii sekä rokotteena monimutkaisen yksinkertaistamista vastaan että liimana, joka tuo saman pöydän äärelle yhteiskunnan eri toimijoita.

Yhteiskunnan informaatioresilienssi on kehityskulku, jonka syntyminen ottaa aikansa. Matkaa tehdään usealla rintamalla, kuten esimerkiksi Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Information Resilience in a Wicked Environment (IRWIN) -hankkeessa. IRWINissä informaatioresilienssi nähdään kriittisenä osana kansallista huoltovarmuutta ja sitä lähestytään hallinnan ja kansalaisten yhteiskunnallisen osallistumisen näkökulmista.

Vaikka emme vielä tiedäkään, mistä raaka-aineista ja millaisella reseptillä yhteiskunnan informaatioresilienssi lopulta syntyy, olemme vakuuttuneita, että sen yksi keskeinen komponentti muodostuu niistä tavoista, joilla kansalaiset osallistuvat kriiseihin liittyvien uhkien merkityksellistämiseen.

 

Harri Raisio on yliopistonlehtori Vaasan yliopiston johtamisen akateemisessa yksikössä.

Harri Jalonen on professori Vaasan yliopiston johtamisen akateemisessa yksikössä.

1 Trackback / Pingback

  1. Internet ennen ja nyt: Tekno-optimismista teknofobiaan – Politiikasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*