IPCC:n maankäyttö­raportin viesti ja suomalainen vastaanotto

Kuva: Markus Spiske / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 5 min. 

Tuoreessa raportissa korostetaan yhtäältä toimien kokonaisvaltaisuutta, toisaalta niiden soveltamista paikalliseen kontekstiin. Kontekstuaalisuuden korostus tahtoo Suomessa edelleen kääntyä täkäläisten toimintatapojen puolustamiseksi ja kokonaisvaltaisuus vastuun sysäämiseksi muulle maailmalle.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n odotettu erikoisraportti ilmastonmuutoksesta ja maankäytöstä ilmestyi elokuun alkupuolella.

Raportin suomalainen julkistustilaisuus pidettiin Helsingissä Tiedekulmassa 8. elokuuta. Luonnonvarakeskuksen, Strategisen tutkimuksen ja ympäristöministeriön järjestämässä tilaisuudessa suomalaiset tutkijat esittelivät raportin sisältöä, ja siitä käytiin tutkijoiden, poliitikkojen ja teollisuuden edustajien paneelikeskustelu.

Kuten viime vuonna julkaistu erikoisraportti Climate Warming of 1,5°C, tämäkään raportti ei tuonut merkittäviä tiedollisia mullistuksia ilmastotutkimusta ja -politiikkaa seuranneille. IPCC:n raporttien tehtävä ei olekaan ensisijaisesti uuden tiedon tuottaminen vaan olemassa olevan kerääminen, vertailu ja suhteuttaminen ilmastonmuutoksen kokonaiskuvaan. Yllätykset liittyvät siihen, mitkä tutkimuksen näkemykset saavat eräänlaisen virallisen leiman ja siten mahdollisesti nostetta ilmastopolitiikassa.

Raporttien tehtävä ei olekaan ensisijaisesti uuden tiedon tuottaminen vaan olemassa olevan kerääminen, vertailu ja suhteuttaminen ilmastonmuutoksen kokonaiskuvaan.

Raportissa on neljä pääviestiä. Ensinnäkin ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt lukuisin tavoin ruoantuotantoon ja muihin maankäyttöön liittyviin käytäntöihin sekä luonnon monimuotoisuuteen, ja vaikutukset pahentuvat muutoksen edetessä.

Toiseksi nykyiset maankäytön tavat kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Kolmanneksi maankäytön ongelmat, kuten aavikoituminen tai maan laadun heikkeneminen, aiheutuvat lukuisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta, joista ilmasto on hankala tai hedelmätön rajata erilleen.

Neljänneksi ratkaisuja on löydettävissä, mutta ne vaativat laajoja ja koordinoituja yhteiskunnallisia muutoksia.

Tarkempaa tietoa raportin sisällöstä saa esimerkiksi kansallisen tiedotustilaisuuden tallenteesta, Carbon Brief -sivuston esittelystä sekä World Resources Instituten blogista. Nostan seuraavassa esiin joukon raportin olennaisimpia ulottuvuuksia ja tarkastelen lopuksi sen vastaanottoa kotimaisissa tiedotusvälineissä.

Maan nettonielu ei anna aihetta tyytyväisyyteen 

Maankäyttösektori (agriculture, forestry and other land use, AFOLU) aiheuttaa hiilidioksidiekvivalenteiksi yksiköiksi muunnettuna noin 23 prosenttia kaikista ihmistoiminnasta johtuvista kasvihuonekaasupäästöistä. Tärkeimpien kasvihuonekaasujen – hiilidioksidin (13 %), metaanin (44 %) ja dityppioksidin (82 %) – osuudet vaihtelevat kuitenkin merkittävästi.

Vaikka maankäyttösektori on merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde, maa-alueet kuitenkin sitovat kaikista ihmistoiminnan hiilidioksidipäästöistä noin 30 prosenttia. Maa on siis nettonielu, joskin monimutkaiset hiilen vuot maan ja ilmakehän välillä tekevät luonnollisen ja ihmislähtöisen erottamisen hyvin vaikeaksi.

Metaani- ja dityppioksidipäästöt ovat kuitenkin kasvussa, eikä niille ole vastaavaa nielua. Tämä on äärimmäisen tärkeää muistaa, kun puhutaan maasta nettonieluna.

Ihmistoiminta maankäyttösektorilla myös vähentää reilusti maan hiilinielujen potentiaalia, eli suurempi osa hiilidioksidipäästöistä jää ilmakehään.

Ilmastovaikutukset eivät tosimaailmassa tottele sektorirajoja. Toisin sanoen ei riitä, että maa on hiilidioksidin nettonielu, vaan olennaista on lopputulos eli kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä. Maa-alueet ovat päästölähde, kun kaikki kasvihuonekaasut huomioidaan. Ihmistoiminta maankäyttösektorilla myös vähentää reilusti maan hiilinielujen potentiaalia, eli suurempi osa hiilidioksidipäästöistä jää ilmakehään.

Hiilidioksidipäästöjä onkin valaisevaa hahmottaa kolmen nielun kautta – merten, maan ja ilmakehän. Hiilidioksidin päätyminen ilmakehän nieluun saa aikaan ilmastonmuutosta, merten nieluun päätyessään taas happamoitumista – mikä usein unohtuu, kun sanotaan, että meri on ”auttanut ilmastonmuutoksen hillinnässä”.

Maan hiilinieluihin sen sijaan ei liity vastaavaa lähtökohtaista ongelmaa. Lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin maan ja meren nieluihin: esimerkiksi meriveden lämpenemisen aiheuttama kerrostuminen heikentää hiilen kulkeutumista syvemmälle.

Myös metsien ja maaperän nielujen tilanne voi muuttua paikallisten olosuhteiden muuttuessa ilmastonmuutoksen myötä tai silloin, kun ekosysteemejä vaurioitetaan. Tätä kirjoittaessani Amazonin sademetsien tulipalot herättävät huomiota (laajoja metsä- ja maastopaloja on käynnissä muuallakin), mutta tutkijat ovat kantaneet huolta trooppisten metsien hiilinieluista jo pitkään. Tuoreessa Nature-lehden numerossa muistutetaan myös boreaalisen metsävyöhykkeen palojen vaaroista.

Toimet maankäyttösektorilla eivät voi korvata päästövähennyksiä muilla alueilla.

Lisäksi vaikka hiilinielut eivät kääntyisi hiilen lähteiksi, vakaissa oloissakin biologisilla nieluilla on kyllästymispisteensä, eli ajan myötä hiilinielu heikkenee.

Niinpä toimet maankäyttösektorilla eivät voi korvata päästövähennyksiä muilla alueilla, kuten Helsingin yliopiston tutkija Tuomo Kalliokoski totesi painokkaasti IPCC-raportin kansallisessa julkistustilaisuudessa.

Tämä on ensinnäkin puhdas mittakaavakysymys ja toiseksi aikakysymys – monet maankäyttösektorin päästöjä hillitsevät ja nieluja tukevat toimet vaikuttavat hitaasti. Tämä tärkeä viesti sai näkyvän aseman raportin yhteenvedon päätteeksi.

Yhteishyödyt ja vaikeat valinnat

Raportti korostaa toistuvasti yhteishyötyjen (co-benefits), eräänlaisten win-win-ratkaisujen mahdollisuutta. Suurta joukkoa maankäyttösektorin mahdollisia hillintä- ja sopeutumistoimia verrattiin sekä kestävän kehityksen päämääriin (SDG) että hallitustenvälisen luontopaneeli IPBES:in lanseeraamiin luonnon ihmiselle tarjoamiin hyötyihin (nature’s contributions to people, NCP). Edistävätkö vai haittaavatko toimet niitä?

Raportti esittää useita toimia, jotka joko eivät tuota merkittäviä haittoja tai voivat aiheuttaa suoranaisia yhteishyötyjä esimerkiksi köyhyyden torjunnalle tai ruokaturvalle. Näistä mittakaavaltaan merkittävimpiä ja nopeimmin vaikuttavia ovat olemassa olevien metsien, soiden ja kosteikkojen suojelu sekä vaurioituneiden alueiden ennallistamistoimet.

Potentiaaliltaan suurimmat yhteishyötyjä mahdollistavat toimet liittyvätkin ruokajärjestelmän muutoksiin.

Ruokajärjestelmä tuottaa 21–37 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä. Potentiaaliltaan suurimmat yhteishyötyjä mahdollistavat toimet liittyvätkin ruokajärjestelmän muutoksiin. Tämä ei ole yllätys, sillä noin puolet jäättömästä maapinta-alasta on ruoantuotannon käytössä.

Kuten Aalto-yliopiston tutkija Elina Lehikoinen muistutti raportin julkistamistilaisuudessa, ruoantuotannon merkittävä lisääminen on mahdollista ilman uuden peltoalan raivaamista, puhumattakaan siitä, että tuotannon kasvattaminen ei yksinään voi ratkaista nälkä- ja ravitsemusongelmia.

Raportti korostaa sekä ruokahävikin että eläintuotannon osuuden vähentämistä, jolla olisi mahdollisuus ”vapauttaa maata” muuhun käyttöön.

Ruoantuotannon tehostaminen (increased food production) eli olemassa olevan tuotantoalan parempi hyödyntäminen korostuu raportissa myös, mutta sen kuvaus jää epämääräiseksi – tuotantoa täytyy lisätä ”kestävästi”. Esimerkiksi keinokastelun voimakas lisääminen makean veden niukkuudesta kärsivillä alueilla ei ilmiselvästi olisi kestävää, ja olennaista on myös se, mitä kasvatetaan.

Toisaalta IPCC:n raportti varoittaa, että joidenkin keinojen käyttäminen suuressa mittakaavassa voi tuottaa merkittäviä haittoja esimerkiksi ruokaturvalle, vesihuollolle, maaperän tilalle tai luonnon monimuotoisuudelle.

Näistä nostetaan esiin etenkin bioenergia hiilen talteenotolla (BECCS) ja metsittäminen. Vaikka raportin kaavioissa kummankin tekninen potentiaali kuvataan suureksi, varoitukset ovat toistuvia ja painavia – potentiaaleja ei siis suositella toteutettavaksi. Tätä korostettiin myös raportin kansallisessa julkistamistilaisuudessa.

Metsät ja bioenergiaviljelmät voivat esimerkiksi vaarantaa ruoantuotantoa tai monokulttuurisina luonnon monimuotoisuutta tai edistää maaperän heikentymistä tai vesivarojen hupenemista.

Mitä huonommin päästöleikkauksissa edistytään, sitä enemmän painetta kohdistuu metsittämisen ja bioenergian tuotannon laajentamiseen kestämättömiin mittasuhteisiin.

Tämä kytkeytyy päästöleikkauksiin: mitä huonommin niissä edistytään, sitä enemmän painetta kohdistuu metsittämisen ja bioenergian tuotannon laajentamiseen kestämättömiin mittasuhteisiin. Climate Change News kertoo artikkelissaan, miten Brasilian johdolla joukko maita kamppaili siivotakseen BECCS-kritiikkiä lopullisesta versiosta. Sen laajamittainen hyödyntäminen kun on houkuttelevaa niille tahoille, joille joko päästöleikkaukset ovat vastenmielisiä tai massiivinen bioenergian käyttö olisi suuri taloudellinen mahdollisuus.

Mittakaava on olennaista sekä yhteishyötyjen että haittojen syntymiselle. BECCS ja metsittäminen eivät kumpikaan saa raportissa täystyrmäystä, mutta niiden toteuttaminen useiden hiiligigatonnien vuositason mittakaavassa aiheuttaisi merkittäviä haittoja.

Monet yhteishyötyjä tuottavat keinot esimerkiksi ruokajärjestelmässä taas vaatisivat uusien käytäntöjen opettelua sadoilta miljoonilta tuottajilta tai kulutustottumuksissa perustavanlaatuista kulttuuristen asenteiden muutosta.

Mittakaavan lisäksi asiaan vaikuttavat yhteiskunnalliset kehityspolut: miten energiantarve kehittyy, millä tavalla nälkää ja köyhyyttä torjutaan, miten väestönkehitykselle käy ja ketkä pääsevät osallistumaan keinojen valintaan ja toteuttamiseen.

”Vapautuuko” maata ruoantuotannosta niin, että esimerkiksi metsittämistä voidaan tehdä kestävästi, vai joutuvatko toimet kilpasille? Aiheuttaako tuotannon siirtymä elinkeinojen menetystä, joka heikentää ruokaturvaa? Tämän raportin myötä sosioekonomisista kehityspoluista on keskusteltava aiempaa syvällisemmin.

Kokonaisvaltaisuus ja kontekstisidonnaisuus

Yhteishyötyjen mahdollisuuksien toteuttamisessa raportissa korostetaankin yhtäältä toimien kokonaisvaltaisuutta, toisaalta niiden soveltamista paikalliseen kontekstiin. Raportti peräänkuuluttaa yhteiskunnallista koordinaatiota, jotta toimet yhdellä sektorilla eivät söisi muiden toimien saavutuksia tai toteutusmahdollisuuksia.

Raportti peräänkuuluttaa yhteiskunnallista koordinaatiota, jotta toimet yhdellä sektorilla eivät söisi muiden toimien saavutuksia tai toteutusmahdollisuuksia.

Toisaalta kokonaisvaltaisuus tarjoaa politiikkapuheessa helposti takaportin: vetoamalla ”holistiseen” tarkastelutapaan voidaan torjua juuri omaan alaan kohdistuvia toimia.

Kontekstisidonnaisuudella taas on sekä ekologinen että yhteiskunnallinen ulottuvuutensa. Ekosysteemien luonne ja paikalliset olosuhteet vaihtelevat ympäri maailmaa niin paljon, että kaikkialle soveliaita toimia ei yksinkertaisesti ole.

Toimet tulisi sovittaa myös paikallisiin yhteiskunnallisiin oloihin, ja tässä raportti painottaa toistuvasti etenkin haavoittuvaisessa asemassa olevien väestöryhmien huomiointia, naisten merkitystä, alkuperäisyhteisöjä ja kaiken kaikkiaan sellaista ekologista oikeudenmukaisuutta, joka on perinteisesti ollut enemmän kansalaisjärjestöjen heiniä.

Toimet tulisi sovittaa myös paikallisiin yhteiskunnallisiin oloihin.

Tämä onkin ehkä omaleimaisin uuden raportin piirre ja mitä ajankohtaisinta esimerkiksi Amazonin sademetsän tilanteen kannalta.

Suomalainen erityisyys

Heti raportin ilmestyttyä suomalaisissa tiedotusvälineissä nousivat kärkeen jo ennestään tutut kysymykset: metsät, turve ja naudat. Vaikka Helsingin Sanomien ensimmäinen juttu käsitteli raporttia melko monipuolisesti, metsäkato ja turvemaat saivat päähuomion, kuten seuraavassakin artikkelissa.

On huomattavaa, että ruoantuotanto ja siinä etenkin raportin korostama eläintuotanto ei noussut lehden ensimmäisissä jutuissa näkyvään rooliin, kun taas Yle lähti sillä liikkeelle ensimmäisessä artikkelissaan ja poliitikkokyselyssään.

Myös Lännen Median jutussa eläintuotanto oli kärkenä. Se nosti myös poikkeuksellisesti esiin kokonaisvaltaisten politiikkatoimien tarpeen raportin pääviestinä – muutoin tällaiset näkymät hukkuivat kansallisesti merkittävien yksittäisten asiakysymysten ruotimiseen.

Maaseudun Tulevaisuuden juttu välitti lähinnä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n viestiä, jossa korostui suomalaisen metsänhoidon puolustus ja eläintuotannon aseman perustelu ”ruokaturvalla” – joka tosin tarkoitti ensisijaisesti kansallista ruokaomavaraisuutta tai huoltovarmuutta.

Taivaltaan aloittavan hallituksen sisäiset jännitteet näkyivät raportin vastaanotossa välittömästi. Merkittävää onkin, että aiemmin ilmastotoimien vastustamista hallinneiden perussuomalaisten sijaan näkyvässä asemassa oli keskusta.

Keskustalaisen Suomenmaan artikkelin päälähteenä oli eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen, joka kritisoi ”ilmastohysteriaa”, pelotteli suomalaisen maatalouden alasajolla, näki kotimaisuuden tärkeimpänä ympäristötakeena ja viittasi raportin ongelmien koskevan lähinnä muuta maailmaa. Myös SDP:läinen Demokraatti nojasi jutussaan yllättäen Hoskoseen, joka toppuutteli ”ilmastopaniikkia”.

Tulevaisuuden ennakoinnin ja käytäntöjen muutoksen sijaan voimia käytetään siilipuolustukseen kaikenlaisen muutoksen estämiseksi.

Kontekstuaalisuuden korostus tahtookin Suomessa kääntyä edelleen täkäläisten toimintatapojen puolustamiseksi ja kokonaisvaltaisuus vastuun sysäämiseksi muulle maailmalle. Tämä näkyi myös teollisuuden edustajien puheenvuoroissa raportin kansallisessa julkistamistilaisuudessa.

Ongelmat ovat muka muualla ja kestävyys suomalainen erityispiirre. Tulevaisuuden ennakoinnin ja käytäntöjen muutoksen sijaan voimia käytetään siilipuolustukseen kaikenlaisen muutoksen estämiseksi.

Poliittisesti on suuri riski, että raportin vastaanotto keskittyy nykyistä hallitusta ja etenkin keskustaa ja vihreitä erilleen repiviin erimielisyyksiin. Koordinoituun yhteiskunnalliseen muutokseen on tältä pohjalta kovin pitkä matka.

FT Ville Lähde on BIOS-tutkimusyksikön tutkija, niin & näin -lehden toimittaja ja tietokirjailija.

29.8.2019 klo 21.34: Korjattu “Etelän media” “Lännen Mediaksi”.

1.9.2019 klo 18:31: Lisätty virke maa-alueista päästölähteinä ja tarkennettu seuraavaa virkettä ihmistoiminnasta maankäyttösektorilla.

3 kommenttia

  1. Jarkko Kangas 29.8.2019 - 10:56

    Mainio koonti ja kommentaari, kiitos! Ilmastonmuutoksen tarkastelu kolmen nielun kautta oli itselleni uusi ja valaiseva näkökulma.

    Media-analyysissä muuttaisin “Etelän median” Lännen Mediaksi. 🙂

  2. Riitta Savikko 5.9.2019 - 16:29

    Onko sinusta tähän asti maatalouden kestävyyden edistämiseksi tehty työ arvotonta ja merkityksetöntä, jos siitä ei kerran saa kertoa, ilman että puhuminen leimataan “kaikenlaisen muutoksen estämiseksi”? Kontekstisidonnaisuus voisi tarkoittaa myös sitä, että ympäristötoimijat myöntäisivät alueiden erityispiirteet ja perehtyisivät suomalaiseen maatalouteen ja tehtyihin toimiin. Ympäristöjärjestötoimijoita tai IPCCn raportin varjolla veganismin edistäjiä tekstissäsi ei mitenkään arvosteltu, elantonsa maasta saavia vain. (Lopulta olemme ihan kaikki sellaisia, toiset vain suoremmin, toiset epäsuoremmin.) Ymmärtääkseni Climate Change and Land -raportin annin voi tiivistää myös niin, että kestävä maa- ja metsätalous on tärkeä osa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Se anti ei mielestäni tästä tekstistäsi välity ollenkaan.

1 Trackback / Pingback

  1. IPCC:n uusi maankäyttö ja ilmasto -raportti | Ville Lähde

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*