Kumanovon ampumavälikohtaus toukokuussa Makedonian tasavallassa keskitti hetkeksi muun Euroopan huomion Balkanille. Etnisiin jännitteisiin keskittyminen piilottaa kuitenkin maan hallinnon väärinkäytökset.
Makedonian tasavallassa Kumanovon kaupungissa 9.–10.5.2015 tapahtunut aseistetun albaaniryhmän ja makedonialaisten poliisien välillä käyty ampumavälikohtaus vaati 22 ihmisen hengen ja sai hetkeksi muun Euroopan huomion kääntymään kohti kaakkoa.
Aseistetun albaaniryhmän jäsenet olivat tulleet Kumanovoon naapurimaasta Kosovosta ja väittivät kuuluvansa Kansalliseen vapautusarmeijaan (albaniaksi Ushtria Çlirimtare Kombëtare, UÇK). Ryhmässä oli useampia kymmeniä jäseniä.
Kun makedonialainen poliisi sai tietää ryhmän läsnäolosta Kumanovossa, se lähti selvittämään asiaa. Aseistetun albaaniryhmän jäsenet eivät suhtautuneet poliisin paikalle saapumiseen myönteisesti, vaan avasivat tulen. Tämä johti tilanteeseen, jossa poliisi piiritti ryhmää kaupungissa kahden vuorokauden ajan.
Tapahtumien seurauksenapienestä Balkanin valtiosta, Makedonian tasavallasta, tehtiin nopeasti median analyyseissa iso ongelma Euroopalle. Erityisesti Balkanilla ihmiset pidättivät hengitystään pelätessään, että tilanne eskaloituu tai leviää rajojen yli naapurivaltioihin.
Pelko ei missään nimessä ollut aivan aiheeton, sillä monet Balkanin valtioista elävät jo pitkään kestäneessä erityisesti taloudellisesti ja poliittisesti vaikeassa ja turhauttavassa tilanteessa. Hyvin pienetkin ärsykkeet voivat laukaista huomattavia reaktioita.
Syytöksiä ja epävakautta
Poliittisten skandaalien viime aikoina erityisen voimakkaasti ravistelemassa Makedonian tasavallassa Kumanovon tapahtumat ovat edesauttaneet lukemattomien salaliittoteorioiden ja erilaisten epäilyjen kehittelemisessä tämän ammuskelun ympärille. Mukaan on vedetty erilaisia niin paikallisia kuin ulkomaisiakin mahdollisia tapahtumiin osallistuneita tekijöitä.
Ampumavälikohtausta on esitetty esimerkiksi Makedonian tasavallan pääminsterin Nikola Gruevskin hallinnon tilaustyöksi, amerikkalaisten tukemaksi tempaukseksi ja osaksi albanialaisten oletettua halua muodostaa asuttamilleen alueille niin kutsuttu Suur-Albania.
Teorioihin on myös liitetty mukaan poliitikkoja Makedonian tasavallasta ja Kosovosta. Lisäksi liikkuu huhuja koskien sitä, kuinka aseistettu ryhmä ylipäänsä pääsi maahan ja miten heidän hallussaan saattoi olla niin runsaasti ammuksia, että piiritys kesti kaksi kokonaista päivää. Myös ammuskeluista selvinneiden aseistetun albaaniryhmän jäsenien pidätyksiin liittyy epäselvyyksiä.
Huomion kääntäminen maan todellisista ongelmista ja pääministeri Nikola Gruevskin johtaman hallinnon erilaisista väärinkäytöksistä etnisiin jännitteisiin ei missään nimessä tapahdu Makedonian tasavallassa ensimmäistä kertaa. Ennen ampumavälikohtausta poliittisen opposition julkisuuteen tuomat nauhoitetut puhelut todistavat muun muassa hallituksen taloudellisista petoksista, oikeuslaitoksen käyttämisestä omiin tarkoitusperiin, vaalivilpistä ja opposition vaimentamiseen pyrkivistä toimista.
Gruevskin hallinto on pyrkinyt kiistämään syytökset ja syyttämään maan epävakauttamisesta sen sijaan ulkoisia voimia. Tätä näkökulmaa tapahtumiin on ollut tukemassa myös Venäjä, joka on viime aikoina vedonnut ortodoksisten slaavien solidaarisuuteen. Venäjällä on myös Balkanin alueella kaasu- ja öljyputkihankkeisiin liittyviä intressejä.
Euroopan unionin ja Venäjän välisistä nykyisistä suhteista johtuen Balkanilla moni pohtiikin, jakaako tilanne Balkanin eräänlaisen uuden kylmän sodan leireihin.
Balkanin maista osalla, esimerkiksi Makedonian tasavallalla ja Serbialla, on ollut verrattain hyvät suhteet Venäjään. Samalla ne kuitenkin toivovat voivansa jossakin vaiheessa liittyä Unioniin. Yhtälöstä tulee Balkanin valtioille vaikea, kun näiden kahden suuren poliittisen voiman välit kiristyvät.
Väärinkäytöksiä ja vähemmistöpolitiikkaa
Makedonialaisen opposition viimeaikaisista paljastuksista ehkä kaikkein järkyttävimpiä ovat olleet korruptioon liittyvät seikat sekä makedonialaisten poliitikkojen avoimesti vihamieliset lausunnot koskien maan albaaniväestöä. Taloudelliset väärinkäytökset ovat erityisen räikeitä maassa, jonka väestöstä noin kolmasosa elää köyhyysrajalla ja yksi kolmasosa on virallisesti työttömänä.
Negatiivinen suhtautuminen albaanivähemmistöön koskee noin yhtä neljäsosaa maan väestöstä. Albaniaa äidinkielenään puhuvat muodostavat Makedonian tasavallan suurimman vähemmistön (noin 25 %), mutta maassa asuu myös muita vähemmistöryhmiä, muun muassa turkkilaisia, bosniakkeja, serbejä, romaneja ja valakkeja.
Albaaniväestöstä suurin osa tunnustaa islamin uskoa, kun taas slaaviväestöstä selvä enemmistö on ortodoksisia kristittyjä. Myös kieleen liittyvät kysymykset erottavat ihmisiä toisistaan. Vain harva slaavia äidinkielenään puhuva osaa albaniaa. Albaaneista monet, mutteivät kaikki, puhuvat myös makedoniaa. Tämä kielimuuri usein lisää erilaisuuden ja toiseuden kokemusta ryhmien välillä.
Väestön joukkoon mahtuu kuitenkin myös ”väliinputoajia”, kuten makedoniaa äidinkielenään puhuvia muslimeita sekä kristittyjä albanialaisia. Eli kuten Balkanilla usein, etnisten ja uskonnollisten ryhmien väliset rajat ovat häilyviä, vaikka niistä eri yhteyksissä halutaan antaa kuva kovin toisistaan erillisinä.
Balkanin alueen eri kansanryhmien identiteetit ja niiden erityispiirteet usein mielletään erityisesti kansallisessa – tai kansallismielisessä – keskustelussa kovin ehdottomalla tavalla naapureista eroaviksi. Balkan on kuitenkin kulttuurisesti toiminut jo vuosituhansien ajan sulatusuunina ja kulttuurivaikutteiden risteyksenä. Näin ollen siellä pitkään asuneet kansat luontaisesti jakavat monia yhteisiä kulttuuripiirteitä, eikä ehdotonta rajaa voi kovin helposti piirtää eri ryhmien välille.
Erityisen ikävää Kumanovon tapahtumissa on se, että ne vahvistavat niin makedonialaisessa kuin laajemmassakin balkanilaisessa kontekstissa jo olemassa olevia stereotypioita Balkanin muslimiväestöjä ja albaaneja kohtaan. Erityisesti makedonialaisten ja albaanien sekä albaanien ja serbien välit ovat jo aiemmin olleet jännitteiset. Kun konkreettisia kontakteja eri ryhmien välillä on vähän, sisäänpäin kääntyminen ja oman ryhmän sisälle koteloituminen vain korostuu.
Huolimatta joistakin ponnisteluista luoda valtio, jossa kaikki kansalaiset kokevat olevansa osallisina, Makedonian tasavallan yhteiskunta on pitkään elänyt segregaation tilassa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka ihmiset asuvat eri alueilla ja kuinka etnisesti moninaisten asuinalueiden määrä on kutistunut. Myös poliittinen kenttä jakautuu etnisten jakolinjojen mukaan ja kukin poliittisista puolueista ajaa yleensä yhden etnisen ryhmän asiaa.
Pääkaupunkia Skopjea jakaa Vardar-joki, jonka toisella rannalla asuu albaanien enemmistö ja toisella puolella makedonialaisten. Jotkut ylittävät joen vain harvoin ja konkreettisten kontaktien puuttuessa stereotyyppiset ennakkoluulot löytävät hyvän kasvualustan ihmisten mielissä. Skopjen tilanne on tietenkin vain yksi esimerkki makedonialaisesta arkipäivästä, mutta se illustroi hyvin maassa vallitsevaa ilmapiiriä.
Euroopan unionin ja Naton puuttumattomuus
Kuten monissa Kumanovon tapahtumia koskevissa analyyseissa on tullut esille, on kovin totta, ettei Euroopan unionin tai Naton tulisi ihmetellä, että turhautuminen Makedonian tasavallassa nousee pintaan.
Pääministeri Nikola Gruevskin hallinnon väärinkäytökset eivät ole voineet kokonaisuudessaan pysyä Unionin silmiltä piilossa. Silti lausuntoja, poliittista painetta, puuttumista asioihin tai jonkinlaisia sanktioita maata kohtaan ei ole esimerkiksi Unionin puolelta juuri esitetty.
Maassa, jossa vaalitulosten sormeilu tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, kansalaisten on äärimmäisen vaikeaa yrittää vaikuttaa yhteiskunnallisiin olosuhteisiin ilman ulkopuolista tukea. Lisäksi sananvapaus on viime vuosien aikana kärsinyt yhä huomattavammasta inflaatiosta.
Makedonian tasavalta hyväksyttiin EU:n kandidaattimaaksi jo vuonna 2005, mutta jäsenyysneuvotteluiden avaaminen vain venyy. Tätä voi tietenkin pitää jonkinlaisena sanktiona maata kohtaan.
EU-perspektiivin puuttuminen kuitenkin myös lisää yleistä turhautumista. Viisumivapaus Schengen-alueelle on helpottanut matkustamista vuodesta 2009, mutta se ei anna Makedonian tasavallan kansalaisille oikeutta ulkomailla työskentelyyn.
Pitkäaikainen tyytymättömyys ja kärsimättömyys, jota poliittisen eliitin väärinkäytökset ja yhteiskunnallisten uudistusten hidas eteneminen saavat aikaan, luovat hedelmällisen maaperän ylilyönneille.
Ihmiset elävät taloudellisen paineen alla, jonka muodostavat jatkuvasti nouseva hintataso ja sitä kovin verkkain liikkein tavoittava matalapalkkaisuus. Hallinnollinen kaaos on jokaisen arkipäivää ja kattaa kaikki yhteiskunnan osa-alueet. Kun valtiolliseen järjestelmään ei voi luottaa edes aivan jokapäiväisissä asioissa, tavallinen kansalainen on kovin heikossa tilanteessa.
Euroopan unionin ja Naton vaitonaisuus ja suoran kritiikin puuttuminen koskien Makedonian tasavallan vaikeuksia saavuttaa toimivan yhteiskunnan kriteerit tuntuu käyvän itseään vastaan. Kritiikin puute on hiljaisesti ikään kuin hyväksynyt maassa vallitsevan tilanteen, missä hallitseva eliitti on käytännössä voinut tehdä mitä vain, esimerkiksi rakennuttaa pääkaupungin keskustaan hulppeita taloja ja patsaita samalla, kun huomattava osa väestöstä taistelee jokapäiväisestä leivästään.
Makedonian tasavallan poliittisesti epävakaata tilannetta yritetään parhaillaan ratkaista neuvotteluilla kansainvälisten välittäjien avustamana. Rauhanomaisen ratkaisun löytyminen on tietenkin erittäin toivottavaa. Huolestuttavaa on se, että neuvotteluihin osallistuvat Makedonian tasavallan poliitikot eivät enää nauti monenkaan kansalaisen luottamusta.
Mahdollisten muutosten ja reformien läpivieminen tällaisten poliittisten vaikeuksien jälkeen on pitkäjänteistä työtä ja on perspektiivittömyytensä takia tavallisille kansalaisille raskas projekti maassa, jossa todellista muutosta on odotettu jo yli 25 vuotta.
Lopuksi
Kumanovon tapahtumat ovat selkeä merkki siitä, missä kunnossa eri ryhmien väliset suhteet ovat Makedonian tasavallassa ja siitä, miten ihmisten yleinen turhautuminen vaikuttaa näihin suhteisiin.
Lopulta voidaan ehkä ajatella, että totuus ampumavälikohtaukseen liittyen ei välttämättä ole Kumanovon tapauksessa olennaisinta. Olennaista on se, että tapahtumat onnistuivat, ainakin jossakin mittakaavassa, yhdistämään Makedonian tasavallan haurasta siviiliyhteiskuntaa ja sen kansalaisia yli etnisten rajojen. Toivottavasti tämän seikan arvo osataan nähdä ja hyödyntää sen sijaan, että ryhmiä ajettaisiin uudestaan erilleen toisistaan.
Rauha on muutakin kuin akuutin sotatilan poissaoloa. Rauha on prosessi, jota joltain osin ei ole koskaan viety loppuun asti Balkanilla, erityisesti Jugoslavian entisissä osatasavalloissa. Rauha on tahtotila, joka jokaisen tulisi kokea merkitykselliseksi ja johon kaikkien osapuolten tulisi voida kokea yhtäläistä osallisuutta.
Ehkä Kumanovon tapahtumat voivat palvella todellisen muutoksen liikkeelle laittamisessa makedonialaisessa yhteiskunnassa ja laajemminkin Balkanilla, jos momentum osataan käyttää oikein.
Huomio vedetään jatkuvasti historiallisilla tapahtumilla perusteltuihin uhriasetelmiin ja näiden asetelmien tukemiin etnisiin jännitteisiin, tai vaihtoehtoisesti erilaisiin salaliittoteorioihin, joiden mukaan vastuu vallitsevasta tilanteesta voidaan jotenkin ulkoistaa. Sen sijaan olisi korkea aika kaikkien osapuolten myöntää, että rauha ja yhteiskunnallinen kehitys ovat kaikille kansalaisille maasta riippumatta kaikkein tärkeimpiä määränpäitä Balkanilla.
Korjaus 9.6.2015 16:02:
Kosovon vapautusarmeija korjattu Kansalliseksi vapautusarmeijaksi.
