Kestävän talouden tulee edistää demokraattisen pääoman uusiutumista

Demokraattisen pääoman keskeisiä ulottuvuuksia ovat poliittinen osallisuus, edustuksellisuus ja päätöksenteon tilivelvollisuus. Ollakseen reilua ja kestävää, talouspolitiikan tulisi edistää niiden uusiutumista.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, sitä seurannut pakotepolitiikka, kiihtyvä inflaatiokierre ja energiakriisi ovat asettaneet suuria paineita liberaalien demokratioiden suorituskyvylle. Tilanne herättää kansalaisissa monenlaista epävarmuutta ja suoranaista pelkoa. Marraskuun puolessa välissä julkaistu Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus osoittaa, että runsas neljä viidestä suomalaisesta on huolissaan inflaatiosta ja energian hinnasta ja riittävyydestä.

Historiasta tiedetään, että energiakriisin kaltaisesta äkillisestä shokista saattaa kehkeytyä yhteiskunnan taloudellista, poliittista ja kulttuurista ilmapiiriä jopa vuosikymmeniksi muokkaava avainkokemus. Näin voi tapahtua etenkin, mikäli sen seurausten koetaan kohdistuvan epäoikeudenmukaisesti eri yhteiskuntaryhmiin eivätkä päätöksentekijät vaikuta kyvykkäiltä tarjoamaan tehokkaita ratkaisuja. Näin talouspolitiikka kytkeytyy suoraan demokraattisiin rakenteisiin.

Mitä on kestävä talous?

Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa talouspolitiikan päämääräksi on asetettu hyvinvoinnin lisääminen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää talouskasvua, korkeaa työllisyyttä ja kestävää julkista taloutta edistämällä. Ilmastonmuutoksen, luontokadon ja eriarvoistumiskehityksen myötä ekologiset ja sosiaaliset rajat on kuitenkin jo ylitetty. 

Tämä näkyy kestävän talouden paradigman muutoksena. Uusimman määritelmän mukaan kestävä talous ei ainoastaan tuota ihmisille hyvinvointia maapallon kantokyvyn rajoissa, vaan rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia ekologista ja sosiaalista pääomaa jatkuvasti kasvattaen ja uusintaen. 

Ekologinen pääoma viittaa esimerkiksi luonnonvaroihin ja ympäristön laatuun. Sosiaalinen pääoma koostuu puolestaan osaamisesta, jaetusta arvopohjasta, sosiaalisista verkostoista ja yhteiskunnallisesta luottamuksesta. 

Uusimman määritelmän mukaan kestävä talous ei ainoastaan tuota ihmisille hyvinvointia maapallon kantokyvyn rajoissa, vaan rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia ekologista ja sosiaalista pääomaa jatkuvasti kasvattaen ja uusintaen. 

Kestävän talouden määritelmästä puuttuu täysin demokraattinen pääoma. Tämä heijastelee yleistä käsitystä liberaalista demokratiasta niin itsestään selvänä lähtökohtana, että sitä ei huomioida itsenäisenä yhteiskunnallisena alueena, johon talouspolitiikka suoraan vaikuttaa. 

Poliittinen osallisuus, edustuksellisuus ja päätöksenteon tilivelvollisuus ovat demokraattisen pääoman keskeisiä ulottuvuuksia. Ollakseen reilua ja kestävää, talouspolitiikan tulisi edistää näiden kasvua ja uusiutumista. 

Talouden kestävyys poliittisen osallisuuden suhteen

Demokraattisen pääoman tilanne on poliittisen osallisuuden suhteen jokseenkin synkkä. Tuloerot ovat kasvaneet monissa maissa, talouden globalisaation hyödyt ovat kasautuneet, ja taloudellista pääomaa on kertynyt suhteellisen pienelle suurituloisten joukolle. 

Tämän seurauksena eri sosioekonomisilla ryhmillä on käytössään erisuuruiset resurssit täysipainoiseen poliittiseen aktiivisuuteen. Taloudellinen niukkuus vahvistaa kokemusta yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja politiikan vähäisestä merkityksestä omaan elämään.  

Kuten muutkin kehittyneet läntiset demokratiat, Suomi on äänestämisen suhteen luokkayhteiskunta. Isovanhempien ja vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa aikuisten lasten osallistumisen taustalla. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa suurituloisimman kymmenyksen äänestysaktiivisuus oli 36 prosenttiyksikköä suurempi kuin pienituloisimman kymmenyksen. Ajoneuvojen puhdistajista ja ikkunanpesijöistä äänesti 40 prosenttia, kun ylimpien viranhaltijoiden ja järjestöjen johtajien äänestysprosentti oli 97. Suomeen muuttaneilla matala sosioekonominen asema heikentää jo lähtökohtaisesti vähäisempiä osallistumisresursseja.

Taloudellinen niukkuus vahvistaa kokemusta yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja politiikan vähäisestä merkityksestä omaan elämään.  

Kansalaisaloitteet ovat innostaneet myös politiikasta perinteisesti syrjässä olleita ryhmiä osallistumaan, mutta etenkin laiksi edenneissä aloitteissa ovat painottuneet talouden sijaan usein ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset. 

Suomessa tyytymättömyys harjoitettuun talouspolitiikkaan on harvoin purkautunut poliittisen järjestelmän ulkopuolelle. Yhdysvaltalaisen politiikan tutkimuksen professori Albert Hirschmanin tunnettua jaottelua mukaillen Suomessa ennemmin valitaan uloskäynti äänenkäytön sijaan, eli protestoidaan jättämällä äänestämättä.

Tämä saattaa kuitenkin muuttua nopeastikin. Finanssikriisin jälkeisessä eurooppalaisessa vertailussa on osoitettu, että siinä missä pysyvästi huono taloustilanne vähentää poliittista osallistumista, äkillisesti heikentyneet talousnäkymät voivat sen sijaan aktivoida protestoimaan. Niin kutsuttu kurjuusindeksi, jossa on laskettu yhteen inflaatio- ja työttömyysaste, on Suomessa nyt korkeimmillaan sitten 1970-luvun öljykriisien ja 1990-luvun laman. Energiakriisin syveneminen talouskriisiksi lisääkin riskiä tyytymättömyyden kanavoitumisesta Ranskan keltaliivimellakoiden tapaisiksi tai Convoy-liikkeiden tyyppisiksi mielenilmaisuksi.

Talouden kestävyys edustuksellisuuden toteutumisen suhteen

Yhteiskunnan demokraattisen pääoman toisen ulottuvuuden, eli edustuksellisuuden toteutumisen kannalta on keskeistä se, että vaaleissa on tarjolla eri yhteiskuntaryhmien tarpeita ajavia puolueita, ja että nämä tarpeet ja intressit tulevat kuulluksi tasapuolisesti myös päätöksenteossa. Mikäli näin ei tapahdu, talouskriisi voi laajeta edustuksellisen demokratian kriisiksi.

Eurooppalainen puoluekenttä rakentui alun perin eri yhteiskuntaluokkien ja niitä edustavien puolueiden väliselle tiiviille sidokselle, joka näkyi vahvasti myös puolueiden talouspoliittisissa linjauksissa. Tutkija Timo Harjuniemi on huomauttanut sosiologi Stephanie Mudgeen viitaten, että sosialidemokraattisen liikkeen kulta-aika ajoittui yhteen vasemmistolaisen talouspolitiikan valtakauden kanssa toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä.

Vastaavasti oikeistopopulististen puolueiden nousun on esitetty olevan osittain seurausta siitä, että vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet talouden globaalin rakennemuutoksen keskellä muotoilemaan poliittista ohjelmaa, joka tarjoaisi varteenotettavan vaihtoehdon vallitsevalle markkinaliberalismille. Ne kilpailevatkin monissa maissa työntekijäammateissa toimivien äänistä. 

Talouden rakennemuutos ja teknologinen kehitys on paitsi heikentänyt työntekijäammateissa toimivien asemaa ja kasvattanut kuilua suuri- ja pienituloisten välillä, myös tuottanut uudentyyppisiä voittajia ja häviäjiä keskiluokan sisälle. Äänestäjät, jotka kokevat taloudellisen ja sosiaalisen asemansa heikentyneen, eivät välttämättä katso perinteisten puolueiden enää välittävän heistä tai olevan ylipäänsä kykeneväisiä tuottamaan kansalaisille hyvinvointia. 

Euroopassa keskiluokan protestimielialaa kasvatti etenkin vuoden 2008 finanssikriisiä seurannut tiukan talouskurin politiikka. Eri maista saadut tutkimustulokset ovat osoittaneet, että suhteellisen tulotason ja sosiaalisen asemanheikkeneminen, koettu epävarmuus työllisyystilanteesta, pelko työpaikkojen häviämisestä automatisaation ja digitalisaation myötä sekä odotuksiin nähden heikomman sosiaalisen aseman saavuttaminen lisäävät oikeisto- ja paikoin myös vasemmistopopulististen puolueiden kannatusta. 

Äänestäjät, jotka kokevat taloudellisen ja sosiaalisen asemansa heikentyneen, eivät välttämättä katso perinteisten puolueiden enää välittävän heistä tai olevan ylipäänsä kykeneväisiä tuottamaan kansalaisille hyvinvointia. 

Suomessa äänestäjien huoli oman taloudellisen aseman heikentymisestä on selvästi yhteydessä perussuomalaisten kannatukseen. Tältä osin on merkillepantavaa, että perussuomalaiset ovat omaksuneet talouspolitiikassaan tiukkaa menokuria korostavan linjan, jossa painottuvat sosiaalietuuksien vastikkeellisuus, työnteon kannustimien kasvattaminen ansiotulojen verotusta keventämällä sekä julkisen talouden velkaantumisen leikkaaminen.

Marraskuun puolessa välissä julkaistun Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselytutkimuksen mukaan 91 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä haluaisi aloittaa julkisen talouden tasapainottamisen heti kevään 2023 eduskuntavaalien jälkeen, mutta samanaikaisesti heistä vain seitsemän prosenttia olisi valmis veronkiristyksiin tavoitteen saavuttamiseksi. 

Edustuksellisuuden toteutumisen näkökulmasta tästä aukeaa nopeasti ongelmallinen kehä: taloudellinen epävarmuus tai suoranainen ahdinko synnyttävät poliittista tyytymättömyyttä, joka purkautuu eriarvoisuutta vahvistavan talouspolitiikan kannatuksena. 

Eriytyykö edustuksellisuus?

Taloudellisesti hyväosaisilla ei ilmene vastaavia ongelmia edustuksellisuudessa. Eri maissa tehdyissä tutkimuksissa on järjestelmällisesti osoitettu, että suurituloiset suhtautuvat pienituloisia varauksellisemmin hyvinvointivaltioon liittyviin toimiin, kuten tulonsiirtoihin verotuksellisin keinoin ja julkisen sektorin vahvaan rooliin. 

Suurituloisten talouspoliittiset näkemykset ovat keskeisessä roolissa hyvinvointivaltion tulevaisuuden ja eriarvoistumisen hillitsemisen näkökulmasta, koska he muodostavat tulonsiirtojen kautta merkittävän palvelujen rahoituspohjan. 

Suomessa suurituloisimmat ovat sitoutuneet periaatteellisella tasolla pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, mutta samalla he ovat huolissaan sen tuottamasta kasvavasta taloudellisesta rasituksesta. Talouselämän johtajat ja ylipäänsä suurituloiset tunnistavat pohjoismaisen hyvinvointimallin hyvät puolet ja korostavat julkisten palvelujen tärkeyttä, mutta samalla he pitävät usein julkista sektoria tehottomana ja kalliina ja katsovat, että kattava sosiaaliturva estää työllistymistä. 

Niin Yhdysvalloista kuin Euroopasta saadut tulokset osoittavat, että poliittisen päätöksenteon tuotokset myötäilevät usein varakkaimpien kansalaisten näkemyksiä.

Vuoden 2021 kuntavaaleista tehdyssä tutkimuksessa vahvistuu aikaisemmin tehty havainto siitä, että kokoomus erottautuu selvästi suurituloisten alueiden suosikkipuolueena. Kokoomuksen ohella suurituloisuus lisää myös RKP:n kannatusta. Lisäksi on huomionarvoista, että etenkin pääkaupunkiseudulla vihreät nousevat esiin vahvana haastajana kokoomukselle keskimääräistä suurituloisemmilla alueilla.  

Niin Yhdysvalloista kuin Euroopasta saadut tulokset osoittavat, että poliittisen päätöksenteon tuotokset myötäilevät usein varakkaimpien kansalaisten näkemyksiä. Vaikka kaikki suurituloiset eivät välttämättä itse pyri aktiiviseen vaikuttamiseen talouspoliittisissa kysymyksissä, heillä on käytössään monenlaisia keinoja välittää näkemyksiään päätöksentekijöille. 

Myös Suomessa huipputuloisin promille on erittäin aktiivinen edunvalvonnassa, joskin usein julkisuudelta piilossa. Huipputuloiset ovat kuvanneet haastatteluissa verkostojaan ja yhteyksiään poliittisiin päättäjiin sekä tapojaan ”sparrailla” politiikkoja asiakysymyksissä, mikä heijastaa osaltaan huomattavaa agendavaltaa. Kyselyaineiston pohjalta on puolestaan havaittu, että elinkeinoelämän keskeisissä tehtävissä toimivat päättäjät hyödyntävät ahkerasti erilaisia poliittisen vaikuttamisen muotoja.

Talouden kestävyys demokraattisen tilavelvollisuuden suhteen

Kolmas demokraattisen pääoman ulottuvuus liittyy edustuksellisuuteen olennaisesti kuuluvien vastuu- ja tilivelvollisuusmekanismien toteutumiseen, eli äänestäjien mahdollisuuksiin ilmaista tyytyväisyytensä tai tyytymättömyytensä harjoitettuun talouspolitiikkaan. 

Niin kutsuttu lompakkoäänestäminen on yksi tapa ymmärtää äänestäjien poliittisten valintojen perusteita, mitä kuvastaa tunnettu hokema talouden keskeisestä merkityksestä puolueiden kannatukselle. Äänestäjillä on kyky arvioida hallituksen toimia paitsi oman henkilökohtaisen taloudellisen asemansa, myös julkisen talouden kehityksen kannalta. 

Vastuullisuuden toteutumisen kannalta on olennaista se, jättävätkö talouspolitiikan ohjausmallit siinä määrin liikkumavaraa demokraattisesti valituille elimille, että kansalaisilla on aito mahdollisuus vaikuttaa talouspolitiikan linjauksiin. Muutoin kansalaiset äänestävät vaaleista toiseen ilman, että mikään muuttuu, koska suuri osa talouspolitiikasta on käytännössä rajattu demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Kehysbudjetoinnin kaltaiset sääntöpohjaiset menettelyt kasvattavat tätä riskiä, mikäli säännöt ovat pitkälle tulevaisuuteen sitouttavia ja jäykkiä reagoimaan vaihtuviin olosuhteisiin. Marraskuun alussa julkaistussa valtiovarainministeriön virkamiesraportissa julkisen talouden ohjauksen kehittämisestä esitettiin, että talouspolitiikan lähtökohdaksi tulisi jatkossa ottaa velkakestävyys, eli useammalle eri vaalikaudelle asetettu tavoite pienentää julkista velkasuhdetta. 

Hallitusohjelmaan kirjattaisiin näin ollen hallitusta muodostettaessa täsmällinen tavoite julkisen talouden rahoitusasemasta kyseisellä vaalikaudella. Tavoitteesta pidettäisiin kiinni myös noususuhdanteessa: vaikka työllisyys paranisi, syntyisi talouskasvua tai valtion verotulot nousivat, ylijäämä tulisi käyttää velan lyhentämiseen.

Vastuullisuuden toteutumisen kannalta on olennaista se, jättävätkö talouspolitiikan ohjausmallit siinä määrin liikkumavaraa demokraattisesti valituille elimille, että kansalaisilla on aito mahdollisuus vaikuttaa talouspolitiikan linjauksiin.

Marraskuun puolessa välissä julkaistu Euroopan komission esitys uusiksi budjettisäännöiksi lisäisi puolestaan kansallista liikkumavaraa suhteessa alkuperäiseen, tiukkaan julkista velkaa (60 %) ja julkisen talouden alijäämää (3 %) säätelevään kehykseen. 

Ne jäsenmaat, joissa julkisen velan taso ylittää määritellyn viitearvon, neuvottelevat komission kanssa monivuotisesta velkasuunnitelmasta. Uudistuksen tavoitteena on tehdä sääntökehikosta aikaisempaa realistisempi ja samalla tehostaa sen valvontaa. Toinen keskeinen pyrkimys on vahvistaa jäsenten kykyä reagoida muuttuviin olosuhteisiin rakenteellisten uudistusten ja investointien kautta. 

Suomen osalta keskeinen kysymys liittyy komission ja valtiovarainministeriön esitysten yhteensovittamiseen, jotta ei päädytä tilanteeseen, jossa Euroopan unionin budjettisäännöt tarjoaisivat lisää poliittista liikkumavaraa, mutta se leikataan kansallisesti pois. ”Ulkoistamalla” velkakestävyyttä ja talouden tasapainottamista vahvistavat toimet valtiovarainministeriölle on vaarana, että talouspolitiikka ikään kuin nostetaan poliittisten kiistojen yläpuolelle kehikkojen ja sääntöjen rajaamalle alueelle, jossa sitä hallinnoidaan teknokraattisesti asiantuntijaperusteisen tiedon pohjalta. Tämä hämärtää demokraattisten vastuu- ja tilivelvollisuusmekanismien toimintaa. 

Demokratiavaikutusten arviointi osaksi julkisen talouden suunnitelmaa

Suomen julkisella taloudella on edessään lukuisia ratkaisua vaativia kysymyksiä. Vaikka julkisen velan taso suhteessa bruttokansantuotteeseen on alle EU:n keskitason, väestön vanhenemisesta aiheutuvien ikäsidonnaisten menojen kasvu uhkaa kääntää velkasuhteen kiihtyvän kasvun uralle. Työperäisen maahanmuuton kasvu voi olla osittainen ratkaisu, mutta se vaatii panostamista sekä veto- että pitovoimatekijöihin. 

Velkakestävyyttä on vaikea saavuttaa ainoastaan hitaasti vaikuttavilla rakenteellisilla uudistuksilla, joten lähitulevaisuudessa joudutaan olettavasti karsimaan menoja ja vastaavasti lisäämään tuloja veromuutoksilla. Lisäksi Nato-jäsenyys kasvattaa puolustusmenoja

Talouspoliittisia ratkaisuja puntaroidessa tulisi järjestelmällisesti arvioida niiden vaikutuksia demokraattiselle pääomalle: uusintavatko vai nakertavatko ne sen eri ulottuvuuksia?

Valtiovarainministeriö on ilmoittanut julkaisevansa joulukuussa virkamiespuheenvuoron, jossa tuodaan ratkaisuehdotuksia vaalikeskusteluun. Vuonna 2015 kuukausi ennen vaalipäivää julkaistu vastaava puheenvuoro ohjasi voimakkaasti puolueiden talouspoliittisia linjauksia.  

Talouspoliittisia ratkaisuja puntaroidessa tulisi järjestelmällisesti arvioida niiden vaikutuksia demokraattiselle pääomalle: uusintavatko vai nakertavatko ne sen eri ulottuvuuksia? Millaisia mahdollisuuksia äänestäjillä on vaikuttaa harjoitettuun talouspolitiikkaan ja ilmaista edustuksellisen järjestelmän sisällä tyytymättömyytensä? 

Taloutta ei mainita lainkaan valtioneuvoston periaatepäätöksessä suomalaisesta demokratiapolitiikasta 2020-luvulla. Vastaavasti demokratia ei näy julkisen talouden kestävyyssuunnittelussa. Näiden kahden pikainen yhteensovittaminen olisi keskeistä, jotta varmistetaan talouspolitiikan demokraattinen kestävyys. 

Hanna Wass on yleisen valtio-opin dosentti ja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani.

Artikkelin pääkuva: Christine Roy/Unsplash.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös