Koronakriisi ja nollakorkojen maailma monipuolistavat talouspolitiikan journalismia

Mathieu Stern / Unsplash
Lukuaika: 5 min.

Monien mediatutkijoiden tavoin myös suomalaiset toimittajat pitävät talouspolitiikkaa koskevaa julkista keskustelua yksiäänisenä. Journalistit kuitenkin arvioivat, että nollakorot ja voimakas keskuspankkielvytys tuovat talouspolitiikasta käytävään keskusteluun uusia sävyjä.

Vuoden 2008 finanssikriisi ja sitä seurannut eurokriisi herättelivät monet mediatutkijat pohtimaan talouspolitiikkaa käsittelevän journalismin moniäänisyyttä. Moniäänisyys on journalismin ja journalismin tutkimuksen ydinarvoja, mutta miten moniäänistä talouskriisiä käsitellyt journalismi oli? Miten paljon erilaiset tulkinnat talouskriisin syistä ja kriisin edellyttämistä talouspoliittisista ratkaisuista saivat tilaa mediajulkisuudessa?

 

Päättäjien linja valuu journalismiin

Tutkijat ovat arvioineet talouspolitiikkaa koskevan journalismin moniäänisyyttä kriittisesti. Kun Suomi ja Eurooppa vuonna 2010 siirtyivät kiristävän talouspolitiikan tielle lyhyen elvytysvaiheen jälkeen, tulkinta kivuliaasta mutta väistämättömästä talouskurista vakiintui myös journalismia hallitsevaksi kehykseksi eikä vaihtoehtoisille näkökulmille jäänyt juuri tilaa.

Eurooppalaisen päätöksentekoeliitin valitsema talouspolitiikan linja valui myös journalismiin. Talouspolitiikasta vastaavat poliitikot ja vaikutusvaltaiset virkamiehet ovat merkittäviä vallankäyttäjiä ja politiikan journalismin päivittäisen agendan keskeisiä määrittelijöitä.

Kun päätöksentekijät kautta poliittisen kentän olivat kohtuullisen yksituumaisia kivuliaan talouspolitiikan väistämättömyydestä, talouskuri ei muuttunut julkiseksi kiistakysymykseksi, jota journalismi olisi – moniäänisyyden ja tasapainon nimissä – luontevasti käsitellyt erimielisten lähteiden kautta ja erilaisista vinkkeleistä.

Mitä uutistyön ammattilaiset eli toimittajat ajattelevat talouspoliittisen keskustelun moniäänisyydestä?

Journalismin tutkijoiden näkemys siis tunnetaan. Tässä artikkelissa käännän huomion toisaalle ja tarkastelen, mitä uutistyön ammattilaiset eli toimittajat ajattelevat talouspoliittisen keskustelun moniäänisyydestä. Annan toimittajien arvioida, hallitsevatko tietyt lähteet tai näkemykset talouspolitiikkaa koskevaa journalismia, samoin kuin sitä, millä tavoin koronakriisi ja talouspolitiikan uusi todellisuus, jossa keskuspankit ja valtiot elvyttävät voimakkaasti, vaikuttavat journalismiin.

Artikkeli pohjaa suomalaisille talous- ja politiikan toimittajille lähetettyyn kyselytutkimukseen sekä toimittajahaastatteluihin. Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa lähetin loppuvuodesta 2019 talous- ja politiikan toimittajille kyselyn, jossa kartoitettiin heidän näkemyksiään muun muassa suomalaisesta talouspoliittisesta keskustelusta, talouspolitiikkaa käsittelevän journalismin tehtävistä ja erilaisista talouspolitiikan asiantuntijoista. Kyselyyn vastasi 42 toimittajaa.

Lisäksi haastattelin kevään ja kesän 2020 aikana 19 toimittajaa, jotka käsittelevät työssään talouspolitiikan kysymyksiä. Haastatellut toimittajat työskentelivät niin Helsingin Sanomien ja Yleisradion kaltaisissa tiedotusvälineissä kuin talous-, iltapäivä- ja maakuntalehdistössäkin.

 

Myös toimittajat kriittisinä

Tutkimuksen perusteella myös journalistit arvioivat talouspolitiikasta käytävää julkista keskustelua yksipuoliseksi. Kyselyyn vastanneista toimittajista noin puolet on vähintään jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa, että talouspolitiikkaa koskeva julkinen keskustelu on Suomessa yksipuolista.

Kyselyyn vastanneiden toimittajien näkemykset suomalaisen talouspoliittisen keskustelun yksipuolisuudesta

Myös toimittajien haastatteluista kumpuaa ajatus moniäänisyyden puutteesta. Kuten monet mediatutkijat, myös toimittajat pohtivat tiettyjen talouden vakikommentaattorien osakseen saaman julkisuuden määrää. Suuren sanomalehden toimittaja pohtii haastattelussa kysymystä moniäänisyydestä ja muistuttaa, että Suomessa asiantuntijoiden määrä on suppea. Hän kertoo, että uusia kommentaattoreita on usein vaikea löytää ja että pankkien ekonomisteja haastatellaan paljon myös sellaisista aiheista, jotka eivät välttämättä liity pankin toimialaan.

Talouslehden toimittaja arvioi samaan tyyliin, että suomalaisesta mediajulkisuudesta voi paikantaa asiantuntijoiden ”all stars” -ryhmän. Hän arvioi, että tähtikentälliseen tukeudutaan, kun mediassa kaivataan erityisen arvovaltaisia talouspuheenvuoroja. Hän miettii, että asiantuntijoiden tähtikentälliseen lukeutuvat ainakin talousnobelisti Bengt Holmström sekä muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtajana työskennellyt aktiivinen talouskeskustelija Sixten Korkman.

 

Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin asema on vahva mutta perusteltu

Lisäksi toimittajat arvioivat, että tiettyjen vaikutusvaltaisten tahojen, kuten esimerkiksi valtiovarainministeriön, rooli talouspolitiikan julkisuudessa voi olla kohtuuttoman suuri. Ministeriö on merkittävä vallankäyttäjä, jota poliitikot kuuntelevat ja arvostavat.

Tämän vuoksi myös journalistien on seurattava valtiovarainministeriötä. Eräs toimittaja kertoo, että hänenkin edustamansa media saa usein kritiikkiä valtiovarainministeriön liiasta kuuntelemisesta. Hän kuitenkin perustelee valtiovarainministeriön kuuntelemista sillä, että poliitikot antavat ministeriön näkemyksille rutkasti painoarvoa.

”Me taas nähdään se niin, että koska poliitikot kuuntelevat näitä VM:n näkemyksiä niin paljon, on hyvin perusteltua tuoda niitä niin kuin laajasti esiin, koska ne on niin keskeisiä politiikassa.”

Samalla toimittajat pitävät kriittistä keskustelua valtiovarainministeriön roolista perusteltuna. Valtiovarainministeriön edustama linja voi hallita keskustelua ja politiikkaa liiaksi. Yksi haastateltava toimittaja pohtii, että myös toimittajat ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, että talouspolitiikan tiukka, ”suomalais-hollantilais-saksalainen” malli on lähtökohtaisesti järkevä.

Haastatteluista piirtyy kahtalainen kuva valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kaltaisten vahvojen instituutioiden roolista.

Toinen haastateltava puntaroi, että ”valtiovarainministeriöläinen” viesti tiukan taloudenpidon tärkeydestä on läpäissyt myös toimittajakunnan. Sama journalisti kuitenkin muistuttaa, että viime kädessä vastuu poliittisista linjanvedoista on demokraattisesti valituilla politiikoilla, joilla pitää olla itseluottamusta haastaa vahva ministeriö. Jos poliitikot oikeasti haluavat tehdä ministeriön linjan ohittavia päätöksiä, he voivat niin tehdä, toimittaja arvioi.

Haastatteluista piirtyy kahtalainen kuva valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kaltaisten vahvojen instituutioiden roolista. Haastatellut toimittajat arvioivat, että niiden merkittävä julkinen asema voi nakertaa talouspolitiikasta käytävän keskustelun moniäänisyyttä. Toimittajien voisi olla syytä haastaa arvovaltaisia instituutioita nykyistä hanakammin.

Toisaalta valtiovarainministeriötä ja Suomen Pankkia onkin syytä seurata, sillä ne vastaavat talouspolitiikan käytännön valmistelusta ja laativat talousennusteita, joihin päättäjät nojaavat. Näin ollen useimmat kyselyyn vastanneet toimittajat arvioivat, että valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki saavat sopivasti julkisuutta omille talouspoliittisille viesteilleen.

Kyselyyn vastanneiden toimittajien näkemykset talouspolitiikan keskustelijoiden saaman mediajulkisuuden määrästä

 

Rakoileeko konsensus?

Finanssi- ja eurokriisin jälkeen länsimaiden talouskehitystä ovat luonnehtineet epävarma talouskasvu, olematon inflaatio ja keskuspankkien kasvava rooli maailmantalouden vakauden takaajina.

Koronapandemia on kasvattanut keskuspankkielvytyksen merkitystä entisestään: Euroopan keskuspankki EKP on haalinut haltuunsa valtioiden velkakirjoja pitääkseen euromaiden velanhoitokulut matalina ja luodakseen tilaa elvyttävälle talouspolitiikalle. Mittavasta velkaantumisesta huolimatta valtionlainojen korot ovat pysyneet matalina.

Ajatus murroksesta ja tarve koetella totunnaisia ajatusmalleja nousevat esille, kun haastatellut toimittajat miettivät talouspolitiikan suuntaa. Eräs toimittaja miettii, mitä nollakorkojen maailma merkitsee talouden perinteisille lainalaisuuksille. Hän muistuttaa, että Saksan valtiolle maksetaan siitä, että se velkaantuu ja että Saksa voi joutua maksamaan lainanotosta ”ehkä joskus”.

Toinen toimittaja miettii, että talouspolitiikka on uudessa asennossa, eivätkä ”asiantuntijatkaan oikein tunnu tietävän”, miltä tulevaisuus näyttää. Suomi on muiden länsimaiden tavoin velkaantunut merkittävästi, ja ”perinteisen ajattelumallin” mukaan Suomen julkinen talous olisi kriisiytymässä, toimittaja kertoo.

”[S]itten taas jossain kohtaa oltiin silleen, että markkinat päättää, onko vai ei. Nyt jos katsotaan markkinoita, niin markkinoiden mukaan kaikki on hyvin. Kaikki on niin kuin tosi hyvin.”

Ajatus murroksesta ja tarve koetella totunnaisia ajatusmalleja nousevat esille, kun haastatellut toimittajat miettivät talouspolitiikan suuntaa.

Talouden toistuvat kriisit ja voimakas elvytyspolitiikka heijastuvat myös journalistien tapaan hahmottaa talouspolitiikan suuntaa. Maakuntalehden taloustoimittaja miettii haastattelussa, että taloustoimittajat suhtautuvat nykyään ”myötämielisesti” velkarahoitukseen ja jopa helikopterirahoituksen kaltaisiin aloitteisiin, joissa keskuspankki loisi rahaa suoraan eurooppalaisten pankkitileille.

Toinen toimittaja miettii, että taloudesta on Suomessakin pystyttävä keskustelemaan ”aiempia ennakkoasetelmia murtaen” Hän arvioi, että kehityskulut, joita ei jokin aika sitten ”pidetty kovin todennäköisinä”, tuntuvat nyt mahdollisilta. Avoimen tarkastelun ja moniäänisyyden tarve on kasvanut, journalisti miettii.   Syvät kriisit voivat muuttaa politiikan suuntaa, kun vanhat ajatusmallit ja itsestäänselvyydet joutuvat koetukselle. Eurooppa kääntyi vuonna 2010 talouskurin tielle, mutta vuosikymmentä myöhemmin keskeiset talouspäättäjät keskuspankkiireista lähtien vaativat pontevaa elvytystä koronan aiheuttaman talouskriisin pehmentämiseksi. Budjettisäännöt on hyllytetty ainakin väliaikaisesti, ja rahoitusmarkkinoiden kyky toimia budjettikuria vaativana peukaloruuvina on heikentynyt.

Arkijärkisinä pidettyjen talouspoliittisten ohjenuorien horjuminen monipuolistaa talouspolitiikan journalismia, kun toimittajat tekevät selkoa uusista ilmiöistä ja kyseenalaistavat vanhoja totuuksia.

Arkijärkisinä pidettyjen talouspoliittisten ohjenuorien horjuminen monipuolistaa talouspolitiikan journalismia, kun toimittajat tekevät selkoa uusista ilmiöistä ja kyseenalaistavat vanhoja totuuksia. Julkisen keskustelun reunaehtojen muuttuminen pidemmällä aikavälillä riippunee ennen kaikkea siitä, minkälaisia talouspoliittisia valintoja keskeiset eurooppalaiset päättäjät tekevät koronakriisin akuuteimman vaiheen hellitettyä ja millaiseksi rakentuu asiantuntijoiden mahdollinen konsensusnäkemys talouspolitiikan uudesta tilanteesta.

Timo Harjuniemi työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*