Globaalisti oikeudenmukaista vihreää siirtymää uhkaa kilpailu taloudellisesti merkittävistä raaka-aineista. Niistä on muodostumassa suurvaltojen kamppailu nollasummapelin hengessä.
Kriittiset raaka-aineet ovat nousseet otsikoihin Donald Trumpin palattua Yhdysvaltain presidentiksi tammikuussa 2025. Ensin Trump iski silmänsä Grönlantiin sen strategisen sijainnin ja luonnonvarapotentiaalin vuoksi. Helmi-maaliskuussa neuvottelut Ukrainan tukemisesta Venäjän vastaisessa sodassa sai kiristyksen piirteitä, kun Trump painosti Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiä allekirjoittamaan sopimuksen, joka antaisi yhdysvaltalaisyrityksille etulyöntiaseman Ukrainan maaperässä sijaitsevien kriittisten raaka-aineiden hyödyntämiseen.
Suomessa kriittiset raaka-aineet ovat puhuttaneet uuden kaivoslain yhteydessä ja tuoreimpana hallituksen luovuttua kansallisesta vastustamisoikeudesta Euroopan unionin kriittisten raaka-aineiden politiikkaan sisältyvien strategisten hankkeiden kohdalla.
Kriittisten raaka-aineiden ilmaantuminen Trumpin ulkopolitiikan keskiöön kiihdyttää niiden geopolitisoitumista. Tämä tarkoittaa niiden mieltämistä resurssiksi, josta valtiot kilpailevat keskenään nollasummapelin hengessä. Ilmiö tosin ei ole aivan uusi. Jo koronapandemian ja Ukrainan sodan myötä kriittisistä raaka-aineista käytävää poliittista keskustelua alkoi sävyttää huoli huoltovarmuudesta ja toimitusketjujen riskeistä.
Toinen geopolitisoitumisen ilmentymä on alueiden kuvaaminen uuskolonialistisessa hengessä tiettyjen toimijoiden etupiireiksi. Se hämärtää luonnonvaroiltaan rikkaiden maiden suvereniteettia ja on konkretisoitunut Ukrainan mineraalisopimuksen tulkinnoissa.
Kriittisten raaka-aineiden määrittelyn politiikkaa
Kriittiset raaka-aineet ovat taloudellisesti merkittäviä luonnonvaroja, joihin kohdistuu suuri toimitushäiriöiden riski. Riskiä kasvattaa erityisesti raaka-aineiden keskittyminen tiettyihin maihin. Tällä hetkellä Kiina dominoi kriittisten mineraalien toimitusketjuja. Sen hallinnassa on arvioitu olevan 60 prosenttia kriittisten raaka-aineiden maailmanlaajuisesta tuotannosta ja 85 prosenttia jalostuskapasiteetista.
Tiettyjen raaka-aineiden luonnehtiminen kriittisiksi on poliittista. Eri toimijoilla on omat kriittisten raaka-aineiden listansa, ja ne elävät ajassa. EU on julkaissut ja päivittänyt listaansa vuodesta 2011. Tuoreimmalla, vuonna 2023 julkaisulla listalla kriittisiä raaka-aineita on listattuna 34.
Tiettyjen raaka-aineiden luonnehtiminen kriittisiksi on poliittista. Eri toimijoilla on omat kriittisten raaka-aineiden listansa, ja ne elävät ajassa.
Vielä muutama vuosi sitten raaka-aineiden kriittisyys liitettiin ilmastokriisin ja vihreän siirtymän kiireellisyyteen. Kriittisiä raaka-aineita olivat toisin sanoen ne, joita tarvitaan fossiilisesta energiasta luopumiseen ja energiasiirtymään. Listoille päätyivät muun muassa litium, koboltti, kupari ja grafiitti, jotka ovat välttämättömiä puhtaan energian teknologioille kuten aurinkopaneeleille, sähköntuotannossa hyödynnettäville tuulimyllyille ja sähköautojen akuille.
Kytkös ilmastokriisin ja kriittisten raaka-aineiden välillä on kuitenkin löystymässä. Geopolitisoitumisen myötä näitä luonnonvaroja käsitellään enenevässä määrin kiihtyvän resurssikilpailun, haitallisiksi koettujen riippuvuuksien katkaisemisen ja kauppasotien viitekehyksessä. Niiden rooli sota- ja puolustusteollisuuden raaka-aineina korostuu. Mineraaleja saatetaan hahmottaa muun muassa Donald Trumpin “drill baby drill” -politiikan palasina tai sotien aiheuttajina.
Keski-Asian kriittiset raaka-aineet kiinnostavat
Keski-Aasia on jäänyt suomalaisessa keskustelussa kriittisistä raaka-aineista vähäiselle huomiolle. Erityisesti Kazakstanista, mutta myös Uzbekistanista, Kirgistanista, Tadžikistanista ja Turkmenistanista, kuitenkin löytyy merkittävä osuus maailman kriittisten raaka-aineiden varannoista.
Joidenkin kriittisten raaka-aineiden tuottajana Keski-Aasian viisi entistä neuvostotasavaltaa ovat maailman kärkikastia: Kazakstan on esimerkiksi maailman toiseksi merkittävin kromin ja Uzbekistan maailman kahdeksanneksi merkittävin telluriumin tuottaja.
Keski-Aasia tarjoaa mielenkiintoisen tapauksen kriittisten raaka-aineiden geopolitisoitumisen tarkasteluun. Sekä ulkomaiset poliittiset että kaupalliset toimijat ovat viime vuosina aktivoituneet alueen kriittisten raaka-aineiden kentällä.
Yhdysvallat käynnisti presidentti Joe Bidenin kaudella C5+1-vuoropuhelun Keski-Aasian valtioiden kanssa. Kriittiset raaka-aineet ovat vuoropuhelun ytimessä. Retoriikka korostaa taloudellisen yhteistyön syventämistä, vihreän siirtymän edistämistä ja Keski-Aasian maiden roolin vahvistamista kriittisten raaka-aineiden globaaleissa toimitusketjuissa.
Kriittisten raaka-aineiden on arveltu korostavan Keski-Aasian asemaa myös Trumpin hallinnon ulkopolitiikassa.
Yhteistyötä motivoi Yhdysvaltain pyrkimys sekä irrottautua arvoketjujen Kiina-riippuvuudesta että vaikeuttaa kiinalaisten yritysten mahdollisuutta monipuolistaa omia ketjujaan. Kriittisten raaka-aineiden on arveltu korostavan Keski-Aasian asemaa myös Trumpin hallinnon ulkopolitiikassa.
Geopolitisoitumisesta kertoo myös se, että kriittisten raaka-aineiden tutkimusta, louhintaa ja jalostusta hahmotetaan areenana, jolla Yhdysvallat pääsee haastamaan Kiinan ja Venäjän vaikutusvaltaa Keski-Aasiassa. Kriittisten raaka-aineiden ympärille rakentuvat kumppanuudet nähdään mahdollisuutena vahvistaa moninapaisuutta alueella.
Kiinan asemaa keskeisenä taloudellisena toimijana alueella ja huomattavana investoijana sen kaivossektorilla ei kuitenkaan ole helppoa horjuttaa. Valtaosa Keski-Aasian luonnonvaraviennistä suuntautuu edelleen maantieteellisesti läheisiin kauppakumppaneihin, Venäjälle ja Kiinaan. Kiinan asemasta kertoo myös se, että kiinalaiset yritykset ovat aloittaneet Keski-Aasian maissa sähköautojen valmistuksen ja kiinalaisvalmisteisten sähköautojen myynti kasvaa. Tämän seurauksena jotkut ovat luonnehtineet Kiinaa alueen “sähköautohegemoniksi”.
EU:n kriittisten raaka-aineiden politiikka Keski-Aasiassa
EU on aiemmin pyrkinyt korostamaan, että se ei ole Keski-Aasiassa geopoliittinen toimija. Kriittisten raaka-aineiden politiikkaa tarkasteltaessa unionin geopoliittiset kasvot kuitenkin piirtyvät selvästi esiin. Myös EU:n Keski-Aasian politiikkaa motivoi riippuvuuksien vähentäminen yksittäisistä unionin ulkopuolisista kriittisten raaka-aineiden toimittajista, etenkin Kiinasta. EU:n geopoliittisella toiminnalla on normatiivinen sävy: se pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa Keski-Aasiassa korostamalla, että se – toisin kuin muut toimijat – on sitoutunut vastuulliseen toimintaan kriittisten raaka-aineiden arvoketjuissa.
EU:n tarvitsemista kriittisistä raaka-aineista fosforista 65 prosenttia ja titaanista 35 prosenttia tuodaan jo tällä hetkellä Kazakstanista. Ei siis ole yllättävää, että se solmi Keski-Aasian valtioista ensimmäisenä strategisen kumppanuuden EU:n kanssa vuonna 2022. Strateginen kumppanuus Uzbekistanin ja EU:n välillä lanseerattiin viime vuonna, ja EU:n ja Kirgistanin tuoreessa tehostetussa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa (EPCA) yhteistyö kriittisten raaka-aineiden saralla nostetaan erikseen esiin.
Geopolitisoituminen uhkaa oikeudenmukaista siirtymää
Vaikka kriittisten raaka-aineiden geopolitisoituminen saattaa vaikuttaa väistämättömältä vastaukselta maailmanpolitiikan muutoksiin, on tärkeää tarkastella sitä ja sen seurauksia kriittisesti. Ilmastokriisi on edelleen keskeisin uhka, jonka torjuminen edellyttää uusia yhteistyön muotoja kilpailun sijaan.
Geopolitisoituminen saattaa myös korostaa tarvetta varmistaa näiden vihreän siirtymän kannalta välttämättömien resurssien saatavuutta “keinolla millä hyvänsä”. Tällaisessa kisassa kaivannaisten arvoketjuihin usein liittyvät ihmisoikeus- ja ympäristörikkomukset jäävät helposti vähälle huomiolle. Keski-Aasian maiden autoritaarisuus ja siitä kumpuava korkean tason korruptio, heikko ympäristöpolitiikka ja ihmisoikeusloukkaukset eivät ole olleet este yhteistyölle aiemminkaan.
EU on korostanut kumppanuuksissaan kriittisten raaka-aineiden tuotantoketjujen ekologisia ja yhteiskunnallisia kestävyysstandardeja. Vastuullisuuden sabotoinnin ja korruptiota ruokkivien käytäntöjen riski on kuitenkin merkittävä sekä globaalien arvoketjujen että autoritäärisesti hallittujen valtioiden kontekstissa.
Kansalaisjärjestöt ovat jo ilmaisseet huolensa siitä, että EU:n ja Kazakstanin kriittisiä raaka-aineita koskevaa yhteisymmärryspöytäkirjaa ei ole valmisteltu läpinäkyvästi. Siihen ei myöskään sisälly uskottavia keinoja varmistaa raaka-aineiden louhinnasta saatavien tulojen oikeudenmukainen jakautuminen yhteiskunnassa. Alueella on kriittinen tarve ympäristö- ja ihmisoikeuksien puolustamiselle.
Paikallisyhteisöt kantavat siirtymän ympäristö- ja yhteiskunnalliset kustannukset. Hyödyt ja voitot kasautuvat pääosin kotimaisille eliiteille ja globaalin pohjoisen toimijoille.
EU:n ja Keski-Aasian välinen vuoropuhelu kehittyy kuitenkin suuntaan, jossa kansalaisyhteiskunnan osallistumiselle voi jäädä vain vähän tilaa. Myös Yhdysvaltojen tuki kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen ja demokratisoitumiseen tähtäävälle toiminnalle on vähenemässä.
Keski-Aasian valtiot ovat maailman resurssiriippuvaisimpien joukossa. Kriittisten raaka-aineiden geopolitisoituminen uuskolonialistisessa hengessä voi syventää maailmantalouden riippuvuuden rakenteita ja peittää alleen aiemmat huolet alueen valtioista resurssikirouksen uhreina. Tällä viitataan paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa luonnonvararikkaus johtaa taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja ympäristöongelmiin.
Kuten fossiilitalous, ilman kestäviä kumppanuuksia myös vihreä siirtymä toteutuu resurssiriippuvaisten valtioiden kustannuksella. Huoli on tunnistettu keskiaasialaisten valtioiden kehitysstrategioissa. Niissä käsitellään vihreää siirtymää, hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ja kaivannaisten jalostusasteen kohottamista. Esimerkin tästä tarjoaa Kazakstanin presidentti Kasym-Žomart Tokajevin puhe, jossa hän luonnehtii harvinaisia maametalleja uudeksi öljyksi ja peräänkuuluttaa investointeja ei ainoastaan niiden louhintaan vaan myös jalostukseen.
Kriittiset raaka-aineet tulee ymmärtää suurvaltapelin sijaan Keski-Aasian valtioiden suvereniteetin ja toimijuuden areenana. Samalla on tärkeää huomata, että vaikka alueen poliitikot väittävät edistävänsä vihreää siirtymää, suuri osa tästä puheesta on julistuksenomaista. Kivihiili palaa Keski-Aasiassa, eikä energiasiirtymässä ole otettu merkittäviä askeleita. Ilman yhteiskunnan kattavaa osallistumista vihreän talouden pelätään muodostuvan eliitin uudeksi tulonlähteeksi.
Kriittisten raaka-aineiden geopolitisoitumisen myötä tavoite globaalisti oikeudenmukaisesta vihreästä siirtymästä uhkaa karata kauemmas. Paikallisyhteisöt kantavat siirtymän ympäristö- ja yhteiskunnalliset kustannukset. Hyödyt ja voitot kasautuvat pääosin kotimaisille eliiteille ja globaalin pohjoisen toimijoille. Nämä huolenaiheet heijastuvat omalla tavallaan myös muihin maihin, joiden maaperässä on kriittisiä raaka-aineita – esimerkiksi Ukrainaan ja Suomeen.
YTT Anni Kangas on kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa
VTT Kristiina Silvan on tutkijatohtori Ulkopoliittisen instituutin Venäjä, EU:n itäinen naapuruus ja Euraasia -tutkimusohjelmassa
PhD Asel Doolotkeldieva on vieraileva tutkija George Washington -yliopistossa Yhdysvalloissa
Artikkelin kuvituskuva: Dominik Vanyi / Unsplash
