Kuka auttaa vihapuheen uhria?

Kuva: Sunyu Kim / Unsplash
Lukuaika: 7 min. 

Julkisuudessa esiintyvien asiantuntijoiden kohtaama häirintä ja vihapuhe on ajankohtainen ongelma, josta riittää metatason puhetta mutta jonka edessä häirintää kohtaava asiantuntija jää aseettomaksi. Onko vihapuheen kohtaaminen asiantuntijan oma ongelma vai hänen taustaorganisaationsa vastuulla?

Asiantuntijoiden kohtaama vihapuhe ja asiaton palaute on polttavan ajankohtainen ongelma, joka on noussut viime vuosina nopeasti sekä kansallisiin että kansainvälisiin uutisotsikoihin. Monitahoinen ilmiö hämmentää tutkijoita, koska sen laajuutta ja vaikutuksia on vaikea mitata.

Vihapuhe ja häirintä on ilmiönä ikivanha, mutta se on saavuttanut internetin kehityksen myötä nopeasti valtavat mittasuhteet. Julkisuudessa vihapuhetta on puitu viljalti, mutta ehdotukset sen suitsimiseksi ovat olleet korkealentoisia ja jääneet usein juhlapuheiden tasolle. Poliisi ei ehdi tutkia kaikkia viharikoksia siitä huolimatta, että vihapuheita tutkimaan perustettiin uusi tutkimusryhmä vuonna 2017.

Tyypillisesti asiaton palaute yllättää kokijansa. Se kilahtaa vastaanottajalleen sähköpostina tai yksityisviestinä tai se saattaa tulla esiin blogissa tai julkisella keskustelupalstalla, jossa asiantuntijaa arvioidaan hänen nimellään.

Vihapuhetta ovat Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.

Suppeamman määritelmän mukaan vihapuheeksi lasketaan vain kansanryhmiin kohdistuva kielteinen ilmaisu. Termiä käytetään kuitenkin yleisesti myös yksilöihin kohdistuvasta häirinnästä.

Häiritsevässä palautteessa painottuu vihapuhetta enemmän se, minkä yksilö itse kokee häiritsevänä.

Häiritseväksi palautteeksi taas voidaan laskea kaikki henkilöön käyvä tai muuten asiaton kommentointi, joka seuraa henkilön esiintymisestä julkisuudessa joko eri mediakanavien kautta, tekstin tai kuvien välityksellä tai suoraan yleisön edessä. Häiritsevässä palautteessa painottuu vihapuhetta enemmän se, minkä yksilö itse kokee häiritsevänä.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan määritelmän mukaan häiritsevä palaute aiheuttaa saajalleen kohtuutonta pahaa mieltä ja ahdistusta. Häiritsevä palaute voi olla fyysistä tai sisältää fyysisen uhkauksen. Se voi kohdistua myös asiantuntijan lähipiiriin tai omaisuuteen.

Asiaton palaute voi olla naamioituna asialliseen asuun

Vihapuheen ja asiattoman palautteen erottaminen asiallisesta mutta joskus kiivaastakin kritiikistä saattaa olla hankalaa. Perusteltu kritiikki ja erimielisyyden osoittaminen on sallittua ja julkisen keskustelun kannalta toivottavaakin, vaikka sekin saattaa toki tuntua raskaalta asian julkisuuteen nostaneelle asiantuntijalle.

Henkilöön kohdistuva palaute on sen sijaan asiatonta. Erityisen raskasta on uhkaava tai aggressiivinen palaute sekä seksistinen vihapuhe, joka kohdistuu etenkin naisiin. Joidenkin tutkimusten mukaan julkisuudessa toimivat naiset saavat osakseen lähes kaksi kertaa niin paljon häirintää ja uhkailua kuin heidän mieskollegansa.

Aggressiivinen sisältö saattaa toisinaan olla puettu hyvinkin tyylikkääseen ja taitavaan argumentaatioon. Palautteen muoto ei siis määritä, mikä on häiritsevää palautetta, vaan sisältö ratkaisee.

Osa häirinnästä on satunnaista kiusantekoa, mutta yhä useammin vihapuhe on valjastettu erilaisten ideologioiden ajamiseen, jolloin se lähenee propagandan käsitettä. Samaan ilmiöön liittyvät uudella vuosituhannella tutuiksi tulleet, Suomeen Yhdysvalloista rantautuneet, journalismin uskottavuutta murentavat valemediat sekä disinformaation ja misinformaation käsitteet.

Disinformaatiolla tarkoitetaan tahallisesti levitettyä väärää tai puutteellista tietoa, misinformaatiolla taas tahatonta väärää tietoa, jonka jakaminen voi johtua esimerkiksi puutteellisesta faktantarkistuksesta. Toisinaan jokin taho voi omaa ideologiaansa levittääkseen häiritä asian suhteen täysin ulkopuolistakin henkilöä tai organisaatiota vain saadakseen omalle asialleen tilaa ja julkisuutta. Taustalla voi olla jopa bottiverkko, jolloin häiritsijän toiminta on täysin satunnaista.

Median voima kansalaisten mielipiteiden muokkaamisessa on suuri, ja tiedonvälitystä on kautta aikain käytetty erilaisten ismien levittämiseen. Asiantuntijat ovat kohdanneet häiritsevää palautetta aina, mutta vihapuhe ja häirintä ovat politisoituneet ja systematisoituneet tällä vuosituhannella uudella tavalla.

Eräs tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan toteuttamaan häirintää kartoittaneeseen kyselyyn vastannut tutkija kiteyttää muutoksen osuvasti:

”Viime vuosina palautteen logiikka on muuttunut. Ne [palautteet] eivät enää palaudu itse asiaan, vaan ovat selvästi poliittisesti virittyneitä ­­– ideologisia kommentteja. Kysymys ei enää ole mediaesiintymisten asiasisällöistä, vaan siitä, miltä ne näyttävät tiettyjen poliittisten toimijoiden silmin.”

Palautteen antamisen motiivina ei siis uuden logiikan mukaan ole totuudesta neuvotteleminen vaan julkisuuden kääntäminen omalle ideologialle myönteiseksi, tosiasioista riippumatta.

Sensuroimatonta julkista keskustelua on länsimaissa totuttu pitämään demokratian kulmakivenä. Viestintäteknologian nopea kehitys on avannut ennennäkemättömän laajan julkisen foorumin, jonne kuka tahansa voi astua matalan kynnyksen yli keskustelemaan halutessaan nimettömänä ja ilman pääsyvaatimuksia.

Toisaalta verkon keskustelupalstojen ja sosiaalisen median sivustojen nurjat puolet ovat kaikille netinkäyttäjille tuttuja. Keskustelut saavat helposti aggressiivisen sävyn eivätkä edistä ymmärryksen lisääntymistä vaan vaientavat erimieliset tai sovittelevat keskustelijat.

Työsuojelulaki velvoittaa työnantajan turvaamaan työolosuhteet

Vihapuheen tai häiritsevän palautteen kohteeksi joutunut asiantuntija saa usein osakseen myötätuntoista pahoittelua: ”Harmi, että tutkimusaiheesi on niin arkaluontoinen” tai ”Ikävää, että lehtijuttusi herättää kielteistä huomiota”. Pahoitteluun sisältyy ääneenlausumaton, ehkä tiedostamatonkin asenne, jonka mukaan häirintä on asiantuntijan, esimerkiksi tutkijan tai toimittajan, itse aiheuttamaa tai ainakin hänen oma asiansa, osa hänen työtään, joka hänen tulee kestää tai ratkaista itse, kun on sellaisen aiheen työlleen valinnut.

Tutkijat, toimittajat, opettajat, virkamiehet ja monet muut asiantuntijat toimivat julkisuudessa osana työnkuvaansa. Esimerkiksi tutkijoita ei työnantaja useinkaan varsinaisesti määrää julkisuuteen, mutta tiedon vieminen akatemiasta yhteiskuntaan on niin kutsuttu yliopistojen kolmas tehtävä, joka on kaikkien tutkijoiden vastuulla ja joka on kirjattu myös yliopistolakiin.

Tutkijoiden aktiivisuus julkisuudessa vaihtelee suuresti, mutta yliopistot ovat viime vuosina yhä voimakkaammin kannustaneet tutkijoita julkisuuteen, mikä onkin tärkeää yhteiskunnan kehittymisen kannalta. Samalla tavoin muiden asiantuntijoiden panos julkisessa keskustelussa on tärkeä yhteisen keskustelun laadun ja monipuolisuuden turvaajana.

Asiantuntijan työssään kohtaama häiritsevä palaute on työsuojeluasia siinä missä mikä tahansa työhön liittyvä häirintä.

Asiantuntijan työssään kohtaama häiritsevä palaute on työsuojeluasia siinä missä mikä tahansa työhön liittyvä häirintä. Työturvallisuuslain 8 § yleisen huolehtimisvelvoitteen mukaan ”työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä”. Laissa mainitut turvallisuus ja terveys viittaavat yhtä lailla psyykkiseen kuin fyysiseenkin uhkaan.

Saman lain häirintää koskeva 28 § myös toteaa yksiselitteisesti, että ”jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi”.

Työnantajan on myös varmistettava, että työolosuhteet ovat turvalliset eli ennakoitava mahdolliset riskitilanteet. Ei siis riitä, että työnantaja puuttuu asiaan vasta häirinnän tapahduttua.

Työntekijän on lain mukaan ilmoitettava kohtaamastaan häirinnästä työnantajalle, muuten työnantaja ei voi taata työntekijän turvallisuutta. TJNK:n kyselyiden mukaan tutkijoista noin kolmannes ei ollut ottanut yhteyttä kehenkään häirintään liittyen eikä osa vastanneista tiennyt, kehen olisi pitänyt ottaa yhteyttä.

Vaikuttaa siis siltä, että ainakin yliopistoilla olisi prosesseissaan parantamisen varaa, minkä Professoriliitto on jo vuonna 2013 todennut kannanotossaan.

Työnantajat: prosessit kuntoon!

Tiedossa on, että häirintä ja vihapuhe vaikuttavat asiantuntijoiden työhön monin tavoin. Tutkijat harkitsevat tarkemmin, missä yhteyksissä he esiintyvät julkisuudessa.

Osa tutkijoista on vähentänyt julkisia esiintymisiään ja pelkää julkisuutta, osa valitsee tarkemmin kanavat, joissa esiintyy. Moni kertoo, ettei tarkoituksella tee tietohakuja nimellään tai seuraa keskusteluja julkisten esiintymistensä jälkeen, koska ei tahdo pahoittaa mieltään.

Tämä kaventaa julkista keskustelua. Keskustelujen tiedontaso vähenee, elleivät tutkijat itse osallistu keskusteluihin. Moni tuntuu pitävän häiritsevää palautetta vitsauksena, joka kuuluu nykyaikaan ja jolle ei oikein voi mitään.

Paljon olisi kuitenkin tehtävissä. Tutkijoita ja muita asiantuntijoita voidaan toki kouluttaa häiritsevän palautteen kohtaamiseen, mutta ensisijaisen tärkeää olisi, että asiantuntijoiden taustaorganisaatiot, kuten yliopistot, mediatalot ja yhteiskunnallisilla aloilla toimivat järjestöt ensinnäkin tiedostaisivat työsuojeluvastuunsa ja toiseksi ryhtyisivät käytännön toimiin häirinnän kitkemiseksi ja yhteisöjensä vahvistamiseksi vihapuhetta vastaan.

Ensisijaisen tärkeää olisi, että asiantuntijoiden taustaorganisaatiot ensinnäkin tiedostaisivat työsuojeluvastuunsa ja toiseksi ryhtyisivät käytännön toimiin.

Työnantajien näkyvä häirinnän vastainen toiminta antaisi yhteiskunnalle selvän signaalin siitä, että vihaa asiantuntijoita kohtaan ei suvaita. Lisäksi asiantuntijoiden tukeminen kollektiivisesti ja henkilökohtaisesti työyhteisössä vahvistaa yhteisön yhteishenkeä. Se lisää työntekijöiden minäpystyvyyden tunnetta ja auttaa heitä kohtaamaan palautteen ilman kokemusta oman asiantuntijuuden horjumisesta.

Länsimaita laajalti kuohuttanut #metoo-ilmiö on edistänyt työsuojeluprosesseja jo silminnähden. Moni organisaatio on Suomessakin kartoittanut työntekijöidensä kokemaa seksuaalista häirintää ja julkaissut sisäisiä ohjeistuksia häirintätapausten varalle. Sama menettely olisi nyt laajennettava koskemaan muutakin työntekijöiden kohtaamaa häirintää.

Työnantajan velvoite tarjota työntekijälle riittävää opetusta ja ohjausta työtehtävistä suoriutumiseksi löytyy myös työturvallisuuslaista. Työnantajan tulee lisäksi huolehtia työntekijän terveydentilan kartoituksesta, ja työterveyshuollon on seurattava työntekijän jaksamista ja järjestettävä sitä tukevia toimia.

Käytännössä asiantuntijayhteisöjen kannattaisi avata keskustelu häirinnästä jo ennakoivasti ja varmistaa, että työntekijöillä on yhteinen käsitys siitä, miten häirintätilanteissa tulee toimia. Ensimmäinen askel on ottaa yhteyttä esimieheen ja kertoa tilanteesta ja kysyä neuvoa.

Esimiehellä itsellään pitää olla mahdollisuus tarkistaa toimintaohjeet. Onko olemassa kriisiviestintäsuunnitelmaa tai sosiaalisen median ohjeistusta? Kriisiviestintäohjeistukseen kannattaa laatia oma lukunsa asiantuntijoiden kohtaamasta häirinnästä: missä tapauksissa palautteeseen kannattaa vastata, miten se tehdään ja kenen tehtävä se on?

Pahimmassa tapauksessa yhteisön maine saattaa kolhiutua pahastikin, jos tilanne kärjistyy ja tapaus leviää sosiaalisessa mediassa, jossa hyvää tarkoittavakin vastine tulkitaan toisinaan tieten tahtoen vääristellen.

Pääasia on, että asiantuntija ei jää häirintätilanteessa yksin.

Pääasia kuitenkin on, että asiantuntija ei jää häirintätilanteessa yksin. Esimiehen velvollisuus on puuttua häirintätilanteisiin heti tukemalla työntekijää ja suunnittelemalla yhdessä tämän kanssa, miten tilanteessa kannattaa toimia nyt ja jatkossa.

Toisinaan järeät ja yhteisön ulkopuolelle näkyvät toimet ovat tarpeen. Julkisiin puhetilaisuuksiin voi järjestää vartioinnin, ja rikosilmoitus on tehtävä, jos häirinnän epäillään ylittäneen lain sallimat rajat. Työyhteisön sisällä voidaan järjestää säännöllisiä keskustelutilaisuuksia, joissa työntekijät pääsevät purkamaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan julkisuudessa esiintymisestä.

Kaiken julkisen asiantuntijatyön taustalla on pohjimmiltaan yksilöiden ja yhteisöjen tarve ja halu kehittää yhteiskuntaa uuden tiedon avulla. Nykytilanteessa asiantuntijat joutuvat toimimaan varsin yksin uuden median omalakisella kentällä. Tilanne muistuttaa jossakin määrin varhaista liikennekulttuuria, jossa liikenneväylät olivat olemassa, mutta turvavöistä tai liikennesäännöistä ei ollut tietoakaan ja jossa jokainen yksilö toimi kuten parhaaksi taisi.

Sosiaalisen median keskustelukulttuuri kehittynee ja löytänee norminsa pikku hiljaa, mutta niitä odotellessa asiantuntijaorganisaatioiden kannattaa ottaa asiantuntijoidensa hyvinvointi vakavasti ja turvata tasokkaan yhteiskunnallisen keskustelun jatkuminen tukemalla työntekijöidensä julkisuudenhallintaa kaikin käytettävissään olevin keinoin.

Artikkelin tausta-aineistona on käytetty tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan vuosina 2015 ja 2017 toteuttaman, tutkijoiden kokemaa häirintää kartoittaneen kyselyn tuloksia.

KTT Annamari Huovinen työskentelee tiedeviestijänä Hankenilla sekä kouluttajana Osuuskunta Mediakollektiivissa. FT Reetta Kettunen toimii tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) pääsihteerinä. Sinulle on vihapostia -hanke on saanut rahoitusta TJNK:lta.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*