Kysy Politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.
Vuoden 2024 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestysaktiivisuus nousi 75 prosenttiin. Tämä on nykyisen suoran vaalitavan aikana ensimmäisen kerta, kun äänestysprosentti nousee, sillä trendi on ollut vuoden 1994 presidentinvaalien jälkeen laskusuuntainen.
Ensimmäisen kierroksen korkeaan äänestysaktiivisuuteen ja vaalien huomioarvoon on arvioitu vaikuttaneen erityisesti uuden presidentin valinta muuttuneessa ulkopoliittisessa ympäristössä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Suomen Nato-jäsenyys ovatkin korostaneet presidentin roolia, ja kansalaiset haluavat vaikuttaa siihen, kuka Suomen ulkopolitiikkaa jatkossa johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Mutta mitä tapahtuisi, jos äänestysaktiivisuus jäisi alle 50 prosentin? Entä voidaanko presidentti valita, jos yksikään ehdokkaista ei saa tukea kansan enemmistöltä? Demokratian kannalta voi pitää ongelmallisena, jos enemmistö äänioikeutetuista päättää jättää osallistumatta vaaleihin, mutta lain puitteissa tai presidentin toimivaltuuksien näkökulmasta äänestysaktiivisuuden tasolle ei ole mitään sääntöä, eikä sitä ole Suomessa sidottu vaalituloksen hyväksymiseen.
Presidentinvaalin ratkeamiseksi siis riittää, että ehdokas saa joko ensimmäisellä tai toisella kierroksella yli puolet annetuista äänistä, riippumatta äänestysprosentista. Pääsääntöisesti presidentinvaalit ovat olleet eduskuntavaalien rinnalla äänestysaktiivisuuden osalta suosituimmat vaalit, kun taas kuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa äänestysaktiivisuus on jäänyt alhaisemmaksi, jälkimmäisissä vaaleissa (kuten ensimmäisissä aluevaaleissakin) jopa alle 50 prosentin.
Eduskuntavaaleissa vaalituloksesta seuraavat hallitusneuvottelut, eli prosessi hallituskoalition muodostamiseksi. Se, missä määrin hallituksen puoluepohja vastaa kansan ilmaisemaa tahtoa, onkin herättänyt keskustelua, ja hallituksen kokoonpanoon voi tulla vaalikauden aikana myös muutoksia. Äänestäjän näkökulmasta presidentinvaalien jälkeinen tilanne on siis huomattavasti suoraviivaisempi – onhan vaali luonteeltaan henkilövaali ja presidentin tehtävää hoitamaan valitaan vain yksi henkilö.
Demokratian kannalta voi pitää ongelmallisena, jos enemmistö äänioikeutetuista päättää jättää osallistumatta vaaleihin, mutta lain puitteissa tai presidentin toimivaltuuksien näkökulmasta äänestysaktiivisuuden tasolle ei ole mitään sääntöä.
Toisaalta presidentin valinta yli 70 prosentinkaan äänestysaktiivisuudella ei ehdokkaiden tyypillisillä äänimäärillä käytännössä pohjaa kansan enemmistöön, vaan äänioikeuttaan käyttäneiden enemmistöön. Toisin sanoen noin 50–60 prosentin äänienemmistö ei teknisesti riitä vielä kansan enemmistön tukeen.
Mutta tarvitseeko presidentin edustaa koko kansaa, tai edes kansan enemmistöä? Kysymystä voi lähestyä presidenttiin kohdistuvien odotusten ja mielikuvien näkökulmasta. Milloin puhutaan maan keulakuvasta ja milloin arvojohtajan roolista. Näistä ensimmäinen viittaa presidentin rooliin ulkopolitiikassa sekä Suomen kansainvälisiin suhteisiin, kun taas jälkimmäisen osalta jää avoimeksi, mihin arvojohtajuus perustuu ja kenen arvoja presidentti johtaa. Presidentin edustamat arvot heijastuvat väistämättä hänen poliittiseen toimintaansa, ja on epätodennäköistä, että koko kansa jakaisi nämä samat arvot.
Presidentinvaalikampanjoissa taas saatetaan puhua koko kansan presidentistä tai kansan yhdistämisestä. Tämä on ymmärrettävää huomioiden vaalin henkilökeskeinen luonne – ääni menee suoraan henkilölle, ja Suomen monipuoluejärjestelmässä tullakseen valituksi presidenttiehdokkaan tulee kerätä kannatusta yli puoluerajojen. Tyypillisesti presidentti myös luopuu puoluekirjastaan virkaan astuessaan, mikä osaltaan korostaa pyrkimystä puhutella kansaa laajasti.
Suorilla vaaleilla valittu presidentti saa kansalta ikään kuin henkilökohtaisen mandaatin toimia presidentin tehtävässä. Lisäksi presidentin kannatus mittautetaan säännöllisissä presidentin toimintaan kohdistuvissa mielipidemittauksissa, joissa enemmistön tuki näyttäisi olevan kiistatta presidentin puolella. Kysymys kuitenkin kuuluu, onko ilmiön taustalla presidentin edustamien arvojen tai hänen julkisen toimintansa hyväksyminen, vai onko kyse presidentti-instituution luonteesta laajemmin?
Presidentinvaalikampanjoissa taas saatetaan puhua koko kansan presidentistä tai kansan yhdistämisestä. Tämä on ymmärrettävää huomioiden vaalin henkilökeskeinen luonne – ääni menee suoraan henkilölle, ja Suomen monipuoluejärjestelmässä tullakseen valituksi presidenttiehdokkaan tulee kerätä kannatusta yli puoluerajojen.
Vuoden 2024 presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus laski ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä 75 prosentista 70,7 prosenttiin. Äänestämättömyyden syitä on monia, mutta yksi potentiaalinen syy voi olla se, ettei kumpikaan toisen kierroksen ehdokkaista syystä tai toisesta puhutellut.
Yhtäältä molempien ehdokkaiden, sekä Alexander Stubbin että Pekka Haaviston, eduksi katsottiin ulkopoliittinen kokemus, ja toisaalta molemmat edustivat liberaaleja arvoja. Toisen ehdokkaan kannattajajoukko oli kallellaan enemmän vasemmalle ja toisen oikealle. Äänestäjäjoukko on kuitenkin arvoiltaan ja asenteiltaan moninaisempi kuin kummankaan kierroksen ehdokasjoukko.
Voiko presidentti siis edustaa koko kansaa, jos hän ei saa vaaleissa tukea kansan enemmistöltä? Kysymystä voi lähestyä sekä vaalijärjestelmän että presidentti-instituution luonteen näkökulmasta. Suorassa kansanvaalissa ehdoton äänienemmistö riittää mandaattiin toimia presidentin tehtävässä, mutta tehtävään astuessaan kansan yhdistäminen, saati koko kansan edustaminen voikin olla hankalampi temppu.
Maarika Kujanen on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän tutkii presidentinvaalien lisäksi presidentin suosiota ja vallankäyttöä Euroopan puolipresidentiaalisissa järjestelmissä.
Artikkelikuva: Joana Kosinska / Unsplash
