Tampereen yliopiston hallitus hyväksyi syksyllä 2020 kampuskehitysstrategian, jonka tavoitteena oli vähentää yliopiston tiloja neljänneksellä. Asia nousi julkisuuteen vasta keväällä 2021, ja opiskelijat ryhtyivät vastustamaan suunnitelmaa.
Voidaan katsoa, että suomalaisissa yliopistoissa alkoi uusi ajanjakso vuoden 2010 yliopistolain uudistuksen myötä.
Pitkään suunniteltu uudistus ilmensi uusliberalistista politiikkaa. Sosiologi Olli Herranen on arvioinut, että 2000-luvun julkisjohtamisen tuottavuusohjelmien myötä Suomesta tuli peräti julkista taloutta sopeuttavan ja tehostavan uusliberalistisen opin mallimaa. Uusliberalististen yliopistouudistusten tärkeimmiksi tavoitteiksi asetettiin kansainvälinen kilpailukyky ja talouskasvun tukeminen innovaatiojärjestelmää kehittämällä.
Yliopistoissa uusliberalismi tarkoitti managerialistisen hallintomallin käyttöönottoa ja rahoituksen sitomista entistä tiiviimmin yliopistojen tulokseen. Läpi 2010-luvun erityisesti Sipilän hallituskaudella toteutetut, valtion säästöohjelman mukaiset yliopistoleikkaukset heikensivät yliopistojen toimintaedellytyksiä.
Yliopistot ryhtyivät etsimään säästöjä irtisanomisin ja tilavähennyksin. Lisäksi korkeakouluja lähdettiin ”profiloimaan” voimakkaasti, eli käytännössä resursseja keskitettiin vähentämällä fuusioilla korkeakoulujen määrää. Vuonna 2000 Suomessa oli vielä parikymmentä yliopistoa, vuonna 2022 enää 14.
Yliopistoissa uusliberalismi tarkoitti managerialistisen hallintomallin käyttöönottoa ja rahoituksen sitomista entistä tiiviimmin yliopistojen tulokseen.
Tähän ryhmään kuului myös vuonna 2019 toteutettu Tampereen yliopistofuusio. Yksi uuden yliopiston toiminnan tehostamista tavoittelevista päätöksistä johti vuoden 2021 lopulla runsaan sadan henkilön irtisanomiseen. Samassa yhteydessä julkaistiin myös yliopiston uusi kampuskehitysstrategia, jonka tavoitteena oli vähentää yliopiston tiloja 25 prosentilla.
Käytännössä se tarkoitti esimerkiksi keskustakampuksella sijaitsevasta Linna-rakennuksesta luopumista. Linnassa sijaitsee yliopiston pääkirjasto ja valtaosa yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta. Käytännössä sana kampuskehitys tarkoittaakin tilojen vähennystä.
Linnasta ei luovuta -liike syntyy
Kampusstrategia oli julkaistu yliopiston sisäisessä intranetissä jo syksyllä 2020. Laajemmin siitä kertoi vasta loppukeväällä 2021 Ylioppilaslehti Visiiri. Uusi yliopisto oli aloittanut toimintansa vasta vuonna 2019 ja ollut koronaviruspandemian takia suljettuna alkukeväästä 2020. Opiskelijat lukivat uutisen epäuskoisena ja linkkasivat sen Telegram-ryhmäänsä, jossa se herätti etätöihin ajettujen ja koronarajoituksista kärsineiden opiskelijoiden vastakommenttien vyöryn. Turhautumisen kanavoimiseksi Telegramiin perustettiin erillisryhmä, johon liittyi satoja yliopistoyhteisön jäseniä.
Ryhmästä syntyi Linnasta ei luovuta -liike, joka ryhtyi vastustamaan tilansäästöohjelmaa ja aikomuksia tuhota kampuselämä viemällä opiskelijoilta ja työntekijöiltä opiskelu- ja työtilat. Lisäksi se kritisoi säätiöyliopiston johdon toimintaa ja välillisesti myös yliopistodemokratiaa kaventanutta yliopistolakia.
Tilansäästöohjelman myötä koronarajoitusten aikaisista opiskelijayhteisön poikkeusoloista tuntui tulevan uusi normaali.
Erityisesti opiskelijoita huolestutti, että tilavähennysten myötä yliopistoelämä kuihtuisi etäopiskeluksi ja opiskelijayhteisöt katoaisivat. Tilansäästöohjelman myötä koronarajoitusten aikaisista opiskelijayhteisön poikkeusoloista tuntui tulevan uusi normaali.
Opiskelijaliike on perinteisesti tuonut esiin kampusten arvoa yliopiston ytimenä ja opettajien sekä opiskelijoiden kohtaamispaikkoina. 1960-luvun lopulta lähtien yliopistorakennuksia on Suomessa vallattu silloin, kun on vaadittu yliopiston demokratisoimista tai vastustettu yliopistoon kohdistettuja heikennyksiä.
Opiskelijaprotestit ovat koko yliopistolaitoksen historian ajan olleet väylä kiinnittää huomio kansallisiin ja kansainvälisiin yliopistopoliittisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Linnasta ei luovuta -liike on jatkumoa opiskelija-aktivismin pitkälle historialle. Opiskelijaprotesteja tutkinut professori Mark Boren on osoittanut, että vaikka 1960-lukua muistellaan monesti opiskelija-aktivismin kulta-aikana, 2000-luvulla se on ollut laajempaa kuin koskaan.
Protestien kesä ja syksy 2021
Vuoden 2021 aikana Linnasta ei luovuta -liike järjesti heinäkuisen mielenosoituksen lisäksi Linna-rakennuksen valtauksen ja Yliopistodemokratian aika -mielenilmauksen. Se julkaisi mielipidekirjoituksia, keräsi tilavähennyksiä vastustavan adressin ja otti kantaa yliopiston tilapolitiikkaan sosiaalisessa mediassa.
Vastustushuudot kuten ”Linnasta ei luovuta, mistään tiloista ei luovuta!” ja ”Tiede syntyy yhteisössä, ei missään yksiössä!” kaikuivat heinäkuun mielenosoituksessa keskustakampuksella, jonne oli saapunut reilut 100 ihmistä. Ikimuistoisen tilaisuudesta teki Tampereen yliopiston entinen opettaja, joka kannusti yleisöä ”wau-huutoihin” viitaten näin mainostoimiston keksimään yliopiston innostusretoriikkaan. Yle Uutisten live-lähetyksen ansiosta asialle saatiin myös näkyvyyttä.
Marraskuun 5. päivänä Linna-rakennus vallattiin. Valtauksessa kuultiin opiskelijoiden ja henkilökunnan puheenvuoroja, musiikkiesityksiä ja -teatteria. Samalla opiskelijat luovuttivat yli 1600 nimeä sisältävä adressin yliopiston hallitukselle. Valtaukseen osallistui runsaat neljäsataa ihmistä, joukossa myös rehtori Mari Walls. Hänen puheensa valtauksessa sai odotettua kritiikkiä yleisöltä, joka koki, että yliopistoyhteisöä ei vieläkään kuunnella.
Kesästä jatkuneet protestit näyttivät vaikuttavan. Yliopiston hallitus ilmoitti palauttavansa tilapolitiikasta päättävän toimenpideohjelman jatkovalmisteluun.
Linnasta ei luovuta -liike osallistui myös Tampereen ylioppilaskunta TREY:n järjestämään mielenosoitukseen ennen yliopiston hallituksen kokousta Tampere-talon edustalla marraskuun 12. päivänä. Paikalle saapui parisen sataa opiskelijaa ja opetushenkilökunnan jäsentä. Puheita pitivät opiskelijat ja Tampereen ylioppilaskunta TREYn työntekijät. Hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin puolusti hallituksen toimintaa ja sanoi sen kuuntelevan ”kaikkia yhteisön ääniä”.
Vaikka johdon ympäripyöreät puheet saattoivat hetkeksi masentaa, kesästä jatkuneet protestit näyttivät vaikuttavan. Yliopiston hallitus ilmoitti palauttavansa tilapolitiikasta päättävän toimenpideohjelman jatkovalmisteluun.
Syyslukukauden lopulla opiskelija-aktiivit kokosivat rivinsä vielä kerran ja järjestivät Yliopistodemokratian aika -mielenosoituksen. Sen tavoitteena oli painostaa hallitusta siirtämään tila-asioista päättävä kokous seuraavalle vuodelle. Tämä antaisi aikaa keskustelulle ja vaikuttamiselle. Vaikka kesän mielenosoituksesta tuttua innostusta oli vaikea saavuttaa yliopiston lumisella pihalla, tapahtuma oli kuitenkin voimauttava kokemus.
Linnasta ei luovuttu – ainakaan vielä
Mielenilmauksen jälkeen pidetyssä kokouksessaan Tampereen yliopiston hallitus päätti jatkaa yliopiston tilasuunnittelua. Se valtuutti rehtorin käynnistämään tiedekuntien ja yliopistoyhteisön kanssa toimenpideohjelman jatkovalmistelun vuosille 2026–2030. Lisäksi se edellytti kiinnittämään huomiota laajan osallistumisen ja osallistumisen vaikuttavuuden varmistamiseen.
Toukokuussa 2021 samainen hallitus totesi, että edellissyksyn aikana kerätyn tiedon ja pandemiakokemusten perusteella tilakustannusten säästötavoitteita voidaan merkittävästi pienentää aiemmasta. Näin se päätti alkuperäisestä suunnitelmastaan poiketen säästää Linna-rakennuksen.
Silti monia tilasäästöjä yliopistolla toteutetaan. Yliopistohallitus päätti joulukuun 2021 kokouksessa luopua keskustakampuksen Pinni A:sta, Hervannan kampuksen Festiasta ja tiivistää tiloja Kaupin kampuksen Arvo 1 -rakennuksesta vuoteen 2025 mennessä. Keväällä päätettiin myös, että Virta-rakennuksesta ja osasta Hervannan kampuksen konetaloa luovutaan 2030 mennessä.
Valtio-ohjaus on käytännössä luonut yliopistojen välille kilpailutilanteen, jossa ne joutuvat toimimaan valtiovallan asetettamien kriteerien valossa – tai varjossa.
Tämäkään ei ole merkityksetön menetys. Esimerkiksi Virta rakennutettiin vuonna 2011 nimenomaan siksi, että opettajakoulutus siirrettiin Hämeenlinnasta osaksi yliopiston keskustakampusta.
Tampereen yliopiston kampusstrategiaksi nimetty tilojenvähennyssuunnitelma on osa 1990-luvun alusta Suomessa harjoitettua yliopistopolitiikkaa, niin kutsuttua tuloksellisuusdoktriinia, asioiden taloudelliseen tuottavuuteen perustuvaa hallintatapaa. Valtio-ohjaus on käytännössä luonut yliopistojen välille kilpailutilanteen, jossa ne joutuvat toimimaan valtiovallan asetettamien kriteerien valossa – tai varjossa.
Tampereen yliopiston tutkijat ja opettajat ovat kokeneet tuloksellisuusdoktriinin ohjaaman työnsä vieraannuttavaksi, kuten esimerkiksi politiikan tutkija Mikko Poutasen ja kasvatustieteilijä Katriina Tapanilan tutkimukset osoittavat. Yliopistolain voimaan astumisen jälkeen yliopistotyö on koettu tunteellisesti kuormittavaksi ja epävarmuuden sävyttämäksi myös yleisesti.
Vapauden ja toivon hetkiä
Tilavähennyksiä ja yliopiston toimintaedellytysten kurjistamispolitiikkaa vastaan suunnattu Linnasta ei luovuta -liike loi toiminnallaan eräänlaisia ”vastarinnan festivaaleja”.
Antropologi David Graeberin mukaan tuollaiset hetket voivat olla toisinajattelun ja kuvittelun toiveikkaita hetkiä. Osallistujat kohoavat hetkeksi yhteiskunnallisten pakkojen yläpuolelle ja käyttävät yhdessä järkeään ilman auktoriteetteja. Tällainen ajattelun ja kuvittelun kollektiivinen tila oli osallistujille merkittävä ja parhaassa tapauksessa myös voimaannuttava oppimiskokemus.
Yliopistorakennuksen valtaus osoitti osallistujille myös toisenlaisen yliopiston, tai jopa yhteiskunnan, olevan mahdollinen.
Opiskelijaprotestit loivat niihin osallistuneille ainakin hetkellisiä kriittisiä ajattelutiloja ja yhteiskunnallisen toiminnan harjoitusareenoita sekä tähtäsivät yliopistodemokratian lisäämiseen. Yliopistorakennuksen valtaus osoitti osallistujille myös toisenlaisen yliopiston, tai jopa yhteiskunnan, olevan mahdollinen.
Linnasta ei luovuta -liikkeen toiminta oli ”vastahegemonisen solidaarisuuden” eli joukkovoimaan perustuvan vastarinnan oppitunti pienehkölle osalle uusliberalistisen yliopiston opiskelijoita ja opettajia, jotka kokivat olevansa ahdistettuja pakkotahtisen opiskelun ja tutkimustoiminnan nurkkaan.
Protestitoimillaan opiskelijat osoittivat olevansa vaikuttava ja tasa-arvoinen osa yliopiston kriittistä keskusteluyhteisöä ja globaalia kansalaisyhteiskuntaa.
Perttu Ahoketo on yhteiskuntatieteiden ylioppilas Tampereen yliopistossa.
Juha Suoranta on Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori.
Artikkeli on osa Korkeakoulupolitiikan murros -juttusarjaa.
