Loppuvatko puoluelehdet juuri, kun niitä eniten tarvitaan?

Kuva: Bogomil Mihaylov / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 5 min. 

Jos politiikan ytimestä ponnistava avoimesti puoluesidonnainen journalismi ei tässä ajassa löydä tarkoitustaan, niin milloin sitten?

Lokakuussa 2019 vihreät päätti lopettaa oman puoluelehtensä Vihreän Langan. Sinällään poliittista lehdistöä voi nimittää Suomessa muinaisjäänteeksi, jos paino- ja tilaajamääriä verrataan sadan vuoden takaiseen kulta-aikaan.

Toinen näkökulma tarkastella asiaa on juuri nykyhetken poliittisuus, joka hengittää ennen muuta entistä monimuotoisemman median lävitse. Puoluelehdistölle olisi vahva vaikuttamisen paikka verkossa, mutta ilman puolueiden rahoitusta tehtävä on mahdoton.

Puoluelehtien lyhyt historia

Puolueet syntyivät puoluelehtien ympärille 1900-luvun taitteessa. Lehdistö oli puolueiden ase, kuten Raimo Salokangas ansiokkaassa ja aikaa kestävässä väitöksessään vuodelta 1982 määrittelee.

Tuohon tutkimukseen viittasi myös päätoimittaja Pekka Mervola puoluelehtien kehityskulkuja käsittelevässä kirjoituksessaan.  Syntyhetkillään puoluelehtien tiedonvälityksen periaate oli tukea ja vahvistaa tietynlaista politiikan suuntaa, tai jopa toisinpäin käännettynä: lehdissä luotiin puolueiden linja.

Sotien jälkeisessä Suomessa puoluelehdistön asema heikentyi pala palalta vuosikymmenten saatossa. Puolueista irtaantuminen mahdollisti mainostulojen hankkimisen laajemmalta joukolta ja levikin kasvattamisen.

Työväenlehdistö tavoitti liikkeensä kannattajat muun muassa lehtisetelijärjestelmän avulla, mutta myös siellä haaveiltiin yhä laveammasta lukijakunnasta. Epäpoliittisella ja markkinavetoisella 1980-luvulla puoluelehdistön kuihtuminen kiihtyi ja 1990-luvun laman yhteydessä lehtiä jouduttiin lakkauttamaan alinomaa.

Vihreä liike synnytti itseään nimenomaan journalistisin keinojen avulla.

Siinä missä perinteisten puolueiden lehdet kääntyivät sitoutumattomiksi tai kuolivat kokonaan, vihreä liike synnytti itseään nimenomaan journalistisin keinojen avulla. Vihreä Lanka perustettiin 1983. Voidaan perustellusti sanoa, että tämäkin puolue muodostui lehtensä kautta.

Vuosi 2008 oli puoluelehdistön kannalta merkittävä. Tuolloin eduskunnassa päätettiin, että lehdistötuki yhdistetään puolueiden viestintätukeen.

Tähän asti puolueiden tuli kohdentaa parlamentaarinen lehdistötukensa nimenomaan lehtitoimintaan, mutta uudessa tilanteessa tuen käytöstä sai päättää vapaammin. Tuolloin muutoksen ennustettiin johtavan nopeasti viimeistenkin puoluelehtien lopettamiseen.

Vaihtoehtoja printtilehdille

Niin SDP:n Demokraatti, keskustan Suomenmaa, vasemmistoliiton Kansan Uutiset kuin kokoomuksenkin pää-äänenkannattaja Nykypäivä ovat tasaiseen tahtiin vähentäneet painettujen lehtien ilmestymiskertoja.

Samaan aikaan on kuitenkin siirretty resursseja verkkojournalismiin.

Vuonna 1996 kokoomuksen paperisen pää-äänenkannattajan rinnalle tehtiin Suomen ensimmäinen verkkolehti Verkkouutiset. Projekti on ollut ainakin siinä mielessä menestys, että nykyään sivusto kerää lukijoita enemmän kuin monet maakuntien ykköslehdet ja aikakauslehdet.

Samoihin aikoihin myös keskusta perusti oman verkkolehtensä Verkkoapilan, mutta se päätettiin sulkea vuonna 2010. Kokoomus onkin tällä hetkellä ainoa puolue, jonka pää-äänenkannattajan printti- ja verkkolehtiä tehdään eri brändinimikkeiden alla.

Kaikki edellä mainitut lehdet ovat verkossa keskittyneet selvästi politiikan ytimeen – printtilehtien tv-ohjelmat ja sanaristikot ovat tippuneet kyydistä verkkojulkaisuissa.

Puoluelehdistö on supistunut ja muuttanut muotoaan, mutta samaan aikaan se on selvästi syventynyt juuri omaan aihepiirinsä käsittelyyn. Valinnat keskittyä politiikkaan puolustavat puoluelehtigenren olemassaoloa.

Samaan aikaan puoluelehtien muodonmuutoksen kanssa verkkoon on ilmestynyt myös muita poliittisia lehtiä. Ne eivät kuitenkaan ole sitoutuneet journalistisiin ohjeisiin eivätkä ole Julkisen sanan neuvoston jäseniä.

Tällaiset valesivustot luovat omaa vaihtoehtoista agendaa ja vaativat vastaanottajilta yhä parempaa medialukutaitoa.

Verkkojournalismi samanlaista kuin muulla medialla

Puoluelehtien toiminta verkossa ei poikkea paljonkaan kaupallisesta journalismista. Puoluelehdet keskittyvät toki politiikan kysymyksiin siinä, missä muu lehdistö nostaa esiin myös viihdettä tai paikallisia uutisia.

Alustat, juttujen muodot ja niiden jakotavat noudattelevat kuitenkin pitkälti samanlaista kulttuuria ja tekniikkaa.

Kääntäen voi todeta, että puoluelehtien verkkojournalismi ei ole sen osallistuvampaa tai interaktiivisempaa kuin muilla tiedotusvälineillä. Tämä on kiinnostavaa, koska taustapuolueiden haasteena on ollut lisätä vuoropuhelua jäsenistön ja kannattajien kanssa.

Puoluelehtien verkkojournalismi ei ole sen osallistuvampaa tai interaktiivisempaa kuin muilla tiedotusvälineillä.

Esimerkiksi SDP on testannut omaa mobiilisovellusta jäsentensä osallistamiseksi ja kokoomus perustanut vaikuttamisverkostot perinteisen järjestötoiminnan rinnalle ja tueksi. Nämä projektit eivät kuitenkaan vielä ole osoittautuneet suureksi muutosajuriksi, mutta ne indikoivat sitä, että uusia osallistumisen muotoja pyritään löytämään puoluetoiminnan aktivoimiseksi.

Juuri vuorovaikutuksen näkökulmasta puoluelehdistön verkkojournalismi onkin yllättävän traditionaalista. Voisi ajatella, että lehdet olisivat etujoukoissa kehittämässä kansalaiskeskustelun uusia muotoja.

Edes sosiaalista mediaa ei ole valjastettu keskusteluun.

Edes sosiaalista mediaa ei ole valjastettu keskusteluun. Puoluelehdillä on toki Facebook- ja Twitter-tilinsä, mutta ne on perustettu yksisuuntaista tiedotusta varten.

Luonteva kehityskulku voisi olla se, että puoluelehdet olisivatkin nykyistä selvemmin monimuotoisen tiedonvälityksen primus motoreita. Ne voisivat toimia alustoina keskustelulle ja kansalaisvaikuttamiselle.

Siinä missä puolueen on huolehdittava koko jäsenistönsä tasapuolisesta osallistamisesta erilaisiin kyselyihin ja kokeiluihin, lehti voisi ketterämmin testata uusia tapoja lisätä vaikuttamisen paikkoja ja mahdollisuuksia.

Ansaintalogiikka ja klikkijournalismin sudenkuoppa

Merkittävä ero puoluelehdistön ja kaupallisen median verkkotoiminnassa liittyy niiden ansaintalogiikkaan. Kun sitoutumaton, markkinaehtoinen media tarvitsee verkosta myynti- ja mainostuloja, puoluelehdille nämä tulonhankinnan muodot ovat ainakin tähän asti olleet kuriositeetti. Puoluelehdistön olemassaolon perusta on puolueiden myöntämät tuet.

Myös puoluelehdet ovat ajoittain astuneet klikkijournalismin sudenkuoppaan.

Myös puoluelehdet ovat ajoittain astuneet klikkijournalismin sudenkuoppaan. Klikkejä keräävät otsikot ovat tuoneet sivustoille kävijöitä, mutta samaan aikaan uskottavuus on kärsinyt.

Tilanne oli tällä saralla huolestuttavampi muutama vuosi sitten, mutta nyt näyttää siltä, että puoluelehdet ja ehkä joissain määrin myös sitoutumaton media on tehnyt ainakin otsikkotasolla laadukkaampaa ja katteellisempaa uutisointia.

Puoluelehtien kannalta olisi tärkeää, että niiden menestyksen mittarina käytettäisiin muuta kuin klikkimääriä. Puolueissa pitäisi antaa arvoa sille, että omat tiedotusvälineet ovat ennen kaikkea luotettavia ja sisällöllisesti korkeatasoisia, jotta niistä löydettävät mielenkiintoiset artikkelit pystyvät aidosti muuttamaan poliittisen keskustelun agendaa ja näkökulmia.

Klikkausmäärät ovat toki osaltaan selkeä numeraalinen kiinnostavuuden mittari, mutta yksinomaan näiden lukujen seuraaminen ei pitkän päälle perustele puoluelehdistön erityistä tarvetta yhteiskunnallisen keskustelun moniäänisyydelle.

Puoluelehdistön paradoksaalinen tehtävä

Puoluelehden tehtävät voi jakaa karkeasti kahteen osa-alueeseen. Näiden menestyksellinen suorittaminen on loppujen lopuksi melko kompleksinen toimeksianto.

Ensinnäkin poliittisesti sitoutunut journalismi on ideologista ja arvolähtöistä. Lähtökohdat löytyvät taustapuolueen linjasta – aihevalinnat ja näkökulmat ovat avoimesti tietyn maailmankuvaan ja yhteiskunnalliseen ihanteeseen sovitettua.

Se on poliittisen lehdistön olemassa olon edellytys ja ainoa yksiselitteinen määritelmä, joka erottaa tämän journalistisen genren muista.

Toinen lehden tehtävä, joka on korostunut etenkin vuoden 2008 tukimuutoksen myötä, on varmistaa oman olemassa olonsa tärkeys kulloisellekin puoluejohdolle. Jos lehti ei pysty perustelemaan tarpeellisuuttaan rahoittajalleen eli puolueelle, se joutuu sopeutusten kohteeksi tai jopa lakkautetuksi.

Kahden erilaisen tehtävän kombinaatiosta voi syntyä ristiriita. Lehti voi olla ideologisesti ja aihevalinnoiltaan jopa edistyneempi kuin taustapuolueensa. Tämä ei välttämättä kuitenkaan palvele puoluejohtoa – päinvastoin.

Puolueessa voidaan kokea, että lehden pitäisi välittää tietoa puolueen ja sen poliitikkojen näkemyksistä ja päätöksistä. Näin lehden itsenäinen, ideologinen linja voi tuntua ennemminkin uhkaavalta.

Tehtävistä syntyy jana, jossa puoluelehden on löydettävä paikkansa. Lehden on oltava riittävän kaukana sitoutumattomasta lehdistöstä luoden vaihtoehtoista julkisuuden agendaa mutta myös riittävän kaukana taustapuolueesta ollakseen uskottava ja kiinnostava uutisten ja tiedon lähde.

Henkilösuhteiden merkitys

Liittyen edelliseen kaksijakoiseen tehtävänkuvaan puoluelehden asemoituminen ja menestys riippuvat pitkälti siitä, millaiset henkilökohtaiset suhteet lehden päätoimittajalla on puolueeseen.

Toisaalta historia osoittaa, että päätoimittajan paikat ovat olleet tuulisia. Eli lehtiä tuskin on lakkautettu ainoastaan siksi, ettei istuvaan päätoimittajaan ole oltu tyytyväisiä.

On linjakasta, että lehdellä on omia analyyseja ja avauksia poliittisiin kysymyksiin. Sen on pystyttävä kohtelemaan ja tulkitsemaan tasapuolisesti puolueen sisäisiä virtauksia.

Samaan aikaan ei kuitenkaan sovi astua puoluejohdon varpaille haastamalla näitä avainhenkilöitä sellaisissa kysymyksissä, jotka horjuttavat heidän valta-asemaansa.

Lehden on tarjottava lavea alusta puolueen erilaisille toimijoille viemättä huomiota itseensä.

Päätoimittajan henkilökohtaisesti nauttima luottamus nousee avainasemaan. Lehden johdossa toimivan henkilön ei kenties sovi luoda itsestään poliittista profiilia, joka kilpailisi edustuksellisesti valittujen puolueen johtohahmojen tai kansanedustajien kanssa.

Lehden on tarjottava lavea alusta puolueen erilaisille toimijoille viemättä huomiota itseensä. Henkilöityvässä mediajulkisuudessa tämä on puoluelehtien päätoimittajille ja toimittajille entistä vaikeampi suoritus. Kasvottomat kirjoitukset ja kannanotot keräävät vähemmän huomiota kuin nimettömät reportaasit tai analyysit.

Todennäköisesti päätoimittajan on käytettävä aikaansa tiiviiseen vuoropuheluun puoluejohdon kanssa, jotta lehdessä tiedetään ja tunnetaan kulloisenkin poliittisen tilanteen herkkyydet ja tuen tarpeet.

Lehden itsenäisyys on puolueelle kuitenkin samaan aikaan kullanarvoista – keskustelua voidaan virittää sellaisistakin teemoista, jotka jakavat puoluetta ja joista puoluejohdon on hankala siksi puhua.

Oliko Vihreän Langan lopettaminen ennakkopäätös?

Joissain määrin vaikuttaa siltä, että Vihreässä Langassa eivät puoluelehden edellä kuvatut tehtävät täyttyneet ja siitä syntyi tilaisuus lopettaa koko puoluelehti. Asianomaiset itse osaavat tietenkin parhaiten arvioida, missä kohtaa ongelmat syntyivät ja miten päätökseltä olisi voitu välttyä.

Kuviossa on kuitenkin kietoutunut yhteen lehden itsenäisyys ja uskottavuus, lehden merkitys puolueen tukijana sekä päätoimittajan henkilökohtaiset suhteet ja asema.

Kiinnostavinta päätöksessä on se, että vihreät päätti lopettaa kokonaan lehtensä eli edes verkkojournalismille ei jätetty sijaa.

Totaalinen alasajo ihmetyttää siksi, että puolueen taloustilanteen ei pitäisi olla kovassa paineessa kevään 2019 vaalivoiton jäljiltä. Lisäksi on tiedossa, että eduskunta on kollektiivisesti nostamassa kaikkien puolueiden tukia.

Vihreiden päätös lakkauttaa lehtensä vahvistaa niin kaupallisen valtamedian kuin epäeettisesti toimivan valemedian merkitystä politiikassa.

Yleensä lehtien supistukset ja lakkautukset ovat osuneet vaalitappioiden ja puolueiden taloudellisen ahdingon kylkeen. Herääkin kysymys, oliko joissakin puolueen piireissä kytenyt pitkäänkin ajatus lehden lakkauttamisesta, ja nyt siihen löytyi riittävästi poliittista voimaa?

Yhden puolueen ja sen edustaman aatteen lehden puuttuminen joka tapauksessa heikentää poliittisesti sitoutuneen journalismin asemaa Suomessa.

Vihreiden päätös lakkauttaa lehtensä antaa tilaa joissain määrin muille puoluelehdille, mutta etenkin se vahvistaa niin kaupallisen valtamedian kuin epäeettisesti toimivan valemedian merkitystä politiikassa.

VTM Sini Ruohonen tekee Turun yliopistossa väitöskirjaa puoluelehdistön merkityksestä puolueiden viestintävälineinä. Hän työskentelee Kokoomus-yhteisöön kuuluvan Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtajana.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*